Helmikuun 11. päivänä Katarina Sibelius tapaa naapurikartanon nuoria, joilta hän kuulee Mannerheimin joukkojen etenemisestä ja tyttökavereista, jotka salakuljettavat aseita valkoisille Helsingissä. #musiikinkevät1918
Lepolan kartanossa asuvat Hjeltin perheen nuoret vierailivat säveltäjä Sibeliuksen kodissa Ainolassa ja kertoivat 15-vuotiaalle Katarinalle sähkösanomista, joissa kirjoitettiin Mannerheimin joukkojen etenemisestä kohti Tamperetta.
Katarina sai kuulla myös yhteisistä ystävättäristä, jotka kuljettivat salaa aseita valkoisille. Katarinaa pari vuotta vanhempi ja myös Helsingin Suomalaisen Yhteiskoulun oppilas Glory Renvall osallistui aseiden salakuljetukseen ystävänsä Piiu Waseniuksen kanssa.
Gloryn vanhemmat olivat oopperalaulaja Aino Ackté ja senaattori Heikki Renvall. Samaan aikaan kun isä toimi Vaasaan paenneen senaatin puheenjohtaja, 17-vuotias tytär osallistui maanalaiseen toimintaan Helsingissä.
Glory on kertonut vaarallisista puuhistaan myöhemmin muistelmissaan:
”Aseet kuljetettiin kiinnitettyinä takkien alle, irrotetut pistimet killuivat remmien varassa vyötäröllä. Ikinä ei päähäni pälkähtänyt, että vastaantulijoista mahtoi tuntua vähintään surkuteltavalta, että niin nuoret tytöt kuljeskelivat häpeämättömästi silminnähtävästi aivan viimeisillään. Patruunat piilotettiin viulukoteloihin. Kerran erehdyin pistämään patruunoita ratsastushousuihini. Taivas, mikä kolina siinä’ liikkuessa kävi! Siitä konstista oli siinä paikassa luovuttava.”
Katarina kirjoittaa päiväkirjaansa vieraiden lähdettyä...
"Vaava ja Pytty kävivät juuri täällä. Minä olen tehnyt jalon päätöksen: en enää pilkkaa häntä ja Kakkua Arthureiksi.
Pytty oli tavallista kunnollisempi ja sen lisäksi se toi suurenmoisia uutisia: Tampere on suojeluskunnan ympäröimä. Ryssille on käsky tullut palata Venäjälle, heitä tarvitaan, sillä Viro ja Puola ovat julistaneet sodan sitä vastaan. Kartat venäläisten pattereista ovat Mannerheimin käsissä. Innostus on suuri.
Tämä oli kaikki ”svart på vitt” kirjoituskoneella painettuna. Eräs sähkösanoma kuului: ”Erinomainen urhoollisuus ja hehkuva into vallitsee suojeluskunnassa.” He ovat todellisia Suomen poikia. Miksi ei saa olla heidän joukossaan! Kohtalon oikku muuten, että Pytty toi nämä tiedot.
Minä kunnioitan suojeluskuntalaisia ja jääkäreitä niin suunnattomasti, etten sitä voi sanoilla sanoa.
Pytty kertoi muuten eräästä muistaakseni pohjal. osak. kuraattorista, että hänen oli täytynyt näyttää punakaartilaisille osakunnan huoneisto, avata kaapit ym. Eräässä kaapissa hän tiesi olevan aseita ja papereja.
Kun nyt punakaartilaiset istuivat pöydän ympärillä pöytälaatikkoja nuuskimassa, avaa hän äkkiä kaapin, ottaa pinkan papereita, sulkee oven ja heittää ne punakaartilaisille ikään kuin ei kaapissa olisi muuta ollutkaan. Aseita ei menetetty. Hieno teko.
Ja Vaavan kertomukset tyttöjen aseiden kuljetuksesta olivat ihanat.
Se minua vain harmittaa, että itse sitä on saanut kykkiä toimettomana kaiken aikaa. Inhoittavaa! Kukapa luuliskaan tällaisen kläpin voivan saada mitään aikaan. Mutta minäpä luulen ett’ voisin ja vielä sen näytänkin…
Miten ihanalta tuntuukaan ajatella, että Suomen kohtalo valkenee. Isänmaa, Suomi - !
Jos voisin sanoin selittää ääretöntä rakkauttani sinuun, tulisi minun olla runoilijan. Mutta nyt en voi muuta kuin antaa kaiken sen, mitä toimettoman tyttöhattaran sydän on tuntenut."
Seuraa Katarina Sibeliuksen päiväkirjaa keväällä 1918 ja lue mitä hän kirjoittaa seuraavaksi 12. helmikuuta.
Lähteet
Leppänen, Glory: Elämäni teatteria. Otava. Helsinki 1971.
Sibelius, Katarina: Päiväkirja 1918. Käsikirjoitus. Kansallisarkisto.
Linkit
Sibelius.fi Katarina Ilves
Ylen verkkoartikkelikokoelma Haluatko ymmärtää mitä Suomessa oikein tapahtui vuonna 1918?