Tiina-Maija Lehtonen
Yle
Sandra Saulo
Yle
Keväällä 1918 Väinö Pesola, 32-vuotias poikamies, työväenkuorojen johtaja, sävellyksen ja filosofian opiskelija seurasi aitiopaikalla Helsingin Työväentalon naapurissa sisällissodan tapahtumia ja piti niistä päiväkirjaa. Mitä Väinölle sodan jälkeen tapahtui, millaisen elämän hän eli? Kuoronjohtaja ja säveltäjä Tapani Länsiö kertoo isoisästään. #musiikinkevät1918
Keväällä 1918 Väinö Pesola, Työväenyhdistyksen kuoronjohtaja, Työmies-lehden musiikkiarvostelija, Helsingin Musiikkiopiston sävellyksen opiskelija ja Helsingin yliopiston musiikkitieteen opiskelija joutui sisällissodan silminnäkijäksi Helsingissä. Pesolan päiväkirja on tarkkanäköisen ja taitavan kirjoittajan ajankuva poikkeuksellisista oloista.
Väinö Pesola oli eloisa, utelias ja avoin seuramies, jonka laaja tuttavapiiri ulottui oikealta vasemmalle. Pesola pohti päiväkirjassaan omia ihanteitaan ja vertasi niitä porvarilliseen maailmaan ja työväenaatteeseen. Poliittisten pohdintojen ohella hän kirjoitti arkisesta elämästä, nälästä, pelosta, murhista, maksamattomista palkoista ja velkakierteestä, hyvistä ja pahoista ihmisistä, huhuista, sanomalehtien valheista ja naimahuolistaan.
Kevään mittaan Väinö kysyi monet kerrat, milloin kurjuus loppuu, miten kaikki päättyy, miten Suomen käy?
- Aivan häkellyttävää, kuin romaania lukisi! Ja hän on itse kokenut kaiken tämän, säveltäjä ja kuoronjohtaja Tapani Länsiö ihmettelee isoisänsä päiväkirjan äärellä.
Väinö Pesola luovutti päiväkirjansa Helsingin yliopiston kirjastolle, nykyiselle Kansalliskirjastolle, vuonna 1934. Mustakantisia, musteella kirjoitettuja paksuja vihkoja on arkistossa kymmenkunta. Pesola sidotutti vihkot punaisiin kansiin. Päällä on kirjoittajan nimi kultakirjaimin.
Niteen otsikkona on "Päiväkirja" ja alaotsikkona "Kokemuksia. Elämyksiä. Mielipiteitä. Muistikuvia. Arvosteluja. Hetkien nykyisistä entisiksi vaihtuessa." Vaikka kirjoittaja varottaa tutustumasta sisältöön ilman lupaa, kaikesta voi päätellä, että hän ymmärtää päiväkirjojensa arvon. Ne ovat hänen dokumenttinsa, puheenvuoronsa jälkipolville.
- Tiesin kyllä, että päiväkirjat ovat olemassa ja tiesin, että Väinö kirjoitti päiväkirjoja paljon, mutten lainkaan ymmärtänyt, että ne ovat tällaisia ja tässä laajuudessa, Länsiö tunnustaa.
Tapani Länsiö, Sibelius-Akatemian musiikin historian ja teorian lehtori, on seurannut monella tapaa isoisänsä jalanjälkiä. Myös hänestä tuli säveltäjä ja kuoronjohtaja, myös hän on kirjoittanut musiikkiarvosteluja sanomalehteen ja toiminut musiikkielämässä luottamustehtävissä.
Uudenvuodenpäivänä 2018 Länsiö sai yllättäen sähköpostiinsa isoisänsä litteroidun päiväkirjan 1917-1918. Ilta ja seuraava yö menivät päiväkirjaa lukiessa.
Väinö Pesola oli tullut Turusta Helsinkiin 1910-luvun alussa. Turussa asuivat yhä vanhemmat ja useita sisaruksia. Lapsuudenkodissa vanhempien välillä oli poliittinen jännite. Isä, kansankoulunopettaja Matti Pesola kannatti sosialisteja, kun taas äiti, Aleksandra Sofia Gestrin porvareita.
Rintamalinjat kulkivat myös sisarusten keskeltä. Kun Väinö oli kiinnostunut työväenaatteesta ja sosialismista, pikkuveli Vilkku, myöhemmin tunnettu kasvinjalostuksen professori Vilho Pesola, oli ajatusmaailmaltaan oikeistolainen.
Muusikkona Väinö Pesola oli ennen kaikkea kuoromies. Vain 23-vuotiaana vuonna 1909 hän oli jo johtanut Turussa Nuori Laulu –kuoroa.
Helsingissä Pesola liittyi Heikki Klemetin johtamiin Ylioppilaskunnan Laulajiin ja Suomen Lauluun. Hän toimi YL:n varajohtajana ja johti kuoron kesäkiertueen 1916. Välit YL:n ja ”Kuisma” Klemetin kanssa vaikeutuivat ja todennäköisesti juuri poliittisista syistä. Yksityiskohtia kertomatta Pesola mainitsee, että hänet erotettiin YL:stä. Pesola oli vuodesta 1911 johtanut sekä Helsingin Työväenyhdistyksen mieskuoroa että sekakuoroa ja toimi lisäksi sosialidemokraattisen Työmies-lehden musiikkiarvostelijana.
- Työväenkuoron parissa hänen silmänsä avautuivat moneen suuntaan, Länsiö kertoo. Lisäksi Kuisma kohteli häntä huonosti, samoin kuin muut valkoiset. Toisaalta Työväen mieskuorossa oli mukava, kursailematon, reilu meininki. Sellaista ei ollut YL:ssä, missä olivat nämä hienot ihmiset, joiden kalaaseissa hän ei viihtynyt.
- Se oli kamppailua olemassaolosta, mistä saisi töitä, Länsiö selvittää. Kuisma oli kuin herhiläinen kimpussa. Olen aina tiennyt, että Klemetti oli hankala, mutten tiennyt, että näin hankala, Länsiö pudistaa päätään.
- Olen lukenut kirjoista, että hänellä oli oikeistolaisia, fasistisia mielipiteitä, mutta hänhän oli täysfasisti!
Pesola eli sisällissodan aikaan voimakkaiden ristiriitojen keskellä.
- Hän ei halunnut liittyä ei punaisiin eikä valkoisiin, vaikka olikin selvästi kallellaan työväestöön. Tuntuu kuin ihmisten olisi väkisin pitänyt valita puolensa, vaikkei olisi halunnut kuulua kumpaakaan.
Tapani Länsiö nostaa hattua isoisälleen, että tämä levottomien olojen ja puutteen keskellä vei loppuun yliopisto-opintonsa.
- Maisteri oli siihen aikaan kova sana. Kun siitä opiskelusta lukee päiväkirjoista, niin on se ollut rankkaa. Ruokaa ei ole ollut, ja kuitenkin tehtiin seminaarityöt ja opiskeltiin ankarimman päälle.
Nuoren isoisän elämäntyyli yllätti Länsiön myönteisesti.
- Meillä perheessä ajateltiin aina, että nämä Pesolat, Vilho ja Väinö, että he olivat raittiusmiehiä. No, se ei tarkkaan ottaen ihan pidä paikkansa. Kyllä sitä tuli otettua, ja aika paljonkin viinaa. Että oli se väkevää elämää!
- Sitten oli tämä tyttöystävä, josta me ei koskaan tiedetty yhtään mitään! Yksi maininta oli siellä jumpparinaisesta, Esteristä, siis Esteri Salmisesta, josta tuli hänen puolisonsa.
Väinö Pesola ja Esteri Salminen vihittiin 1920.
- Naimakauppa oli hyvä, sillä Esteri oli varakkaasta perheestä, Viipurin Salmisia, Länsiö kertoo.
Esterin isä oli viipurilainen leipuri, jolla oli hyvät suhteet valtiovaltaan. Salmisen leipomo leipoi leivät valtiolle, ja perhe vaurastui.
- Väinölle vihjailtiinkin, että kun on naitu rikkaasti, niin kyllä kelpaa.
Väinön ja Esterin pitkästä, onnellisesta avioliitosta syntyi kolme lasta, Sirkku, Eila ja Matti.
Esikoisesta Sirkusta, Tapani Länsiön äidistä, tuli musiikkilastentarhan opettaja ja johtaja, Eilasta tuli oopperalaulaja ja Matista insinööri ja teollisuusmies.
- Perheessä oli pienenpientä skismaa siitä, että Väinö oli enemmän näiden tyttöjen isä kuin tämän pojan isä. Se johtui siitä, että äitini soitti etevästi pianoa ja Eila oli laulaja. Väinö mielellään säesti tyttöjään, kun nämä lauloivat.
Perheen ja suvun piirissä isoisästä eli ”vaarasta” pidettiin kovasti ja häntä arvostettiin. Tapani Länsiö muistaa Väinön tavattoman leppoisan, myhäilevän olemuksen. Sen sijaan Esteri-muma, tyttönorssin voimistelunopettaja oli tarkka etiketistä.
- Minun ryhtini muma tarkasti joka kerta, kun kävin heillä, ja se oli Väinöstä hurjan hauskaa.
Länsiöiden perhe asui isovanhempien kanssa samassa talossa Albertinkadulla.
- Meillä oli kotona sekä piano että flyygeli, ja naapuriasunnossa, jossa Väinö asui, oli piano ja hirveä määrä nuotteja.
Kun sota oli ohi toukokuussa 1918, Väinö Pesola otti yhteyttä Väinö Tanneriin, Elannon toimitusjohtajaan ja sosialidemokraattiin, joka oli pysytellyt sisällissodan ulkopuolella. Pesola oli kuullut, että Tannerin johdolla oltiin lakkautetun Työmies-lehden tilalle suunnittelemassa uutta lehteä. Kun sitten Suomen sosialidemokraatti, nykyinen Demokraatti, samana vuonna perustettiin, Pesolasta tuli sen pitkäaikainen musiikkiarvostelija.
- Kun hän kirjoitti Suomen sosialidemokraattiin, niin kyllä hänet miellettiin sosialidemokraatiksi, vaikka hän oli hirveän epäpoliittinen. Hän oppi silloin vuonna 1918, ettei asetu kenenkään puolelle, vaan kulkee siinä välissä, Länsiö kertoo.
HTY:n Mieskuoron johtajana Pesola teki pitkän rupeaman vuosina 1911–1938, ja Kilven kuoroa hän johti 1926–1938 ja 1940–1950. Viimeisinä vuosinaan hänet kutsuttiin myös useiden kuorojen kunniajäseneksi.
Sävellysopintojaan Väinö Pesola jatkoi 1920- ja 1930-luvuilla Wienissä ja Budapestissä. Ulkomaanmatkojen myötä hän innostui Virosta ja Unkarista niin, että opetteli viron ja unkarin kielet.
Pesolan sävellysluettelo sisältää mm. kaksi sinfoniaa ja oopperan Ulkosaarelaisia. Sävellyskonsertteja hän piti kymmenkunta, ja sai useita palkintoja sävellyskilpailuissa.
Suomalaisessa musiikkielämässä Pesolalle lankesi sillanrakentajan rooli vasemmiston ja oikeiston välissä. Hänellä oli lukuisia luottamustehtäviä mm. Valtion säveltaidetoimikunnassa, Yleisradion hallintoneuvostossa, ja Suomen kansallisoopperan hallituksessa.
- Hän oli sovitteleva, ja pärjäsi siksi hallinnollisissa tehtävissä, Tapani Länsiö arvioi.
Vuonna 1956 Pesolalle myönnettiin professorin arvonimi.
Väinö Pesola kuoli Helsingissä huhtikuun 20. päivänä 1966 kuukautta vaille 80-vuotiaana.
Seuraa Työväenyhdistyksen kuoronjohtajan Väinö Pesolan päiväkirjaa keväällä 1918. Lue tarina alkaen syksystä 1917.
Lähteet
Pesola, Väinö: Päiväkirja 1918. Käsikirjoitus. Kansalliskirjasto.
Wikipedia: Väinö Pesola.
Linkit
Ylen verkkoartikkelikokoelma Haluatko ymmärtää mitä Suomessa oikein tapahtui vuonna 1918?
