Helmikuun 5. päivänä säveltäjä Jean Sibelius haluaa unohtaa rajat, joita punaiset vallanpitäjät ovat hänelle asettaneet ja keskittyä tärkeimpään, sinfonioihinsa. #musiikinkevät1918
Helmikuun alkupuolella säveltäjä Jean Sibeliuksen koti Ainola Järvenpäässä oli keskellä punaisten hallitsemaa aluetta. Viikkoa aikaisemmin säveltäjä valitti, ettei kuullut mitään ulkomaailmasta, koska puhelin, lennätin ja rautatiet olivat punaisten hallussa. Pari päivää myöhemmin tytär Katarina kirjoitti päiväkirjaansa, ettei ulkona saanut enää liikkua öiseen aikaan.
Uusimpana rajoituksena Sibeliusta kiellettiin nyt menemästä kävelylenkeillään oman tontin ulkopuolelle. "Se oli kenties suojelutoimenpide", Santeri Levas, Sibeliuksen sihteeri ja elämäkerturi kirjoitti myöhemmin, "mutta kun syytä ei ilmoitettu, saattoi sen yhtä hyvin käsittää vapauden riistämiseksi."
"On ”kielletty” menemästä ulos kävelylle. Ihanaa!
Mutta – mitä tekemistä tällä on sinfonioitteni kanssa?! Ylipäätään koko tällä hölynpölyllä. Kunpa voisin päästä irti tästä kurjuudesta kokonaan! - On pakko.
Päivät lämpimiä -1 astetta jne. Tänään tosin kolkkoa joskin leutoa.
Taistelut lähenevät.
En enää ajattele elämäni pituutta ja muuta sellaista. Pääasia minulle on lunastaa ne toiveet, jotka olen itselleni asettanut. Jossakin mitassa!
Erikoista, että sinfonioideni pahin vihollinen on se, että kutsun niitä sinfonioiksi. Nämä vanhat herrat ”käsitteineen” kutsuisivat niitä tietysti mieluimmin fantasioiksi tai muuksi – mistä minä tiedä. He eivät pääse perille näkemyksistään. Nimi sinfoniahan avartuu kyllä merkitykseltään. Niin on aina ollut. Esimerkkejä loputtomiin."
Seuraa Jean Sibeliuksen päiväkirjaa keväällä 1918 ja lue mitä hän kirjoittaa seuraavaksi 9. helmikuuta.
Lähteet
Dahlström, Fabian (toim.): Jean Sibelius. Päiväkirja 1909–1944, suom. Juha Saikkonen ja Arja Gothoni, Svenska litteratursällskapet i Finland. Porvoo 2015.
Levas, Santeri: Jean Sibelius. Muistelmia suuresta ihmisestä Toinen osa Järvenpään mestari. WSOY. Porvoo 1960.
Sirén, Vesa: Aina poltti sikaria. Jean Sibelius aikalaisten silmin. Otava. Keuruu 2000.
Tawaststjerna, Erik: Jean Sibelius 4. Otava. Keuruu 1978.
Linkit
Yle Elävä arkisto Jääkärimarssi kiteytti uljaan aatoksen
Ylen verkkoartikkelikokoelma Haluatko ymmärtää mitä Suomessa oikein tapahtui vuonna 1918?