Laila Tarpila
Yle
Harva kansainvälisesti menestynyt suomalaiskapellimestari on unohtunut merkitykseensä nähden niin väärin kuin kapellimestari Georg Schnéevoigt, on musiikkikriitikko Seppo Heikinheimo arvioinut. Schnéevoigt oli saksalaissyntyisen kapellimestarin poika, taustaltaan sellisti, joka hämmästytti erityisesti orkesterien puhaltajat taidollaan osata soittaa kaikkia orkesterin soittimia. – Kuuntele Soivassa arkistossa Georg Schnéevoigt
Hän oli epäilyksettä yksi musiikkielämämme värikkäimpiä persoonallisuuksia, piikikäs originelli, Seppo Heikinheimo jatkoi. Kukaan hänen aikansa kapellimestari ei saanut orkesteria soimaan yhtä värikkäästi eikä yltänyt oman ammattinsa taitajana yhtä moneen maanosaan.
Helsingin kaupunginorkesterin pitkäaikainen cornisti Holger Fransman on kuvannut Georg Schnéevoigtin luonnetta. Fransman, joka oli soittanut sekä Schnéevoigtin että tämän kilpakumppanin Robert Kajanuksen johdolla, kertoi:
– Kyllä Kajanuskin ammattimies oli, jopa hieno ja hiljainen herrasmies sen päälle. Schnéevoigtista sitä ei voinut aina sanoa, sillä hän saattoi olla tavattoman ilkeä. Hän heitti soittajia mielivaltaisesti ulos ja ilmoitti, että tuota tyyppiä ei saa enää päästää hänen silmiensä eteen. Hän haukkui suomalaisia soittajia ryssiksi.
Isä asettui Viipuriin johtamaan venäläistä soittokuntaa
Georg Schnéevoigt (8. marraskuuta 1872 Viipuri – 28. marraskuuta 1947 Malmö) vietti lapsuutensa ja varhaisnuoruutensa Viipurissa, minne hänen saksalaissyntyinen isänsä Ernst Schnéevoigt oli saapunut johtamaan Viipuriin venäläistä soittokuntaa.
Isä Schnéevoigt oli syntynyt Tennstedtissä. Hän oli hankkinut musiikkikoulutuksen kotimaassaan ennen Suomeen tuloaan 1860, jolloin hän liittyi soittajaksi kuuluisaan Filip von Schantzin orkesteriin Helsinkiin.
Schantzin orkesterin mukana isä-Schnéevoigt siirtyi vuodeksi Tukholmaan, palatakseen jälleen Suomeen, Mikkelin ruotuväen pataljoonan soitonjohtajaksi. Kun Mikkelin ruotuväki 1860-luvulla hajotettiin, Schnéevoigt siirtyi Viipuriin.
Tampereelle Schnéevoigtien perhe muutti Georgin ollessa alle kouluikäinen. Isä oli palkattu Tampereen Soitannollisen seuran orkesterin johtajaksi ja Tampereelle oli myös perhesiteitä, sillä Ernstin vaimo Rosa Willandt oli tamperelaissyntyinen. Schnéevoigtien perheeseen kuului pojan Georgin lisäksi neljä tytärtä.
Koulunkäynnin Georg Schnéevoigt aloitti Tampereella. Suomalainen lyseo sai hänestä kaikkea muuta kuin mallioppilaan. Villiluontoinen Georg oli itseoikeutettu kepposryhmän kuningas. Kotona isä opetti Georgia soittamaan vaskipuhaltimia – erityisesti trumpettia – sekä viulua.
Sellosta tuli Georgin soitin
Sellosta Georg kiinnostui 14-vuotiaana, ja siirtyi opiskelemaan sellonsoittoa Helsinkiin Filharmonisen seuran orkesterikouluun. Vuonna 1890 Georg oli 18-vuotias ja jatkoi sello-opintoja Saksassa Sondershausenin konservatoriossa Carl Schröderin johdolla. Myöhemmin hän opiskeli teoreettisia aineita Brysselissä, Dresdenissä ja Wienissä.
Kahden vuoden kuluttua, ennen kuin oli täyttänyt 20 vuotta, Schnéevoigt herätti huomiota soolosellistinä Moskovassa ja kohta sen jälkeen Hampurissa Julius Lauben kuuluisan orkesterin selloryhmän äänenjohtajana. Sello-opintoja hän jatkoi Leipzigissa ja teki konserttikiertueita muun muassa Saksassa, Itävallassa ja Suomessa.
Helsingissä Schnéevoigt opetti sellonsoittoa Helsingin musiikkiopistossa ja Filharmonisen seuran orkesterikoulussa vuosina 1896–1903. Noina vuosina hän myös konsertoi aktiivisesti kiertäen Keski-Euroopassa, Pohjoismaissa ja Suomessa. Hänen säestäjinään toimivat usein Oskar Merikanto, Karl Ekman tai oma puoliso Sigrid Sundgren-Schnéevoigt, jonka kanssa hän oli avioitunut 1898. – Pariskunta sai yhden tyttären, Birgitin 1899, ja pysyi yhdessä aina Schnéevoigtin kuolemaan 1947 asti.
Robert Kajanuksen johtaman Helsingin filharmoniseen orkesterin ensimmäiseksi soolosellistiksi Georg Schnéevoigt kiinnitettiin ensimmäisen kerran 1895. Sittemmin Schnéevoigtista tuli Kajanuksen pahin kilpailija, sillä Schnéevoigt alkoi sellistin ammatin rinnalla toimia hiljalleen myös kapellimestarina.
Kansainvälinen ura sinetöityi müncheniläisen orkesterin johtajana
Ura kapellimestarina alkoi varsinaisesti Latviassa vuonna 1901, kun 29-vuotias Schnéevoigt kiinnitettiin Riian 700-vuotisjuhlien näyttelyorkesterin johtajaksi. Pian hän johti kesäisin Riian lähistöllä sijaitsevien Majorenhofin ja Dubbelnin kylpylöiden orkestereita ja jo vuosina 1901, 1902 ja 1904 hän vieraili peräti Berliinin filharmonikkojen johtajana.
Kapellimestarin ammatti sai erityistä vahvistysta syksyllä 1903, kun Schnéevoigtille tarjottiin paikkaa kuuluisan müncheniläisen Kaim-orkesterin johtajana. Aluksi Schnéevoigt toimi itävaltalainen kapellimestari-säveltäjä-pianistin Felix Weingartnerin – joka oli yksi Franz Lisztin viimeisiä oppilaita – rinnalla ja vuosina 1904–1908 tämän seuraajana orkesterin johdossa.
Kaim-orkesterin vuodet olivat lopullinen osoitus Schnéevoigtin kyvykkyydestä kapellimestarina. Hän kiersi soittajistonsa kanssa Saksassa, Itävallassa, Sveitsissä, Italiassa ja Belgiassa, ja saavutti maineen ensiluokkaisena kansainvälisenä kapellimestarina.
Robert Kajanuksen Filharmonisen seuran orkesteria Schnéevoigt johti ensimmäisen kerran 33-vuotiaana keväällä ja syksyllä 1906. Konserttien lisäksi Schnéevoigt johti Helsingissä oopperaesityksiä 1909–1913, muun muassa Wagnerin Siegfriedin, Puccinin La Bohèmen ja Toscan sekä Verdin La Traviatan.
Schnéevoigt matkusti jatkuvasti ja siirtyi paikasta toiseen. Vuosina 1908–1909 hän johti Kiovan sinfoniaorkesteria, siirtyi Riikaan 1909 ja perusti Riian sinfoniaorkesterin johtaen sitä 1909–1914.
Helsingin niin kutsuttu orkesterisota syttyi 1912, kun ammatillista itsevarmuutta ja kansainvälistä mainetta hankkinut Georg Schnéevoigt asettui Helsinkiin ja perusti Helsingin sinfoniaorkesterin kilpailemaan Robert Kajanuksen Filharmonisen orkesterin rinnalle. Kahden orkesterin olemassaolo jakoi myös yleisön kahteen leiriin. Kuten temperamenttisen Schnéevoigtin uran varrella usein, tätäkin kiistaa puitiin kiihkeästi lehtien palstoilla.
Georg Schnéevoigtin ja Kajanuksen välit tulehtuivat orkesteririidan aikana, eivätkä ne korjautuneet, vaikka kilpailevat orkesterit yhdistettiin 1914 Helsingin kaupunginorkesteriksi ja molemmat valittiin sen johtajiksi. Kilpakumppanit johtivat orkesteria yhdessä vuoteen 1916.
Schnéevoigtin kapellimestarivuodet 1916–1932 olivat täynnä energiaa. Hän nosti täyteen toimintavalmiuteen Ruotsin ja Norjan tärkeimmät orkesterit. Jo 50 vuotta täyttänyt Schnéevoigt toimi Düsseldorfin kaupunginorkesterin ylikapellimestarina 1924–1926, johti Los Angelesin filharmonista orkesteria 1927–1929 ja Latvian kansallisoopperan orkesteria 1929–1931. Samalla hän johti Berliinin filharmonikkoja useammin kuin kukaan muu suomalainen koskaan toimimalla 1919–1928 filharmonikkojen kesäisen Residentie-orkesterin johtajana.
Kiihkeä kapellimestari aloitti toisenkin orkesterikiistan Helsingissä
1930-luvun alussa Georg Schnéevoigt täytti 60 vuotta ja sai kaksi pitkäaikaisempaa kapellimestaritointa. Hän johti Malmön sinfoniaorkesteria 1930–1947 ja Helsingin kaupunginorkesteria Kajanuksen jälkeen 1932–1941. Nimitys viimemainittuun toimeen ei ollut kivuton Schnéevoigtin kansainvälisestä urasta huolimatta. Häntä arvosteltiin liiasta liikkuvuudesta, ilkeäsävyisestä kielenkäytöstä ja ylimielisestä suhtautumisesta. Schnéevoigt oli moittinut Kajanuksen ohjelmapolitiikan täysin vanhentuneeksi.
Schnéevoigtiin liittyvä toinen orkesterikiista Helsingissä syttyi toukokuussa 1934 hänen itsensä aloittamana. Schnéevoigt lähetti opetusministerille kirjelmän, jossa ehdotti Radio-orkesterin liittämistä Helsingin kaupunginorkesteriin. Ehdotuksen julkistaminen Uudessa Suomessa aloitti kiivaan väittelyn Radio-orkesterin silloisen johtajan Toivo Haapasen ja Georg Schnéevoigtin välillä, muttei johtanut konkreettisiin yhdistämistoimenpiteisiin.
Schnéevoigt oli harjoittajana piiskuri, mutta vapaa-ajalla leppoisa seuramies. Helsingin kaupunginorkesterissa tarkkaa ja ankaraa johtajaa pidettiin virtuoottisena kapellimestarina, mutta hänen luonteensa aiheutti ajoittain ongelmia hallintohenkilökunnan kanssa.
Cornisti Holger Fransmanin mukaan Schnéevoigtin luonteen oikuista huolimatta hänen johtamansa konsertit olivat suurenmoisia ja melkein aina loppuunmyytyjä.
– Schnéevoigt oli suuri kapellimestari, yksi kaikkein suurimpia suomalaisia, sanoi Fransman. Hänen johtamansa konsertit olivat aivan juhlahetkiä sen vuoksi, että soittaminen oli hänen johdollaan niin helppoa. Hänen lyöntinsä oli nimittäin tavattoman tarkka, aika lailla samanlainen kuin nykyään Esa-Pekka Salosella.
Muutama kuukausi ennen kuolemaansa Georg Schnéevoigt kutsuttiin Radio-orkesterin kapellimestariksi, mutta hän ei ehtinyt ottaa tehtävää vastaan. Schnéevoigt kuoli Malmössä 75-vuotiaana vuonna 1947.
Georg Schnéevoigt ja Helsingin kaupunginorkesteri äänittivät Sibeliuksen 6. sinfonian ensilevytyksen Lontoossa 1934. Kuuntele Spotifyssa:
Musiikin syntymäpäiväkalenterin kuvittaja Lassi Rajamaa on Sibelius-Akatemian rehtori emeritus ja Rondo-lehden kuvakolumnisti.
Lähteet ja linkit
Sirén, Vesa: Suomalaiset kapellimestarit Sibeliuksesta Saloseen, Kajanuksesta Franckiin. Otava. Keuruu 2010.
Heikinheimo, Seppo: Unohdettu suuruus. Kapellimestari Georg Schnéevoigt ansaitsisi kunnianpalautuksen. Helsingin Sanomat 30.4.1995.
Lappalainen, Seija: Schnéevoigt, Georg (1872–1947). Kansallisbiografia 9.10.2006.
Mäkinen, Suvi: Kapellimestari Ernst Schnéevoigt (1835-1905)
Helsingin kaupunginorkesteri: Historiaa
Radion sinfoniaorkesteri: Historiaa.
