Laila Tarpila
Yle
Paitsi että säveltäjä ja kapellimestari Robert Kajanus oli suomalaisen musiikkielämän tienraivaaja, Sibeliuksen tukija ja oman aikansa vaikutusvaltaisin organisaattori, hän oli ulkomuodoltaan veistoksellisen komea ja päätyi taidemaalari Akseli Gallen-Kallelan ja kuvanveistäjä Emil Wikströmin malliksi. – Kuuntele Soivassa arkistossa Robert Kajanus
Kapellimestari Robert Kajanus (2. joulukuuta 1856 Helsinki – 6. heinäkuuta 1933 Helsinki) esiintyi ystävänsä Akseli Gallen-Kallelan pahennusta herättäneessä Symposion-maalauksessa yhdessä taidemaalarin itsensä, sekä säveltäjien Oskar Merikannon ja Jean Sibeliuksen kanssa jo vuonna 1894.
Runsaat kymmenen vuotta myöhemmin Kajanus päätyi Gallen-Kallelan malliksi uudelleen, mutta pienemmässä mittakaavassa. Kyseessä oli Purren valitus -niminen maalaus, jota Gallen-Kallela oli valmistellut Ruovedellä kesällä 1905. Maalauksen maisemat sijaitsivat Ruhalassa, vain muutaman kilometrin päässä Gallen-Kallela erämaa-ateljeesta Kalelasta.
Purren valituksen ensimmäinen versio valmistui vuonna 1906, ja sen kuuluisampi versio, johon Kajanus liityy, vuotta myöhemmin 1907. Myöhäisemmän version miehen, joka nojaa lahonneeseen veneeseen, kasvot ovat Robert Kajanuksen.
Purren valitus päätyi ensin ulkomaiseen omistukseen, mutta palasi myöhemmin takaisin Suomeen, kun Suomen suurlähettiläänä Budapestissa toiminut ministeri Onni Talas osti sen. Vuonna 1961 Talaksen perikunta myi teoksen Kansallis-Osake-Pankille, joka sijoitti sen pääkonttorinsa uuteen pankkisaliin.
Nykyään Purren valitus on osa Taidesäätiö Meritan kokoelmia.
Kajanuksen nuoruusajan jalot kasvot löytyvät Gallen-Kallelan Kuolleitten virran sfinksimäiseltä hahmolta, joka jähmettyneenä tarkkailee vainajien lipumista jokea alas. Teos on vuodelta 1893 ja sitä pidetään Gallen-Kallelan symbolistisen kauden ehkä merkittävimpänä teoksena.
Robert Kajanus kuvanveistäjä Emil Wikströmin mallina
Robert Kajanus ja kuvanveistäjä Emil Wikström tunsivat toisensa jo Symposionin ajoilta.
Kun Helsinkiin puuhattiin taidepalatsia, yhteistä tilaa kuvataiteelle ja musiikille vuonna 1905, Wikström ryhtyi Eliel Saarisen suunnitelman mukaan valmistelemaan seinään kiinnitettävää rintakuvaa, jonka mallina oli Robert Kajanus.
Rintakuva valmistui 1914, mutta taidepalatsi ei koskaan. Teoksesta tuli Wikströmin murheenkryyni, sillä sille ei löytynyt ostajaa eikä paikkaa.
Aluksi teos päätyi Ateneumin varastoon odottamaan sopivaa hetkeä tulla otetuksi esille. Kun sopivaa hetkeä ei kuulunut ja Ateneumiin tarvittiin lisää varastotilaa, Wikström päätti sijoittaa rintakuvan tilapäisesti taiteilijakotiinsa Visavuoreen Sääksmäelle.
Wikströmin silmissä Kajanusta esittävä rintakuva ei nauttinut suurtakaan arvostusta. Se oli painava ja kallis, ja oli kuluttanut kuvanveistäjän mielestä turhan paljon hukkaan heitettyä aikaa.
Rintakuva joutui Visavuoressa alennustilaan, pihamaalle omassa puulaatikossaan. Vasta talvisodan aikaan veistoksen alennustila päättyi. Se pääsi sisätiloihin, kun sotilaat nostivat sen ateljeen takaeteiseen.
Sittemmin veistos nousi arvoasteikossa. Vaikka se joutui jälleen pihamaalle, se pääsi kuitenkin yleisön ihailtavaksi. Nyt veistoksen löytää Visavuoresta seisomasta puiston kiviaidalla.
Robert Kajanus esiintyi Emil Wikstömin töissä vielä myöhemminkin. Wikström toteutti joidenkin musiikin ja mitalien harrastajien ehdotuksesta – omalla kustannuksellaan – Kajanus-mitalin kapellimestarin 70-vuotispäivän kunniaksi 1926.
Kajanuksen profiili löytyy Emil Wikströmin toteuttamana myös kapellimestarin hautapaadesta Hietaniemen hautausmaalta.
Kajanuksen hahmon kuvaaminen jatkui Wikströmin perheessä sukupolvelta toiselle, kun Emil Wikströmin tyttären Estellen poika, pilapiirtäjä Kari Suomalainen tallensi komean kapellimestarin vuonna 1978 omalla tyylillään, musteella ja hiilellä.
Robert Kajanus pähkinänkuoressa
Robert Kajanus syntyi maanmittausinsinööri Georg August Kajanuksen ja Agnes Ottilia o.s. Flodinin perheeseen. Äiti Agnes oli musikaalinen, hän soitti pianoa ja lauloi.
Kajanuksen perheen kaikille neljälle aikuisuuteen asti selvinneelle lapselle musiikista tuli joko ammatti tai rakas harrastus.
Robert haaveili viulistin urasta, mutta haaveet kilpistyivät vasenkätisyyteen. Viulistin sijaan Robert Kajanuksesta tuli maamme ensimmäinen ammattikapellimestari, joka oli läpi elämänsä myös säveltäjä. Kajanuksen teosluettelo on yleistä luuloa mittavampi.
Organisaattorina Kajanus perusti Suomeen ensimmäisen sinfoniaorkesterin, nykyisen Helsingin kaupunginorkesterin 1882, ja sen yhteyteen orkesterikoulun. Kapellimestarina hän avasi ovia kansainväliseen musiikkielämään.
Kapellimestarina Kajanus edisti myös suomalaisen musiikin ja erityisesti Sibeliuksen musiikin tunnetuksi tulemista. Ystävyys Sibeliuksen kanssa kärsi kolauksen, kun Kajanus onnistui kilpailutilanteessa valituttamaan itsensä Helsingin yliopiston musiikinopettajaksi 1897 toimeen jo valitun Sibeliuksen sijasta.
Kolhu ei estänyt Kajanusta auttamasta Sibeliusta perheineen pakoon Ainolasta ja hengenvaarasta sisällissodan keväänä 1918.
Robert Kajanus: Aino, sinfoninen runo mieskuorolle ja orkesterille. Ylioppilaskunnan Laulajat ja Radion sinfoniaorkesteri, joht. Jorma Panula. Yle 1990.
Neljä avioliittoa ja kahdeksan lasta
Robert Kajanuksen ensimmäinen avioliitto norjalaisen Johanne Müllerin kanssa kesti kaksi vuotta, mutta päättyi puolison kuolemaan. Aviopari sai kaksi lasta, joista tytär Helmi kuoli 3-vuotiaana. Poika Johannes Kajanus (1883–1958) ryhtyi maanviljelijäksi.
Toinenkin avioliitto päättyi puolison kuolemaan. Inez Johanna Bärlund oli parin avioituessa vasta railakas 18-vuotias ja neljän avioliittovuoden aikana syntyivät tyttäret Lilly Kajanus-Blenner (1885–1963) ja Aino Kajanus-Mangström (1888–1951). Molemmista tuli harpputaiteilijoita. Tytär Alma kuoli vauvana.
Kajanuksen kolmas puoliso oli laulajatar Lilli Kurikka. Avioliitosta syntyi poika Kalervo (1890–1917), mutta liitto päättyi Kajanuksen eronpyyntöön yhdentoista myrskyisän vuoden jälkeen vuonna 1900.
Voimaan ero astui vasta seitsemäntoista vuoden jälkeen, joiden aikana Robert Kajanus oli löytänyt uuden rakkauden, saanut lisää lapsia ja perustanut uuden kodin.
Suhde neljännen puolison Ella Stigellin (o.s. Sahlberg) kanssa alkoi 1901 hankalassa tilanteessa. Molemmat olivat tahoillaan naimisissa, Ellan puoliso oli kuvanveistäjä Robert Stigell ja heillä oli vuoden ikäinen poika Jorre.
Stigell kuoli sairastuttuaan keuhkotulehdukseen 1907 ja kun Lilli Kurikka viimein 1917 suostui eroon, pariskunta saattoi avioitua. Ella Kajanus oli synnyttänyt kaksoset Elvin ja Kain 1908. Kai Kajanuksesta (1908–1994) tuli viulisti.
Robertin ja Ellan avioituessa 1917 uusioperhe oli seitsenlapsinen. Silloin perheen Lapinlahden kodissa asuivat Robertin Norjasta Suomeen muuttanut poika Johannes, tyttäret Lilly ja Aino sekä poika Kalervo, Ellan poika Jorre sekä pariskunnan yhteiset lapset Kai ja Elvi.
Lue myös artikkeli Robert Kajanuksen sisaresta Selma Kajanuksesta ja tyttärestä Lilly Kajanus-Blenneristä.
Musiikin syntymäpäiväkalenterin kuvittaja Lassi Rajamaa on Sibelius-Akatemian rehtori emeritus ja Rondo-lehden kuvakolumnisti.
Lähteet ja linkit
Vainio, Matti: Nouskaa aatteet! Robert Kajanus, elämä ja taide. WSOY. Juva 2002.
Lappalainen, Seija: Kajanus, Robert (1856–1933). Kansallisbiografia 6.9.2001.
Kuolleitten virta. Huutokauppa Bukowskis.
Helsingin kaupunginorkesterin historiaa
The Pyhä-Näsi of Akseli Gallen-Kallela
Emil Wikströmin veistoksia Pyhä-Näsin maisemissa
Taidesäätiö Merita
