Huhtikuun 11. päivänä Sibelius kuuntelee saksalaisten tykkien jylinää Leppävaarasta. #musiikinkevät1918
Punakaarti hallitsi vielä Helsinkiä, mutta saksalaiset sotajoukot olivat jo Leppävaarassa, 15 kilometrin päässä pääkaupungista. Säveltäjä Jean Sibelius, joka oli ollut evakossa Helsingissä veljensä Christian Sibeliuksen kodissa Lapinlahden mielisairaalan ylilääkärin asunnossa lähes kaksi kuukautta, kuunteli Espoosta kantautuvaa saksalaisten tykkien jyskettä.
Sibelius kuvaili elämystään myöhemmin elämäkertansa kirjoittajalle Karl Ekmanille:
"Crescendo tykkien jyskeen lähestyessä, crescendo, joka kesti lähes kolmekymmentä tuntia ja loppui fortissimoon, josta en milloinkaan ollut voinut uneksiakaan, oli totisesti suuri elämys minulle."
”Kanuunanjylinää Albergasta.
Ilmalaivasta julkilausumia lentolehtisinä.
Kiväärinlaukauksia väkijoukkoihin jne.
Kaikesta huolimatta toiveikas tunnelma.
Ego kärsii ”herabgesetztes Selbstgefühlistä”. Tuttu riivaajani!”
Seuraa Jean Sibeliuksen päiväkirjaa keväällä 1918 ja lue mitä hän kirjoittaa seuraavaksi 14. huhtikuuta.
Lähteet
Dahlström, Fabian (toim.): Jean Sibelius. Päiväkirja 1909–1944, suom. Juha Saikkonen ja Arja Gothoni, Svenska litteratursällskapet i Finland. Porvoo 2015.
Ekman, Karl: Jean Sibelius. Taiteilijan elämä ja persoonallisuus. Otava. Helsinki 1935.
Salmenhaara, Erkki: Jean Sibelius. Tammi. Helsinki 1984.
Tawaststjerna, Erik: Jean Sibelius 4. Otava. Keuruu 1978.
Linkit
Sibelius.fi
Ylen verkkoartikkelikokoelma Haluatko ymmärtää mitä Suomessa oikein tapahtui vuonna 1918?