Sopraano Ritva Auvinen valmistui ensin voimistelunopettajaksi ja toimi vuosia jumppamaikkana ennen kuin heittäytyi laulun maailmaan. Joonas Kokkosen Viimeisten kiusausten Riitta syksyllä 1975 oli Ritva Auvisen läpimurtorooli, joka nosti hänet lopullisesti suurten suomalaisten oopperalaulajien joukkoon.
Sopraano Ritva Auvisen ystävä, basso Jaakko Ryhänen on käyttänyt Ritvaa esimerkkinä omille lauluoppilailleen.
– Katsokaa, kuinka Ritva Auvinen tulee lavalle! Mikä ryhti hänellä on! Rintakehä on auki, ryhti on suora ja jalat ovat stabiilisti hyvässä seisoma-asennossa. Katsokaa! Matkikaa siitä!
Auvista naurattaa, kun Ryhänen esittää miten hän tulee lavalle.
– Karismaa ei voi opettaa kenellekään. Sitä joko on tai ei ole, sopraano on todennut.
Lapsuus Karjalassa
Ritva Auvinen syntyi 18. lokakuuta 1932 Sortavalan maalaiskunnan Kuokkaniemen kylässä yhdeksänlapsisen perheen kuopuksena. Auviset asuivat Kuokkaniemessä Ilomäen kyläkoululla, missä isä toimi opettajana.
Juho Auvinen oli keskeinen henkilö Kuokkaniemen kulttuurielämässä, kylässä toimi kuoro, jota isä johti. Vanhemmilla oli hyvät lauluäänet. Helmi-äiti soitti urkuharmonia, kunnes isä osti hänelle pianon. Suurperheen emäntä viihtyi pianon ääressä, improvisoi ja sävelsi omia kappaleitaan. Myös Ritva hiippaili pianokamariin tapailemaan omia melodioitaan.
1930-luvulla kansakoulunopettajan palkkaan kuului navetta ja viljelysmaata. Auvisilla peltotöihin osallistui koko perhe.
– Eihän meidän lapsilaumaa olisi mitenkään elätetty, jos isä ei olisi ollut maanviljelijä sielultaan. Meillä oli kaneja, kanoja, lehmiä, lampaita, hevosia ja tietysti porsaita. Kaikki eläimet, mitä sen aikaisessa maatalossa oli, Ritva Auvinen on muistellut.
Evakkoon kahdesti
Ritva oli 8-vuotias, kun talvisodan jälkeen keväällä 1940 Auvisille tuli lähtö evakkoon. Suomen ja Neuvostoliiton välinen uusi valtakunnan raja tuli Uukuniemelle, seitsemän kilometrin päähän kotikylästä.
Evakkoon lähdettiin kolmen päivän varoitusajalla. Tähti-tamma veti kahta rekeä, ja lehmät kulkivat perässä. Ennen lähtöä isä oli ehtinyt viedä pianon turvaan serkkunsa luo Kummun koululle.
Toukokuun lopulla 1942, yli kahden vuoden evakkomatkan jälkeen Auviset pääsivät palaamaan Kuokkaniemeen. Ritvan koulunkäynti jatkui vaikeissa oloissa. Hän oli niin pieni ja laiha, että hänet laitettiin kouluun vasta viidenneltä luokalta. Ritva ehti pyrkiä oppikouluun Sortavalassa, mutta koulu keskeytyi, kun jatkosota päättyi syyskuussa 1944. Silloin Auviset joutuivat lähtemään evakkotaipaleelle toisen kerran ja asettuivat erinäisten vaiheiden jälkeen Ylöjärvelle.
Tyttötrio ja muodikkaat iskelmät
Sodan jälkeen Ritva kävi Riihimäen tyttölyseota. Luokkatoveriensa Ritva Kolehmaisen ja Raija Mustosen kanssa hän innostui laulamaan kolmiäänisesti kitaran säestyksellä. Tyttötrio esiintyi koulun konventeissa ja muissa juhlissa ja lauloi sekä muodikkaita schlagereita, amerikkalaisia kantrisävelmiä että saksalaisia sota-ajan iskelmiä.
Päästyään ylioppilaaksi 1953 Ritva lähti jatkamaan opintojaan Helsinkiin yliopiston voimistelulaitokselle.
– Jumppamaikan opinnoissa jokainen liike lähti hengityksestä. Kun lähdetään liikkeelle, hengitetään. Sama juttu laulamisessa, kun lähdetään laulamaan, hengitetään. Niinpä voimistelulaitos antoi täydellisen pohjan laulamiselle, Ritva Auvinen on kertonut myöhemmin.
Jumppamaikka kiinnostuu klassisesta laulusta
Samoihin aikoihin Ritvan veli Raimo toimi opettajana Kaisaniemen kansakoulussa. Veljen tuttavapiiriin kuuluivat Aino ja Alli Nurmio, opettajasisarukset, jotka harrastivat laulamista. Raimolla oli tapana vierailla Nurmioilla ja säestää pianolla sisaria. Kerran hän otti mukaansa myös pikkusiskonsa Ritvan, joka uskaltautui laulamaan mukana Mendelssohnin duettoja. Ritva kiinnostui ensimmäisen kerran klassisesta musiikista. Nurmiot kannustivat häntä kehittämään ääntään ja ottamaan laulutunteja heidän tutultaan, itseoppineelta laulajalta Auvo Kohoselta.
Valmistuttuaan voimistelunopettajaksi 1956 Ritva sai ensimmäisen työpaikkansa Lahden yhteiskoulusta. Lahteen muutettuaan hän halusi jatkaa myös laulamista ja onnistui saamaan Viipurin Musiikkiopistosta opettajakseen arvostetun Tauno Kaivolan.
– Se oli ihanaa! Tykkäsin ihan hirveästi. Ohjauksen saaminen laulamiseen oli suurenmoinen asia!
Vuonna 1961 Ritvan elämä mullistui, kun hän sai tyttären. Yksinhuoltajuuden yhdistäminen opettajan päivätyöhön, lauluopintoihin ja alkavaan laulajanuraan ei ollut helppoa, mutta omat vanhemmat ja sisarukset tukivat nuorta äitiä ja hänen pientä Pipa-tytärtään kaikin keinoin.
Samana vuonna Ritva sai voimistelunopettajan paikan Helsingin tyttölukiosta ja muutti Helsinkiin. Lauluopintojaan hän jatkoi Helsingin Kansankonservatorion oopperaluokalla. Kun Suomen kansallisoopperassa tuli ohjelmistoon Camille Saint-Saëns'n ooppera Simson ja Delila, oopperaluokan ohjaaja Yrjö Kostermaa järjesti Ritvan oopperan lisäkuoroon.
Savonlinnan kesästä Sibelius-Akatemiaan
1960-luvun alussa lahjakkaat nuoret laulajat kokoontuivat Savonlinnan Musiikkipäivien oopperakursseille, jonne oli saatu opettajaksi Wienin valtionoopperasta kamarilaulaja Peter Klein. Kurssilla harjoiteltiin solistitehtäviä ja kohtauksia eri oopperoista. Ritva hyväksyttiin Savonlinnan kurssille, vaikka hän oli lauluopinnoissaan vasta alussa.
Kesällä 1962 Savonlinnassa arvostettu liedpianisti Pentti Koskimies kannusti Ritvaa hakemaan Sibelius-Akatemiaan ja lupasi ottaa tämän oppilaaksi lied-studioonsa. Koskimiehen neuvosta Ritva lähestyi suoraan rehtori Taneli Kuusistoa ja sai kuin saikin oppilaspaikan. Syksyllä 1962 Ritva aloitti lauluopinnot Akatemiassa Mirjam Helinin johdolla.
– Aloittaessani lauluopinnot Sibelius-Akatemiassa 29-vuotiaana olin monien mielestä jo suhteellisen vanha. Ikä onkin asia, josta on elämäni varrella ja urani käänteissä käyty runsaasti keskusteluja. Olen toistuvasti saanut kuulla olevani liian iäkäs – niinpä olen päättänyt laulaa niin pitkään kuin ääni toimii ja suinkin jaksan, Ritva Auvinen on kertonut myöhemmin.
Ritva työskenteli voimistelunopettajana ja uimaopettajana sekä opiskeli Akatemiassa laulua, liediä ja oopperaa. Professori Oiva Soinin oopperastudiossa harjoiteltiin näyttelemistä, lausumista, liikuntaa ja italiaa. Lisäksi Ritvan olisi pitänyt opiskella vielä historiaa, teoriaa, säveltapailua ja pianonsoittoa. Hän päätti osallistua vain tärkeinä pitämiinsä laulu-, lied- ja oopperakoulutukseen ja jättää muut aineet vähemmälle.
Mozart, W. A.: "Se mies, ken lemmen hehkun tuntee". Duetto oopp. Taikahuilu. Ritva Auvinen, sopraano ja Pekka Salomaa, baritoni. Oopperakonsertti 1974.
Keväällä 1965 Ritva lauloi Gildan roolin Akatemian oopperastudion Verdin Rigoletossa. Esityksen jälkeen yleisössä istunut Lahden oopperayhdistyksen edustaja pyysi hänet Lahteen Mozartin Taikahuilun Paminaksi. Ritva otti roolin vastaan, ja toukokuussa 1965 Paminasta tuli hänen ensimmäinen suuri oopperaroolinsa.
Ensikonsertti ilman lauludiplomia
Ritvan opinnot Akatemiassa etenivät sen verran hitaasti, että rehtorin kehotuksesta hän luopui opiskelupaikastaan. Hän ei suorittanut koskaan lauludiplomia, mutta piti 24. syyskuuta 1965 ensikonsertin. Akatemian konserttisali oli täynnä yleisöä, ja pianon ääressä istui tuttu Pentti Koskimies. – Ritvan ja Koskimiehen yhteistyö jatkui myös ensikonsertin jälkeen. Syksyllä 1974 Ritvan debytoidessa Lontoon Wigmore Hallissa Koskimies toimi hänen pianistinaan.
Ensikonsertin jälkeen Ritva Auvinen esiintyi maakuntaoopperoissa ja omin konsertein eri puolella Suomea. Kesällä 1967 hän pääsi ensimmäisen kerran Olavinlinnan näyttämölle, kun Savonlinnan Musiikkipäivien oopperakurssi esitti Beethovenin Fidelion. Hän lauloi Marzellinen roolin. Maaliskuussa 1968 ura jatkui Lahdessa, kun Ritva lauloi Donna Annan Mozartin Don Giovannissa.
Kun Ritva Auvinen tammikuussa 1974 esiintyi ensimmäisen kerran solistina Suomen kansallisoopperassa Mozartin Figaron häiden kreivittärenä, hänen uransa oopperalaulajana oli jo täydessä vauhdissa.
Joonas Kokkonen etsii alkuvoimaista kansannaista
Aulis Sallinen oli omistanut ensimmäinen oopperansa, Savonlinnassa 1975 kantaesitetyn Ratsumiehen naispääroolin sopraano Taru Valjakalle. Kun Joonas Kokkonen sävelsi samoihin aikoihin oopperaansa Viimeiset kiusaukset, Kansallisoopperan johtaja Juhani Raiskinen ehdotti hänelle naispäärooliin Valjakkaa. Kokkonen ei innostunut. Hän halusi herännäissaarnaajan vaimoksi laulajan, joka olemukseltaan sopi rooliin parhaiten ja vastasi Raiskiselle:
– Riitan osassa olen päätynyt Ritva Auviseen pitkän harkinnan ja mm. Hannu Heikinheimon suosituksen perusteella – tiedäthän, että Hannu on aika tavalla toista maata kuin veljensä Seppo. Laulullisesti Taru Valjakka olisi tietysti paras, mutta ne silmäripset – kirveenheitto sujuisi Tarulta kuin espanjalaisen donnan kipakka ja temperamenttinen jalan polkaisu, mutta siinä tarvitaan alkuvoimaisen kansannaisen tummaa raivoa.
Ritvaan otti ensimmäisenä yhteyttä basso Martti Talvela, jonka oli määrä laulaa herännäisliikkeen maallikkosaarnaajan Paavo Ruotsalaisen rooli.
– Talvelan Martti soitti ja kertoi, että Joonas oli ajatellut Riitan roolin minulle. Sen jälkeen tiedusteltiin, kuinka korkealle pääsen ja muita yksityiskohtia, Ritva Auvinen on muistellut.
Viimeisten kiusausten Riitan lyyris-dramaattinen rooli on kirjoitettu mittatilauksena Ritva Auvisen äänialueelle. Riitan roolissa kyse ei ollut vain kaunolaulusta, vaan tehtävä edellytti koko tunneskaalaa, voimaa ja tummia sävyjä.
Harjoituksissa ohjaaja Sakari Puurunen ohjeisti, että Riitassa oli oltava ”maapohjaa”, lyyrisimmätkään kohdat eivät saaneet olla liian enkelimäisiä. Riitta ei ollut tyypillinen oopperarooli, ei prinsessa eikä kuningatar, vaan mökin akka, joka oli kasvattanut köyhissä oloissa seitsemän lasta ja huolehtii yksin kotitalon raskaista töistä miehen kulkiessa maailmalla.
Oopperan rekvisiittaan kuului oikea kirves, jonka Riitta vimmastuneena heittää miehensä perään Paavon lähtiessä saarnareissulle perheen viimeinen leivänkannikka kontissaan. Esityksissä Ritva tähtäsi kirveen aina reilusti ohi, mutta kerran se jäi hirteen oven pieleen, josta Paavo - Martti Talvela - oli juuri poistunut.
Lopullinen läpimurto
Viimeiset kiusaukset sai kantaesityksensä Bulevardilla syyskuussa 1975. Esityksen jälkeen yleisö istui hiljaa pitkään ennen kuin puhkesi valtaviin suosionosoituksiin.
Riitan rooli oli Ritva Auvisen läpimurto, se nosti hänet lopullisesti suurten suomalaisten oopperalaulajien joukkoon. Tämän jälkeen Ritva saattoi vihdoinkin keskittyä täysipäiväisesti laulamiseen. Hän lauloi Riitan roolin yli sata kertaa eri puolilla maailmaa, muun muassa Tukholmassa, Oslossa, Savonlinnassa, Lontoossa, Wiesbadenissa, Zürichissa, Berliinissä ja New Yorkissa. Suomen kansallisoopperan vierailu New Yorkin Metropolitaniin 1983 oli yksi Ritva Auvisen uran kohokohdista.
Ritva Auvisen yli 50 vuoden mittaiseen laulajanuraan on mahtunut lukemattomia konsertteja ja lähes 70 oopperaroolia. Parhaaksi ja rakkaimmaksi roolikseen Ritva on nostanut Viimeisten kiusausten Riitan.
Vapaa taiteilija
Ritva Auvinen on ollut koko uransa ajan vapaa taiteilija. Vuosina 1973–2002 hän vieraili Kansallisoopperassa useissa rooleissa, mutta toisin kuin esimerkiksi kollegansa Jaakko Ryhänen, Jorma Hynninen, Usko Viitanen ja Tapani Valtasaari, hän ei saanut koskaan kiinnitystä vakituiseksi solistiksi. Oliko syynä se, että tehdessään lopullisen läpimurtonsa Viimeisissä kiusauksissa Ritva oli jo 42-vuotias? Tuohon aikaan naissolistit jäivät eläkkeelle 50-vuotiaina.
Ystävän Jaakko Ryhäsen mielestä Ritva olisi tarvinnut myös agentin:
– Oopperamaailma on tietynlaista bisnestä, ja agentuurit ovat ikään kuin tukkukauppiaita, joilla on tietyt taiteilijat myytävänä. Jos ei agenttia ole, on kiinnitysten saaminen vaikeaa. Esimerkiksi oopperatalot eivät tee sopimuksia suoraan taiteilijoiden kanssa, Ryhänen on sanonut.
Ritva Auvinen on itse kommentoinut asiaa myöhemmin:
– Totta kai minua harmitti aikanaan valtavasti, kun en saanut kiinnitystä oopperaan. Mutta ei sinne kelvannut Martti Talvelakaan, joten hyvässä seurassa ollaan!
Musiikin syntymäpäiväkalenterin kuvittaja Lassi Rajamaa on Sibelius-Akatemian rehtori emeritus ja Rondo-lehden kuvakolumnisti.
Lähteet ja linkit
Hako, Pekka: Voiko varjo olla kirkas - Joonas Kokkosen elämä. Gummerus 2001.
Pirkkanen, Karoliina: Ritva Auvisen laulu kumpuaa sydämestä. Äänenkuljettaja nro 11. Sibelius-Akatemia 11.11.2005.
Strömberg, Satu: Ujo diiva. Blogi oopperalaulajatar Ritva Auvisen elämästä. 2017.
Wikipedia: Ritva Auvinen.
Katso ja kuuntele
Sibelius, Jean: Svarta rosor op. 36 nro 1. Ritva Auvinen, sopraano ja Gustav Djupsjöbacka, piano.
Ritva Auvinen kertoo laulunopettajastaan Mirjam Helinistä. Haastattelijana toimittaja Riitta Väliaho. Mirjam Helin -laulukilpailu 2014. Yle klassinen 29.7.2014.
