Huhtikuun 10. -11. päivinä Martti Johannes Siirala katselee venäläisten lähtöä ja kuuntelee saksalaisten tykkien lähestyvää jylinää. #musiikinkevät1918
Punakaartit pitivät yhä valtaa pääkaupungissa, mutta nuori helsinkiläislääkäri Martti Johannes Siirala kuuli jo saksalaisten tykkien jylinän. Siirala katsoi tilanteen vaativan parturissa käyntiä.
"Tänä aamuna ovat saksalaiset sivuttaneet Bobäckin. Ehtivät kai Espooseen yöksi.
Poliklinikalle tuli miltei kuolevana takaisin se ryssän vaimo, joka eilen vietiin muka venäläisille laivoille, voidakseen niitten mukana mennä Kronstadtiin.
Punaisen kaartin paikallisen esikunnan ovella on ilmoitus, että se on suljettu. Kaupungilla liikuskelee sekä punaisia että ryssiä viljalti kiväärit olalla, monet ilman nauhojakin. Se leikki voinee käydä kalliiksikin.
Ryssiä matkustaa sekä asemalle että satamassa oleviin laivoihin ihan maan mahdottomasti. Kärryt täynnä kampsuja jos minkä moisia.
Päävahti näyttää tyhjältä, sinne pitäisi heti lähettää miehiä pesemään ja luuttuamaan. Sellaiseen työhön on punakaartilaisvangit ensimmäiseksi pantava.
Basi Ollilta [Siiralan kollega Olai Basilier] kuulin, että Suomen Pankki on ryövätty puti puhtaaksi. Kassakirjoja, huonekaluja ym. viety sylikaupalla; setelipainamisen klischeet samoin ynnä ylen paljon muuta vielä.
Osakunnassa jututtiin eilen jos jotain. Esitelmäni lykättiin sopivampaan aikaan. Hyvää tuo olikin.
Kävin parturissa. Siistihän tässä täytyy olla.
Kaukaisen tykkien jylinän kuuluessa ja kaupungin odotellessa saksalaisten tuloa.
Ryssät mättävät kaikenlaisia kimsujaan ja kamsujaan proomuihin noudattaakseen saksalaisten määräystä.
Aamupäivällä pudotteli saksalainen lentokone tänne jos jonkinlaisia julistuksia, joita niin innolla hyökkäsivät sieppaamaan että eräskin vaimo putosi heikkoon jäähän. Ryssien avulla pelastui kuitenkin hukkumasta.
Sama hätähousu minä näyn olevan kuin ennenkin ja apina kerrassaan. Kun en saanut sopivaa Suomen lippua mistään käsiini, menin lopulta Terholan neuvosta Hjelt & Lindgrenin puotiin ja ostin Saksan lipun, jolla muutamaksi päiväksi aion koristaa osakuntahuoneuston seinän.
Tänään koetan pistäytyä osakunnan lipun noutamassa pesusta, jos vain sen suinkin saan.
Norén oli tänä aamuna saanut puhelinsanan eräältä tuttavaltaan, joka jo asui valkoisten puolella rintamaa. Eilen illalla klo 6 olivat saksalaiset marssineet Grankullan ohi.
Punakaartilaisia näkee hyvin vähän kaupungilla, mutta aina siellä ja täällä kuitenkin. Miliisi liikkuu kaduilla kaksittain. Käsivarressa olevaan punaiseen nauhaan, jossa on ollut valkoinen H on nyt vain tullut lisää muotoinen valkoinen juova kummallekin puolelle H:ta. Mistä syystä ja missä tarkoituksessa.
Eilen illalla hölysivät kaupungin rouvat ihan hassuissaan mm. että talonmiehet eilen olivat kutsutut kokoukseen sen vuoksi, että heidät käskettiin huolehtimaan rappukäytäväin ovien auki pitämisestä viime yönnä. Pötyä tietystikin, niin kuin niin moni muu, etten sanoisi kaikki Helsingin frouvasväen päättömät ja heidän omaa kanamaisuuttaan todistavat huhut.
Semminkin ruotsalaiset rouvat tässä kaupungissa ovat näinä kolkkoina viikkoina monasti lennelleet kuin lepakot päin seiniä, niin että lopulta tuskin itsekään ovat tienneet, minkä vuoksi lentoon ollenkaan läksivät.
Toisenkin mahdottoman huhun kuulin - osaksi via Castrén, osaksi muualta - nimittäin sen, että punaiset olisivat vaatineet oikeutta päästä talojen ensimmäisiin kerroksiin mahdollisten katutaistelujen varalta. Niin kuin punaisia edes täällä niin paljon olisi. Ehei!!
Kirjoittaja
Keväällä 1918 Martti Johannes Siirala (1889–1948) oli 29-vuotias lääkäri. Hän oli suojeluskuntalainen, muttei pojanpoikansa Seppo Siiralan mukaan osallistunut sotatoimiin. Loppukeväällä hän toimi mm. Suomenlinnan vankileirin lääkärinä. Myöhemmin Siirala erikoistui lääkärinurallaan synnytysoppiin ja opetti mm. Kätilöopistolla.
Hänen pojastaan Martti Olavi Siiralasta (1922-2008) tuli myös lääkäri ja tunnettu psykiatri. Sen sijaan pojanpojista tuli muusikoita; Seposta kitarataiteilija ja Jussista pianotaiteilija – ja pojanpojanpojasta Antti Siiralasta kansainvälinen pianotaiteilija.
Myös Siiralan Airi-tyttären tyttärenpojasta tuli tunnettu kansainvälinen muusikko, Tuomas Holopainen on sinfonista metallia soittavan Nightwish-yhtyeen keulahahmo.
Seuraa nuoren helsinkiläisen lääkärin Martti Johannes Siiralan päiväkirjaa keväällä 1918.
Lähteet
Siirala, Martti Johannes: Päiväkirja 1918. Käsikirjoitus. Seppo Siiralan arkisto.
Linkit
Ylen verkkoartikkelikokoelma Haluatko ymmärtää mitä Suomessa oikein tapahtui vuonna 1918?