Sopraano Mary Spennert oli sievä, vaalea kiharapää, kun hän vuonna 1921 tehtailija-isäänsä uhmaten karkasi Berliiniin. Laulaminen oli Marylla verissä ja laulamisen lisäksi hän osasi myös tanssia ja näytellä. Mary ei ollut kiinnostunut oopperasta, hän tunsi kuuluvansa operettiin.
Mary Helene Spennert syntyi Helsingissä 12. tammikuuta 1900. Hänen isänsä oli tehtailija Carl Spennert ja äitinsä Agnes o.s. Blomqvist. Tehtailija-Spennertin koti oli varakas ja sivistynyt.
Mary oli iloinen ja energinen tyttö, hänellä oli viehättävät, nukkemaiset kasvot ja vaaleat kiharat hiukset. Mary oli musikaalinen, hänellä oli näyttelijän lahjoja ja kepeä tanssijan vartalo.
Mary olikin alun perin balettitanssijatar. Hän opiskeli suomalaisen taidetanssin uranuurtajan, Maggie Gripenbergin tanssikoulussa ja pääsi jo varhain koulun mukana Suomalaisen Oopperan näyttämölle. Gripenberg oli ensimmäisenä Suomessa innostunut Isadora Duncanista ja tämän uudenlaisesta vapaasta tanssista.
Baletin katsottiin 1900-luvun alussa kuuluvan perhetyttöjen kasvatukseen, ja isä Spennert hyväksyi tyttärensä balettiharrastuksen. Toisin oli Maryn laulajan haaveiden laita.
Perhetytön sopii tanssia muttei laulaa
Carl Spennertin mielestä laulaminen ei sopinut ammattina hyvän perheen tyttärelle. Isän ankaraan asenteeseen lienee vaikuttanut hänen sisarensa, varieteetähti ja oopperalaulaja Jenny Spennert.
Kun Carlin ja Jennyn isä kuoli, perhe köyhtyi äkisti. Silloin viehättävä Jenny, joka harrasti tanssia, laulua, pianon- ja kitaransoittoa pääsi näyttelijäksi Helsingin Ruotsalaiseen teatteriin. Jenny nautti huomiostaan varieteetähtenä, mutta joutui huomaamaan, että monet suhtautuivat häneen kuin yleiseen naiseen. Varsinkin Jennyn avioeron jälkeen hänestä juoruiltiin niin paljon, että sukulaisetkin ottivat häneen välimatkaa.
Ahdistavista kokemuksistaan Jenny Spennert kertoi vuonna 1945 julkaisemassaan elämäkerrassa.
Jennyn nuorella veljentyttärellä Marylla oli laulaminen kuitenkin verissä, ja salaa isältään Mary aloitti lauluopinnot tätinsä johdolla. Jenny Spennertin lisäksi Mary opiskeli laulua Helsingissä useiden tunnettujen opettajien johdolla, sellaisten kuin Alma Fohström, Maikki Järnefelt ja Hanna Granfelt. Myös kuoronjohtaja Heikki Klemetti toimi Maryn musiikinopettajana.
Mary kävi Helsingin saksalaista koulua, mutta häneltä jäi ylioppilastutkinto keväällä 1918 suorittamatta. Suomessa oli käynnissä sisällissota, Helsinki oli punaisten vallassa tammikuun lopusta huhtikuun puoliväliin, ja kaupungin koulut olivat sulkeneet ovensa.
Mary karkulaisena Berliinissä
Perittyään eräältä sukulaiseltaan hiukan rahaa, Mary karkasi isän tahtoa uhmaten Berliiniin vuonna 1921. Siellä hän ryhtyi ottamaan laulutunteja Julie Trebicziltä, joka oli hänen opettajansa Hanna Granfeltin opettaja. Mary majoittui myös rouva Trebiczin luo asumaan.
Maryn toinen laulunopettaja Berliinissä oli rouva Demerow.
Isä teki kaikkensa saadakseen tyttärensä palaamaan Helsinkiin, mutta Mary ei ottanut hänen käskyjään kuuleviin korviinsa. Samaan aikaan oli Berliinissä muitakin suomalaistyttöjä.
– Ja meillä vasta oli hauskaa! Mary on muistellut karkulaisaikojaan vuosia myöhemmin.
Julie Trebiczin kutsuilla vaaleakiharainen suomalaiskaunotar esiteltiin Deutsches Theaterin ohjaajalle, joka huudahti oitis:
– Teidän täytyy tulla teatteriin!
Maryn ensisijaisiin suunnitelmiin ei ollut kuulunut mennä töihin teatteriin.
– Mutta päätin kuitenkin suostua koelauluun edes aavistamatta, että 82 muuta tyttöä oli pyrkimässä samaan rooliin. Lauloin Adelen aarian Lepakosta ja sain suoralta kädeltä kiinnityksen erääseen Frühlingsfee-operetin pääosaan.
Mary Spennert kuului kauden 1922–1923 Deutsches Theaterin henkilökuntaan.
Rakkautta Berliinin taivaan alla
Kevät 1923 oli Mary Spennertille kohtalokas. Nuori suomalainen viulutaiteilija Arvo Hannikainen tuli silloin kaupunkiin täydentämään viuluopintojaan tunnetun maestron Willy Hessin johdolla.
Myös Arvon pikkuveli Väinö Hannikainen oli kaupungissa. Väinö oli opiskellut harpunsoittoa Berliinissä vuodesta 1921.
Arvo Hannikainen oli soittanut Helsingin kaupunginorkesterin ykkösviulistina vuodesta 1917 ja pitänyt ensikonsertin yliopiston juhlasalissa 1920. Berliinissä ollessaan hän sai tiedon, että hänet oli valittu kaupunginorkesterin konserttimestariksi.
Huhtikuussa 1923 Arvon kirjeessä äidille Alli Hannikaiselle Suomeen oli jo Mary Spennertin omakätinen tervehdys.
Arvon saama 10 000 markan stipendi ulkomaisia opintoja varten ei ollut aivan pieni summa, mutta kun hän vaihtoi rahat Suomessa Saksan markoiksi, ehti inflaatio syödä stipendin ennen kuin hän saapui Saksaan.
– Me söimme sen Arvon stipendin kahdessa illassa, Mary on muistellut jälkeenpäin.
Mary ja Arvo menivät Berliinissä kihloihin. Carl Spennertille tyttären kihlaus tuli täytenä yllätyksenä.
Kaudella 1923–1924 Mary esiintyi Berliinin Grosses Schauspielhaus -teatterissa. Isä ponnisteli koko ajan saadakseen tyttärensä kotiin Suomeen, ja onnistui lopulta saamaan tahtonsa läpi. Hän purki Maryn sopimuksen teatterin kanssa ja lähetti tyttärelle matkarahat.
Luultavasti Maryn haluun tulla kotiin vaikutti myös se, että Arvon oli palattava Helsinkiin hoitamaan konserttimestarin tehtäviään.
Kotiin – ja saman tien näyttämölle!
Palattuaan Helsinkiin 1924 Mary uhmasi jälleen isäänsä. Hän meni tapaamaan Ruotsalaisen teatterin johtajaa Nicken Rönngreniä, joka kiinnitti Maryn saman tien teatteriinsa.
Mary teki urallaan aluksi pitkään subrettirooleja, mutta vähitellen hänen sopraanonsa kypsyi ja voimistui ja hän siirtyi tekemään niin kutsuttuja First Ladyn rooleja. Hän työskenteli Ruotsalaisessa teatterissa vuoteen 1928.
Lomillaan Mary matkusti jatkamaan opintojaan Pariisiin, missä hän opiskeli Delaqarrieren ja W. Bernardin johdolla. – Maryn energisyydestä kertoo muun muassa se, että eräällä Pariisin matkallaan hän kävi kosmetologikurssin. Kotiin palattuaan hän perusti Helsinkiin kauneushoitolan.
Myös Arvo Hannikainen teki 1920-luvulla useita opintomatkoja Pariisiin, missä hänen opettajiaan olivat Thibaud, Jarosy, Nauwinck, ja Ysaye. Arvo pääsi matkaan vasta loppukeväästä, kun kaupunginorkesterin konserttikausi oli päättynyt. Hän oli saanut orkesterista lisää tehtäviä ja oli ryhtynyt johtamaan kansankonsertteja. Vuodesta 1926 Arvo toimi myös Konservatorion viulunsoiton opettajana.
Mary ja Arvo perustavat perheen
Vuonna 1927 näyttelijätär ja laulajatar Mary Spennert ja viulutaiteilija Arvo Hannikainen menivät naimisiin. Samana vuonna syntyi heidän esikoistyttärensä Tuulikki.
Syksyllä 1930 Hannikaiset saivat toisen tyttären, Marjan. – Marja Hannikaisesta tuli aikanaan pianisti ja harpisti, ja hänen pojastaan Tuomas Hannikaisesta tunnettu kapellimestari.
Mary haluaa puhenäyttämölle - siis Kansallisteatteriin!
Ruotsalaisen teatterin jälkeen 1928 Mary halusi kokeilla näyttelemistä puhenäyttämön puolella, ja otti kiinnityksen Suomen Kansallisteatteriin. Hänen ensimmäinen roolinsa Kansallisteatterissa oli Elinan surman Elina.
Maryn aloitettua Kansallisteatterissa talon ohjelmistoon alkoi ilmestyä yhä enemmän laulunäytelmiä, sellaisia kuin Pikku hovikonsertti, Punainen laukku ja Kerjäläisprinssi.
Vuonna 1932 Arvo Hannikaisen veli, pianotaiteilija ja säveltäjä Ilmari Hannikainen kutsui kälynsä Maryn mukaan konsertoimaan Tukholmaan. Konsertin jälkeen Marylle tarjottiin töitä Ruotsissa kolmessa eri teatterissa. Kiinnitys Kansallisteatteriin esti häntä ottamasta muita töitä vastaan. Syksyllä 1932 Mary esiintyi kuitenkin neljän kuukauden ajan Tukholman Oscars-Teaternissa Erämaanlaulun Clementen roolissa.
Huhtikuussa 1930 sai Kansallisteatterissa kantaesityksensä nimimerkki Agapetuksen - eli kirjailija Yrjö Soinin - näytelmä Syntipukki. Näytelmän naispääroolin, rohdoskauppaosaston myyjättären Irja Salon roolin Agapetus oli kirjoittanut juuri Mary Hannikaista ajatellen.
Kun Syntipukista tehtiin elokuva talvella 1935, Irja Saloa esitti filmissä Ester Toivonen, vuoden 1934 Miss Eurooppa. Myös Mary Hannikainen oli mukana elokuvan ravintolakohtauksessa. Hän esitti Dallapé-orkesterin säestyksellä Georg Malmsténin säveltämän iskelmän Lemmen liekki leimahtaa.
Armas Järnefelt houkuttelee Suomalaiseen Oopperaan
Suomalaisessa Oopperassa Mary Hannikainen vieraili ensimmäisen kerran marraskuussa 1931. Hän debytoi Johann Straussin Lepakko-operetin Adelena.
Vuonna 1932 tunnettu suomalainen kapellimestari Armas Järnefelt palasi vuosikymmenten jälkeen Tukholmasta entiseen kotimaahansa. Järnefelt ryhtyi johtamaan Suomalaista Oopperaa ja houkutteli Maryn Kansallisteatterista Bulevardille.
Järnefelt koetti tehdä Marysta oopperalaulajan. Ollessaan kiinnitettynä Suomalaiseen Oopperaan 1933–1935 Mary teki sekä Emmerich Kálmanin Mustalaisruhtinatar-operetin subrettiroolin Stasin että lukuisia pikkurooleja. Hän oli Egyptiläisen Marian Enkeli ja laivapoika, Carmenin Mercedés, Faustin Siebel, Siegfriedin Laulurastaan ääni, Iloisen lesken Valencienne, Lohengrinin Pashi, Parsifalin Kukkaistyttö, Giudittan Anita, Thais’in Crobyle ja La Traviatan Annina.
Kun Suomalainen Ooppera helmikuussa 1935 kantaesitti Leevi Madetojan Juha-oopperan, Mary lauloi Anjan roolin.
Mary ei kuitenkaan viihtynyt oopperatalossa.
– Ooppera ei minua niinkään kiinnostanut. Tunsin kuuluvani operettiin, ja kun Armas Järnefelt jostakin syystä päätti poistaa oopperan ohjelmistosta kaikki operetit ja baletit, päätin minäkin lähteä. Menin takaisin Kansallisteatteriin.
Mary Hannikaisen kiinnitys Suomalaisessa Oopperassa huipentui vappuna 1935 Iloisen lesken Hanna Glavarina. Sen jälkeen hän palasi Kansallisteatteriin, missä jatkoi näyttelijänä vuoteen 1941.
Mary jää yksin sodan keskellä
Talvisodan jälkeen 1940 Mary Hannikainen teki esiintymismatkan Latviaan. Riikassa kuuluisan basson Fjodor Shaljapinin impressaari kuuli Marya, ihastui ja tarjosi pitkää konserttikiertuetta sekä huomattavaa palkkiota. Aviomiehensä neuvosta Mary erosi Kansallisteatterista ja ryhtyi vapaaksi taiteilijaksi. Kiertue, jonka piti avata uusi kansainvälinen ura kuitenkin peruuntui, sillä kesällä 1941 syttyi jatkosota.
Sotatalvena, tammikuussa 1942 Mary koki raskaan menetyksen, kun hänen puolisonsa Arvo päätti elämänsä.
Muusikkoystävä Heikki Aaltoila on kuvannut viimeistä tapaamistaan Arvo Hannikaisen kanssa:
– Eräänä välirauhan vähäisistä päivistä tulin Arvo Hannikaista vastaan, kun hän hyvin hajamielisen näköisenä seisoi Aleksin ja Mikonkadun kulmassa. Hän yritti hymyillä tervehtiessämme, mutta valitti hetken kuluttua kaiken ajatuksen ja toiminnan jäytävää migreeniään sekä pohjatonta väsymystä, joka sai elämän jatkumisen tuntumaan mahdottomalta. Katsoin hänen syviin, surullisiin silmiinsä ja koetin soperrella jonkinlaisia typeriksi havaitsemiani ryhdistymiskehotuksia. Kuinka selvältä minusta tuntuikaan, että tapasimme viimeisen kerran! En siksi järkyttynytkään yli laitojen, kun tuonen viesti saapui. Tammikuun 10. p:nä 1942 lähti vasta 45-vuotias Arvo Hannikainen jättäen iäksi työkentän, jolla hänen taiteellinen täysivoimaisuutensa olisi vielä pitkään ollut tarpeellinen.
Iloinen leski
Sodan jälkeen Mary Hannikainen konsertoi laulajattarena Suomessa, Pohjoismaissa ja Euroopassa ja vieraili opereteissa Suomessa ja Ruotsissa. Hän nähtiin muun muassa Emmerich Kálmánin opereteissa Sirkusprinsessa ja Mustalaisruhtinatar sekä Paul Abrahamin operetissa Havaijin kukka.
Aivan erityisesti Mary Hannikainen muistetaan Franz Lehárin Iloisen lesken Hanna Glavaryna. Hän oli opiskellut roolin alun perin Pariisissa ja ranskan kielellä. Hanna Glavaryna hän esiintyi lähes 500 kertaa.
Hänen toiseksi tunnetuin roolinsa oli Ralph Benatzkyn Valkoisen hevosen majatalon emäntä Josepha Vogelhuber, jonka hän teki lähes 400 kertaa.
Myöhemmin Mary Hannikainen totesi haastattelijalleen operetin olevan kohdallaan jo ohi, hän keskittyi uraansa konserttilaulajana.
– On selvää, että taidelaulu antaa esittäjälleen enemmän. Se on todempaa, inspiroivaa. Nyt on sen aika minun elämässäni.
Vuosina 1952-1958 Mary Hannikainen oli naimisissa ruotsalaisen liikemiehen, johtaja Axel Wilhelm Kallenbergin kanssa ja asui Ruotsissa. Erottuaan hän palasi Suomeen, mutta muutti viimeisiksi vuosiksi jälleen Ruotsiin, missä vietti loppuelämänsä kuulussa taiteilijoiden vanhainkodissa Höstsolissa Tukholman lähistöllä.
Suomalaisen operetin tähti Mary Hannikainen kuoli Tukholmassa 7. helmikuuta 1974.
Musiikin syntymäpäiväkalenterin kuvittaja Lassi Rajamaa on Sibelius-Akatemian rehtori emeritus ja Rondo-lehden kuvakolumnisti.
Lähteet ja linkit
Aaltoila, Heikki: Arvo Hannikainen. Artikkeli Maire Pulkkisen toimittamassa teoksessa Suomalaisia musiikin taitajia – esittävien säveltaiteilijoiden elämäkertoja. Fazer. Helsinki 1958.
Jaantila, Kirsti: Mary Hannikainen. Artikkeli Maire Pulkkisen toimittamassa teoksessa Suomalaisia musiikin taitajia – esittävien säveltaiteilijoiden elämäkertoja. Fazer. Helsinki 1958.
Malisto, Kyllikki: Arvo Hannikainen. Artikkeli Sulho Rannan toimittamassa teoksessa Sävelten taitureita - esittävät taiteilijat kahden ja puolen vuosisadan ajalta. WSOY. Porvoo 1947.
Wikipedia: Mary Hannikainen.
