Maaliskuun 8. päivänä 15-vuotias Katarina Sibelius muistelee hyviä hetkiä, joita hän ehti viettää sodassa kuolleen rakastettunsa kanssa. #musiikinkevät1918
Katarina Sibelius hillitsi itsensä, eikä näyttänyt ulkopuolisille suruaan sodassa kuolleen valkokaartilaisen Erik Hernbergin kuoleman johdosta. Katarina eli mielessään yhä uudelleen Erikin kanssa viettämiään hyviä ja hauskoja hetkiä - jolloin mukana oli joskus myös Katarinan sisaren Ruthin poikavauva Erkki eli Pikkuli.
Katarina meni myös salaa Marian sairaalan ruumishuoneelle viemään kukkia Erikille.
”Kyllä ihmiset sentään vähän tietävät minun ajatuksistani. Ei kerrassaan mitään. Koska Tant Huldakin oli selittänyt Soinilla, että ”inte är hon alls ledsen, underligt lugn människa. Fast hon tyckte ju heller inte alls om honom – hon lämnade ju hans lyra hit.”
Minua naurattaa, kun ajattelen, että siis t. Hulda ja Soinit ovat minusta disputeeranneet ja vieläpä millälailla! Eerik nauraisi kanssani – se on varma.
Kyllä sentään on suloista, että ihminen muistaa. Olen nauttinut eilen illalla ja tänä aamuna, kun olen muistellut joululupaa. En ole koskaan niin nauranut, eikä hänkään. Kyllä meillä sentään oli taivaallista!
Pikkuli ei aavista mihin kaikkeen se on ollut todistaja. Sen huoneessa hän antoi minulle valokuvansa ja se oli meidän sylissämme, kun hän oli meillä, silloin kun sepittelimme juttuja Kiljusista.
Ei kenenkään kanssa voinut pitää niin hauskaa, ei kenenkään kanssa voinut nauraa niin sydämestään.
Voi muistan kuinka ”haaveilimme” rekiretkellä: ”O sah ich dich auf der Heide dost” ja ”still wie die Nacht, tief wie das Meer”.
Sitä en silloin ymmärtänyt pitää täydessä arvossa, vaikka kodikasta ja lystiä se oli minusta jo silloin, sen myönnän.
Olen hävetä itseni hulluksi, kun ajattelen viime kesää. Silloin oli hän Turussa, ajatellen minua ja ei sen vuoksi tehnyt mitään tyhmyyksiä. Ja minä – niin minä en ajatellut ketään ja tein enemmän tyhmyyksiä kuin koskaan. Nyt se minua kaivelee…
Eilen teimme Kessin kera hyppäyksen ”vanhaan aikaan”. Niin. Arppe tuli kadulla vastaan ja bjuudasi meidät ikävissään Blomqvistille. Me blyygeinä lapsina vastustelimme kauan ja uskalsimme tuskin mennä ovesta sisään. Niin oli paatumus poissa. Mutta oikein hauska meillä oli – unohtaa vähäksi aikaa kaikki surullinen.
Arppe syötti meitä tryffeleillä, kahvilla kaakun kera ja haaskasi sankarillisesti 16 mk. Kummallinen ihminen – jalo. Epäilemättä.
Minulla on hirveä halu mennä hänen äitinsä luo taas. Olisi niin ihanaa puhua taas hänestä oikein kunnolla. Menisin niin mielelläni, mutta pelkään, että se ei sovi tai että häiritsen. Vaikka sanoihan hän: ”Kom när som helst, du är alltid välkommen.”
Teinköhän hullusti - kävin niin. Siellä. Olin aivan vähän aikaa ja vein kukkia. Hänet on tuotu Marian sairaalaan…"
Seuraa Katarina Sibeliuksen päiväkirjaa keväällä 1918 ja lue mitä hän kirjoittaa seuraavaksi 10. maaliskuuta.
Lähteet
Sibelius, Katarina: Päiväkirja 1918. Käsikirjoitus. Kansallisarkisto.
Linkit
Sibelius.fi Katarina Ilves
Ylen verkkoartikkelikokoelma Haluatko ymmärtää mitä Suomessa oikein tapahtui vuonna 1918?