Arvo Hannikainen oli Hannikaisen lahjakkaan veljessarjan viulisti. Ennen varhaista kuolemaansa hän ehti toimia Helsingin kaupunginorkesterin konserttimestarina, solistina ja kapellimestarina, Konservatorion viulunsoiton opettajana ja Trio Hannikaisen primaksena. Kesälomillaan hän matkusti Pariisiin.
– Pariisi on aivan kuin minua varten luotu!
Näin kirjoitti Arvo Hannikainen harpistiveljelleen Väinölle heti ensimmäisessä Pariisin kirjeessään elokuussa 1924. Nuori suomalainen viulutaiteilija tapasi istuskella Montparnassen kahviloissa ja luonnostella paperilappusille pilakuvia pariisilaisista terävällä kynällään.
Rahapula ja nälkä kuuluivat myös Arvon pariisilaiselämään.
– Aatteles, kun pari päivää täällä olin niin ilman rahaa (ennen kuin siunattu rahalähetys Ilmarilta tuli) ja oli niin nälkä, ettei auttanut muu kuin panin sen vanhan ruskean puvun päälleni, lippalakin päähän ja viulun kainaloon ja läksin kadulle soittamaan.
Pianistiveljensä Ilmarin rahalähetystä odotellessaan Arvo oli suunnannut kulkunsa Seinen vasemman rannan Latinalaiskortteleihin.
– Soitin Souflet’ssa, Deux Magot’ssa ja muutamassa pienemmässä kaffilassa Cavalleria rusticanan Intermezzoa, Tosellin Serenataa ja Montin Czardasta, ja siitä kerääntyi lakkiini 14 frangia 80 centimia. Johan sillä pari ateriaa söi. Mulla kyllä ne on minulle nauraneet sekä consierge-rouva, joka minut näki, että kaikki joille olen kertonut.
Kerran Arvo rahapulassaan joutui niin ahtaalle, että vei viulunsa panttikonttoriin. Silloin hänen ei auttanut muu kuin ottaa pesti erään kahvilan portieriksi siiheksi saakka kunnes lunastusrahat olivat kasassa.
Hannikaisten musiikkikoti Jyväskylässä
Arvo Hannikaisen lapsuudenkoti oli Hannikaisten tunnettu musiikkikoti Jyväskylässä. Hänen isänsä oli maankuulu musiikkimies, Jyväskylän seminaarin musiikinlehtori, säveltäjä ja viulisti P.J. Hannikainen.
Pekka Juhani Hannikainen oli ollut opiskelijana vuonna 1882 perustamassa Helsingin yliopiston yhteyteen Suomen vanhinta suomenkielistä kuoroa, Ylioppilaskunnan Laulajia ja toiminut sen ensimmäisenä kuoronjohtajana. Siirryttyään myöhemmin Jyväskylään hän oli perustanut mieskuoron Sirkat sekä amatööriorkesterin.
Jyväskylän seminaarin opiskelijoiden joukosta Hannikainen oli iskenyt silmänsä hämeenlinnalaiseen Alli Nikanderiin. Musiikkiperheen karismaattinen äiti, Alli Hannikainen toimi Jyväskylässä seminaarin laulunopettajana ja kuoronjohtaja.
Pekka Juhani ja Alli saivat kuusi lasta. Vuonna 1889 syntyi esikoinen Lauri, 1891 ainoa tytär Toini - joka menehtyi tulirokkoon vain 3-vuotiaana - 1892 Ilmari ja 1896 Tauno. Lokakuun 11. päivänä 1897 tuli maailmaan Arvo ja vuonna 1900 perheen kuopus Väinö.
Hannikaisilla musisoitiin kaiken aikaa. Äiti lauloi, isä soitti viulua, Lauri alttoviulua, Ilmari pianoa ja Tauno selloa. Kamarimusisoinnin lisäksi vanhemmat järjestivät kotona kuoroharjoituksia.
Poikia vietiin konsertteihin, ja Jyväskylässä esiintyvät taiteilijat sekä vierailivat Hannikaisilla että majoittuivat heille.
“Arvo oli erilainen kuin muut lapsemme”
Isä toivoi, että kaikista hänen pojistaan tulisi muusikoita. Veljistään poiketen Arvo ei kuitenkaan pienenä osoittanut musikaalisia taipumuksia. Konsertteihin hän lähti mukaan väkinäisesti.
– Arvo oli erilainen kuin muut lapsemme sekä luonteeltaan että ulkonäöltään, ruskeasilmäinen Alli Hannikainen on kertonut ruskeasilmäisestä pojastaan.
Opettajan mukaan Arvo oli “räiskyvän lahjakas” ja aina luokkansa parhaita oppilaita. Iltaunisena hän luki läksyt vasta aamulla. Kun hänellä oli tapana sekä syventyä asioihin että olla hajamielinen, oli hänellä aina aamuisin tavaton kiire ja hoppu kouluun. Arvon sanottiinkin - ei käyneen - vaan “juosseen” koulunsa läpi.
Arvo eli kirjojen maailmassa. Ainekirjoitus oli hänelle helppoa samoin kuin piirtäminen ja maalaaminen. Koulukirjojen marginaalit täyttyivät piirroksista. Myöhemmin Arvo lainaili kavereiltaan lyijykynän nysiä, joilla piirteli muotokuvia ja karikatyyrejä savukekoteloiden kansiin.
Viulua Arvo ryhtyi soittamaan isänsä johdolla vasta lyseon alaluokilla, 12–13-vuotiaana. Hän soitti heti puhtaasti. Pojan käydessä lyseon keskiluokkia isä luovutti hänelle ykkösviulistin paikan Hannikaisten kotiorkesterissa.
Maamme ensimmäinen kunnollinen viuluniekka
Kun Arvo Hannikainen keväällä 1915 pääsi ylioppilaaksi maineikkaasta Jyväskylän lyseosta, hän haaveili lääkärin urasta. Syksyllä hän kuitenkin vanhempien veljiensä tavoin kirjautui Helsingin Musiikkiopistoon.
Opistossa Arvon viulunsoiton opettajia olivat Richard Burgin ja Anton Sitt, Robert Kajanuksen johtaman Helsingin kaupunginorkesterin konserttimestari. Viulun lisäksi Arvo opiskeli pianonsoittoa, laulua, teoriaa, yhteissoitoa ja solfègea eli säveltapailua.
Tienatakseen leipänsä Arvo säesti veljensä Taunon kanssa mykkäelokuvia elokuvateatteri Scalassa ja viihdytti yleisöä ravintola Gradinissa.
Helmikuun 1. päivänä 1917 Aarre Merikanto järjesti toisen sävellyskonserttinsa. Nuori säveltäjä johti itse Helsingin kaupunginorkesteria ja ohjelmassa olivat hänen ensimmäinen sinfoniansa, konsertto viululle ja orkesterille, sävelkuva Uni sekä sinfoninen runoelma Lemminkäinen. Merikanto oli toivonut saavansa konserttonsa solistiksi tunnettun viulutaiteilijan, venäläissyntyisen virolaisen Cecilia Hansenin, mutta tehtävä lankesi 20-vuotiaalle musiikkiopistolaiselle, Arvo Hannikaiselle.
Merikannon viulukonserton esityksestä tuli Arvon taiteellinen läpilyönti. Säveltäjä Leevi Madetoja kirjoitti arvostelussaan:
– Viulukonserton soitti Arvo Hannikainen tavalla, joka saattaa meidät odottamaan hänestä maallemme ensimmäistä kunnollista viuluniekkaa.
Tämän menestyksen jälkeen Arvo ei enää suunnittelut uraa lääkärinä.
Syksyllä 1917 Arvo toimi konserttimestarina Kansallisteatterissa. Toisin kuin elokuvateatterissa ja ravintolassa hän viihtyi teatterissa erinomaisesti. Orkesteri säesti esityksiä välillä orkesterisyvennyksessä, välillä kulisseissa. Teatterilaiset tapasivat Morkussa, pariisilaistyylisessä kirjallistaiteellisessa "taiteilijaluolassa", missä Arvoa tervehdittiin säkenöivänä persoonallisuutena.
Arvo Hannikaisen opiskeluaika Musiikkiopistossa jäi lopulta vain pariksi vuodeksi, sillä jo 1917 hänet kiinnitettiin Helsingin kaupunginorkesterin ykkösviulistiksi.
Samana vuonna P.J. Hannikainen jäi eläkkeelle Jyväskylän seminaarin musiikinopettajan tehtävistä, ja vanhemmat muuttivat poikien perässä Helsinkiin. Alli Hannikainen jatkoi Helsingissä uraansa, hänestä tuli Musiikkiopiston kuoronjohdon ja säveltapailun opettaja.
Keväällä 1918 Arvo Hannikainen vaihtoi viulun kivääriin ja osallistui sisällissotaan valkoisten puolella. Hänet palkittiin ansioistaan Helsingin valtauksen muistomitalilla.
Vuonna 1919 Ilmari, Tauno ja Arvo perustivat Trio Hannikaisen. Kuuluisa trio tuli pitämään seuraavina parina vuosikymmenenä lukuisia konsertteja kotimaassa ja ulkomailla. Trion ensimmäinen julkinen esiintyminen tapahtui perustamisvuonna 1919 Pohjoismaisilla musiikkijuhlilla Kööpenhaminassa.
“Tekivätpäs vaan minusta konserttimestarin!”
Arvo Hannikainen piti ensikonserttinsa Helsingissä 1920, minkä jälkeen hän matkusti täydentämään opintojaan ulkomaille. Hän opiskeli ensin vuoden Weimarissa professori Robert Reitzin johdolla. Reitz vaati suomalaiselta oppilaaltaan täysin uutta soittotapaa. Arvo koki tilanteen painajaismaisena ja joutui kriisiin. Hän jätti Weimarin ja jatkoi Berliiniin.
Berliinissä professori Willy Hess, Valtion musiikkikorkeakoulun ensimmäinen viulunsoiton opettaja palautti Arvon kadonneen itseluottamuksen.
Keväällä 1923 Berliinissä opiskeli harpunsoittoa myös nuorin veli Väinö. Yhdessä veljekset kävivät konserteissa kuulemassa sellaisia maailmantähtiä kuin viulistit Carl Flesch, Joseph Szigeti ja Cecilia Hansen ja pianistit Wilhelm Kempff ja Walter Gieseking.
Samana keväänä Arvo sai Robert Kajanukselta kutsun tulla Helsingin kaupunginorkesterin konserttimestariksi. Hän kirjoitti kotiin:
– Kiitos sähkösanomasta! Tekivätpäs vaan minusta konserttimestarin! Ajattelen sitä vähän vaihtelevin tuntein, kun kuvailen mielessäni… Mutta eihän sille mitään voi. Ja olen muuten niin loistotuulella, ettei sitä mikään voi pitkiin aikoihin järkyttää.
Syynä Arvon loistavaan mielialaan oli tutustuminen viehättävään suomalaiseen operettitähteen Mary Spennertiin, joka oli kiinnitettynä Berliinin Deutsches Theateriin. Arvo ja Mary rakastuivat ja menivät kihloihin Berliinissä keväällä 1923.
“Oikein sydäntä kirvelee, kun ei saa jäädä tänne ja oppia”
Työ Kaupunginorkesterin konserttimestarina sitoi Arvo Hannikaisen kotimaahan konserttikausiksi. Kesäloman koittaessa hän oli vapaa matkustamaan maailmalle täydentämään opintojaan. Elokuussa 1924, kun paluu Suomeen jälleen häämötti näköpiirissä, Arvo kirjoitti Pariisista Väinölle:
– Oikein sydäntä kirvelee, kun ei saa jäädä tänne ja oppia, oppia, sen sijaan, että istuu orkesterissa taaksepäin menemässä, kaikenmaailman “uupperoita” soittamassa…
Arvo palasi Pariisiin useaan otteeseen ja opiskeli sellaisten mestareiden johdolla kuin Léon Nauwinck, Jacques Thibaud ja Eugéne Ysaÿe.
“Soitossasi on sielua, loisteliaisuutta"
Vuonna 1926 Arvo Hannikainen ryhtyi konserttimestarin tehtävien lisäksi Helsingin Konservatorion viulunsoiton opettajaksi. Seuraavana vuonna 1927 hän ja Mary Spennert solmivat avioliiton ja samana vuonna syntyi perheen esikoistytär Tuulikki.
Huhtikuussa 1930 Arvo esiintyi Jean Sibeliuksen viulukonserton solistina ja sai Ainolasta “nuorelle mestari Arvolle” osoitetun kiitoskirjeen:
– Soitossasi on sielua, loisteliaisuutta ja tuota omituista henkilöllisyyttä, joka aina voittoon vie.
Syksyllä 1930 syntyi Arvon ja Maryn toinen lapsi, tytär Marja. - Marja Hannikaisesta tuli aikanaan pianisti ja harpisti, ja hänen pojastaan Tuomas Hannikaisesta tunnettu kapellimestari.
Vuonna 1932 Arvo Hannikaisen työmäärä kasvoi vielä entisestään. Hänestä tuli Konservatorion yhteissoiton opettaja ja oppilasorkesterin johtaja. Samalla hän toimi lukuisten Kaupunginorkesterin kansankonserttien kapellimestarina.
Elämän jatkumisen mahdottomuus
Arvo Hannikainen kuoli oman käden kautta vain 45-vuotiaana 8. tammikuuta sotatalvena 1942.
Muusikkoystävä ja Arvon suuri ihailija, Heikki Aaltoila on kertonut heidän viimeisestä kohtaamisestaan:
– Eräänä välirauhan vähäisistä päivistä tulin Arvo Hannikaista vastaan, kun hän hyvin hajamielisen näköisenä seisoi Aleksin ja Mikonkadun kulmassa. Hän yritti hymyillä tervehtiessämme, mutta valitti hetken kuluttua kaiken ajatuksen ja toiminnan jäytävää migreeniään sekä pohjatonta väsymystä, joka sai elämän jatkumisen tuntumaan mahdottomalta. Katsoin hänen syviin, surullisiin silmiinsä ja koetin soperrella jonkinlaisia typeriksi havaitsemiani ryhdistymiskehotuksia. Kuinka selvältä minusta tuntuikaan, että tapasimme viimeisen kerran! En siksi järkyttynytkään yli laitojen, kun tuonen viesti saapui.
Marja-tyttären mukaan vasta myöhemmin ruumiinavauksessa kävi ilmi, että Arvo Hannikaisella oli aivokasvain.
Musiikin syntymäpäiväkalenterin kuvittaja Lassi Rajamaa on Sibelius-Akatemian rehtori emeritus ja Rondo-lehden kuvakolumnisti.
Lähteet ja linkit
Aaltoila, Heikki: Arvo Hannikainen. Artikkeli Maire Pulkkisen toimittamassa teoksessa Suomalaisia musiikin taitajia – esittävien säveltaiteilijoiden elämäkertoja. Fazer. Helsinki 1958.
Hannikainen, Tuomas: Suullinen tieto 12.10.2020.
Heikinheimo, Seppo: Aarre Merikanto. Säveltäjänkohtalo itsenäisessä Suomessa. WSOY. Porvoo 1985.
Lehtonen, Tiina-Maija: Säihkyvä operettitähti Mary Hannikainen – Musiikin syntymäpäiväkalenteri. Yle klassinen 12.1.2020.
Malisto, Kyllikki: Arvo Hannikainen. Artikkeli Sulho Rannan toimittamassa teoksessa Sävelten taitureita - Esittäviä taiteilijoita kahden ja puolen vuosisadan ajalta. WSOY. Porvoo 1947.
Tarpila, Laila: Kukaan ei koskaan nähnyt laulunopettaja Alli Hannikaisen nauravan – Musiikin syntymäpäiväkalenteri. Yle klassinen 21.4.2020.
Tarpila, Laila: Säveltäjä ja harpisti Väinö Hannikainen oli muusikkoveljessarjan nuorin – Musiikin syntymäpäiväkalenteri. Yle klassinen 12.1.2020.
Tarpila, Laila: Tauno Hannikainen on Taiteilijakukkulan ainoa klassinen kapellimestari – Musiikin syntymäpäiväkalenteri. Yle klassinen 26.2.2020.
Wikipedia: Arvo Hannikainen.
