Helmikuun 19. päivänä Katarina Sibelius on pakahtua jännityksestä. Kapellimestari Robert Kajanus ilmestyy yllättäen punakaartilaisten saattamana Ainolaan. #musiikinkevät1918
Kapellimestari Robert Kajanus oli kuullut huhuja, että Jääkärimarssin säveltäjä Jean Sibelius oli punaisten tappolistalla.
Kajanus, säveltäjän lääkäriveli Christian Sibelius ja lanko taidemaalari Eero Järnefelt kokoontuivat neuvonpitoon, jonka seurauksena Kajanus meni tiistaina 18. helmikuuta tapaamaan punakaartin ylipäällikköä Eero Haapalaista. Haapalainen myönsi Kajanukselle turvapassin, jonka avulla tämä voisi tuoda Sibeliuksen perheen Helsinkiin.
Heti seuraavana päivänä Kajanus ilmestyi yllättäen Ainolaan punakaartilaisten seurassa…
”Jotain hämäräperäistä. Kajanus tuli Helsingistä punakaartieskortin kanssa. Sanoi tulleensa hakemaan meitä pois. Oli ollut Haapalaisen puheilla ja hänkin oli sanonut, ett’ olis parasta paeta.
En nyt tiedä miten pappa ja mamma päättävät.
Kyökissä äijät tupruttavat pahanhajuista tupakkaa. Uh! En voinut edes sanoa heille päivää. Keravalta ovat, huligaanin näköisiä tai pikemminkin vankien.
Tämä on niin apokryyffistä, että voi haljeta. Jännittävää!!!
Juu aivan oikein, me lähdemme kaikki kaupunkiin, jos nimittäin vaan saadaan lupa punakaartilta.
Voi taivas, miten tämä on hämäräperäistä, niin ihmeellistä kuin jos näkis’ unta.”
Seuraavana päivänä torstaina 20. helmikuuta Sibeliuksen perhe lähti Ainolasta pakomatkalle. Katarina kirjoitti lähtöpäivän tapahtumista vasta seuraavana päivänä Helsingissä. Sibeliukset majoittuivat Christian Sibeliuksen perheeseen Lapinlahden mielisairaalan ylilääkärin asuntoon…
”Niin, tänne me tultiin koko Sibeliuksen muhkea perhe.
Viidellä hevosella asemalle, jossa odotimme tunnin ja pakaten täydessä junassa Hkiin.
Kajanus oli suurenmoinen – ihailen häntä.
Lähtiessä oli traagillinen stemminki, Helmi ja Aino porasivat, pappa oli hermostunut, mamma vihainen, Kajanus järjestelevä ja lapset kalpeita.
Minä nauroin, nauroin, vaikka oli raskasta lähteä, mutta pakostakin piti ajatella Kiljusen perhettä, kun katseli korskeata menoamme.
Mutta ennen pitkää tultuamme punakaartin vallassa olevalle asemalle, tulin minäkin alakuloiseksi, kuten aina ”vihollisia” nähdessäni.
Ja lisäksi olin ehkä viimeistä kertaa ohjannut Vilkkua. Se kai myödään, kun ei saa heiniä.
Juna oli täynnä epämiellyttäviä ihmisiä ja tunkeilevia mariineja.
Sellaist’ se oli.”
Seuraa Katarina Sibeliuksen päiväkirjaa keväällä 1918 ja lue mitä hän kirjoittaa seuraavaksi 21. helmikuuta.- Lue myös mitä isä Jean Sibeliukselle tapahtui 19.-20. helmikuuta.
Lähteet
Sibelius, Katarina: Päiväkirja 1918. Käsikirjoitus. Kansallisarkisto.
Ekman, Karl: Jean Sibelius. Taiteilijan elämä ja persoonallisuus. Otava. Helsinki 1935.
Sirén, Vesa: Aina poltti sikaria. Jean Sibelius aikalaisten silmin. Otava. Keuruu 2000.
Tawaststjerna, Erik: Jean Sibelius 4. Otava. Keuruu 1978.
Linkit
Sibelius.fi Katarina Ilves
Ylen verkkoartikkelikokoelma Haluatko ymmärtää mitä Suomessa oikein tapahtui vuonna 1918?