Huhtikuun 2. päivänä kuoronjohtaja Väinö Pesola näkee sielunsa silmin taistelun Tampereesta. #musiikinkevät1918
Helsingin Työväenyhdistyksen kuoronjohtaja, säveltäjä ja filosofian ylioppilas Väinö Pesola kuuli tutultaan Tampereen valtauksesta. Alivuokralaishuoneensa ikkunasta Pesola tarkkaili myös tapahtumia Työväentalon edustalla.
”Satu Tampereen valloituksesta. Kuvaava pikakuva. Poimintoja.
Tamperelainen S. kertoi Tampereen valloituksesta seuraavan (muoto minun):
Rientomarssia syöksyivät ylväät, valkoiset Etelä-Pohjanmaan lakeuksien punakaartilaisrintaman murrettuaan aina Tampereen porteille. Satakunnan jämerät talonpojat yhtyivät Tampereen eteläpuolella Hämeen karkeavoimaisiin ruhoihin.
Valkoinen armeija jättää antautumisvaatimuksen Tampereen punakaartille. Nämä kohottavat valkean lipun, he antautuvat. Voiton ilon kirkastamine marssivat valkokaartit upseeriensa, jääkäripäällikköjensä johdolla sisään kaupunkiin pitkin laveata Hämeenkatua. Pian on katu täynnä komeita miehiä, korskuvia ratsuja, tummanuhkaavia kanuunoita, välkkyviä pistimiä.
Yht' äkkiä alkaa helvetillinen räiskyntä. Tuhannet tuliluodit vinkuvat kuularuiskujen kidoista, joita punaiset olivat piilotelleet salaisiin ampumapaikkoihin. Valkoista kaatuu kymmenen, sata, tuhat! Kirottu valapattois-raakalaisjoukko puhkeaa vaahtona valkoinen viha.
Alkaa taistelu mies miestä vastaan. Joka talosta, joka porttikäytävästä, joka askeleesta. Pyssy tulta syöksee, pistin iskee, miekka lyö. Armoa ei pyydetä, ei anneta. Verta tirskuvat seinät, katukivet verta hikoo, ojat verivetenä valuu. Valkoiset tuovat tykistönsä. Se puhtaan jäljen tekee. Talot tyhjentää, kadun tasoittaa. Uhkea Teatteritalo, petturien tyyssija maahan raukee.
Saapuu kaupunkiin Mannerheim. Hän kyyneleen itkee, kun veljen ruumiin veljen ruumiin ääressä näkee, raadellut röykkiöt silmää, hävityksen älyää. 1500 valkoista hurme kuoloon vei, monet tuhannet vuoteille kaasi.
Punaisia 3000-5000 tuoni korjas, vielä enemmän haavoihin sorsi. 13,000 vangin kahletta valkoiset löi. Kirousko riitti punaisilla?! Ei! 1500 karsinaan pantiin, kanuunan hirmulla manan maille syöstiin! Tällaistako veljessota! Tuskin! Taruhan vain on tämä, vaikka kaamea!
Istuskelin tässä eräänä päivänä ikkunallani ja katselin elämää edessäni Työväentalon pihamaalla ja sen edustalla. Ihmistä vilisee sisälle, ulos. Toiset ryhmissä keskustelevat, toiset riveiksi järjestäytyvät, mikä pyssyään koettelee, mikä metallikaskea päähän sovittaa. Toinen saman punaisen ristin "sisarille" vinkkaa, toinen vakavissaan seisoo.
Porteilla pitkä jono akkoja sisäänpääsyä odottelee, apurahoja saavat miesten nimissä. Vahdit ovella jäsenkirjoja tutkii, ylpeinä valtaansa näyttelevät, järjestystä pitävät. Pitkin Sirkuskatua vilisee sekalainen joukko, punaisilla merkeillä sidotut, ilman merkkejä työläisleimaa kantavat, aseelliset, aseettomat, nuoret, vanhat Talolleen tulevat, menevät.
Äkkiä kuuluu valtavia pörähdyksiä, koneen tuskaista jyskytystä. Lentäen tulee pitkin Sirkuskatua loistoauto. Lika kauaksi loiskuu, väen katse pitkäksi käy, se tietää antaa, huomionsa jakaa. Portilla auto vauhdin hiljentää, joukot rivinsä aukoo, portit tilan suo. Auto sisälle liukuu. Valkoliina nainen sisällä istuu. Talon porrasten eteen pysähtyy kone. Nöyränä kiiruhtaa kuljettaja oven aukaisuun, vieläpä kumarruksen tekee.
Mikä oli nainen? Talon piika, kaksi tyhjää piimäkannua kädessä. Kiiruhti keittiöön. Mahtoi olla hauskaa ajella samoissa peleissä, missä ennen kreivilliset sikareistaan haikuja tupruttelivat, hienohipiäiset ylimysnaiset tuoksuissa lemahtelivat. Nythän oli auto työn, ei laiskuuden palveluksessa.
Oi sinä suloinen kansanvalta. Sinä kevyen lauseen synnytät, hymyn leikkiväin herätät!
Turun tietä kulkevat junat enää Humppilaan asti, Helsingin tietä vain Riihimäkeen, tiesi veturinkuljettaja N.
Toissapäivänä lensi Helsingin yli saksalainen rautaristillä merkitty lentokone.
Kallion kirkonmäelle on tänään sijoitettu järeitä kanuunia kai tykkimiesten harjoittelemista, ehkä muutakin varten.
Tiedonantolehden parista tämänpäiväisestä julistuksesta punakaarteille näkyy, että kurittomuus niitten joukossa kasvaa, anarkia lähenee. Siinä on lopun alku.
Leipää pitäisi tällä viikolla saada enemmän kuin ennen. Kööt ovat olleet niin valtavat, etten ole uskaltanut mennä kärsivällisyyttäni koettamaan.
Olen nyt siis aivan ilman leipää, kun ruokapaikassa ilmoitin tämän viikon eläväni omassa leivässä.
Kunpa loppuisi joskuskin tämä tiukka elämä!"
Seuraa Väinö Pesolan päiväkirjaa keväällä 1918 ja lue mitä hän kirjoittaa seuraavaksi 4. huhtikuuta.
Lähteet
Pesola, Väinö: Päiväkirja 1918. Käsikirjoitus. Kansalliskirjasto.
Wikipedia Väinö Pesola
Linkit
Ylen verkkoartikkelikokoelma Haluatko ymmärtää mitä Suomessa oikein tapahtui vuonna 1918?