Laila Tarpila
Yle
Kosti Vehanen oli suurten kansainvälisten tähtien luottosäestäjä, joka piti taiteilijauransa huippuna esiintymistä tummaihoisen Marian Andersonin kanssa Washingtonissa huhtikuussa 1939. Vehasen tappioksi pianistin nimi on unohdettu asiayhteydestä kokonaan ja suuri ulkoilmakonsertti muistetaan vain Andersonin esiintymisenä. – Kuuntele Soivassa arkistossa Kosti Vehanen
Huhtikuussa 1939 Kosti Vehanen oli 52-vuotias kokenut esiintyjä. Washingtonin Lincoln-muistomerkillä pidetyn ulkoilmakonsertin järjestäjä oli Yhdysvaltain huipulta, presidentin puoliso Eleanor Roosevelt. Rotuerottelu oli Yhdysvalloissa vielä voimissaan ja maailmanlaajuinen kohu oli syntynyt, kun Marian Andersonilta, sittemmin ensimmäiseltä Metropolitan-oopperaan kiinnitetyltä värilliseltä, oli evätty esiintyminen Daughters of the American Revolution -järjestön hallinnoimassa Constitution Hall -konserttisalissa. Rotuasioille herkkä Eleanor Roosevelt erosi järjestöstä ja organisoi Andersonille oman konsertin.
Ennen suurta kohukonserttia Kosti Vehanen oli toipumassa vakavasta sappikivikohtauksesta ja hänen retuperälle päässeestä suustaan oli kiskottu pois kolme suurta poskihammasta. Marian Anderson halusi käydä sairaalassa tervehtimässä luottopianistiaan, jonka kanssa oli kiertänyt maailmaa jo lähes kymmenen vuotta, ja joka oli sairastunut kesken heidän Amerikan-kiertueensa.
Tapaamista varten tarvittiin erityisjärjestelyt, sillä sensaatiohakuinen yleisö piiritti Andersonia. Häntä kuljettaneen auton eteen tarvittiin kaksi moottoripyöräpoliisia ja sairaalan etuovelle asetettujen vartijoiden tehtävänä oli estää sanomalehtimiesten ja valokuvaajien tunkeutuminen sisälle.
Sairaalan ylilääkäri ohjeisti Kosti Vehasta ennen tapaamista. Hänen tuli kieltää kaikki valokuvaaminen, mennä hissillä alas Andersonia vastaan, mutta seistä tiukasti hissikopin vasemmassa nurkassa, ettei kukaan voisi ottaa kuvaa ovien avautuessa.
Marian Anderson oli joutunut turvautumaan väliaikaiseen säestäjään, mutta toivoi Vehasen pääsevän pianistikseen jo ennakkoon kohuttuun, laulajatarta pelottaneeseen konserttiin. Marian Andersonin pyynnöstä lääkäri antoi Vehaselle luvan.
– Tiedän, että se oli taiteilijaurani huippukohta. Kaihoisana ajattelen, etten sellaista hetkeä voi saavuttaa enää koskaan. Mutta onneksi elämä on monisärmäistä kuin timantti, josta odottamatta putkahtaa esille kirkas sädekimppu.
Marian Andersonin ja Kosti Vehasen esiintyminen valtavalle yleisölle oli samalla suora tv- ja radiolähteys, ja se uutisoitiin ympäri maailmaa. Kaikessa uutisoinnissa kerrottiin kuitenkin vain Marian Andersonista, ja vaikka esiintymislavalle saapui kaksi ihmistä, vain toinen heistä tuli nimetyksi.
Marian Anderson Sings at the Lincoln Memorial.
Lapsuus ja nuoruus Helsingissä
Kosti Vehanen (31. elokuuta 1887 Turku – 13. maaliskuuta 1957 Turku) oli leskiäidin ainoa lapsi, joka varttui Helsingissä. Kun Keio Kosti oli vain neljän viikon ikäinen, hänen isänsä, valtiopäivämies ja suomalaisuuden palavahenkinen taisteilija Konstantin "Kosti" Vehanen kuoli. Avioliitto Taivassalon kirkkoherran tyttären Maria Katarina Elisabet Helanderin kanssa ehti kestää vain puolitoista vuotta.
Leskeksi jäänyt 24-vuotias Maikki Vehanen muutti pienen poikansa kanssa Helsinkiin. Maikki oli suorittanut piano-opinnot Helsingin Musiikkiopistossa, mutta oli joutunut jättämään pianistihaaveet käsivamman takia. Hän kouluttautui laulunopettajaksi ja sai elantonsa pianopedagogina ja laulunopettajan eri kouluissa.
Äiti opetti pojalle pianonsoittoa pienestä pitäen. Kosti kävi koulua Suomalaisessa yhteiskoulussa, missä myös äiti toimi laulunopettajana. Ylioppilaaksi Kosti Vehanen pääsi 1905 ja oli Helsingin Musiikkiopistossa arvostetun Sigrid Schnéevoigtin oppilaana 1907–1909 ja suunnitteli pianistin uraa.
Berliinin ja Roomaan
Opinhaluinen ja ennakkoluuloton Vehanen hioi viimeisteltyä sormitekniikkaa ja tulkintatyyliä kahden vuoden ajan 1910–1912 Berliinissä Sternin konservatoriossa professori Martin Krausen johdolla. Berliinin vuosien jälkeen hän piti ensikonsertit Suomessa esittäen Turussa ja Helsingissä Griegin ja Lisztin konsertot.
Berliinin jälkeen Vehanen halusi Roomaan. Hän oli luonteeltaan utelias, oli kiinnostunut kaikesta ja löysi juttukaverin mistä vaan. Opinnot Italiassa eivät tarkoittaneet hänelle vain soittamista, vaan myös kulttuuriin ja kieleen tutustumista. Muutaman Rivieralla vietetyn kesäviikon jälkeen Vehanen matkusti Roomaan syksyllä 1913 tapaamaan Italian aikoinaan kuuluisinta pianistia, Lisztin oppilasta Giovanni Scambatia.
Scambatista tuli rakkain opettajani
Scambati, joka oli myös säveltäjä ja joka ei ollut pitkään aikaan ottanut vastaan uusia oppilaita, ihmetteli kaukaa Suomesta saapunutta pianistia. Scambati teki kuitenkin poikkeuksen.
– Scambatista tuli rakkain opettajani, joka parhaiten ymmärsi minua ja jonka luona viihdyin, sillä tunsin olevani oikeissa käsissä.
Vehanen oli 23-vuotias. Scambatin luona hänen elämänpiirinsä laajeni. Kuuluisan opettajansa 70-vuotisjuhlassa hän sai muun muassa tutustua Italian leskikuningattareen Margheritaan. Pyydettäessä esiintymään kuningattarelle, Vehanen turvautui suomalaiseen musiikkiin ja soitti Sibeliusta.
Ensimmäisen maailmansodan syttyminen elokuussa 1914 keskeytti Vehasen opinnot Scambatin johdolla. Vehanen oli palannut Suomeen kesäksi, eikä tavannut opettajaansa enää koskaan.
Onko tuo todella se säestäjä, josta minulle on niin paljon hyvää puhuttu?
Syksyllä 1914 Kosti Vehasella oli konserttisitoumuksia Saksaan ja Italiaan. Suomesta oli kuitenkin mahdotonta päästä ulkomaille, ja vaikka Vehasella oli passi, venäläiset pysäyttivät hänet pariinkin kertaan Torniossa.
Silloin Vehanen sai avun Ruotsiin kiertueelle lähtevästä lied-laulajasta Signe Liljequististä. Kiertueen oli järjestänyt tukholmassa vaikuttanut säveltäjä ja Dagens Nyheterin kriitikko Wilhelm Peterson-Berger. Vehanen päätti lähteä matkaan luvatta. Raumalla hän hyppäsi rajaviranomaisten tietämättä Tukholmaan lähtevään laivaan. Tukholman viranomaisista Vehanen selvisi selittämällä.
– Passissani ei ollut mitään lähtöleimaa, mutta selitin sen siten, että laivan lähtiessä oli ollut aikainen aamu eikä viranomaisia ollut satamassa.
Selitys hyväksyttiin, ja pitkä, onnistuneeksi muodostunut kiertue kesti alkukevääseen saakka. Kiertueen jälkeen Vehanen päätti jäädä Tukholmaan, vaikkei tulonlähteitä ollut tiedossa. – Sopraano Signe Liljequist palasi Vehasen elämään kymmenen vuotta myöhemmin. Silloin 48-vuotias Signe ja 37-vuotias Kosti solmivat avioliiton, jota Vehanen ei muistele kirjoissaan, ja joka päättyi eroon vain muutaman vuoden kuluttua.
Tukholmassa viikkojen ajan konserttimahdollisuuksia odottanut Kosti Vehanen sai viimein sähkösanoman, joka muutti hänen elämänsä. Kuuluisa laulajatar, amerikkalais-ruotsalainen Sarah Jane Cahier, joka käytti taiteilijanimeä Madame Cahier, kysyi Kosti Vehasta säestäjäksi kahteen konserttiinsa sairastuneen säestäjän tilalle.
Kurjissa oloissa elänyt Vehanen oli huonossa kunnossa. Rahat riittivät hädin tuskin vastaussähkeeseen ja kolmannen luokan junalippuun. Valvotun yön jälkeen Vehanen saapui Karlskronaan ja ilmoittautui kuuluisan laulajattaren puolisolle, impressaari Charles Cahierille. Harjoitus alkaisi tunnin kuluttua ja konsertti olisi jo samana iltana.
Vehanen kohtasi kuuluisan ja komean ilmestyksen, leveälieriseen pariisilaishattuun sonnustautuneen Madame Cahierin, ja sai tältä nipun nuotteja. Ne käytiin yhdessä läpi.
– En edes tuntenut laulujen säveltäjien nimiä. Hapuilin soittaessani sinne tänne, tulimme kuitenkin jollakin lailla loppuun.
Epäonni jatkui kastuneen flyygelin merkeissä.
– Komea Steinway-flyygeli, joka varta vasten oli lähetetty Malmöstä, seisoi konserttipaikan pihalla tihkuvassa sateessa, ilman suojaa ja laatikkoa. Koneiston pienet nahkaosat olivat kosteudesta paisuneet, jokunen koskettimista jäi alas, jonkin vasara taas ei toiminut; oli toivotonta ajatellakaan soittaa sillä hyvin.
Liian matalalle soittotuolille Vehanen asetti paksun pinkan kirjoja, jotka vahtimestari oli korjannut pois ennen konsertin alkua.
– Istuin syvällä, lähellä lattiaa kuin mikäkin kääpiö. On enää turha kertoakaan, että konsertti meni minun osaltani kurjasti. Konsertin jälkeen madame ei sanonut minulle mitään. Hän vain katseli minua ihmetellen, enkä minä kehdannut selittää mitään enkä puolustautua.
– Konsertti-illallisella madame katseli minuun pöydän yli pitkään: "Onko tuo todella se säestäjä, joka kuukausi sitten oli Ruotsissa saanut niin loistavat arvostelut ja josta minulle on niin paljon hyvää puhuttu?"
Toiseen konserttiin mennessä flyygeli oli kuivunut, sopiva tuoli löytynyt ja pianisti saanut riittävästi syödäkseen.
– Jo Simson ja Delila -aarian jälkeen laulajatar kiitti minua yleisön edessä. Ja illalla ennen nukkumaanmenoa olin sitoutunut Madame Cahierin vakituiseksi säestäjäksi.
Erään kerran väliajalla kokeiltiin kumpi jaksaa potkaista korkeammalle.
Aloittaessaan Cahierin pianistina Kosti Vehanen ei ollut konsertoinut Skandinavian, Venäjän ja Unkarin lisäksi muualla Euroopassa, mutta viiden vuoden ja satojen konserttien jälkeen tilanne oli toinen. Vuodet Madame Cahierin, aikansa suuren diivan pianistina olivat opettavaisia ja rattoisia. Hermostus ja ramppikuume eivät vaivanneet kumpaakaan taiteilijaa ja taiteilijahuoneessa oli usein kaikenlaista huvia. Erään kerran väliajalla kokeiltiin kumpi jaksaa potkaista korkeammalle.
– Madame seisoi juuri varvas korkealla seinää vasten, kun hänen herransa ja miehensä saapui huoneeseen, loi meihin kovasti nuhtelevan silmäyksen ja kielsi leikin ankarasti: "Käyttäytykää nyt toki arvokkaasti!"
Madame Cahier piti Suomesta ja järjesti 1920-luvun vaihteessa suuren keräyksen suojeluskuntien hyväksi. Silloin Kosti Vehanen kiersi Madamen kanssa ravintolasta ravintolaan esittäen tilaisuuksien päänumeroita. Eräästä Seurahuoneella järjestetystä tilaisuudesta kertyi sievoinen summa ja suojeluskunnan kunniakomppania määrättiin rautatieasemalle Cahieria saattamaan.
Yhteistyö Madame Cahierin kanssa päättyi erimielisyyteen uudesta sopimuksesta. Vehanen ei pitänyt impressaari Cahierin tavasta kohdella itseään, ja olisi suostunut vain vuoden mittaiseen sopimukseen Cahierin vaatiessa viittä. Yhteistyövuosien aikana nuori taiteilija oppi kokeneelta laulajakollegalta tärkeitä asioita suuresta osaamisesta ja ainutlaatuisesta tyyliaistista.
Marian Andersonin pianistina
Vuosia myöhemmin oli Kosti Vehasen vuoro auttaa nuorta taiteilijakollegaa. Marian Anderson on omissa muistelmissaan tunnustanut sivistyneen herrasmiehen olleen verraton apuri.
– En suinkaan liioittele väittäessäni, että minun päätymiseni polulle, joka nosti minut kansainvälisesti tunnustetuksi laulajattareksi, on suureksi osaksi hänen ansiotaan.
Kosti Vehanen ja Marian Anderson tapasivat Berliinissä 1930. Anderson oli jo aikaisemmin kokeillut siipiään Englannissa, mutta oli rahapulan takia joutunut palaamaan takaisin kotiin. Hänen amerikkalaisen agenttinsa aikaansaamat konserttisopimukset olivat kuitenkin riittämättömät ja Andersonin mieli paloi takaisin Eurooppaan. Hän suuntasi Berliiniin tavoitteenaan saada koulutusta saksalaisten liedien laulamiseen.
Andersonille oli suositeltu pianistia ja laulajien säestäjää Michael Raucheisenia. Erään kerran Raucheisenin studioon ilmestyi kaksi Anderssonille tuntematonta miestä, jotka kiertelivät etsimässä uusia kykyjä. Toinen oli norjalainen konserttitoimiston johtaja Rule Rasmussen ja toinen suomalainen pianisti Kosti Vehanen.
Yhteistyö alkoi Rasmussenin järjestämällä konserttikiertueella Osloon, Tukholmaan ja Helsinkiin. Norjalainen yleisö ei ollut tottunut tummaihoiseen taiteilijaan, jonka eräässä arvostelussa kerrottiin muistuttavan suklaatankoa, toisessa kermaista kahvia. Anderson suhtautui kirjoituksiin ennakkoluulottomuuden ja uteliaisuuden välimuotona.
Vehanen valitsi ohjelmistoja Marian Andersonille, opetti ääntämistä, erityisesti saksaa, jonka hallitsi hyvin, pakkasi tämän matka-arkkuja, opetti Sibeliusta ja opetti Andersonia laulamaan suomeksi suomalaisia kansanlauluja. Vehanen ei pelännyt ottaa kantaa rotukysymykseen ja toimi lukuisia kertoja Andersonin puolestapuhujana Amerikan kiertueilla, missä rotuerottelu oli voimissaan 1930- ja 1940-luvuilla.
Vehanen toimi kymmenen vuoden ajan Marian Andersonin pianistina maailmalla. He konsertoivat ympäri Eurooppaa ja Amerikassa Havaijia myöten. Etelä-Amerikan kiertueelle matkatessa Kosti Vehanen säästyi päiväntasaajan ylittäjien kasteelta laivan kapteenin hyväntahtoisuuden ansiosta. Hän nukkui rauhassa joskus kovakouraisenakin pidetyn kastetilaisuuden yli ja sai Neptunuksen nimissä allekirjoitetun todistuksen siitä, että oli tullut kastetuksi asianmukaisin menoin.
Kosti Vehanen opetti Marian Andersonia laulamaan suomalaisia kansanlauluja suomeksi. Äänite on tehty Pariisissa 1936.
Vehanen tutustutti Marian Andersonin paitsi Sibeliuksen lauluihin, järjesti myös Andersonin vierailun Ainolaan.
Toisen maailmansodan syttyessä syksyllä 1939 Kosti Vehanen pääsi täpärästi pelastautumaan Euroopasta Amerikkaan. Hermoja raastaneiden, edestakaisin Italian ja Ranskan välillä ajettujen matkapäivien, lukuisten sähkeiden, milloin kelvanneiden tai ei-kelvanneiden liirojen ja dollareiden sekamelskassa Vehanen päätyi lopulta laivaan Genovassa.
Yhteistyö Marian Andersonin kanssa päättyi 1941, jolloin Vehanen oli päättänyt jälleen viettää kesää Suomessa. Kotimaa oli selvinnyt talvisodasta, mutta jatkosodan uhka leijui ilmassa. Merimatka New Yorkista Färsaarten kautta Petsamoon oli vaarallinen saksalaispommittajien ja torpedouhkien vuoksi. Laiva oli viimeinen, joka saapui New Yorkista.
Vuosikymmenet maailmalla viettänyt Kosti Vehanen piti säännöllisesti yhteyttä äitiinsä kirjoittamalla tälle kirjeen joka sunnuntai. Hän kirjoitti myös viisi kirjaa, joissa kertoo rapsodisesti kokemuksistaan laulajien säestäjänä, ystävänä ja välillä koviakin kokeneena taiteilijana.
Yksi kirjoista kertoo persoonallisesta Helge Lindbergistä (1887–1928), aikansa tunnetuimmasta suomalaisesta kansainvälisestä laulajasta, joka oli Vehasen parhaita ystäviä ja jonka kanssa hän soitti lukuisissa konserteissa ja konserttikiertueilla. Lindbergin Intia-harrastuksen ansiosta Vehanen sai Amsterdamissa osallistua valioyleisölle järjestettyyn korkean tason yksityistilaisuuteen, jossa ihailtiin kuvankauniin nuoren intialaisen maharadja-prinssin tanssia.
Kosti Vehanen esiintyi yli kolmessa tuhannessa konsertissa, neljässä eri maanosassa, mutta säesti myös monia kotimaisia tähtiä kuten Aino Acktéta, Pia Ravennaa, Lea Pilttiä ja Maikki Järnefeltiä. Irma Tervani oli Kosti Vehasen luokkatoveri.
Aikansa huomattavimman näyttelijän Ida Aalbergin järjestämillä juhlilla Vehanen tutustui ensimmäisen kerran keltaiseen, poreilevaan juomaan. Silloin hänen pianotuolinsa, joka oli liian korkea, muuttui yrityksistä huolimatta yhä korkeammaksi. Sormet eivät löytäneet Schumannin g-mollisonaatin säveliä ja esitys päättyi töksähtävästi epämääräisiin akordeihin. Häpeä oli suuri, mutta näyttelijädiiva kiitti pianista liikuttuneena todeten, ettei tiennytkään Suomessa olevan jotakin tällaista.
Suurena Sibeliuksen musiikin ystävänä Vehanen valmisti kaksi konserttiohjelmaa yksinomaan Sibeliuksen pianosävellyksistä. Epäilijöitä riitti, eihän niillä kappaleilla voinut pitää yleisön mielenkiintoa yllä. Toisin kävi. Koko Suomen kattaneista koululaiskonserteista, joissa Vehanen soiton lisäksi kertoi vapaaseen tyyliin Sibeliuksesta ihmisenä ja selosti muutamalla sanalla kappaleisiin kuvittelemansa sisällön, tuli suosittuja. Kiertue onnistui yli odotusten ja sai jatkoa myös ulkomailla.
Kosti Vehanen oli myös säveltäjä.
Vehanen sävelsi jonkin verran pianokappaleita, kansanlaulusovituksia, yksinlauluja, kaksi balettia, viulufantasian ja sellofantasian. Viimeiset kymmenen elinvuottaan hän vietti huvilallaan Kotikalliossa Kustavissa. Kestien isäntänä hänellä ei ollut vertaista. Hänen Kustaviin rakennuttamansa apolloninen musiikkipaviljonki valkohohtoisine pilareineen seisoo yhä paikallaan.
Musiikin syntymäpäiväkalenterin kuvittaja Lassi Rajamaa on Sibelius-Akatemian rehtori emeritus ja Rondo-lehden kuvakolumnisti.
Lähteet ja linkit
Anderson, Marian: Oi herra, mikä aamu. Omaelämäkerta. Tammi. Helsinki 1957.
Pesola, Väinö: Kosti Vehanen kirjassa Suomalaisia musiikin taitajia. Esittävien säveltaiteilijoiden elämäkertoja. Toim. Maire Pulkkinen. Oy Fazerin Musiikkikauppa. Helsinki 1958.
Vehanen, Kosti: Mestarilaulaja Helge Lindberg. Henkilökohtaisia muistelmia. Kirja. Helsinki 1929. | Vuosikymmen Marian Andersonin säestäjänä. WSOY. Porvoo 1941. | Rapsodia elämästä. WSOY. Porvoo 1944. | Muistojen mosaiikkia. WSOY. Porvoo 1944. | Markiisitar ja muita muistelmia. Kanervan Kustannusliike. 1949.
Maisteri Lindgrenin musiikkiesitelmä: Pianisti Kosti Vehasen seurassa. Radio-ohjelma. Yle 5.7.2017.
Joustie, Kaisa: Maisteri pianisti Kosti Vehasen seurassa.
