Toukokuun 12. päivänä kuoronjohtaja Väinö Pesola on järkyttynyt sisällissodan jälkeisestä yhteiskunnallisesta tilanteesta. #musiikinkevät1918
Helsingin Työväenyhdistyksen kuoronjohtaja, lakkautetun Työmies-lehden musiikkiarvostelija, säveltäjä ja filosofian ylioppilas Väinö Pesola oli kauhistunut ja huolissaan sisällissodan jälkeisestä yhteiskunnallisesta tilanteesta. Sekä sosialistiset että porvarilliset sanomalehdet olivat lietsoneet vihaa.
Uusi sosialistinen sanomalehti Suomen Sosialidemokraatti oli takavarikoitu heti ensimmäisen numeron ilmestymisen 6. toukokuuta jälkeen ja lehden päätoimittaja Matti Paasivuori oli vangittu. Työväenyhdistysten omaisuus aiottiin takavarikoida valtiolle korvauksena punaisten aiheuttamista tuhoista.
Tämä kaikki sai Pesolan huolestumaan myös omasta toimeentulostaan seuraavana syksynä.
”(jatkoa) Iloinen jälleennäkeminen. Suloinen ilta. Mitä voi saada syödäkseen. Kutsunta.
Punakaartilaiset ovat ristiinnaulinneet pappeja, naulanneet ihmisiä pöytiin kielestään ja sukupuolielimistään, kuohinneet ja nylkeneet päänahkoja ja haudanneet toisia elävältä. Tällainen sato on saatu kansalaissodasta, jota Työmies mainitsi ainoaksi oikeaksi hyväksyttäväksi sodaksi.
Nämä ilmiöt ovat niin kauheita, ettei niitten selittämiseen järki riitä. Mutta lienee syinä uskonnottomuus, venäläinen tartunta, alkeissivistyksenkin pintapuolisuus ja Työmiehen ja sosialistisen sanomalehdistön vihan ja raakuuden kylvö.
Mutta selityksistä huolimatta masentaa kuva. Sillä sen täytyy myös todistaa kansanluonteemme alhaisista puolista. Eihän osa työläisiä ole elukoita korkeammalla.
Samalla se myös todistaa kirkkomme vallan heikkoutta, paremmin: uskonnollisen hengenaallon heikkoutta. Kun aines on tällaista, voiko edes yhteiskunnallisten olojen perinpohjainen parannus auttaa. Siveellisen maailmankatsomuksen peruskäsitteet pitäisi ensiksi saada rahvaalle – tehdas työläisväestölle – selviksi ja syvälle juuri uutetuiksi. Ehkä koettelemusten koulu lähiaikoina yhä ankarampana kääntää ihmisten – kaikkien – katseet sisälle ja ulospäin.
Uuden sosialistisen lehden [Suomen Sosialidemokraatti] vastaava toimittaja Matti Paasivuori istuu linnassa. Työväentaloa tyhjennetään ja eräänä päivänä oli lehdessä Uudenmaanläänin kuvernöörin määräys, että Työväenyhdistykset ja niitten omaisuudet takavarikoitakoon punakaartin hävitysten korvaukseksi. Ja tämän päivän Suomettaren Matti kirjoittaa suorastaan sosialismin tappamisesta.
Miten suuri onkaan sokeus! Mutta sitä yllättävämpi, toivottavasti musertavampi tulee olemaan silmäin aukeneminen. Vain muutamat ”huutavat äänet” kykenevät eroittamaan sosialismin anarkismista. Ihme kyllä mm. ruotsinsuom. professori Rosenqvist.
Minun yksityisille toimeentulosuunnitelmilleni ensi syksynä ovat ajan merkit perin epäsuopeat. Sillä alkeiskuoro tuskin voi toimia, jos ne ryöstävät rahamme, kuten luultavasti jo nuottimme ovat ryöstäneet.
Kun ensi lehti jo takavarikoitiin, niin päässeekö se syksylläkään niin jaloilleen, että voi taidearvostelijalleen leipärahaa antaa.
Ja Työväenopistolla ei ole luentohuoneistoa. Jos vain Koitossa pidetään luennot, jäänee sinne entinen laulunohjaaja, minun jäädessä ”päältä” katsojaksi.
Jos kaikki nämä tulot eli noin 300 mk kuussa jäävät tulematta, on H:iin tuloni sangen hämärä enhän edes tiedä, ottaako Matti työhön! Turkuunko siis kitumaan ja näivettymään?!
Eilen Gradinilla istuessani Y:n kanssa tapahtui iloinen yllätys. Antti S., jääkäriupseeri, eräs harvoista sukulaisistani, pikkuserkku, astui komeana ja ryhdikkäänä saliin. Neljään vuoteen ei miehestä eikä veljestään ole kuulunut mitään. Kun ei Mannerheimin upseeriluettelossakaan mainittu miehistä mitään, arvelin heidän kaatuneen jo Venäjän tanterilla tai ehkä täällä tuntemattomina. Sitä yllättävämpi on nyt vanhempain riemu saada vanhin poikansa kotia.
Tämä jälleennäkeminen tulee vaimentamaan surun nuoremman veljen Erkin kaatumisesta Raudun verisessä taistelussa.
Kirkkaana loistavat yleensä kaupunkiin palavien jääkärien katseet. Ovathan he nyt synkän yön jälkeen Kohtalon ihmeellisten ohjausten tietä viitoittaessa omassa vapaassa Suomessaan ja vapaus on heidän omalla verellään ostettu.
Sadulta tuntuu heidän 4-vuotinen vaelluksensa minusta, miltä tuntuukaan se heistä itsestään!
Eilinen ilta Gradinilla oli herttainen, sali kirkkaan lämmittävästi valaistu. Viihdyttävä soitto lepuutti tunnetta. Suomalais-ruotsalainen yleisö, joukossa paljon upseereja, oli kotoisen hymyilevällä tuulella.
Ilta oli hieno ja ruoka erinomaista. Yrjö [Väinön veli Yrjö Pesola] oli ansainnut päivällä 60 mk ja kun luultavasti ”istuimme” viimeistä kertaa yhdessä tänä keväänä hassasi hän kulut. Lasku oli lähes 60 mk. Silmiin pisti ”hedelmäkompotin” hinta 24 mk!! Siinä oli pari luumua ja muutama omenan puolikas.
Minnekähän ne vielä nostaa hinnat? Äsken maksoin Kulosaaren hotellissa teestä kaakun kanssa 4:50 p!!
Eilen aamulla Elannon ”paremmalla” puolella” sain A:n [naisseuralainen Aino] kanssa lintu-muhennosta. Pahalta se haisi ja maistuikin, eikä hiventäkään ainakaan linnulta.
Päivällä mennessäni johtamaan S. L:ua [Suomen Laulu] vk. Kivekkään haudalle sain hirveät poltteet. Veri pakeni kasvoilta, tuskan hiki nousi otsalle ja vain äärimmäisin ponnistuksin pysyin pystyssä. Vain hautausmaan pyhyys esti minua tunkemasta sormea suuhuni ja helposti toimittamasta ulos koko ”lintumuhennosta”. Noin puolentunnin päästä jätti piina.
Tänään oli samantapaista liharuokaa, mutta ”pihvin” nimisenä. Niin tuomittavaa kuin tähän aikaan ja yleensäkin on ruuan syömättä jättäminen, niin tein sen nyt.
Kutsunnassa lauantaina oli jo k:lo 6 aamulla ollut monisatapäinen köö. Noin 500:lle jaettiin liput. Muut saavat mennä vasta 22. päivä.
Sain lukurauhan, mutta hukkaan meni ”puhtaisiin” pukeutumiseni.”
Seuraa Väinö Pesolan päiväkirjaa keväällä 1918 ja lue mitä hänelle tapahtuu seuraavaksi 14. toukokuuta.
Lähteet
Pesola, Väinö: Päiväkirja 1918. Käsikirjoitus. Kansalliskirjasto.
Wikipedia Väinö Pesola
Linkit
Ylen verkkoartikkelikokoelma Haluatko ymmärtää mitä Suomessa oikein tapahtui vuonna 1918?