Syksyllä 1917 kuoromies Väinö Pesola johtaa Helsingin Työväenyhdistyksen mieskuoroa ja kirjoittaa sosialidemokraattiseen Työmies-lehteen. Päiväkirjassaan hän pohtii kiristyvää yhteiskunnallista tilannetta ja omaa ristiriitaista suhdettaan työväenliikkeeseen. #musiikinkevät1918
Syksyllä 1917 Väinö Pesola on työskennellyt HTY:n mieskuoron johtajana jo kuusi vuotta. Hän on 32-vuotias poikamies, opiskelija ja kirjoittaa musiikkiarvosteluja sosialidemokraattiseen Työmies-lehteen.
Pesola on tullut Helsingin yliopistoon opiskelemaan musiikkitiedettä prof. Ilmari Krohnin johdolla päämääränään maisterin paperit. Samalla hän opiskelee sävellystä Helsingin Musiikkiopistossa opettajanaan Erkki Melartin.
Pesolan juuret ovat Turussa. Siellä on yhä lapsuudenkoti, kansakoulunopettaja-isä, äiti, veljiä ja sisar. Helsingissä opiskelee pikkuveli Vilho, tuleva kasvinjalostuksen professori, mutta veljesten välit ovat viileät.
Väinö on ollut nuoresta kuoromies, hän on johtanut 23-vuotiaasta Nuori Laulu –kuoroa Turussa. Opiskelukaupungissa hän on liittynyt sekä 1882 perustettuun vanhimpaan suomen kieliseen kuoroon, Ylioppilaskunnan Laulajiin että 1900 perustettuun Suomen Lauluun. Molempia kuoroja johtaa tunnettu kuoromies Heikki Klemetti, joka tunnetaan myös lempinimellä Kuisma.
Pesola on päässyt jo johtamaan Helsingissä. Hän on toiminut sekä Ylioppilaskunnan Laulajien apulaisjohtajana että Polyteknikkojen Kuoron johtajana. Vuonna 1911 hänet on valittu melko uuden kuoron, 1908 perustetun Helsingin Työväenyhdistyksen mieskuoron johtajaksi - ja yhteistyö tulee jatkumaan seuraavat 27 vuotta.
Kun tapaamme Väinön lokakuun alussa 1917, hänen mieltään painavat rahapula ja kurjat asumisolot.
Asuntopula, suuttumuskyllästymiseni ja köyhyyteni saattoivat minut taas ikävään huoneistoon. Eteinen nimittäin haisee hirmuisesti. Se haisee toaletilta ja lialta. Kun hajuaistini on ainakin yhtä tarkka kuin kuuloaistini, on aina sisään tullessa ja ulos mennessä inhottava vastenmielisyyden tunne kestettävänä.
Vieraita en voi ajatellakaan kutsua. Mutta muuttamaankaan en enää ennen joulua rupea. Riittää, että kaksi kallista lukukuukautta on mennyt hukkaan epäonnistuneitten asunnonetsimisten ja kokeilemisten takia.
Voisi myös ajatella huomauttamista emännälle, mutta hän ehkä ottaisi pahakseen, sillä hänellä on neljä pientä lasta ja ukkonsa yhdessä huoneessa, ja köyhyys näyttää olevan suuri. Ja likaisista luonnetaipumuksistakaan ei ihminen noin vain pääse. Akan ulkomuodosta ja vaatevarresta päättäen hän kuuluu luontaisesti likaisiin.
Olin eilen illalla Ylioppilaskunnan Laulajien tanssiaisissa. En voinut ajatellakaan kehenkään "ihastumista" ja niin koko joukko tuntui perin vieraalta "valjuuteni" takia. Lähdin pois ja tunsin itseni sangen yksinäiseksi. YL:stä pois karkottamisajatukseen olen koettanut tottua. Toiveita on onnistumisesta, vaikka vielä toistaiseksi katkerat ja "kostoa" hautovat ajatukset hermostuttavat mieltä!
Klo 7 oli Helsingin Työväenyhdistyksen mieskuoron harjoitus, jossa eräs laulaja pläiskäytti minulle päin naamaa kaikkien kuullen, että lauluani Syksyn lehdet on "pirun ikävä laulaa".
Pariin otteeseen olen raivonnut ihmisten itsekkyyttä raitiovaunuissa ja kansankeittiöissä. Kun tänään huomautin eräälle, että antaisi tilaa toiselle - hän kun istui kovin leveästi - ärjäisi hän vaan: "Tässä on jo viisi". Ja minun huomautukseeni: "Mitä se siihen kuuluu, kun vaan yksi persoonista mahtuu istumaan", tiuskaisi hän: ”Kyllä se kuuluu!” Tilanantamisyritykseni menivät myttyyn siis. Vastakkaisella penkillä piti eräs huora myös kahden ihmisen tilaa.
Mitä narripeliä onkaan ihmisten puhe veljeydestä, tasa-arvosta, vapaudesta, ikuisesta rauhasta ym. kun perisynti, itsekkyys ilmenee kaikkialla elämän pienemmistä muodoista sen suurimpiin asti aivan räikeänä. Vain kaikkien sota kaikkia vastaan on luonnollinen taso nykyajan ihmistyypille, ehkä paremmin sanottuna nykyajan sota-aikatyypille.
Lähdin kesken pois Hoischermanin konsertista. Tuntui lorulta istua taiteen ääressä veristen uutisten mielentasapainoa horjutellessa. Sotilashirmuvalta yhä kasvaa. Päivän sähkösanomat kertovat Mommilan kartanon piirittämisestä ja sen omistajan ynnä muitten suomalaisten surmaamisesta.
Kuinka kauan kestää Suomen kansan kärsivällisyys? Kuinka kauan rikollinen hajanaisuus luokkavihan takia? Nouseeko lopulta suomalainen ryssää vastaan, porvari sosialistia vastaan? Kurja ajatus! - - -
Työmiehen kylvö kasvaa hedelmää. Kun rikollinen elukka Spjict oli ampunut tilanomistaja Kordelinin, oli hän puhunut "lahtareista". Hyvin opittu sana Työmiehen palstoilta.
Kun tässä valossa sulattelen kuoroni pinnistettyjä mielipiteitä ja raakoja vaistoja, alkaa syntyä äärimmäinen vastenmielisyys näitä piirejä vastaan. Olkoon, että taide on erillään politiikasta, olkoon, etteivät laulajani vastaa Työmiehen kirjoituksista. Mutta heidän naamoistaan näkyy tylsä porvariviha, vallanjano, he hyväksyvät "lahtarikaarti"- ja muut porvariston parhaita tarkoituksia vääristelevät kirjoitukset.
Jos en olisi leivän elätettävänä, kuten me kaikki kuolevaiset, eroaisin nyt sosialidemokraattisista kuoroista ja lopettaisin Työmieheen kirjoittamisen. Nyt en voi, täytyyhän minunkin elää. Panen vain koko olemukseni vastalauseen nykyistä kurjaa sosialistista villitystä vastaan. Pesen käteni siitä liasta, johon itseni saastutan Työmies-lehden ja työväestön kuorojen jäsenten kanssa.
Niin, kuinka kaukana onkaan vallankumousaaton kuulakkaan puhdas aamurusko! Kaikki on loassa, matalalla. Pietarissa ratkaistaan kysymys: alhaisoko vai edes jonkunlainen sivistyneistö? Olkoon, että bolshevikkien voittoa seuraisi rauha. Se tulisi tulevaisuuden aikojen alhaisovallan hirmutöillä kehystettynä hornain veripunaiseksi.
Vielä ei tiedetä ratkaisua. Kaikki yhteys Pietariin on katkaistu. Odotetaan silmä kovana, henki ahdistuksissa!
Myöhemmin illalla, sinfoniakonsertin jälkeen. Kuisma iski taas. Tuli konsertissa kysymään, mitä Työmies kirjoittaa Mommilan jutusta. Vastasin, ei mitään erikoista, selostaa tapaukset ja nekin karsimalla eli hienosti vääristellen. Hän mutisi, etkö sinäkin häpeä olla sellaisten palveluksessa? Puolustelin: taide on erillään, minunkin täytyy elää.
Konsertti alkoi, jätin hänet ja päätin välttää. Mutta väliajan tultua tuli hän taas puheilleni ja pianisti Leipon läsnäollessa jakeli samoja loukkauksia. Minä vaan rauhallisesti viittailin siihen, että kun porvarit eivät huoli työhönsä, palvelen sosialisteja. Ja tämä onkin päätökseni, sillä näyttämöltä en aio poistua, sillä minun aikani on tuleva. Menen vaikka kansakoulunopettajaksi, mutta Helsingissä olen ja jatkan opiskelujani.
Eri asia on, koska Kuisma oppisi hienotunteisuuden alkeet. Juuri toissapäivän Työmiehessä oli minun kirjoittamani arvostelu hänen musiikin historiastaan. Kirjoitus oli suopeampi kuin mitä historia ansaitsee, tiedän siellä todistettavia virheitä. Tämän päiväiset hienoudet olivat kai "kiitollisuuden" osoituksia.
Mielessä kyti eilen, kun Kuisma lyhyesti kiitti kirjoituksesta, kysyä: "Koska saan ruveta odottamaan vastapalveluksia?" Sillä Heiju-lauluni kohtalosta päättäen, saisin Suomen Laulun ja Kuisman puolelta kuolla nälkään koska tahansa, sillä vieläkään ei ole maksusta päätetty. - - -
Olen aina Kuisman suhteen ollut sillä kannalla, että annettakoon hänelle anteeksi. Mutta voimani - pelkään - eivät ajan pitkään siedä. Kun hän heikkenee ja minä vahvistun, silloin koittaa hetki, jolloin kysytään, onko minulla voimia oman itseni voittamiseen. Pelkään, että vuosien vieriessä taakkani tulee niin suureksi, että voitto voi olla vain osittainen.
Nyt siis loppupäätös: olenko siinä asemassa, että minun pitäisi hävetä? Enkö ansaitse leipääni rehellisillä teoilla, omalla työlläni? Mikä tomppeli kysymys! Pää pystyyn siis vaan ja loukkaukset antakoot vaan voimaa!
Itsetutkiskelua. Tunnen itsekin itseäni jonkun verran noloksi asemani takia työväenpiireissä.
Miksi siis raivostun Kuisman huomautuksista? Siksi, että taas on esillä sielun kahtiajako. Toinen puoleni tuomitsee työväestön palvelemisen, toinen hyväksyy. Kun tuomitsevaan puoleen liittyi Kuisman arvostelu, nousi koko olemukseni itsenäisyyden, vapauden tunne kapinaan.
Toinen eli hyväksyvä puoli antaa voimaa sekä nykyisen aseman sulattamiseen, että Kuisman tuomitsemiseen. Pysyn siis varmasti asemassani.
Pietarista kuuluu kummia. Talvipalatsi on ryöstetty ja naispataljoonalaisia raiskataan. Voidaanko historian lehdiltä löytää räikeämpää kiusaa? Naiset astuvat sotimaan näyttääkseen kärsiville kurjille miehille esimerkkiä. Miehet polkevat heidän miehekkään rohkeutensa, isänmaallisen mielialansa aistillisuutensa mutaan. Mikä äärimmäinen kurjuus!
Nykyään on suomalaisen mieli omituisessa ristiaallokossa. Toiselta puolen bolshevikit lupaavat kansojen itsemääräämisvallan rauhanehdotuksessaan, mutta tätä lupausta vähentää täkäläisten solttujen hirmuvalta.
Toisaalta ovat saksalaiset lähellä. Heiltä tulisi ”komento taloon", mutta jos heiltä jotain muuta saisimme kuin viljaa, välttyisimmekö Preussin tunnetusta saksalaistamispolitiikasta?
Mieli ailahtelee sinne tänne, toiveet eivät löydä kiinteätä kohtaa, sosialistien itsepäinen luokkahenkihurjailu kiukuttaa, vaan kaukaisena häämöttää kuva vapaasta Suomesta.
Lehdestä näkyy, että on perustettu "Suomen säveltaiteilijain liitto", jonka perustavaan kokoukseen oli kutsuttu sekä esittäviä että luovia taiteilijoita. Siihen sakkiin kuuluu se kerma, joka antaa itseään tervehtiä vain silloin, kun ei "parempia" ole näkemässä ja joka tulee yllätetyksi, jos vanhana tuttuna tarjoaa käden, kuten olen pari kertaa huomannut Madetojasta ja Palmgrenista. Olen ollut liian "huono" mennäkseni kädestä tervehtimään.
Tälle joukolle on "Suomen muusikkojen liitto" ollut liian alhainen ja "Musiikkitieteellinen Seura" liian kuiva. Nyt kai ihmeitä syntyy. He ovat jo aikaisemmin luvanneet perustaa oikean musiikkilehdenkin.
Meikäläis-bolshevikki-kapina alkanut. Asun Työväentalon vieressä. Jo aamulla puoli 6 heräsin kovaan huutoon. Pilkistin ikkunasta. Työväentalon torni oli valaistu. Talo suljettu, vain jäsenkortteja näyttämällä pääsi sisään.
Sekä pihalla että ympäröivillä kaduilla sankat joukot punakaarteja. Niitten kapteenien ja muitten päällikköjen räikeät kutsuhuudot herättivät minut.
Päivän Suometarta ei ole saapunut. Nytkö siis on alkanut se lopun alku?
Eilen tapasin ystäväni -n. Sain tietää paljon tosiasioita. Rupean hommautumaan irti punaisista. Ystävät ovat lähellä. Kutsumus huutaa, kovaa peliä vain odotetaan.
Ennakkohuhu kertoi jo eilen, että saksalaiset vedenalaiset ovat Gråhaaran edustalla. Nyt ulos hommaamaan rahaa, sillä taskussani on vain 2 mk ja voi tulla esim. kaupungista lähtö, jos vielä pääsee, sillä yleislakko ulottunee myös rautateihin!
Ensi lakkopäivä on kulunut tavallisesti. Tavallista enemmän väkeä kadulla, työväki kun on vapaa.
Sähkösanomapoikain ympärillä tavallista suurempi tungos, ja hiljainen meno kaduilla raitiotielakon takia, tässä kaikki.
Sähkösanomat kertovat yksinomaan Kerenskin häviöistä, mutta jokainen tietää, että ne ovat väritetyt nykyisten vallankaappaajien mielialojen mukaisiksi.
Punakaartit huseeraavat kaduilla. Ovat ruvenneet jo saamaan aseitakin, äsken tuli joukko kivääreillä varustettuja vastaan. Osannevatkohan ryssän kätyrit edes ampua?
Kuisma kokoaa yhä tulisia hiiliä päänsä päälle. Äsken hän hävyttömästi varoitti veli -stä puhumasta liian vapaasti -sta viitaten minun läsnäolooni. Kuisma antoi ymmärtää, että minä voisin olla ilmiantaja! Lohdutan itseäni sillä, että kerran koittaa aika, jolloin Kuisma alhaismielisyyksineen on vain ilmaa minulle ja täysin, täysin lakannut jo sydämeni pohjasta!
Eilinen vallankumouspäivä osoitti nousua. Aseistetut punakaartilaisjoukot sulkivat väkisin puoteja. Näky oli harvinainen. Suomen kansalaiset ryssien kiväärit käsissä ja ojennettuina omia kansalaisia vastaan. Olipa joku nähnyt punakaartilaisia ryssien sotilashousuihin puettuina.
Yleensä he kaduilla käyttäytyivät maltillisesti. Jouduin kumminkin tilanteeseen, joka näytti uhkaavalta. Aleksanteri oli täynnä kiihtynyttä porvaristoa, joka sangen vastahakoisesti noudatti kaartin kulkemis- ja hajaantumismääräyksiä. Yhtäkkiä Aleksin ja Fabianin kulmassa kajahutti johtaja määräyksen: ”Ampuma-asentoon!” Kiväärit kohosivat. Osa yleisöä näytti narrimaisuutensa. Se rupesi pakenemaan. Pyssyt laskeutuivat.
Minun sisuni kuohui, kävelin kuin muina miehinä ja tuumasin: olisivatpa ampuneet, olisi voinut tapahtua "kansan tuomio". Monisatajoukkoinen yleisö olisi helposti riistänyt aseet noin 30 hulikaanilta. Tätä sanaa ei voi sentään heistä kaikista käyttää, muutamat olivat siistin näköiset. Haudoin isomman aikaa ajatusta, että tarvitsisi koota vain 30 á 40 reipasta nuorukaista, pian olisivat olleet punakaartilaiset ilman aseita.
Tapasin Kuisman kadulla. Hän oli raivoissaan. Punakaartit saivat kuullakseen kaikki roistonsukuiset sanat. "Ja samanlainen olet sinäkin", jatkoi Kuisma, ”jollet pian eroa siitä joukosta!”
Eilisenä lakkopäivänä eivät punakaartilaisryssät tyytyneet vain ampuma-asentoon, vaan ampuivatkin. Toistaiseksi yllyttivät he yleisöä ampumalla ilmaan ja ikkunoihin. Huhu kertoo haavoittumisistakin. Alhaisvalta rupeaa nyt olemaan kukoistuksessaan.
Malmin 19 rikollista hulikaania on vapautettu ja laillisen järjestysvallan edustajia, Malmin nimismiestä ja poliisia on ampumalla vaarallisesti haavoitettu.
Turussa on kauppias Dammert ammuttu kuoliaaksi, ja mikä lieneekään tapahtunut maaseudulla, josta ei voi tuoda tietoja, nyt kun rautatievirkamiehetkin kautta Suomen ovat lakossa.
Tämä tietää nälkää. Kuinka pian, se on epätietoista. Saksalaiset, jotka järjestäisivät, jos tänne tulisivat, sekä punakaartilaiset että nälän, ovat vasta Ahvenanmaalla, kuten virallinen venäläinen tiedonanto kuuluttaa.
Eduskunta on vahvistanut kunnallislait ja 8 tunnin työpäivälain. Tämä ei syömisen alkuun päässeille riitä. Enemmän, enemmän! huutavat he, kunnes nälkä tai sitten pojat tukkivat suun. Nyt jos koskaan, ollaan perikadon äärellä.
Muuten, jos suurin piirtein katsoo lakon kulkua, on se sujunut itsetietoisen johdonmukaisesti ja työväestön tähänastisia päämääriä ja käyttäytymistä on jonkun verran voinut puolustaa. Nyt ruvetaan menemään yli mittojen, missä määrin, näyttävät tulevat päivät.
Päivä on kulunut rauhallisesti. Paljon huhuja. Vähän faktoja. Huhuja: pogromi Turussa, toinenkin kauppias kuollut, saksalaiset vallanneet Venetian jne. Tosiasioita: punakaartilaiset vallanneet Säätytalon, joten uuden senaatin neuvottelu- ja valiokuntavaalikokoukset jäivät pitämättä. Eduskunnan tämänpäiväisestä istunnosta ei tämän takia tullut mitään. Kiihtymys suurenee.
Eilen marssi rehtori Paavo Virkkunen kahden aseistetun punakaartilaisen välissä pitkin Aleksia "kamariin". Sairas senaattori Allan Serlachius on tehnyt saman matkan, mutta päässyt vapaaksi. Sen sijaan kuvernööri Jalander istuu edelleen putkassa. Samoin musiikkimestarimme Robert Kajanus ja konserttimestari Carl Lindelöf. Viimemainitut lienevät syystä joutuneet kiinni, sillä heidät oli pidätetty kello 2 yöllä kai kapakkakunnossa.
Muitten vangitseminen on mieltä painava. Kansamme arvokkaimmat miehet kulkemassa kahden alhaisohulikaanin venäläiskiväärin pakottamina ilmoittamassa nimensä, jotka työssä raakojen kuljettajainkin hyväksi ovat saavuttaneet kuuluisuuden ulkomaittenkin oppineitten piirissä. Kansa urheilee "vallallaan".
Yritin äsken mennä Gradiniin syömään. Se oli kiinni, samoin Hult, Paris jne. "Herrojen" ei tarvitse levätä eikä aterioida päivän töitten jälkeen. Se kuuluu vain alhaisolle ja se käyttääkin sitä hyväkseen.
Kävin Kronassa: aivan täynnä, Elannossa: pitkä köö, Primulassa: suljettiin väenpaljouden takia. Aikalassa odotin neljännestunnin verran turhaan, vasta "vekselikahvilassa" onnistuin saamaan paikan. Paljas vesi sokerin kera maksoi 1,25, voikimpale joka painoi kai 90 grammaa maksoi yhden markan.
Lakon pitäisi halventaa kuitteja ja tuoda lisää tavaraa. Käy päinvastoin. Koska valkenee järki vallankumousjohtajissa? Koska he ymmärtävät, että maajussia on mahdoton tätä tietä pakottaa? Hän sai jo kesällä tarpeekseen sosialismista!
Sunnuntai lakkopäivä on ollut hiljainen. Eräs H.T.Y:n Mieskuoron laulaja johti minut pistinniekkojen läpi harjoitukseen. Keskusteltiin etupäässä, laulettiin myös vähän.
Keskustelun perustuksella päätin jäädä edelleen näihin piireihin toimimaan. Heidän aatteissaan ja hommissaan on paljon puolusteltavaa, vaikkei voikaan katsoa keinoja samoilla silmillä kuin he, luokkahengen sokaisemia kuin ovat. Yleisenä tuntuu olevan pelko jälkilaskuista, eikä ilman syytä.
Suomen Laulun harjoituksessa sain kuulla, että tilanomistaja Bergbom on surmattu ja että Malmilla ovat punakaartilaiset surmanneet poliisi Packalenin kiduttamalla. Samassa Klemetti taas antoi mulle pistoksia.
Myös hänen siskonsa rouva Lahdensuo viittaili siihen, että minä voisin ilmiantaa hänet liian rohkeista jutuista. Klemetin sukuun mahtuu paljon alhaismielisyyttäkin! On todella omituisia luonteita eteläpohjalaisissa. Ylöspäin nöyriä, alaspäin byrokraattisia, lämpimiä isänmaan ystäviä, alhaismielisiä kätyreitä. - - -
Pääasia, lakko loppunee huomenna. Kun sosialistit saavat oman senaatin, joka repostelee yhteiskunnan mahdollisimman punaiseksi, ovat he tyytyväiset. On eri asia, mitä sitten porvarien puolelta alkaa kuulua?!
Pari "munausta". Tapasin toissapäivänä useita taitelijoita: Wäinö Solan, Somersalmen, Gräsbäckin, Uimosen, Merikannon.
He kyselivät, mitä Ylioppilastalolla tapahtui. Selvitettyäni tämän, käänsin puheen taas itseeni eli suhtautumiseeni työväenpiireihin, vaikka Uimonen on mulle melko vieras, Gräsbäck aivan vieras. Ja sehän kuuluu vastenmielisyyttä herättäviin puoliin ihmisissä. Koska pääsen tästä itseni tympäiseväksi ja sivistymättömältä vaikuttavasta tavasta?! Häpeän itseäni!"
(Väinö Pesola viittaa tässä välikohtaukseen, joka tapahtui lokakuun 23. päivänä Ylioppilastalolla YL:n harjoitusten aikaan. Harjoitusten alkaessa venäläiset merisotilaat piirittivät Ylioppilastalon ja estivät sekä pääsyn taloon että sieltä ulos. YL:n taloudenhoitaja Ossi Holmström, joka oli viimeisten joukossa livahtanut sisälle, otti puhelun yliopiston viranomaisille ja vaati miehittäjiltä selitystä. Paikalle saapuneen venäjää taitaneen miliisin avulla selvisi, että sotilailla oli toimeenpanevan komitean valtakirja etsiä talosta aseistettuja miehiä ja aseita. YL esitti asiasta vastalauseen ja se julkaistiin kaikissa pääkaupungin suomen kielisissä sanomalehdissä, paitsi ei Työmiehessä.)
"Toinen: otin puheenvuoron eilisessä keskustelussa Suomen Laulussa, missä vedin itseni ja oman sävellysasiani esiin ja lisäksi epäjohdonmukaisella tavalla. Voin pahoin itseni takia. Miksen pidä suutani kiinni, koska minulla aina on taipumusta epäjohdonmukaisuuteen ja munauksia tekemään. Suu poikki!!
Viime yö oli huono. Hermosto on eräässä uudessa suhteessa huonontunut. Join illalla kahvia, se vei unen. Tämän huomasin jo pari päivää ennen nälkäisenä hotkaistessani Aikalassa pari kuppia ruskeata.
Eiliseen hermoston kiintymiseen oli syynä myös vallankumouslauluni "Taiston tiellä" valmistuminen. Sävellystyö yleensä kiihottaa runsaasti. Mutta on sittenkin hauska, että laulu tuli valmiiksi.
Sanojen epäkiitollisen rytmisyyden takia on laulu maannut pari viikkoa ja tuumin sen jo jättää kesken. Nyt on edessä esityspulmat. Viimeisten kokemusten takia, ja kun itsekin pidän laulua kankeana, lienee parasta jäädä odottamaan aikoja, jolloin säveltämishommalleni annetaan suurempi arvo!
Voi taas vapaasti hengittää. Suurlakko on loppunut. Kansalaissotaa ei syntynyt Helsingissä porvariston verrattain maltillisen käyttäytymisen takia. Raakoja murhia on sen sijaan tapahtunut Helsingin lähistöllä - osoittaa, miten alhaisella kannalla sosialistiemme uloimmat kerrokset ovat, ja miten siveetön villitys on vallannut ehkä laajatkin väestökerrokset.
Jonkunlaiset loppuselvitykset odottavat. Ne voivat viedä yhteiskunnan yhtä suuriin vaaroihin, joissa se oli kuluneen viikon. Saa olla valmis odottamaan mitä tahansa.
Olen yrittänyt lukea kansanrunouden tenttiä. Huonoilla tuloksilla! Lykkäytyy aina vaan!!
"Ihmisille hyvä tahto". Aivan sydän verta vuotaa, kun kokee sen kurjuuden, missä nyt elämme. Kummankin puolueen sekä porvarien että sosialistien lehdet käyttävät mitä turmiollisinta kieltä. Heiltä puuttuu kummallakin puolella "hyvän tahdon" alkeetkin toistensa tarkoituksia, päämääriä ymmärtämään.
Minä rupean menettämään koko toimitarmoni tällaisessa viheliäisyydessä. En ole voinut ratkaista lopultakaan jäänkö vai poistunko sosialistien palveluksesta. Poisjäämiselle ovat taas antaneet yllykettä Turun inhottavat tapaukset. Nyt on kysymyksessä kestääkö ihanteellinen elämänkatsomukseni vai eikö. Jos menetän pohjan, on kaikki mennyttä.
Äsken taas surullisen kuuluisa musiikkiarvostelija antoi letkautuksen minun Siltasaarelle kuulumisestani. Hän on tyhmä, onko ihme. - - - Tapahtuu sitä tuoreessakin puussa, mm. maisterien Toivosen ja oman veljeni kanssa vaihtamista mielipiteistä huomasin, miten yksipuolisesti hekin käsittävät asiat.
Olen kuusivuotisen toimintani aikana työväestön piireissä tavannut siksi paljon oikeutettuja pyrkimyksiä ja rehellisiä katsantokantoja, että on mahdoton sulattaa kaikkia porvaritoverien umpimähkäisyyksiä!
Koko olemus on rikkonaisena. Päivä on kulunut ristiriitaisien tunnelmien taistelussa.
Melartin oli sitä mieltä, ettei pidä juopaa suurentaa, vaan toimia työväen piireissä ainakin toistaiseksi. En ole voinut tulla sittenkään vakuutetuksi: Turun uutiset ovat inhottavat. Väsymys, epätoivo on vallannut mielen.
Eihän meillä ole nyt senaattia, ei eduskuntaa, ei leipää, ei vapautta. Syyttömät toverit viruvat vankilan pahnoilla, viattomien murhaajat kulkevat vapaina ja jatkavat kuolemaa tuottavaa urheiluaan. Yhteiskunta näyttää olevan voimaton mihinkään. Kaikki on vallannut lamaannus suurlakossa ilmenneen mädännäisyyden takia.
Porvarit odottavat työväestön johtohenkilöitten puhdistautuvan. Heillä ei ole edesvastuun tunnetta. Se on kuollut miltei jokaisen meikäläisen sosialistijohtajan entisessä ahtaassa, monet juoppohulluuteen vieneessä elämässä. He syyttävät vain ja keitä, jollei porvareita?
Veljesviha on nyt korkeimmillaan. Koska laskeutuvat verta uhkaavat hyökyaallot, koska koittaa kansallemme yksimielisyyden päivä? Tuskin koskaan. Kainin merkki on otsallamme, olemme kuolemaan tuomitut yhdessä suuren jättiläisen kanssa, joka vetää viimeisiä henkäyksiään.
Talvi ulkona, lunta ja pakkasta. Talvi sisällä huoneessa, kylmää ja kolkkoutta, olen palellut ja maannut yön rukkaset käsissä. Talvi sydämessä, kylmyyttä kaikelle, lamaantumista, joka purkautui siihen, että ostin lipun tämän iltaisiin naamiaisiin. Viinaa mukaan ja alas unhoitukseen!
Pieni valonsäde eräänä päivänä: Suomen Laulu maksoi Heiju-laulusta 100 mk. Klemetti oli ehdottanut 75 mk, mutta lautakunta oli työntänyt 100. Siis on minulla edes jollain taholla sympatioita puolellani. Korkeampaan luokkaan työntyminen todistanee paitsi rahan arvon laskua, myös laulun arvoa.
Naamiaiset olivat repäisevät. Päivällä hommatessani viinaa, piti köyhyys jälleen aisoissa. Olin apteekissa reseptin kanssa, mutta... maksoi 36 mk. En raaskinut ottaa enkä olisi voinutkaan joutumatta suureen köyhyyteen.
Menin siis huonoin toivein ja huono olikin alku. Väkeä oli alussa vähän ja kovin raitista. Mutta noin 12-1 ajoissa parani vahvasti. Yhä enemmän tuli väkeä, paljon kaunispukuisia impyeitä ja nousussa olevia herraskaisia.
Minä jouduin iloiseen turkulaiseen sakkiin, joilla kaikilla oli taskumatit, joista minäkin sain tuntuvan osan. Tanssin paljon, hakkailin runsaasti, käsivarsia ja paljaita kauloja… rupatin roskaa kuormakaupalla ja kaaduin kerran.
Vasta tänä aamuna huomasin peukalon verrattain pahasti vääntyneeksi ja löysin taskustani kalliin viuhkan. Tämä on luultavasti neiti A:n. Pitänee se toimittaa hälle takaisin, vaikka kännipäissä ollen olen ehkä vähän flaskaillutkin itseäni hänen kanssaan. - - -
Päivällä jouduin toisiin tunnelmiin. Menin Musiikkiopiston matineaan. Vastaani tuli verikaartin tappaman Sahlströmin veljesten ruumissaattue. Mutta samaan joukkoon toi sattuma venäläisten sotilaitten vallankumouksellisen kulkueen. Viha riehui sydämessäni, heidän luotinsa oli lävistänyt nuorukaisten rinnat, he ovat olleet tukemassa demokratian veristä "voittokulkua." Sotilasmusiikin lihallisen räikeä mekastus liittyi kirkonkellojen vakavaan hyminään. Onneksi venäläiset pysähtyivät vähäksi aikaa, joten ruumissaattue pääsi irti vallankumouksen voitollisesta ivanaurusta!
Ihania työpäiviä. Eilen illalla olin oopperassa. Cavalleria rusticanassa julkeni Maikki Järnefelt laulaa italiaksi. Ruotsalaiset Gräsbeck, Hammar ym. lauloivat suomeksi. Tunnen suorastaan hermostuttavaa vastenmielisyyttä nähdessäni Maikin piirteet ja täytyessäni todeta tällainenkin itsekkyysröyhkeys. Yleisöstä ei mitään väliä, Maikki laulaa, mitä hän tahtoo ja mitä hän ennestään osaa, ei mitään lisävaivoja yleisön takia. Koska voi suomalainen musiikkitaide olla ilman Maikin tapaista mielenrauhan häiritsijää?
Edessäni on kova talvi: ovat Voionmaalta varastaneet talvipalttooni, joka oli siellä säilytettävänä yli kesän. Mutta ei minulla ole varaa ostaa uutta, on siis käytävä syyspalttoossa ja kärsittävä vilua.
Mielivallan painajainen heikentyy. Venäläinen sotaväki on vaatinut takaisin aseensa täkäläiseltä verikaartilta. Tämä on jonkun verran rauhoittavaa, sillä verta saarnaa porvarilehtien yhä jatkuva hillitön epäpoliittinen kirjoitustapa, varsikin Suomettaren.
Suometar katsoo ajan hengen sopivaksi painattaa kirjoituksia, joissa puhutaan "kostosta." Mikä sokeus ja olojen ymmärtämättömyys!
Nyt meillä on välirauha. Mieli ei jaksa nousta. Nyt meillä on valtiollinen itsenäisyys. Senaatti oli eduskunnassa valtiomuodon kanssa ja antoi Suomen kansalle julistuksen. Mutta matalalla pysyy mieli.
Turussa jatkuu anarkia. Nälkäkuolema uhkaa niin porvareita kuin sosialistejakin syystä, etteivät maalaiset tuo elintarpeita kaupunkiin, ennen kuin rikollisesti vangitut Collan ja Nikander pääsevät vapaiksi.
Ja Turussahan on kotini, äiti, hermostunut isä, sosialistien takia taas toiseksi virkansa menettänyt Aarne-veli, leipänsä toistaiseksi punaisten takia menettänyt Ilmari-veli sairaine rouvineen ja siellä aherteleva kalpeaposkinen, maitoa ja voita tarvitseva sukumme viimeinen teräväpäinen Kerttu. Kuinka voisi elämäni rohkeus nousta?
Ja vielä ryssät takavarikoivat kaiken viljan kai omille joukoilleen. Ja kun se näiltä loppuu, lähtevät maille ryöstämään yhdessä punaisten kanssa ja hävittävät ...
Seuraa Väinö Pesolan päiväkirjaa keväällä 1918 ja lue mitä hän kirjoittaa seuraavaksi 21. tammikuuta.
Lähteet
Pesola, Väinö: Päiväkirja 1917. Käsikirjoitus. Kansalliskirjasto.
Wikipedia Väinö Pesola
Katso & kuuntele
Pesola, Väinö, säv. & Jalkanen, Huugo, san.: Syksyn lehdet. Otaniemen Kaiku. Johtaja Tapani Länsiö. 2018.
Linkit
Ylen verkkoartikkelikokoelma Haluatko ymmärtää mitä Suomessa oikein tapahtui vuonna 1918?
