Kevättalvella 1918 Elmer Diktonius, 22-vuotias musiikkiopistolainen säveltää yksinlauluja ja antaa teoriatunteja Otto Wille Kuusiselle. Sävellysoppilas Kuusinen on punaisen Kansanvaltuuskunnan keskeisiä johtajia. #musiikinkevät1918
Hän oli häikäilemätön kuvien kaataja, vallankumouksellinen radikaali – taiteessaan, Jörn Donner luonnehtii ystäväänsä Elmer Diktoniusta.
Elmer Diktonius oli suomenruotsalaisen modernismin ensimmäisiä edustajia, ekspressionisti, joka vapautti muodon ja mursi rakenteelliset yhteydet perinteiseen runouteen. Edith Södergranin, Hagar Olssonin ja Gunnar Björlingin kanssa Diktonius kuului suomalaisen kirjallisuuden modernin suunnan uranuurtajiin.
Mutta ennen kuin 25-vuotias Diktonius julkaisi esikoisrunokokoelmansa Min dikt vuonna 1921, hänestä piti tulla säveltäjä.
Elmer Diktonius syntyi Helsingissä 20. päivänä tammikuuta 1896 kirjatyöntekijän perheeseen. Diktoniukset asuivat Töölön takamailla, Leppäsuolla. Diktonius nimitti itseään "laitakaupungin takapihalla kasvaneeksi" ja määritteli aatteellisen taustansa ”biologiseksi sosialismiksi”.
Diktoniuksen ystävä 1950-luvulla ja elämäkerran kirjoittaja Jörn Donner kuvaa taiteilijan taloudellista asemaa.
Kirjatyöntekijän kodissa ei harrastettu yllättävää kyllä kirjoja, vaan musiikkia.
Nuori Elmer istui kuulijoiden joukossa Helsingin Työväentalossa, kun Robert Kajanuksen johtama Helsingin kaupunginorkesteri soitti siellä kansankonserttejaan.
”Ensimmäiset musiikkimuistoni liittyvät avaraan, mutta koristelultaan vaatimattomaan Työväentalon juhlasaliin – roposilla jotka haalin monenmoisilla soittotunneilla á 60 penniä tunti ei saanut lippuja solisti- ja sinfoniakonsertteihin, mutta kansankonsertteihin minulla oli varaa, varsinkin jos talsin jalan enimmäkseen kehnosti vettä pitävissä kengissäni Leppäsuolta ja Töölöstä Siltasaareen. Pakon sanelemia vaelluksia, mutta sunnuntainveroisia: ne olivat musiikin alku- ja loppusoitto. Musiikin isolla M:llä", Diktonius on muistellut myöhemmin.
Elmer oli 17-vuotias syksyllä 1913, kun hän lähetti ensimmäisiä sävellyskokeilujaan Helsingin Musiikkiopiston opettajalle Leo Funtekille. Funtek näki sävellysten puutteet, mutta piti poikaa lahjakkaana ja kehotti tätä kääntymään rehtori Erkki Melartinin ja sävellyksenopettaja Erik Furuhjelmin puoleen. Myös Melartin vakuuttui nuorukaisen lahjakkuudesta.
Diktoniuksen opinnot Musiikkiopistossa alkoivat 1915 ja jatkuivat vuoden 1919 loppuun. Hän opiskeli viulunsoittoa ja sävellystä, sävellysopettajina olivat Furuhjelm ja Melartin.
Suhde Melartiniin syveni vähitellen ystävyydeksi. Rehtori kannusti Diktoniusta sekä henkisesti että taloudellisesti, ja kirjeenvaihto heidän välillään jatkui aina Melartinin kuolemaan 1937.
Diktonius oli utelias uusien, modernien virtausten suhteen. Jo musiikkiopistolaisena hän oli ensimmäisiä suomalaisia säveltäjiä, jotka kiinnostuivat Arnold Schönbergistä. Sysäyksen tähän hän oli ilmeisesti saanut tutustuessaan abstraktia ja ekspressionistista taidetta tehneen kuvataiteilijan Wassily Kandinskyn taideteoriaan.
Vaikka Diktonius oli vasta opintojen alussa, hän ryhtyi myös itse opettamaan. Hän tarvitsi tuloja. Elokuun 3. päivänä 1915 sosialidemokraattisessa Työmies-lehdessä julkaistiin ilmoitus, jossa tarjottiin opetusta viulun- ja pianonsoitossa sekä musiikin teoriassa.
Ilmoitukseen vastasi lehden oma toimittaja Otto Wille Kuusinen. Kuusinen oli filosofian maisteri, hän oli opiskellut Helsingin yliopistossa filosofiaa, estetiikkaa ja taidehistoriaa. Lisäksi hän harrasti runojen kirjoittamista.
Kun Diktonius ja Otto Wille Kuusinen syksyllä 1915 tutustuivat, Kuusinen oli 34-vuotias perheellinen mies ja poliitikko. Hänet oli valittu ensimmäisen kerran eduskuntaan 1908. Vuonna 1911 hän nousi Sosialidemokraattisen Puoleen puheenjohtajaksi, mutta kieltäytyi asettumasta ehdolle uudestaan 1913. Kuusinen arvosteli puoluetta revisionismista ja vetäytyi puoluetoimikunnasta aina kesään 1917 saakka. Loppuvuodesta 1917 Kuusinen kuului puolueessaan vallankumouksen kannattajiin.
Samalla kun nuori Diktonius opetti Kuusiselle musiikin teoriaa lähes kolme vuotta, elokuusta 1915 kevääseen 1918, Kuusisesta tuli Diktoniukselle tärkeä aatteellinen vaikuttaja.
Jörn Donner on kuvannut Kuusisen vaikutusta Diktoniukseen: ”Ennen pitkää tämä opettaja-oppilassuhde kuitenkin kääntyi päälaelleen, Kuusinen lienee ratkaisevasti myötävaikuttanut Diktoniuksen mielenmuutokseen. Säveltäjästä tuli kirjailija”.
Diktonius ja Kuusinen järjestivät koti-iltoja Kuusisten luona, jolloin he musisoivat ja keskustelivat. Kirjeessään Kuusisen puolisolle Saima Kuusiselle lokakuussa 1918 – kun koti-illat olivat jo takanapäin – Diktonius haikaili: ”Se on elämän kovuus joka tekee sydämistämme pehmeitä ja nöyriä – ja hyviä. Mailmassa siis tapellaan, hämmästyttäviä tuloksia tulee näkyviin – ehkä piankin istumme niin kuin ennenkin Kapteeninkadulla: Otto nojatuolissa, minä pianon ääressä ja te lasten kanssa sohvassa. Se olisi jotain!”
Diktoniuksen ja Kuusisen läheisestä ystävyydestä todistaa myös kirje Saimalle heinäkuussa 1918: ”Soitin ja lauloin. Bellmannia. Ja muuta. Tietysti minä niitä ajattelin, jotka minun lähellä ovat. Tietysti. Ja muistin viime Juhannuksen: hiljainen esteettinen keskustelu. Öinen promenaadi, joka päättyi siten, että O:n kanssa lempeästi kaulailimme sitä likkaa, joka silloin seisoi siellä Tähtitorninmäen rinteellä. Sitä pronssista. Olipa elämä silloin yksinkertaista!”
Kuusisen merkityksestä Diktonius kirjoitti Saimalle vielä heinäkuun lopulla 1918: ”O on tietysti minulla usein mielessä. Te ette voi aavistaa eikä ymmärtää kuinka suuri hänen merkityksensä on minun elämässä.”
Diktonius on myöhemmin kertonut koti-illoista ja suhteestaan Otto Wille Kuusiseen: ”Kotona emme ikinä sanallakaan kajonneet politiikkaan. Mutta koska hän pystyi vaikuttamaan toisiin ihmisenä, hänellä oli myös vaikutusvaltaa poliitikkona. Mitä paremmin häneen tutustui ihmisenä, sitä enemmän häneen alkoi luottaa myös poliittisesti. Kävin usein Kuusisen kanssa kuuntelemassa keskusteluja eduskunnassa.”
Toisinaan koti-iltojen musisointiin osallistui myös Kuusisen puoluetoveri, koulukaveri Jyväskylän lyseosta, Edvard Gylling.
Joulukuussa 1918 Diktonius tervehti Saiman kautta Gyllingin puolisoa: ”Kirjoitattehan hänelle lämpimät terveiseni. Aina tulen muistamaan häntä ja hänen uljasta miestään syvällä kiitollisuudella. Hvila vid denna källa ja G ovat mielessäni sulautuneet yhdeksi kokonaisuudeksi. Niin kuin vain kaksi kontrastia voi tehdä.”
Diktoniuksella oli syytä olla kiitollinen Edvard Gyllingille, joka oli auttanut säveltäjää mm. takaamalla pankkilainan vuonna 1916.
Jouluna 1916 musiikkiopistolainen Elmer Diktonius tarttui kynään – Kuusisen rohkaisemana - ja kirjoitti ensimmäisen laajan artikkelinsa Työväen joulualpumiin. Aiheena olivat säveltäjät Brahms, Tshaikovski ja Sibelius.
Artikkelista käy ilmi, että Diktonius oli suuri Sibeliuksen ihailija: ”Hän ei myöskään anna voimakkaan temperamenttinsa viedä itseään liian pitkälle realistisiin hurjisteluihin; hän hallitsee rajua voimaansa ja antaa sen esiintyä ainoastaan silloin kun sävellyksen loogillinen rakenne sitä vaatii. Pääteoksissaan, sinfonioissaan, voimme seurata hänen taiteensa kehitystä yhä suurempaa, kaikinpuolista ehjyyttä ja itsensäsyventämistä kohti. Hänen koristelematon tyylinsä, välistä – esim. neljännessä sinfoniassa – miltei askeettimainen yksinkertaisuutensa, ja hänen paraimpien sävellyksiensä totinen yleisinhimillinen ihanuus tekevät hänestä nykyajan ehkä suurimman säveltäjän.”
Keväällä 1917 ilmestyi Kevättervehdys-lehdessä Diktoniuksen seuraava laaja kirjoitus. Nyt aiheena oli säveltäminen: ”Nykyaikaisen säveltäjän tulee tehdä ahkerasti työtä. Hänen tulee ajatella paljon ja oikein. Hänen tulee ripeästi seurata aikansa henkistä kehityskulkua. Hänen tulee rohkeasti valloittaa uusia aloja, uusia maita taiteellensa. Emme pyydä häneltä ihmeitä. Kirjoittakoon hän sinfoniansa yhtä monessa vuodessa kuin ennen päivissä. Vaan yhtä pyydämme: Antakoon hän meille taiteessaan, ei kuvan elämästä, vaan elämän itse.”
Tammikuun 12. päivänä 1918 rehtori Erkki Melartin kehotti lehti-ilmoituksella oppilaita ilmoittautumaan Helsingin Musiikkiopistoon, mutta jo parin viikon kuluttua opiston toiminta keskeytyi. Sisällissota oli alkanut.
Sisällissodan aikana Otto Wille Kuusinen oli yksi punaisten keskeisiä johtohenkilöitä. Hän toimi Suomen kansanvaltuuskunnan valistusasiain valtuutettuna, ja mm. punaisen Suomen perustuslaki oli pääosin hänen laatimansa.
Sotatoimista huolimatta Kuusisella oli aikaa tavata Elmer Diktoniusta. Seurustelu musiikin äärellä jatkui säännöllisenä ja vilkkaana keväällä 1918.
Elmer Diktonius ei mennyt mukaan punakaartiin. Hänelle sisällissodan aika merkitsi seurustelua Kuusisen kanssa, lukemista ja säveltämistä. Keväällä 1918 syntyi useita yksinlauluja.
”Tyyli lähenee ekspressionismia, lauluäänen luonne on resitoiva, parlandomainen, tritonukset, kokosävelaiheet ja lisäsävelsoinnut hämärtävät tonaalisuutta ja pianon äärirekistereitä käytetään tehokkaasti hyväksi mm. laulun lopussa”, musiikintutkija Erkki Salmenhaara analysoi Diktoniuksen jo vuonna 1917 säveltämää laulua Väntan (Gustav Fröding).
Diktonius omisti Otto Wille Kuusiselle laulunsa Aus den Himmelsaugen droben (Heinrich Heine). Sekä tässä että lauluissa S’ist Stille (Guido Gezelle) ja Det första vårregnet (Vilhem Ekelund) on Salmenhaaran mukaan ekspressionismin ohella myös impressionistisia piirteitä.
Monien tutkijoiden mukaan Diktoniuksen parhaimpana sävellyksenä, ”Suomen ekspressionismin edustavimpana miniatyyrinä”, kuten Kai Maasalo luonnehti, pidetään laulua Kring valnötsträdens tomma grenar (Vilhelm Ekelund). ”Piano-osuuden äkillisesti ryöpsähtävissä, irrallisissa kuvioissa Diktonius irtautuu perinteisestä säestysasetelmasta, joka muuten usein häämöttää dissonoivankin pianotekstuurin taustalla. Välillä pianoääni vaikenee kokonaan. Dissonanssien vastapainona laulussa on taitteita, joita hallitsevat avoimet a-molli-kvinttiaiheet tasaisessa neljäsosarytmissä”, Salmenhaara kirjoitti laulun ekspressionistisista piirteistä.
Laulun Ich höre Hörner blasen (Guido Gezelle) ideaa - se on rakennettu jatkuvien rinnakkaisseptimisointukulkujen varaan - Salmenhaara pitää keinotekoisena. Samoin erikoinen on Salmenhaarasta laulun Jag sitter ensam i mörkret (Hjalmar Söderberg) tekstuuriratkaisu, jossa "pianolla on ylärekisterissä kahdesta avoimesta kvintistä koostuva itsepintainen ostinatokuvio ja resitatiivinen lauluääni liikkuu kuin bassoäänenä sen alapuolella".
Otto Wille Kuusinen puolestaan piti Diktoniuksen parhaimpana laulua Ett stilla vatten (Bertel Nylander).
Erkki Salmenhaaran mielestä eri suuntiin viittaavat tyyliainekset Diktoniuksen sävelkielessä ”jäävät osittain sulamattomiksi”, mutta hänen teoksensa ovat kiinnostava dokumentti uuden tyylin etsinnästä suomalaisessa musiikissa.
Myös musiikintutkija Bo Wallnerin mukaan Diktoniuksen laulut olivat ensimmäisiä merkkejä syntymässä olevasta uudesta musiikista, nuori säveltäjä osoitti niissä ”mahtavat leijonankyntensä”.
Diktonius lähetti laulujaan tunnetuille laulajattarille, Aino Acktélle, Maikki Järnefelt-Palmgrenille ja Greta von Haartmanille siinä toivossa, että nämä innostuisivat ottamaan niitä ohjelmistoonsa.
Nuori säveltäjä joutui ensin odottamaan laulajattarien vastauksia kauan, ja sai lopulta kaikilta kolmelta kieltävän kirjeen. Maikki Järnefelt-Palmgrenin aviomies, säveltäjä Selim Palmgren arvioi Diktoniuksen sävellyksiä ”laulullisesti melkein mahdottomiksi.”
Lue sävellyksenopiskelija Elmer Diktoniuksen vaiheista sisällissodan jälkeen. Lue myös, mitä pianisti Kristoffer Gylling kertoo isoisän isoisästään vallankumousjohtaja Edvard Gyllingistä.
Lähteet
Donner, Jörn & Lindqvist, Marit (toim.): Elmer Diktonius. Kirjeitä ja katkelmia. Otava. Keuruu 1995.
Donner, Jörn & Lindqvist, Marit (utgivare): Elmer Diktonius. Brev. Svenska litteratursällskapet i Finland. Helsingfors 1995.
Donner, Jörn: Diktonius. Elämä. Otava. Keuruu 2007.
Enckell, Olof: Den unge Diktonius. Holger Schildts Förlag. Helsingfors 1946.
Salmenhaara, Erkki: Suomen musiikin historia 3 WSOY. Porvoo 1996.
Vainio, Matti: Diktonius: modernisti ja säveltäjä. Suomen musiikkitieteellinen seura. Helsinki 1976.
Linkit
Lue artikkeli Elmer Diktonius och musiken joka sisältää mm. laulun Ich höre Hörner blasen
Ylen verkkoartikkelikokoelma Haluatko ymmärtää mitä Suomessa oikein tapahtui vuonna 1918?
