Laila Tarpila
Yle
Ilmari Hannikainen oli dualistinen persoona, joka konsertoivana taiteilijana viihtyi kansainvälisissä musiikkipiireissä, mutta joka toisaalla sävelsi korutonta hengellistä musiikkia Piilopirtissään Päijänteen rannalla. Hänen teosluettelonsa ulottuu Talkootanssit-musiikkinäytelmästä yli sataan yksinlauluun ja virtuoosisesta pianokonsertosta impressionistisiin pianokappaleisiin. – Kuuntele Soivassa arkistossa Ilmari Hannikainen
Hannikaisen kuuluisaan musiikkiperheeseen syntynyt Ilmari Hannikainen (19. lokakuuta 1892 Jyväskylä – 25. heinäkuuta 1955 Kuhmoinen) oli innokas purjehtija. Kerran purje halkesi, ja Ilmari pelastautui rantaan. Hän rämpi metsän läpi tielle, onnistui pääsemään ohikulkevan isännän kärryille ja saapui hevoskyydillä Sysmän kirkolle.
Siellä uskollinen yleisö istui yhä odottamassa ja Ilmari Hannikainen piti konserttinsa, soitti sen läpi katkennein kynsin ja haljennein sormenpäin. Tarina ei kerro esiintyikö hän ryvettyneissä purjehdustamineissa vai saiko konsertin ajaksi ehkä lainaksi säädyllisen konserttipianistin asun.
Ilmari Hannikainen menestyi myös pianopedagogina ja oli ensimmäinen Helsingin Musiikkiopistoon kiinnitetty pianonsoiton opettaja 1917–1920. Hän jatkoi opettajan toimessa vuodesta 1925 ollen lopulta Sibelius-Akatemian pianonsoiton professori 1939–1955.
Ilmarilla oli pienestä pitäen tarve säveltää, ja hänellä oli absoluuttinen sävelkorva. Kerran Ilmari oli isän, Jyväskylän seminaarin musiikinlehtorin P.J. Hannikaisen kanssa maalla lehmihaan vieressä. Silloin Ilmari kysyi miksi yksi lehmä ammuu b:n eri tavalla kuin muut? Isä tarkisti pojan korvan tarkkuuden taskussa olleella ääniraudalla.
Lapsuus Jyväskylässä
Nuottien kirjoittaminen sujui Ilmarilta ennen koulun aloittamista yhtä hyvin kuin kirjoittaminen. Ensimmäinen sävellys Kipinä Topeliuksen runoon syntyi 5-vuotiaana. Ensimmäisissä julkisissa oppilasnäytteissä hän esiintyi 7-vuotiaana soittaen Beethovenin C-duuri-rondon.
Kouluun lähteminen oli vastenmielistä, vaikka myöhemmin Ilmari olikin hyvä oppilas. Ensimäisenä koulupäivänä äiti, laulunopettaja ja kuoronjohtaja Alli Hannikainen ja perheen kotiapulainen joutuivat käsistä pitäen kantamaan Ilmarin välissään kouluun.
Koulupoikana Ilmari säesti äitiään ja sävelsi tälle lauluja. Neljänneltä luokalta lähtien isä ja äiti ottivat Ilmarin musiikkitulevaisuuden vakavasti ja lähettivät hänet pianotunneille Helsinkiin. Ilmari alkoi käydä joka toinen viikko tulisieluisen ja vaativan pedagogin Elli Rängman-Björlinin luona ja hän sai tutustua makuuvaunuelämään heittelehtivällä Haapamäen radalla.
Ylioppilaaksi tultuaan 1911 Ilmari Hannikainen kirjoittautui sekä Helsingin yliopistoon että Musiikkiopistoon. Pianotunnit jatkuivat Elli Rängmanin johdolla ja Erkki Melartinin sävellysluokalla hänen opiskelutovereitaan olivat muun muassa Yrjö Kilpinen, Aarre Merikanto ja Väinö Raitio.
Isän mielestä kaikkien lasten tuli alusta asti tulla toimeen omin ansioin. Jo kotona opittu taito, laulajan säestäminen sujui Ilmarilta luonnostaan, ja toisen lukukauden aikana hän säesti muun muassa Aino Acktéta ja Dagmar Hagelberg-Raekalliota. Jälkimmäisen kanssa Ilmari pääsi ensimmäisen kerran ulkomaanmatkalle Viroon.
Pianonsoitto ja säveltäjyys kulkivat Ilmari Hannikaisen opinnoissa käsi kädessä. Jo ensimmäisen opintovuoden keväällä 1912 Musiikkiopiston oppilasnäytteessä sai kantaesityksensä lukiossa aloitettu pianosonaatti c-molli. Teos sai loistavat arvostelut.
Pianisti Risto-Matti Marin on nostanut esiin ja levyttänyt Ilmari Hannikaisen pianomusiikkia. Videolla Marin soittaa Hannikaisen kateissa ollutta pianosonaattia. Sonaatin käsikirjoitus löytyi Suomalaisen Musiikkikampuksen kellarista sattumalta.
Kuuntele sonaatti kokonaan Spotifyssä.
Muusikon uralle
Ilmari Hannikaisen musiikkiopinnot Helsingissä kestivät vain kaksi vuotta. Syynä opintojen lyhyyteen oli ehkä hänen lahjakkuutensa. Hän piti ensikonsertin Jyväskylässä jo toisen opintovuoden tammikuussa 1913. Valmistunut pianokvartetto ja loistava edistyminen piano-opinnoissa toivat hänelle stipendin Wieniin Paul de Connen piano-oppilaaksi ja Franz Schreckerin kontrapunktiopintoihin.
Wienin aikakin jäi lyhyeksi, vain yhteen lukuvuoteen. Opinnot Wienissä katkaisi ensimmäinen maailmansota 1914, ja Ilmari joutui palamaan Suomeen. Palattuaan hän debytoi pianistina Helsingissä marraskuussa 1914.
Kahden vuoden kuluttua 1916 opinnot pääsivät jatkumaan Pietarissa, kun Ilmari Hannikainen onnistui pääsemään Aleksandr Zilotin, pianotaiteilijan, säveltäjän, kapellimestarin ja Pietarin konservatorion rehtorin pianoluokalle. Franz Lisztin lempioppilaisiin kuulunut Ziloti oli innoittava opettaja ja suuri persoonallisuus. Hän oli aikansa suuri legenda, Sergei Rahmaninovin serkku. Lisztin lisäksi Ziloti oli opiskellut Tshaikovskin johdolla.
Pietarin rikas taide-elämä, piano-opinnot, sävellysopinnot Alexander Glazunovin ja orkesterisoitinnus Rimski-Korsakovin kuuluisan vävyn Maximilian Steinbergin johdolla kasvattivat Ilmari Hannikaista kohti kansainvälisen taiteilijan mittoja. Hannikainen piti Pietarin opintoaikojaan kaikkein hedelmällisimpinä, vaikka totesikin:
– Jouduin seuraelämän pyörteeseen, joka valitettavasti jatkui liiankin intensiivisenä ei ainoastaan koko Pietarissa oloni ajan vaan jatkui edelleen vuosikymmenien ajan Berliinissä, Pariisissa, Lontoossa ja muualla.
Pietarissa Hannikainen aloitti b-molli-pianokonserttonsa ja laajan pianosarjan Variations fantasques'n säveltämisen. Pianoteos Suihkulähteellä valmistui matkan aikana. (Pianokonserton voit kuunnella artikkelin loppupuolella.)
Levoton poliittinen ilmapiiri aiheutti jälleen käänteen Ilmari Hannikaisen elämään. Venäjän vallankumouksen takia hän joutui jättämään Pietarin jo yhden lukuvuoden jälkeen. Helsingissä odotti kuitenkin ansiotyö, kun Hannikainen jatkoi pianonsoiton opettajan toimessa Helsingin Musiikkiopistossa. Helsinkiin palatessaan Ilmari Hannikainen oli 25-vuotias ja saattoi jakaa aikansa opettamisen, säveltämisen ja konsertoinnin kesken.
Lauri-veljen kuolema keskeytti kansainvälisen uran lennokkaan alun
Pietarissa Ilmari Hannikainen oli noussut Zilotin harvojen oppilaiden joukosta lähes perheenjäsenen asemaan. Hän viihtyi Zilotin taidetta suosineessa kodissa erinomaisesti ja kun tarve tuli, Ziloti kirjoitti Hannikaiselle stipendi- ja opiskelusuosituksen.
Kun Ziloti joutui pakenemaan Pietarista 1919, hän jätti kaiken omaisuutensa ja siirtyi perheineen Suomeen. Aluksi Ziloti asui Ilmari Hannikaisen luona. Myöhemmin hotellihuoneeseen hankittiin kaksi flyygeliä ja Ziloti-Hannikainen-pianoduon harjoitukset alkoivat. Duo konsertoi ympäri Eurooppaa.
Stipendi vuonna 1920 mahdollisti Ilmarin opintojen jatkamisen Berliinissä. Opintokaupunki vaihtui yllättäen Pariisiksi, sillä kapellimestari Robert Kajanus lähetti Ilmarille kiireellisen kutsun saapua Pariisiin soittamaan Selim Palmgrenin pianokonserton Virta solistiosuuden. Berliini unohtui. Hannikainen jäi Pariisiin ja jatkoi piano-opintoja Alfred Cortot'n johdolla.
Aleksandr Zilotin uuden Antwerpenin-kodin kautta pianoduo siirtyi Lontooseen, missä Ilmari Hannikaisen kansainvälinen ura oli saada rakettimaisen lähdön. Musiikkikirjoittaja ja Sibeliuksen ystävä, Lontoon Proms-konserttien esittelyjen kirjoittaja Rosa Newmarch vei Ilmari Hannikaisen kapellimestari Sir Henry Woodin luokse. Hannikainen sai unelmakiinnityksen, Woodin johtaman Queens Hallin orkesterin vakinaisen konserttisolistin paikan. Lisäksi hän sai sopimuksia Englannin eri konserttikeskuksiin.
– Lokakuussa 1921 olin jälleen Lontoossa. Elin kuin hurmiossa. Maailma tuntui aukeavan. Harkitsin jo asettumista Lontooseen kokonaan, ainakin toistaiseksi. Mutta kotimaasta tullut sähke katkaisi kaiken. Lauri oli hukkunut Petsamossa rajankäyntikomission matkalla.
Hannikaisen veljessarjan vanhin, ainoa joka ei ryhtynyt musiikkialalle, lähetystöneuvos Lauri Hannikainen osallistui Petsamossa Suomen ja Venäjän välisen rajalinjan määrittämiseen toimien suomalaisen retkikunnan sihteerinä. Hän kuoli Iso-Huutojärvellä lähdettyään pelastamaan jäihin vajonnutta suomalaisten kolttaopasta.
Ilmarin piti palata kotiin ja jättää kaikki kiinnitykset. Mukanaan hän toi Matkamiehen virren melodian, siunaustilaisuuksissa yhä esitetyn laulun, johon Hilja Haahti kirjoitti myöhemmin sanat.
– Sain Matkamiehen virren lohdutukseksi. En voi sanoa säveltäneeni sitä, sillä se tuli valmiina päähäni harmonioineen päivineen.
Seuraavina vuosina Ilmari Hannikainen oli intensiivinen konsertoija sekä kotimaassa että ulkomailla. Usein kotimaan konserttiohjelmissa kapellimestarina oli Robert Kajanus. Viimeisen laajan, vuoden mittaisen konsertti- ja opetuskiertueen Ilmari Hannikainen teki Amerikkaan vuonna 1948.
Ilmari konsertoi myös Trio Hannikaisen eli veljiensä viulisti Arvo Hannikaisen ja sellisti-kapellimestari Tauno Hannikaisen kanssa. Kun trio esiintyi Kööpenhaminan Pohjoismaisilla musiikkijuhlilla 1919, se esitti muun muassa Toivo Kuulan trion ja sai myrskyisän menestyksen.
Nuorin veljessarjan muusikoista oli harpisti Väinö Hannikainen. Hän oli Ilmarin tapaan säveltäjä ja sävelsi muun muassa ensimmäisen suomalaisen harppukonserton vuonna 1922.
Talkootanssit aiheutti hermojen menetyksen
Yksi suosituimmista Ilmari Hannikaisen sävellyksistä on 3-näytöksinen, tukkilaismiljööseen Saimaalle sijoittuva Talkootanssit Erkki Kivijärven tekstiin. Teos oli Aino Acktén tilaus Savonlinnan oopperajuhlille.
Ackté oli kirjoittanut Hannikaiselle Pariisiin vuoden 1929 lopussa ja pyytänyt säveltämään oopperan Savonlinnaan. Hannikainen lupautui tehtävään, vaikkei libretosta ollut vielä tietoa.
– Aikaa oli vähän, nimestä ja juonesta ei ollut tietoa, Pariisiin alkoi tippua runoja. Kotimaassa runoja tuli Kivijärveltä kuin turkin hihasta ja Aino hoputti.
– En ollut koskaan joutunut tekemään mitään niin kovan paineen alla. Koko kesän aikana en kunnolla pukeutunut, en käynyt ulkona, istuin yötä päivää, sävelsin, kirjoitin, instrumentoin. Käytin lauluissa useita Hauholta keräämiäni lauluja. Hermot menivät aivan heikoiksi, rahahuolet, sairaudet ja unettomuus mursivat uskon elämään ja tulin äreäksi ja ihmisiä karttavaksi.
Ilmari Hannikainen harjoitutti ja johti teoksen kantaesityksen 10. heinäkuuta 1930 Savonlinnassa. Vaikkei Talkootansseista tullutkaan oopperaa, siitä tuli menestysteos, jonka yksinkertaistettua versiota esitettiin laajasti Skandinavian teattereissa.
Georg Malmsten ja Parlophone-orkesteri äänittivät Pentin Serenadin 1931.
Ilmari Hannikainen kärsi sormivammasta, joka oli pahimmillaan samaan aikaan Talkootanssien säveltämisen kanssa. Ilmeisesti sormen vamma yhdessä jonkinasteisen hermojen menetyksen kanssa aiheuttivat sen, että Hannikainen luopui hiljalleen kansainvälisen konserttipianistin urasta.
Muutama vuosi Talkootanssien aiheuttaman stressin jälkeen Hannikasen elämässä alkoi valoisampi aika.
– Sain sentään elämältä vielä jotain, menin naimisiin. Göta oli valoisa ja avoin.
Avioituessaan 1937 lääketieteen ja kirurgian tohtorin Tyyne Göta Zuleima Tingvaldin (1896–1982) kanssa Ilmari Hannikainen oli 45-vuotias. Göta adoptoi orvoksi jääneestä sisarusparvesta kaksi sotalasta, Heli Marjatta (s. 1934) ja Atte Johannes Rusasen (s. 1937). Yhteisiä lapsia heillä ei ollut.
Rakas Piilopirtti
Musiikiperheen isän P.J. Hannikaisen Päijänteen Tehinselän rannalta hankkiman kesäpaikan edustalla, kahluumatkan etäisyydellä oli pieni saari, jonka Ilmari osti itselleen 1917. Arvo-veljen ja laulajatar Mary Hannikaisen tytär Marja Ollila on muistellut:
– Hänen äitinsä lahjoitti vanhan aitan, jonka hirret uitettiin kahden työmiehen ja isäni Arvon kanssa saareen ja mökki nostettiin pystyyn. Paikan nimeksi tuli Piilopirtti. Ilmari oli sedistä läheisin ja oli minulle ihan puolijumala, hän halusi olla isän korvike [Arvo Hannikaisen itsemurhan jälkeen] ja huolehti minusta ihan liikuttavasti. Olin lähes ainoa joka sain mennä hänen saareensa, missä hän asui eristyksessä muusta perheestä.
– Aavarannassa oli tapana juhlistaa päivällishetkiä ja Ilmari kävi yhteisillä aterioilla. Hän oli tyylikäs ja aina hyvin huoliteltu sekä käytökseltään että vaatetukseltaan. Tavallisesti hän oli pukeutunut valkoiseen kokopukuun astellessaan kivisiltaa pitkin Aavarannan puolelle. Päivällispöydässä todella keskusteltiin, mihin kaikki osallistuivat. Kyseessä oli tasokas tilaisuus paljolti juuri Ilmari-sedän ansiosta.
– Päivällisen jälkeen siirryttiin salin puolelle. Ilmari viipyi hetken, pelasi korttia kälyjensä kanssa ja vetäytyi takaisin saareen, mistä alkoi kuulua soittoa. Nuorempana talvet olivat täynnä esiintymisiä ja opetusta. Kesäisin hän antautui sävellystyölle ja sävelsi usein öisin. Piilopirtti oli siihen inspiroiva ympäristö.
"Älkää soittako pianoa, soittakaa musiikkia!"
Pianopedagogina Ilmari Hannikainen toisti oppilailleen Aleksanrd Zilotilta oppimaansa lausetta:
– Älkää soittako pianoa, soittakaa musiikkia!
Hannikaisen tunneilla syntyi taiteellinen henki ja oppilaiden muistoissa toistuvat sanat hienostunut, tyylikäs ja ystävällinen. Hannikaisen viimeisiin kuulunut oppilas, urkuri Erkki Forss on muistellut, kuinka Hannikaisen pianoluokassa aisti ensin hänen partavetensä tuoksun, mikä kuului olennaisena osana hänen persoonaansa.
Säveltäjä Taneli Kuusiston mieleen jäi parhaiten Hannikaisen oma soitto:
– Hän näytti kuinka soitetaan. Hän sai vanhan ja rämänkin flyygelin soimaan kuin parhaan instrumentin ja hän soitti aina inspiraatiolla, kuin olisi ollut konserttiyleisö kuuntelemassa.
Pianisti Tapani Valstan mukaan Hannikaisen opetus keskittyi yleisiin linjoihin ja taiteeseen. Omasta konserttipianistin urastaan ja laajoista matkoistaan hän ei kertonut, eikä soitattanut omia pianosävellyksiään.
– Erityisesti Hannikainen innostui pianokonsertoista, varsinkin jos oppilas oli harjoitellut tehtävänsä ja hän soitti itse orkesteriosuuden. Hannikaisen oma pianokonsertto on romanttinen, ei niinkään persoonallinen. Siinä on vivahteita Rahmaninovista ja Griegistä. Teos on loistelias ja mahtava, sitä oli hyvin hauska soittaa.
Pianokonsertto valmistui vuonna 1919. Esittäjinä Arto Satukangas ja Petri Sakarin johtama Radion sinfoniaorkesteri. (1992)
Säveltäjä Heikki Aaltoila kirjoittaa muistelmatekstissään eräästä juhannuksesta 1940-luvulla:
– Hannikainen saapui samaan ravintolaan missä olin pianistiystäväni kanssa. Ystäväni oli Hannikaisen oppilas ja Hannikainen pyysi meidät pöytäänsä. Illan tunnelma vapautui hiljalleen, ja kun seisoimme valtavan kokon ääressä, Ilmari puhui musiikista. Lähellä aamun sarastusta hän pyysi kotiinsa, soitti toista tuntia, ja soitti myös ihmeellisiä levyharvinaisuuksia. Sitten hän häipyi keittiöön, ja seurasi ateria valikoitunein viinein. Silloin emme humaltuneet viinistä vaan taiteen hengestä.
Ilmari Hannikainen hukkui Kuhmoisissa heinäkuussa 1955. Säveltäjäkollegat Aarre Merikanto ja Tauno Pylkkänen tulkitsivat hänen kuolemansa itsemurhaksi perustaen tietonsa siihen, että Hannikainen oli toimittanut keväällä Hautauslaulunsa nuotit Säynätsalon kanttorille Erkki Niinistölle. Miehet olivat sopineet, että jälkeen jäänyt järjestää laulun esityksen haudalla sille joka ensiksi kuolee.
Jyväskylässä on järjestetty vuodesta 1975 lähtien Ilmari Hannikaisen nimeä kantava pianokilpailu. Keväällä 2020 sen profiili muuttui pianokamarimusiikkiyhtyeiden kilpailuksi.
Katso ja kuuntele
Lue myös muista Hannikaisen musiikkiperheen jäsenistä:
Kukaan ei koskaan nähnyt laulunopettaja Alli Hannikaisen nauravan
Tauno Hannikainen on Taiteilijakukkulan ainoa klassinen kapellimestari
Sielukkaan viulutaiteilija Arvo Hannikaisen lyhyt elämä
Säihkyvä operettitähti Mary Hannikainen
Säveltäjä ja harpisti Väinö Hannikainen oli muusikkoveljessarjan nuorin
Musiikin syntymäpäiväkalenterin kuvittaja Lassi Rajamaa on Sibelius-Akatemian rehtori emeritus ja Rondo-lehden kuvakolumnisti.
Lähteet ja linkit
Aaltoila, Heikki: Ilmari Hannikainen kirjassa Suomalaisia musiikin taitajia. Esittävien säveltaiteilijoiden elämäkertoja. Toim. Maire Pulkkinen. Oy Fazerin Musiikkikauppa. Helsinki 1958.
Ranta, Sulho: Suomen säveltäjiä puolentoista vuosisadan ajalta. Toim. Sulho Ranta. WSOY. Porvoo 1945.
Vainio, Matti: P.J. Hannikainen. Säveltäjä, runoilija, suomalaisuusmies. Minerva. Jyväskylä 2005.
Heikkilä, Eija: Jyväskyläläisestä kellarista löytyi satoja unohtuneita nuottikäsikirjoituksia – joukossa pianomusiikin merkkiteos yli sadan vuoden takaa. Yle Uutiset 16.9.2019.
Lähdetie, Ismo: Hannikainen, Ilmari (1892–1955). Kansallisbiografia 8.6.2004, päivitetty 5.3.2008.
Wikipedia Ilmari Hannikainen
Wikipedia Lauri Hannikainen
Ilmari Hannikainen. Taiteen maailmankansalainen. Rainer Palaksen kaksiosainen radio-ohjelma. Yle 18. & 25.8.1977.
Ilmari Hannikainen pianon ääressä. Meri Louhoksen kokoama ohjelma säveltäjä-pianisti Ilmari Hannikaisesta hänen työtovereidensa ja oppilaidensa kertomana. Yle 1.1.1977.
Ilta Pietari Juhani, Väinö ja Ilmari Hannikaisen musiikin parissa. Musiikin lomassa Marja Ollila, o.s. Hannikainen muistelee sukulaisiaan. Toimittajana Anna-Liisa Koskimies. Yle 22. & 26.6.1982.
Pianistitähti ja piilopirtin uneksija. Meri Louhoksen radio-ohjelma Ilmari Hannikaisesta. Yle 15.10.1992.
Ilmari Hannikainen -kilpailu
