Laila Tarpila
Yle
Sortavalassa syntynyt Väinö Raitio oli luonteeltaan syrjäänvetäytyvä. Musiikkiopinnot alkoivat Jyväskylässä äidin antamilla pianotunneilla. Raition pianistihaaveet olivat korkeimmillaan kolmen Ruovedellä vietetyn kesän jälkeen, mutta lopulta Raitiosta tuli yksi Suomen 1920-luvun modernistisäveltäjistä. – Kuuntele Soivassa arkistossa Väinö Raitio
Ruoveteen liittyy kesäisten piano-opintojen lisäksi kuriositeetti Raition sävellysluettelosta, Ruoveden suojeluskunnan marssi. Koska sävellysluettelosta löytyy myös Mustapaitojen marssi, Raition on oletettu kannattaneen jopa äärioikeistolaisia arvoja.
Musiikintutkija Hanna Isolammi torjuu väitöskirjassaan 2019 Raition äärioikeistolaisuuden. Hänen mukaansa 1933 sävelletty Mustapaitojen marssi oli Ruoveden suojeluskunnan marssin tapaan tilaustyö ilman poliittisia motiiveja.
Mustapaitojen marssin sanat kirjoittanut IKL-aktiivi Heikki Asunta oli Raition perhetuttavia Ruovedeltä, missä koko Raition suku vietti useita kesiä isän Kosti Raition kesäasunnolla.
Myös Väinö Raition veljeä viulisti Eino Raitiota on pidetty oikeistolaisena, koska hän muun muassa johti 1930-luvulla IKL:n Mustan Karhun Yhtye -nimistä orkesteria. Mutta molemmat Raition veljekset toimivat myös työväenliikkeen hyväksi. Väinö Raitio opetti pianonsoittoa jonkin aikaa Helsingin kansankonservatoriossa ja kirjoitti konserttiarvioita Suomen Sosialidemokraattiin. Eino Raitio johti 1920-luvulla Helsingin Työväenyhdistyksen orkesteria.
Lapsuusvuodet
Väinö Raition (15. huhtikuuta 1891 Sortavala – 10. syyskuuta 1945 Helsinki) ensimmäiset musiikkimuistot liittyvät lapsuuteen Raahessa, missä hänen varsin taitavasti pianoa soittanut äitinsä Elli (Elin) os. Eriksson soitti Beethovenin sonaatteja.
Väinö Raition isä Kosti Raitio oli filosofian kandidaatti, suomen kielen ja kirjallisuuden lehtori ja suomalaisuusmies.
Kun Kosti Raitio nimitettiin Jyväskylän seminaarin johtajaksi 1900, perhe muutti Jyväskylään. Väinö aloitti Jyväskylässä koulun ja alkoi 8-vuotiaana saada pianotunteja äidiltä. Soittamisesta valtavasti innostunut poika kulki itkien äidin perässä huoneesta toiseen, mikäli luvattu pianotunti uhkasi jäädä väliin.
Koska melkein kaikki perheen 11 lasta soittivat – Väinö oli suurperheen lapsista ikäjärjestyksessä seitsemäs – piano oli ahkerassa käytössä. Lyseovuosina Väinö luki läksyt salissa, jotta olisi heti valmis pianon vapauduttua.
Soittoinnostus oli lyseoaikoina niin vakava, että Väinö matkusti kerran kuussa Helsinkiin pianisti Karl Ekmanin, Sibeliuksen suosikkisopraanon Ida Ekmanin puolison luokse pianotunneille. Raition pianistihaaveet olivat korkeimmillaan kolmena kesänä, joiden aikana hän sai Ruovedellä opetusta Ekmanilta myös kesälomalla.
Jyväskylässä vaikuttaneen Hannikaisen musiikkiperheen pianistipoika Ilmari Hannikainen oli Väinö Raition luokkatoveri. Ilmarin kanssa Väinö soitti nelikätisinä pianosovituksina läpi orkesterikirjallisuuden keskeiset teokset. Ilmari Hannikaisesta tuli myöhemmin yksi aikansa tunnetuimmista pianovirtuooseista.
Keskeiseen klassiseen viulukirjallisuuteen Väinö Raitio tutustui säestäessään Helsingin Musiikkiopistossa opiskellutta viulistiveljeään Eino Raitiota sekä tämän konserteissa että kotona. Raitioiden kotitriossa soitti Väinön ja Einon lisäksi selloa Volmari-veli.
Musiikkiopinnot
Väinö Raition into säveltämiseen syntyi lyseon viidennellä luokalla. Kotikuoroa varten syntyi lauluja muun muassa isän runoihin ja Jyväskylässä vieraillut säveltäjä Toivo Kuula lausui rohkaisevia sanoja lyseolaisen sävellyksistä.
Samalla kun into musiikkiin yltyi, koulunkäynti alkoi muuttua vastenmielisemmäksi. Musiikkiura oli selviö sen jälkeen, kun hän reputti kahdesti ylioppilaskirjoituksissa. Vaikea aine oli matematiikka.
Musiikkiopinnot alkoivat Helsingin Musiikkiopistossa 1911. Pianon sijaan Raition pääaine oli musiikin teoria ja opettajina toimivat Erkki Melartin ja Erik Furuhjelm. Ensimmäisen sävellyskonserttinsa Väinö Raitio piti Helsingissä 1916.
Konsertin päänumero oli Raition diplomityö, pianokonsertto. Helsingin kaupunginorkesterin konsertin johti Robert Kajanus, ja pianokonserton solistina soitti ulkomaisia opintoja jo harjoittanut Raition ikätoveri Ernst Linko, josta tuli Sibelius-Akatemian pianonsoiton professori ja laitoksen rehtori.
Levoton aika pakotti palaamaan kotiin Moskovasta
Ensimmäisen ulkomaisen opintomatkan Väinö Raitio teki Moskovaan 1916–1917, mutta joutui levottomien aikojen vuoksi palaamaan takaisin kotiin. Perhe oli muuttanut Porvooseen ja sisällissodan kevään 1918 Väinö Raitio oli kotiarestissa punaisten valtaamassa Porvoossa ja sävelsi ensimmäistä sinfoniaansa.
Olojen rauhoituttua Raitio järjesti toisen sävellyskonsertin Helsingissä. Silloin esitettiin Raition ainoaksi jäänyt sinfonia, sekä muun muassa pieni sävelruno Joutsenet. Konsertti oli arvostelumenestys uusintoineen.
Suurten orkesterirunojen Fantasia estatican, Fantasia poetican ja sinfonisen trilogian Antigonen vuoro oli vähän myöhemmin 1921–1923.
Oopperasäveltäjän ura alkoi Viipurissa
Ura oopperasäveltäjänä alkoi Viipurissa, missä Raitio toimi Viipurin Musiikkiopistossa musiikin teorian ja sävellyksen opettajana 1926–1932.
Viipurissa 1929 valmistuneet kaksinäytöksinen lyyrinen ooppera Jeftan tytär ja värikäs baletti Vesipatsas esitettiin Helsingissä yhdistettynä ooppera- ja baletti-iltana 1931.
Viipurin vuosien jälkeen Raitio solmi toisen avioliittonsa 1933. Raition ensimmäinen avioliitto oli lyhyt ja oli päättynyt eroon. Toinen puoliso oli hammaslääkäri Hildur Pouru, josta tuli hänen tukijansa. Pariskunta asettui Helsinkiin, missä valmistuivat kokoillan oopperat Prinsessa Cecilia 1933, ja vuotta ennen Raition kuolemaa ooppera Kaksi kuningatarta 1944.
Väinö Raition sävellysten 1920-luvulla kohtaama ymmärtämättömyys johti sävelkielen muuttumisen sovinnaisempaan suuntaan 1930-luvulla.
Sävelkielen muuttumista selittävät myös tarve kirjoittaa kappaleita Radio-orkesterin alkuaikojen vaatimattomalle kokoonpanolle sekä Kalevalan riemuvuosi 1935, johon Raitio osallistui muun muassa Konevitsan kirkonkellot -sävelmän sisältävällä orkesterirunoelmalla Neiet niemien nenissä. Paljon myöhemmin Konevitsan kirkonkellot tuli tunnetuksi Piirpauke-yhtyeen menestyskappaleena.
Rakkaat kissat
Väinö Raition ehkä tunnetuin teos on orkesterisävellys Kuutamo Jupiterissa, jonka hän omisti kuolleelle kissalleen.
– Kun omistin sinfonisen runoelman Kuutamo Jupiterissa kissalleni, joka koko ajan sitä säveltäessäni oli hyrissyt ja kehrännyt pianon päällä, se herätti eräillä tahoilla närkästystä. Mutta olen jo lapsesta saakka pitänyt kissoista. Kissa on mielestäni kaunein taideteos, minkä Jumala on luonut.
Väinö Raitio: Kuutamo Jupiterissa. Kapellimestari Dima Slobodeniouk johtaa Radion sinfoniaorkesteria. Helsingin Musiikkitalo 10.3.2017.
Lue myös "Pitää lähteä Viipuriin kuullakseen uutta musiikkia" – Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939
Musiikin syntymäpäiväkalenterin kuvittaja Lassi Rajamaa on Sibelius-Akatemian rehtori emeritus ja Rondo-lehden kuvakolumnisti.
Kaksiosainen dokumentti Suurkaupungin kasvot kertoo Suomen musiikin 1920-luvun modernisteista:
1900-luvun uudet aatteet ja maailman mullistanut liikehdintä aloittivat modernismin. Nuoret säveltäjät Pingoud, Merikanto, Raitio ja Klami vastustivat kareliaanista kulttuurieliittiä ja haaveilivat urbaanista tulevaisuudesta. Osa 1/2: Rytmi.
Vuoden 1929 pörssiromahdusta seurasi isänmaallinen kiihko. Merikannon, Pingoud'n, Raition ja Klamin oli taivuttava eetokseen tai taisteltava ihanteidensa puolesta. Dokumentin toista osaa hallitsevat traagiset tarinat ja musiikki. Osa 2/2: Värit.
Lähteet ja linkit
Raitio, Väinö & Ranta, Sulho: Väinö Raitio kirjassa Suomen säveltäjiä puolentoista vuosisadan ajalta. Toim. Sulho Ranta. WSOY. Porvoo 1945.
Isolammi, Hanna: Väinö Raition orkesteriteosten modernismi ja sen vastaanotto 1920-luvun Helsingissä. Väitöskirja. Helsingin yliopisto 2019. URL permalink: http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-51-5285-5
Salmenhaara, Erkki: Raitio, Väinö (1891–1945). Kansallisbiografia 20.8.1999 (päivitetty 26.7.2016).
