P.J. Hannikainen oli nurmekselaisen kanttorin poika, joka ylioppilasaikanaan Helsingissä joutui keskelle kansallista heräämistä ja kielitaistelua. Hän teki elämäntyönsä Jyväskylän seminaarin musiikinlehtorina ja sävelsi lukuisia rakastettuja koulu- ja kuorolauluja, mutta hänen nuoruuden urotekonsa oli Ylioppilaskunnan Laulajien perustaminen syksyllä 1882.
Ylioppilaslaulun rintamalla riehui kielitaistelu. Rivit olivat niin pahasti sekaisin, ettei yliopistollisiin juhliin saatu enää edustuskuoroa esiintymään. Tässä hätätilanteessa 28-vuotias vastavalmistunut filosofian maisteri Pekka Juhani Hannikainen laittoi 7. lokakuuta 1882 Helsingin suomenkielisiin päivälehtiin ilmoituksen, missä hän kutsui ”entisiä ja nykyisiä suomenmielisiä Ylioppilaskunnan Laulajia ylioppilastalon musiikkisaliin päättämään tärkeistä asioista”.
Hannikaisen tärkeä asia oli suomenmielisen ylioppilaslaulukunnan perustaminen. Kutsua noudatti 70 ylioppilasta. Tämä joukko perusti Ylioppilaskunnan Laulajat ja valitsi ensimmäiseksi johtajakseen Pekka Hannikaisen.
Lokakuussa 1882 elettiin päiviä, jotka muuttivat Suomen musiikinhistorian. Vain pari päivää ennen YL:n perustamiskokousta kapellimestari Robert Kajanuksen perustama Helsingin orkesteriyhdistyksen sinfoniaorkesteri oli antanut ensimmäisen konserttinsa. Ja lokakuun alussa oli aloittanut toimintansa Martin Wegeliuksen perustama Helsingin musiikkiopisto.
YL esiintyi ensimmäisen kerran 23. marraskuuta suomalaisuusmies Yrjö Sakari Yrjö-Koskisen kunniaksi pidetyssä jäähyväisjuhlassa. Kuoro esitti suurella menestyksellä Emil Genetzin säveltämän ja veljensä Arvid Genetzin runoileman laulun Herää Suomi!
”Tulta iski joskus sininen silmä, nyrkki uhitteli ja puna poskilla paloi”
Walter Lampén oli yksi niistä suomenmielisistä ylioppilaista, jotka noudattivat Pekka Hannikaisen kutsua. Hän on kuvannut Hannikaista kuorolaisen silmin näin:
– Siinä seisoimme puoliympyrässä hänen edessään Ylioppilastalon musiikkisalissa. Miten hän pianissimon kohdalla silmiänsä siristi, painaen ne lopulta uppoumpeen, miten hän joskus levitti leukansa leveiksi, sai huulensa happamiksi, jotta koko taulu oli kuin traagillinen naamio, jonka traagillisuus hipaisi jo hiukan rajan vastakkaista puolta, koomillisuutta! Mutta eipähän kuoron johtajan naama ollut tehtykään yleisön nähtäväksi.
Lampén paljasti, ettei Hannikainen kuoronjohtajana ollut yhtä säyseä kuin muulloin:
– Älkää luulko, te, jotka ette Pekka Hannikaista ole nähneet ja jotka olette kuulleet, että hän oli kaikkien rakastama herra, älkää luulko, että siinä miehessä oli sitä tympäisevää tyyneyttä, raskautta ja hitautta, joka niin usein on suomalaisille ominaista. Tuli ja leimaus! Karjalan poikia hän oli! Tulta oli rinnassa ja leimuna läksivät sukkelat sanat suusta. Tulta iski joskus sininen silmä, nyrkki uhitteli ja puna poskilla paloi.
Juuret Pohjois-Karjalassa
Pietari Juhani Hannikainen syntyi 9. joulukuuta 1854 Pohjois-Karjalassa Nurmeksen Porokylässä.
Hänen isänsä Heikki Hannikainen oli lukkari ja komeaääninen kanttori. Heikki Hannikainen oli aikaansaapa, valistunut mies, joka lukkarin toimen ohella piti karjaa, viljeli maata ja edusti talonpoikaissäätyä valtiopäivillä 1877-78. Isän veli Pietari Hannikainen oli tunnettu suomalaisuusmies, toimittaja ja kirjailija. Pietari Hannikaisen Silmänkääntäjä oli ensimmäinen julkisesti esitetty suomenkielinen näytelmä, se esitettiin Kuopiossa 1847.
Pekka Hannikaisen äiti Eeva Rihti polveutui von Wrightien taiteilijasuvusta. Eevan isä, seppä Henrik Rihti oli Haminanlahden kartanonherran, majuri Magnus von Wrightin avioton poika. Pekan äidinisä oli siis tunnettujen lintumaalarien velipuoli.
Syntyessään Pekalla oli jo isosisko Iida. Pekan ollessa 4-vuotias perhe hankki Nurmeksesta Lehtovaaran tilan, josta tuli Pekan lapsuus- ja nuoruusvuosien koti. Pekan jälkeen perheeseen syntyivät vielä tyttäret Edla, Aina ja Hilma. Heistä Hilma kuoli lapsena.
Koulupoikana Jyväskylässä
Heikki ja Eeva Hannikainen lähettivät koko lapsikatraansa kouluun Nurmeksesta yli 300 kilometrin päähän Jyväskylään. Ensimmäisenä vuonna 1866 koulutielle lähtivät 11-vuotias Pekka ja 18-vuotias Iida. Iida aloitti opinnot seminaarissa valmistuakseen kansankoulunopettajaksi ja Pekka meni alkeisopistoon. Vuonna 1862 perustettu Jyväskylän alkeisopisto oli maan ainoa suomenkielinen yliopistoon johtava koulu. Seuraavana syksynä Jyväskylään lähetettiin myös pikkusiskot Edla ja Aina.
Jyväskylässä Pekka kuuli ensimmäisen kerran neliäänistä kuorolaulua. Seminaarin musiikinlehtori E.A. Hagforsin johtamat kuorot harjoittelivat kirkossa jumalanpalveluksen jälkeen sunnuntaisin. Kaupunkilaiset kerääntyivät kuuntelemaan näitä harjoituksia kuin kuorokonsertteja.
Jyväskylässä Pekka pääsi kuuntelemaan ensimmäisen kerran myös oikeaa viulutaiteilijaa, kun ranskalainen Alexander de la Rancheraye konsertoi kaupungissa. Konsertti herätti pojassa innostuksen musiikkiin ja kiihkeän halun oppia soittamaan viulua.
Syksyllä 1872 Pekka oli Jyväskylässä yksin ilman siskojaan eikä viihtynyt. Hän uhkasi jäädä luokalleen ja pyysi isältään lupaa erota koulusta. Pekka palasi vanhempiensa luo Lehtovaaraan ja opiskeli lukion oppimäärän omin päin.
Syksyllä 1875 Pekka osallistui kirjoituksiin Jyväskylässä yksityisesti ja valmistui ylioppilaaksi.
Ylioppilaselämää Helsingissä
Heti ylioppilaaksi päästyään syyskuussa 1875 Pekka Hannikainen kirjoittautui Helsingin yliopiston filosofisen tiedekunnan fyysis-matemaattiseen osastoon opiskelemaan kemiaa, fysiikkaa ja matematiikkaa. Vasta neljäntenä opiskeluvuonna Pekka otti mukaan myös humanistisia aineita. Hän aloitti pohjoismaiden historian ja suomen kielen ja kirjallisuuden opinnot sekä ryhtyi opiskelemaan maalaustaidetta yliopiston piirustussalilla.
Ensimmäisenä syksynä Helsingissä Pekka liittyi yliopiston Akateemiseen orkesteriin. Hän ei ollut ottanut koskaan viulutunteja, vaan oli opiskellut viulunsoittoa omin päin kotona pelimanniviululla. Akateemisen orkesterin kapellimestari, saksalainen Nikolainkirkon urkuri Richard Faltin sijoitti Pekan toisen viulun toiseen pulttiin. Pulttikaverikseen Pekka sai 19-vuotiaan Robert Kajanuksen. Seuraavien kahden vuoden aikana Pekan ja Robertin välille syntyi elinikäinen ystävyys. Kajanus jätti orkesterin 1877 lähtiessään jatkamaan musiikkiopintojaan Berliiniin.
Kolmantena opiskeluvuonna Pekka rohkaistui kysymään viulutunteja Gustaf Niemannilta, Helsingin teatteriorkesterin konserttimestarilta. Pekalla oli mahdollisuus kuulla teatteriorkesteria sen omissa sinfoniakonserteissa, Arkadia-teatterissa ja ravintoloissa, joissa orkesteri piti populaarikonserttejaan. Niemann osoittautui vaativaksi opettajaksi, ja Pekasta tuntui, että koko viulunsoitto oli aloitettava alusta uudelleen.
Piippuhyllyltä oopperalavalle
Helsingissä Pekka liittyi oitis Savo-Karjalaiseen osakuntaan. Vuosien ajan hän osallistui ahkerasti osakunnan toimintaan, hän päätoimitti Savo-Karjalainen -lehteä, julkaisi runojaan osakunnan Koitar-albumissa ja osallistui kansanlaulujen ja -runojen keruuseen.
Pekka innostui myös Suomalaisen Nuijan aatteellisesta toiminnasta. Savokarjalaiset ja pohjalaiset fennomaaniylioppilaat olivat perustaneet Nuijan, suomalaisuuden linnakkeen maaliskuussa 1875. Samana vuonna perustettiin Nuijan oma kuoro, puhtaasti suomenmielinen Nuijan laulukunta. Tässä kuorossa Pekka aloitti oman kuorouransa ja sai ensi kerran kokemusta kuoronjohtamisesta.
Helsingissä Pekka pääsi myös ensi kerran oopperaan. Kaarlo Bergbomin johtaman Suomalaisen Teatterin yhteydessä toimi lauluosasto, joka järjesti oopperaesityksiä suomen kielellä. Aluksi Pekka istui piippuhyllyllä muiden fennomaaniylioppilaiden kanssa, mutta pääsi sitten jopa näyttämölle kuorolaisena. Bergbomin oopperassa ei ollut ammattikuoroa, joten kun kuoroa tarvittiin, turvauduttiin suomenkielisiin ylioppilaskuoroihin kuten Nuijan laulajiin.
Pikakirjoittaja, musiikkiarvostelija ja Muskettisoturien suomentaja
Vuonna 1877 kesken yliopisto-opiskelujen Pekka keksi opiskella pikakirjoittajaksi. Hän oli ensimmäisiä suomenkielisiä pikakirjoittajia ja hankki tuloja valtiopäivien kirjurina aina vuoteen 1885. Työ kirjurina puhtaaksikirjoittamisineen vei paljon aikaa ja viivästytti Pekan valmistumista. Keväällä 1882 hän sai kuitenkin viimeisetkin tentit suoritettua ja toukokuun lopulla hänet promovoitiin maisteriksi.
Syksyllä 1882 Pekka aloitti laulun, matematiikan ja suomen kielen tuntiopettajana Helsingin suomalaisessa alkeisopistossa (myöhempi Normaalilyseo).
Pekan hämmästyttävästä laaja-alaisuudesta ja aktiivisuudesta kertoo se, että marraskuussa 1885 hän ryhtyi sanomalehti Uuden Suomettaren ensimmäiseksi suomenkieliseksi musiikkiarvostelijaksi. Kaiken muun touhun keskellä hän alkoi myös kääntää ranskalaista kaunokirjallisuutta suomeksi. Ensimmäisenä käännöksenä valmistui Alexander Dumas’n seikkailuromaani Kolme muskettisoturia.
Ylioppilaskunnan Laulajat syntyy kieliriitojen keskellä
Pekka oli ollut mukana laulamassa Suomen vanhimmassa Akademiska Sångföreningen -mieskuorossa, jota johti ruotsinmielinen Martin Wegelius. Samoin hän oli osallistunut Muntra Musikanter -kuoroon, joka oli 1878 perustettu pieni valiokuoro. Kielikiistat kuitenkin kärjistyivät kuorolaulajien keskuudessa, kaksikielisyys tuotti ongelmia. Paineinen tilanne ajoi Pekka Hannikaisen tekemään nuoruusvuosiensa merkittävimmän teon; hän perusti lokakuussa 1882 ensimmäisen suomenkielisen mieskuoron, Ylioppilaskunnan Laulajat.
Pekka toimi YL:n kuoronjohtajana kevääseen 1883. Pian alun jälkeen YL:n toiminta laantui, kuorolaiset eivät jaksaneet käydä harjoituksissa ja Pekka erosi. Ryhtiliikkeen jälkeen YL perustettiin kohta uudelleen ja Pekka haluttiin takaisin johtajaksi.
Ylioppilaskunnan Laulajien asema vakiintui vasta vuonna 1890, kun kuoro sai säännöt, rahoituksen ja selkeän aseman yliopiston itsehallinnossa. Mutta silloin Pekka Hannikainen oli jo pysyvästi asettunut vanhaan koulukaupunkiinsa Jyväskylään.
Vain kolmeksi kuukaudeksi Jyväskylään
Vuoden 1886 lopulla Pekalle tarjottiin viransijaisuutta Jyväskylässä. Koska kyse oli vain kolmesta kuukaudesta, Pekka hyväksyi tarjouksen ja aloitti 1887 helmikuussa vanhan tutun, Jyväskylän seminaariin musiikinlehtorin E.A. Hagforsin sijaisena.
Pian Jyväskylään tultuaan Pekka rakastui palavasti oppilaaseensa, 13 vuotta nuorempaan hämeenlinnalaiseen Laura Alfhild Nikanderiin. Alli vastasi Pekan tunteisiin ja häitä vietettiin 1888. Alli Hannikaisesta tuli tunnettu laulunopettaja ja kuoronjohtaja. Kun Pekka vuonna 1899 perusti mieskuoron Sirkat, Alli perusti naiskuoron Vaput.
Pekka ja Alli saivat kuusi lasta. Vuonna 1889 syntyi esikoinen Lauri Juhani, joka kuoli tapaturmaisesti 1921. Vuonna 1891 syntyi tytär Toini, joka kuoli 3-vuotiaana. Vuonna 1892 syntyi Ilmari, josta tuli säveltäjä ja erittäin arvostettu pianotaiteilija. Vuonna 1896 syntyi Tauno, josta tuli sellisti ja kansainvälinen kapellimestari. Vuonna 1897 syntyi Arvo, josta tuli viulutaiteilija, kapellimestari ja Helsingin kaupunginorkesterin konserttimestari. Vuonna 1900 syntyi kuopus Väinö, josta tuli harpputaiteilija säveltäjä.
Hannikaisten kodista tuli Jyväskylän musiikkielämän keskus. Kaupungissa konsertoivat taiteilijat vierailivat Hannikaisilla ja monet jäivät heille myös yöksi.
Pekka innostui säveltämisestä vasta esikoispoikansa Laurin synnyttyä. Hän kirjoitti runsaat 200 lastenlaulua ja kuorolaulua, joista tunnetuimpia ja rakastetuimpia ovat Karjalaisten laulu, Kevätsointuja (”Taas leivoset ilmassa leikkiä lyö...”), Paimenen pyhä, Pyhäaamun rauha, Paimenen syyslaulu, Oravan pesä, Maan korvessa kulkevi, Tuikkikaa, oi joulun tähtöset, Joulu, joulu tullut on ja Kautta tyynen vienon yön.
Pekka viipyi Jyväskylässä 30 vuotta. Sen lisäksi, että hän teki uraauurtavaa työtä musiikkikasvatuksen saralla, hän muun muassa julkaisi useita kuorolaulukokoelmia kouluille ja kuoroille, perusti Suomen ensimmäisen musiikkiaikakauslehden Säveleitä, perusti amatöörisinfoniaorkesterin ja toimi vuosina 1888-1903 Jyväskylän laulujuhlien johtajana.
Eläkkeelle jäätyään vuonna 1916 Pekka muutti Allin kanssa Helsinkiin lähemmäksi poikiaan. Hän kuoli Helsingissä 13. syyskuuta 1924.
Musiikin syntymäpäiväkalenterin kuvittaja Lassi Rajamaa on Sibelius-Akatemian rehtori emeritus ja Rondo-lehden kuvakolumnisti.
Lähteet ja linkit
Lappalainen, Seija: Hannikainen, Pietari Juhani (1854 – 1924) säveltäjä, runoilija, seminaarinlehtori. Kansallisbiografia 2016.
Vainio, Matti: P.J. Hannikainen - säveltäjä, runoilija, suomalaisuusmies. Minerva. Jyväskylä 2005.
Wikipedia: P.J. Hannikainen.
Ylioppilaskunnan Laulajat.
Kuuntele
100 lastenlaulua: Pikku Kakkosen orkesteri: Oravan pesä.
Säv. P.J. Hannikainen, san. Immi Hellen, sov. Tuomo Rannankari, Janne Ali-Vehmas, Veikko Muikku & Isa-Eerika Lehto.
