Sopraano Hanna Granfelt loi 1900-luvun ensimmäisinä vuosikymmeninä häikäisevän uran kansainvälisenä oopperalaulajana. Aino Acktélle kahdeksan vuotta nuorempi Hanna oli kova kilpailija. Säveltäjä ja kapellimestari Richard Strauss taas piti tästä boheemista luonnonlapsesta aivan erityistä huolta. Hannan dramaattiseen elämään mahtui rakkauksia aina valkoisesta kenraalista punakaartilaiseen. – Kuuntele Soivassa arkistossa Hanna Granfelt
Hanna Granfelt oli loistelias, ilmaisuvoimainen, laaja-alainen dramaattinen sopraano, mutta hän lauloi myös kevyempiä, lyyrisempiä rooleja.
Hanna oli vastustamaton. Hänellä oli ihailijoita kaikkialla. Hän oli luonnonlapsi, vaatimaton, vilkas, lämminsydäminen ja antelias. Aatelinen syntyperä heijastui hänen olemuksestaan luontaisena hienostuneisuutena.
Suurkaupunkien taiteilijapiireissä Hanna oli tottunut vapaamielisyyteen. Hän oli boheemi, joka vähät välitti porvarillisesta tapakulttuurista. Taiteilijana eläminen merkitsi Hannalle jatkuvaa epävarmuutta. Hän sai lukuisia houkuttelevia tarjouksia, joista jotkut toteutuivat, toiset jättivät hänet tyhjän päälle.
Esiintymisen edellä Hanna oli hermostunut ja arvaamaton. Hän kärsi koko uransa esiintymisjännityksestä ja ryhtyi lääkitsemään sitä jo varhaisessa vaiheessa alkoholilla. Toimiessaan myöhemmin laulunopettajana Hannan neuvo oppilaille ramppikuumeeseen oli Hoppenpoppeli: lasilliseen viskiä sekoitettiin sokeria ja kaksi kananmunaa. Juomaa nautittiin kulaus ennen esitystä ja pienempiä määriä esityksen aikana.
Kun laulajatar Maikki Järnefelt-Palmgren 1920-luvulla kirjoitteli muistikirjansa laitaan taiteilijoita, jotka olivat riippuvaisia alkoholista, Hanna Granfeltin nimi oli listassa ensimmäisenä. Toisena oli Maikki itse ja kolmantena L. Onerva, sitten tulivat Sibelius, Palmgren, Gallén ja Eino Leino.
Alkoholinkäyttö vaikutti Hanna Granfeltin maineeseen. Hänestä levitettiin ikäviä juoruja, ja viimeisinä vuosinaan hän vetäytyi yksinäisyyteen.
Köyhä aatelistyttö Karjalankannakselta
Hanna Lilian Granfelt syntyi Karjalankannaksella Sakkolassa, Petäjärven kartanossa 2. kesäkuuta 1884.
Hannan ollessa 8-vuotias hänen isänsä Arthur Granfelt teki konkurssin. Petajärven hovi irtaimistoineen huutokaupattiin. Huutokaupan jälkeen isä vei tyttären kartanon tyhjään saliin, puristi rintaansa vasten ja itki.
Kaksi vuotta myöhemmin isä kuoli keuhkokuumeeseen. Äiti Anna Maria o.s. Hahl muutti kolmen tyttärensä kanssa Helsinkiin ja ryhtyi elättämään perhettä pitämällä täysihoitolaa.
Karjalankannaksesta tuli Hanna Granfeltin kiinnekohtana kotimaahan. Vuonna 1906 hän hankki Vuoksen rannalta Antrean Kuukaupin kylästä huvilan, jonne palasi aina viettämään kesiään.
Suloinen nähdä ja hauska kuulla
Nuorena tyttönä 1870-luvulla Hannan äiti oli laulanut Suomalaisen Teatterin oopperaosaston kuorossa. Äiti polveutui Hahlin kulttuurisuvusta. Hänen veljensä filosofian tohtori Jalmari Hahl oli kriitikko ja taitava pianisti.
Tyttökoulun jälkeen 17-vuotias Hanna pujahti äidiltään salaa esittäytymään Suomalaisen Teatterin johtajalle Kaarlo Bergbomille. Tyttö hyväksyttiin näyttelijäharjoittelijaksi ja aloitti syksyllä 1901 lausuntatunnit Kaarola Avellanin oppilaana. Hannalla oli myös sievä lauluääni, ja teatteri kustansi hänelle laulutunnit Alexandra Ahngerin johdolla.
Maaliskuussa 1904 Suomalaisessa Teatterissa oli Wagnerin Tannhäuserin ensi-ilta. Kapellimestarina toimi Armas Järnefelt ja Elisabethina lauloi puoliso Maikki Järnefelt. Hannalla oli esityksessä paimenpojan roolin. Uuden Suomettaren Evert Katila ihasteli:
– Nti Granfelt on suloinen nähdä ja hauska kuulla.
Tannhäuserin jälkeen Jalmari-eno taivutteli Hannan purkamaan sopimuksensa Suomalaisen Teatterin kanssa ja lähtemään Pariisiin opiskelemaan laulua.
Pariisissa luutnanttien ympäröimänä
Huhtikuussa 1904 Hanna matkusti Jalmari-enon seurassa Pariisiin. Kuuluisa laulunopettaja Edmond Duvernoy, joka opetti sekä Pariisin Konservatoriossa että yksityisesti kuunteli Hannan koelaulun ja otti hänet yksityisoppilaakseen. Duvernoy’n kuuluisin suomalainen oppilas, Hannaa kahdeksan vuotta vanhempi Aino Ackté oli tuohon aikaan kirkas tähti Pariisin Suuressa Oopperassa.
Hannan lisäksi myös Ainon pikkusisko Irma tavoitteli opiskelupaikkaa Pariisin Konservatoriossa Duvernoy’n laululuokalla. Duvernoy koetti saada Hannan luopumaan haaveestaan:
– On luultavaa, että neiti Achtélla Mme Acktén siskona on enemmän edellytyksiä kuin teillä, ja sitä paitsi hän on saanut erinomaista opetusta äidiltään.
Niinpä syksyllä 1904 Irma Achté aloitti Duvernoy’n oppilaana Pariisin Konservatoriossa ja Hanna Granfelt Duvernoy’n yksityisessä konservatoriossa.
Pariisissa opiskeli samaan aikaan myös kirjailijan urasta haaveileva nuori Kersti Bergroth. Kersti tutustui Hannaan, jonka ”ympärillä pyöri kaarti nuoria ruotsalaisia luutnantteja”.
– Oman uransa vuoksi hänen olisi ehkä pitänyt olla säästeliäämpi, laskelmoivampi. Mutta hänen viehätysvoimansa ihmisenä perustui juuri siihen, että hän sirotteli iloaan ja elämänvoimaansa ja lauluaan ympärilleen yhtä huolettomasti kuin entiset ylimykset heittelivät rahakukkaroitaan kansanjoukon keskelle, Kersti Bergroth on kuvaillut Hannan persoonaa.
Aino Ackté saa kilpailijan
Ensimmäisen kerran kriitikot vertasivat Hanna Granfeltia Aino Acktéhen maaliskuussa 1905, kun Hanna piti ensikonserttinsa Helsingin yliopiston juhlasalissa:
– Sitten Aino Acktén ensimmäisen esiintymisen ei ole meillä nähty mitään niin onnistunutta debyyttiä kuin nti Granfeltin eilinen konsertti. Vihdoinkin nuori laulajatar, jolla on jumalainen kipuna, jolla on kaikki edellytykset kohota laulutaiteen korkeimmille kukkuloille.
Hannan ura käynnistyi kuitenkin verkkaisesti. Hän palasi jatkamaan opintojaan Pariisiin ja hankki täydelliseksi kehutun tekniikan. Hän haaveili pääsystä oopperalavalle, mutta kun ovet Pariisin näyttämöille eivät auenneet, Hanna päätti keväällä 1908 opinnot Duvernoy’n johdolla ja siirtyi Saksaan.
Ura lähtee nousuun
Hanna Granfeltin ensimmäinen ulkomainen konsertti Berliinissä marraskuussa 1908 oli lähtölaukaus hänen taiteilijan uralleen. Impressaari Norbert Salter, joka edusti muun muassa Richard Straussia, Gustav Mahleria, Otto Klempereriä ja Wilheilm Furtwängleriä kiinnostui Hannasta ja ryhtyi hoitamaan laulajattaren asioita. Hannan sukunimen eteen ilmestyi hänen aateluuttaan korostava von-liite.
Syksyllä 1909 Hanna Granfelt kiinnitettiin Mannheimin hovioopperaan, missä hän debytoi uuden teatteritalon vihkiäisissä Lentävän hollantilaisen Sentana. Mannheimissa Hanna sairasteli ja oli kuukausia poissa töistä, mutta ehti laulaa helmikuussa 1910 Tannhäuserin Elisabethina ja huhtikuussa Lohengrinin Elsana.
Mannheimissa hän joutui myös ensimmäisen kerran hermostuttavaan tilanteeseen, joka toistui seuraavina vuosina usein. Kollegan sairastuttua äkillisesti Hanna hälyytettiin paikkaamaan. Hän joutui laulamaan Verdin Aidan nimiroolin ilman ainoatakaan harjoitusta.
Keväällä 1911 Hanna irtisanoutui Mannheimista, sillä hän oli saanut houkuttelevan tarjouksen. Richard Strauss oli kuullut Hannaa koelaulussa Berliinissä ja kiinnittänyt hänet seurueeseensa. Tarkoitus oli tehdä vuoden 1912 alussa kiertue Lontoon Covent Gardeniin ja New Yorkin Metropolitaniin ja esittää Straussin uusi, tammikuussa Dresdenissä kantaesityksensä saanut ooppera Ruusuritari.
Hanna harjoitteli Ruusuritarin Marsalkattaren roolia, kun kuuli heinäkuussa 1911 tyrmäävän tiedon; impressaari vetäytyi liian kalliista hankkeesta ja kiertue peruuntui. Hanna jäi vuodeksi ilman töitä ja keskelle taloudellista ahdinkoa.
Suuri rakkaus
Syksyllä 1912 Hanna kiinnitettiin solistiksi Berliinin Kurfürstendammin oopperaan. Pian selvisi, että teatteri oli taloudellisissa vaikeuksissa. Näytäntöjä jouduttiin järjestämään joka päivä, sunnuntaisin kahdesti. Seuraavana keväänä teatteri ajautui konkurssiin ja lopetti toimintansa, mutta sitä ennen Hanna ehti esiintyä Puccinin Toscana.
Kurfürstendammin oopperassa 28-vuotias Hanna kohtasi 24-vuotiaan kapellimestari Robert Heumannin ja rakastui. Robert olisi halunnut mennä heti naimisiin, mutta Hanna, jonka ura oli pääsemässä vasta vauhtiin, ei ollut vielä valmis avioliittoon.
Lokakuussa 1913 Hanna vieraili Richard Straussin seurueen kanssa Lontoon Covent Gardenissa, missä hän esiintyi sekä Lohengrinin Elsana että Raymond Rozen uutuusoopperan Joan of Arc pääroolissa. Orléansin neitsyttä esittänyt Hanna – lontoolaisittain Lilian Granfelt - pukeutui haarniskaan ja ratsasti näyttämölle valkoisella hevosella.
Kun kuningaspari oli seuraamassa Joan of Arc’n viimeistä esitystä, kolme naista alkoi yllättäen heitellä pamfletteja eräästä aitiosta. Naiset halusivat herättää kuninkaan huomion, sillä suffragettien keulahahmo, naisten äänioikeuden puolesta taisteleva Emmeline Pankhurstin oli juuri tuolloin pidätettynä ja syömälakossa.
Sotaa ja kuolemaa
Lontoon menestyksen jälkeen Hanna palasi Robertin luo Berliiniin ja alkoi neuvotella muun muassa sopimuksesta Pariisin Oopperan kanssa.
Kesällä 1914 Hanna liittyi Theater des Westens -oopperaseurueeseen, joka esitti kahden kuukauden aikana Wagnerin Nibelungin sormuksen. Hannan oli määrä laulaa Reininkullan Freia, Valkyyrian Sieglinde ja Jumalten tuhon Gutrune. Elokuun ensimmäisenä päivänä Hanna odotti pukuhuoneessaan valmiiksi maskeerattuna Valkyyrian alkua, kun tieto liikekannalle panosta levisi teatteriin. Esitys peruutettiin.
Robert Heumann lähti rintamalle. Muutamaa viikkoa myöhemmin Hanna sai häneltä sähkeen sotilassairaalasta Strasbourgista:
– Makaan täällä vatsaan ammuttuna.
Hanna lähti Strasbourgiin, mutta myöhästyi. Robert Heumann kuoli vammoihinsa 22. syyskuuta. Hanna näki rakastettunsa viimeisen kerran avonaisessa arkussa kappelissa kynttelikköjen keskellä.
Paluumatkalla junassa Hanna sairastui. Hän romahti henkisesti ja ruumiillisesti. Häntä hoidettiin sekä munuaistulehduksen että vatsakalvontulehdus takia, ja lopulta hänet leikattiin. On mahdollista, että tulehduksen seurauksena Hanna ei voinut saada enää lapsia.
Vielä seuraavana kesänä 1915 Hanna oli hoidossa kylpylässä. Hän painoi 43 kiloa ja oli kärsinyt kuukausien unettomuudesta. Kun Hanna uhkasi itsemurhalla, lääkärit myöntyivät antamaan hänelle morfiiniruiskeita.
Maestro Straussin lemmikki
Toivuttuaan Hanna osallistui Kuninkaallisen oopperan koelauluun ja onnistui. Hänelle tarjottiin paikkaustehtävää Lohengrinin Elsana. Paikkauspyyntö tuli kello yksi iltapäivällä, kun illalla oli näytös. Hannalle ei ehditty järjestää harjoitusta, eikä hän tuntenut kapellimestaria, ohjaajaa eikä muita solisteja. Hanna selvisi haasteesta ja allekirjoitti joulukuussa 1915 Kuninkaallisen oopperan kanssa vierailijasopimuksen.
Äkillisiä paikkauskeikkoja osui Hanna Granfeltin kohdalle jälleen useita. Tammikuussa 1916 Hanna oli hypännyt Lentävän hollantilaisen Sentaksi, kun kapellimestari, oopperan General-Musikdirektor Richard Strauss tuli väliajalla tervehtimään häntä pukuhuoneeseen. Strauss ihmetteli, ettei hän ollut kuullut neiti von Granfeltista enempää:
– Teillähän on loistava ääni ja kaikki muut mahdollisuudet!
Kun Strauss toukokuussa 1917 teki Mozart-kiertueen Sveitsiin, hän valitsi Hannan Donna Elviran, Paminan ja Kreivittären rooleihin.
Matkalla Strauss piti Hannasta erityistä huolta. Hannan omien muistikuvien mukaan maestro suojeli häntä hurmurin maineessa olevalta mieslaulajalta. Mutta Strauss suojeli Hannaa myös alkoholilta. Kun esityksen jälkeen muut taiteilijat lähtivät juhlimaan, Strauss paimensi Hannaa:
– Pikkuinen menee nyt nukkumaan.
Strauss lähetti Sveitsistä Kuninkaallisen oopperan yli-intendentille kirjeen, missä hän kirjoitti, että Hanna Granfelt oli ehdottomasti oopperatalon paras Mozart-laulaja ja että hän voisi muuallakin saavuttaa johtavan aseman Elsana, Elisabethina, Evana, Kreivittärenä, Agathena ja Donna Elvirana ja Margaretana.
– Hänellä kyllä olisi ottajia, kun sopimuskausi päättyy, maestro arveli.
Straussin kirjeen johdosta Hannalle tarjottiin oopperasta kolmivuotista sopimusta.
Hannan sopimus Berliinin valtionoopperaksi nimensä muuttaneen Kuninkaallisen oopperan kanssa ulottui aina vuoteen 1923. Hanna Granfelt vakiinnutti asemansa talon ihailtuna taiteilijana, jonka "hevosten jäljessä ihmiset juoksivat hurraten".
Marraskuussa 1918 Berliinissä juhlittiin vallankumousta. Pari päivää myöhemmin ensimmäinen maailmansota päättyi ympärysvaltojen kanssa solmittuun aselepoon.
Seuraavana keväänä 1919 Hanna lauloi Berliinin valtionoopperassa ensi kertaa Straussin Salomen nimiroolin. Säveltäjää viehätti 35-vuotiaan Hannan nuori ja lapsekas olemus. Strauss näki Salomensa 16-vuotiaana prinsessana ja vierasti sitä, että rooli tulkittiin liian eläimellisesti. Hannan mukaan Aino Acktén Salomesta Strauss totesi:
– Ackté on tehnyt Salomesta katutytön.
Juhlittu tähti hurmaa valkoisen kenraalin
Ensimmäinen maailmansota oli katkaissut vuosiksi Berliiniin asettuneen Hanna Granfeltin yhteydet Suomeen. Kun Hanna marraskuussa 1919 astui ensimmäisen kerran Suomalaisen Oopperan lavalle ensin Tannhäuserin Elisabethina ja sitten Toscana, vastaanotto oli hurmioitunut. Yleisö ihaili maailmanluokan taiteilijaa, eleganttia kansainvälistä tähteä.
1920-luvun alkupuolella Hanna Granfelt oli uransa huipulla. Hän oli yksi aikansa kuuluisimmista ja juhlituimmista laulajattarista. Hän oli myös yksi niistä kaunottarista, joiden nimet yhdistettiin kenraali C. G. E. Mannerheimiin.
Kun Hanna esiintyi Suomalaisessa Oopperassa, Mannerheim istui katsomossa. Väliajalla lavalle tuotujen kukkien joukosta erottui kori valkoisia ruusuja ja silkkinauhassa teksti: ”Valkoiselta kenraalilta”.
Hanna Granfeltin ja häntä 17 vuotta vanhemman Mannerheimin rakkaussuhde kukoisti varsinkin Saksassa, missä pariskunta saattoi tapailla kaikessa rauhassa.
Hanna oli pettynyt, kun suhde päättyi. Syynä päättymiseen saattoi olla episodi hienoilla illalliskutsuilla. Alkoholia nauttinut Hanna oli ryhtynyt laukomaan totuuksia muista läsnäolijoista, jolloin Mannerheim oli todennut:
– Mademoiselle Granfelt matkustaa kahdessa luokassa. Ääni on ensiluokkainen, mutta käytöstavat matkustavat kolmannessa luokassa.
Rakkaus punakaartilaiseen
Vaikka Hannan työtilanne Berliinissä 1920-luvulla oli hyvä, elämä kaupungissa oli käynyt mahdottomaksi. Hyperinflaatio nosti hintoja niin, että Mona Lisan rooliin tarvitsemasta sukkaparista Hanna joutui maksamaan lopulta miljardi Saksan markkaa.
Kun 1926 saksalaisia oopperataloja ryhdyttiin sulkemaan, päätti rahavaikeuksiensa kanssa kamppaileva Hanna palata Suomeen.
Syksyllä 1927 Hanna kokosi oopperaseurueen, joka lähti kahden kuukauden kiertueelle Suomeen esittämään Max von Schillingsin oopperaa Mona Lisa.
Seurueeseen tuli mukaan näyttelijä, baritoni Heikki Tuominen. Heikki oli Hannaa 14 vuotta nuorempi, entinen metallisorvaaja. Sisällissodassa Heikki oli taistellut punakaartissa, haavoittunut, joutunut vangiksi ja tuomittu maanpetoksesta. Vapauduttuaan hän oli aloittanut uransa Koiton Näyttämöllä näyttelijänä ja operettilaulajana ja lisäksi hän esiintyi mykkäelokuvissa.
Näyttelijä Ruth Snellman on kertonut Hanna Granfeltin välittömästä, laskelmoimattomasta luonteesta:
– Hanna oli tavattoman luonnollinen ihminen. Kun hän rakastui Heikki Tuomiseen, hän rakastui kerta kaikkiaan. Eivät siinä merkinneet Mannerheimit, eivät Straussit eivätkä muut kuuluisuudet mitään.
Hanna Granfelt ja Heikki Tuominen solmivat siviiliavioliiton lokakuussa 1930. Heti vihkimisen jälkeen pariskunta matkusti laivalla New Yorkiin tarkoituksenaan lähteä konserttikiertueelle eripuolille Yhdysvaltoja. Floridassa Hanna sairastui angiinaan ja niveltulehduksen, ja kiertue keskeytettiin. Kivulias Hanna tuotiin Suomeen pumpuleihin kiedottuna.
Hiljaiset vuodet
Toivuttuaan niveltulehduksesta Hanna Granfelt debytoi joulukuussa 1932 Tukholman Kuninkaallisessa teatterissa Aidan roolissa. Vastaanotto ei ollut enää sellainen, mihin laulajatar oli tottunut. Aidan jälkeen 48-vuotias Hanna vetäytyi oopperanäyttämöltä.
Hanna konsertoi myös yhä vähemmän ja keskittyi lopulta vain opettamiseen. Hänen oppilaitaan olivat muun muassa Irja Aholainen, Alfons Almi, Mary Hannikainen, Mirjam Helin ja Elli Ranta.
Hannan ja Heikki Tuomisen avioliitto päättyi eroon 1942.
Viimeiset vuotensa Hanna Granfelt vietti syrjään vetäytyvää elämää Lallukan taiteilijakodissa. Marraskuun 3. päivänä 1952 hänet löydettiin kotoaan kuolleena. Kuolinsyy oli sydänkohtaus. Hanna Granfelt oli kuollessaan 68-vuotias.
Musiikin syntymäpäiväkalenterin kuvittaja Lassi Rajamaa on Sibelius-Akatemian rehtori emeritus ja Rondo-lehden kuvakolumnisti.
Lähteet ja linkit
Lappalainen, Seija: Granfelt, Hanna (1884 - 1952). Suomen kansallisbiografia 8.6.2004.
Leponiemi, Salla: Jumalainen kipuna – Laulajatar Hanna Granfeltin ihmeellinen elämä. Gummerus. Liettua 2018.
Nuorivaara, Johanna: Hanna Granfelt: Tuijotin tulehen kauan. Yle Elävä arkisto 8.12.2006. Päivitetty 16.4.2018.
Wikipedia: Hanna Granfelt.
Katso ja kuuntele
Spotify: Hanna Granfelt.
