Säveltäjä Erik Bergman oli sotien jälkeisessä Suomessa modernisti, joka etsi kiihkeästi kaikkea uutta ja löysi sitä usein vieraista kulttuureista. Räiskyvä akateemikko oli laaja-alainen musiikkivaikuttaja, kuoromies ja ikuinen kauhukakara. – Kuuntele Soivassa arkistossa Erik Bergman
Erik Bergman syntyi Uudessakaarlepyyssä Keski-Pohjanmaalla 24. marraskuuta 1911.
Ensimmäinen tärkeä opettaja, jolla oli Erikiin lähtemätön vaikutus, oli urkuri, opettajaseminaarin musiikinopettaja Maria Castrén. Kun seminaarin piirustuksenopettaja patisti Erikiä kuvataideopintoihin, Maria Castrén vakuutti pojan vanhemmille, että Erik oli syntynyt musiikkia varten.
Maria Castrén on jäänyt historiankirjoihin Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ensimmäisenä naispuolisena urkurina. Hänet oli valittu virkaan erivapaudella vuonna 1905.
Syntynyt musiikkia varten
Helsingissä Erik Bergman aloitti opinnot sekä konservatoriossa – myöhemmässä Sibelius-Akatemiassa – että yliopistossa, missä hän opiskeli musiikkitiedettä, estetiikkaa ja kirjallisuutta.
Opettajaseminaarissa alkanut taistelu Erikin lahjakkuuden suunnasta jatkui konservatoriolla. Pianonsoiton opettaja Ilmari Hannikainen halusi hänestä konserttipianistin ja sävellyksenopettaja Erik Furuhjelm säveltäjän. Säveltämisen ja pianonsoiton lisäksi Erik itse halusi opiskella myös urkuja, viulua ja kuoronjohtoa.
Bergmanin päätös ryhtyä säveltäjäksi kirkastui viimeistään vuonna 1937, kun hän lähti Berliiniin opiskelemaan säveltäjä Heinz Tiessenin johdolla. Tiessen, joka kuului radikaaliin vasemmistolaispiiriin, oli kansallissosialisteille ”ei-toivottu” henkilö. Hänet erotettiin useista luottamustehtävistään, eikä hänen sävellyksiään esitetty.
Bergman puolestaan piti opettajaansa ”hyvin kiinnostavana” persoonana. Bergman ja Tiessen ystävystyivät. Ennen vuotta 1943, jolloin Saksan sotatilanne muuttui, Bergman kävi opettajansa luona Berliinissä useaan otteeseen.
Dodekafonian maahantuoja
Vaikka Erik Bergman oli saanut säveltäjänä jo varhain hyvän vastaanoton, 1950-luvun alussa hän kaipasi kipeästi uusia virikkeitä. Hänen tähtäimessään siinsi uusi sävellystekniikka, dodekafonia eli 12-säveljärjestelmä.
Jo Berliinissä Bergman oli saanut suomalaisia kollegoitaan läheisemmän kosketuksen Arnold Schönbergin kehittämään 12-säveljärjestelmään. Nyt hän halusi saada tekniikasta lisää muodollista opetusta, ja löysi itselleen opettajan Sveitsin Asconasta. Venäläissyntyinen Vladimir Vogel oli lähtenyt 1930-luvulla Saksasta maanpakoon ja asettunut Asconaan. Myös Vogel oli opiskellut Tiessenin johdolla Berliinissä 1920-luvulla.
Vuodesta 1954 Erik Bergman nautti useaan otteeseen sekä Maggiore-järven maisemista että Vogelin perusteellisesta opetuksesta. Hän suositteli Vogelia myös nuorelle säveltäjäkollegalleen Einojuhani Rautavaaralle, joka oli hänen toisen vaimonsa, kansainvälisen tähtilaulajattaren Aulikki Rautawaaran serkku.
Bergmanin vanavedessä matkustivat Asconaan dodekafoniaa oppimaan myös säveltäjät Tauno Marttinen ja Usko Meriläinen. Meriläinen on kertonut tavanneensa Bergmanin ensimmäistä kertaa juuri Asconassa. Bergman oli tokaissut heti Meriläisen kohdatessaan:
– Kas, tamperelainen! Terve!
Torjuntaa ja innostusta
Asconasta palanneen Bergmanin tyyli oli muuttunut, eikä Suomen musiikkielämä niellyt uutta atonaalista ilmaisua aivan helposti. Toisaalta jo orkesteriteos Aubade (1958), joka liittyi Bergmanin vaikutelmiin Istanbulista ja Bosporinsalmesta, oli menestys.
Useampi hauska anekdootti liittyy puolestaan urkuteokseen Exsultate eli Riemuitkaa (1954). Kapellimestari Jussi Jalas on kertonut keksineensä kappaleen nimen, ja Jalaksen mukaan myös säveltäjä innostui nimestä tarkistettuaan sen merkityksen sanakirjasta:
– Kun siellä oli esimerkkilause Taurus exsultat in herba (sonni hyppelee nurmikolla) säveltäjä innostui ja oli vakuuttunut nimen oikeudesta.
Kun raju sävellys esitettiin kirkossa, Ilmari Krohn, Bergmanin entinen musiikkitieteen professori, oli vähemmän innostunut ja totesi:
– Aina se Saatana jostain raosta löytää tiensä kirkkoon.
Erik Bergmania ei tuntunut haittaavan tietty kauhukakaran maine, joka pysyi, vaikka hän sekä menestyi säveltäjänä että sai lukuisia palkintoja. Se sopi hänen räiskyvään luonteeseensa, josta kapellimestari Ulf Söderblom on sanonut:
– Hän on hyvin dynaaminen, hyvin jyrkkä, hyvin ystävällinen… Aika hurja, ja myös hyvin runollinen. Kaikkea tätä on myös hänen musiikissaan.
Tiibetiläisluostarin lumoissa
Dodekafonian lisäksi Erik Bergman toi musiikkinsa mukana Suomeen muitakin taidemusiikin uusimpia suuntauksia. Hän kiersi eurooppalaisilla musiikkijuhlilla ja omaksui tekniikoita muun muassa sarjallisuudesta, aleatoriikasta eli hallitusta sattumanvaraisuudesta, orkesterikolorismista ja sointikenttien käytöstä.
Bergmanille oli tärkeää myös uuden etsiminen kaukaisista kulttuureista. Hän matkusti ahkerasti ja tutustui taiteeseen ja perinteiseen musiikkiin muun muassa Balkanilla, Turkissa, Israelissa, Uzbekistanissa, Intiassa, Perussa ja Balilla.
Bergman harrasti valokuvausta ja keräsi matkoillaan soitinkokoelman, jota hyödynsi sävellyksissään ja jonka testamenttasi Turun Sibelius-museolle. Nepalissa Bergman vietti aikaa tiibetiläismunkkien luostarissa, missä äänitti itselleen useita tunteja rituaalimusiikkia.
Bergman hyödynsi kaukaisten kulttuurien vaikutteita erityisesti kuoroteoksissaan, kuten orkesteria ja solisteja vaativissa tiibetiläiseen Kuolleiden kirjaan perustuvassa Bardo Thödolissa (1975) ja muinaisen Egyptin mytologiaan liittyvässä Hathorissa (1971). Toisaalta Bergmania inspiroivat myös lähellä vaikuttavan kulttuurin syväkerrokset kuten joiku teoksessa Lapponia (1975).
Bergman vastusti vaikutteiden pintapuolista käyttöä ja totesi:
– Uusi ja erilainen avartaa näkökulmaa, mutta jos luulee voivansa vain lainailla hiukan sieltä ja täältä, muuttuu pelkäksi päivänkorennoksi.
Erik Bergmanin keskeinen, eri muodoissa esiintyvä teesi oli jatkuva uuden etsiminen, uudistuminen ja kulttuurinen ravistelu:
– Kaikki tuo on antanut minulle etäisyyttä länsimaisuuteen ja olen tajunnut, ettei se ole kaikki mitä maan päällä on, ja että on paljon sellaista mistä meillä ei ole mitään käsitystä.
Hulivilielämää mieskuoroissa
Bergman toimi kuoronjohtajana sekä Helsingin katolisessa kuorossa (1943–1950) että mieskuoroissa Akademiska Sångföreningen (1950-1969) ja Muntra Musikanter (1951-1978). Mieskuorojen rempseä kulttuuri sopi hänelle. Hänen kolmas vaimonsa, modernistikirjailija Solveig von Schoultz on kuvannut:
– E. hätkähdyttää mielellään ihmisiä, hänen burleski huumorinsa voi mennä hyvinkin pitkälle, mutta ”pitäähän sitä jotain hauskaa olla”.
Eräistä Ylioppilaskunnan Laulajien vuosijuhlista Bergmanin kerrotaan vieneen kello neljä aamuyöllä kotiinsa aamiaiselle toistakymmentä juhlijaa, toki ensin vaimolle soitettuaan. Perillä tarjolla oli viskiä.
Kuoronjohtajana toimiminen oli Bergmanille osa hänen säveltäjyyttään. Kuoroteokset ovat hallitseva osa hänen tuotantoaan, ja kuoro tarjosi hänelle uuden ilmaisun laboratorion:
– Minulla oli siinä tutkimuskenttä, jossa saatoin koetella ihmisäänen ilmaisumahdollisuuksia, ja kirjoitin paljon sävellyksiä, joissa vaikeusaste vaikutti ensin korkealta, mutta kävi ilmi, että kuoro askel askeleelta pystyi suoriutumaan yhä enemmästä.
Siinä missä Bergmanin muuhun musiikkiin törmää nykyään konserttielämässä vain harvoin, on hänen kuoroteoksistaan ilmestynyt vastikään kokonaislevytykset Helsingin kamarikuorolta (BIS 2017) ja Bergmania Ensemblelta sekä Sibelius-Akatemian vokaaliyhtyeeltä (Alba 2016).
Luottamustoimia ja luonnon rauhaa
Erik Bergman oli edelläkävijä, joka oli tärkeä henkinen esikuva esimerkiksi 1970-luvun lopulla esiin astuneelle Korvat auki -säveltäjäpolvelle. Hän toimi Sibelius-Akatemian sävellyksen professorina 1963–1976.
Bergman hoiti erilaisia luottamustehtäviä muun muassa Suomen Säveltäjissä ja Teostossa. Musiikkikirjoittajana hän vaikutti Svenska Pressenissä, Nya Pressenissä ja Hufvudstadsbladetissa 40 vuotta. Hänelle kriitikon tehtävä oli selvä:
– Kriitikon ei … pitäisi olla jonglööri, joka heittelee ja tekee kaikenmoisia temppuja yhden ihmisen, taiteilijan, ympärillä, että lukijakunta voisi ihailla häntä, kriitikkoa. … Arvostelijan tehtävä on minusta ensisijaisesti valistajan tehtävä.
Bergman on kertonut löytäneensä sävellysrauhan erityisesti kotiseudultaan Pohjanmaalta. Opettajaseminaarin puutarhurin poika nautti itsekin puutarhatöistä, ja on kertonut kokeneensa luonnon aina hyvin voimakkaasti:
– Meidän olisi jälleen opittava kuuntelemaan luonnon hiljaisuutta… Näin ihmiset voisivat oppia kuuntelemaan musiikkiakin toisella tavalla. Tämä olisi meille ihmisille suuri askel eteenpäin.
Erik Bergman jatkoi säveltämistä aina 2000-luvulle asti. Hän kuoli pitkän sairauden jälkeen Helsingissä 94-vuotiaana 24. huhtikuuta 2006.
Teksti Justus Pitkänen
Musiikin syntymäpäiväkalenterin kuvittaja Lassi Rajamaa on Sibelius-Akatemian rehtori emeritus ja Rondo-lehden kuvakolumnisti.
Lähteet ja linkit
Aho, Kalevi (toim.): Bergman, Erik: Laulava puu – Erik Bergman musiikkikirjoittajana, säveltäjänä ja ihmisenä. Gaudeamus. Jyväskylä 1995.
Aromäki, Juhani: Elämäni on musiikki – tunnetut musiikkimiehet kertovat. WSOY. Porvoo 1980.
Björkstrand, Carita: Maria Castrén - Första kvinnliga organisten i vårt lands lutherska kyrka.1996.
Heiniö, Mikko: Suomen musiikin historia 4 – Aikamme musiikki 1945-1993. WSOY. Porvoo 1995.
Korhonen, Kimmo: Finnish composers since the 1960s. Suomen musiikin tiedotuskeskus. Jyväskylä 1995.
Korhonen, Kimmo: Bergman, Erik (1911-2006). Kansallisbiografia 14.6.2002.
Koskinen, Juha T.: Erik Bergman. Sininen laulu. Suomen taiteiden tarina. Yle Teema.
Parsons, Jeremy (toim.): Erik Bergman – A Seventieth Birthday Tribute. Edition Pan. Helsinki 1981.
Rautavaara, Einojuhani: Omakuva. WSOY. Juva 1989.
Torvinen, Juha: The politics of apoliticism: Erik Bergman’s composition studies in Nazi Germany. Finnish Music Quarterly 19.4.2018.
Wikipedia: Erik Bergman.
Katso ja kuuntele
Bergman, Erik (säv.) & von Schoultz, Solveig (san.): Junibastu.
Akademiska Sångföreningen grundades år 1838 och är Finlands äldsta alltjämt verksamma kör. Man sjunger högt och lågt, från svår tolvtonsmusik till Helan går. Och allt med gott humör. 19.12.1978.
Anekdoter om Akademen och Erik Bergmans sydösterbottnisk sång.
Akademiska Sångföreningen grundades år 1838 och är Finlands äldsta alltjämt verksamma kör. Man sjunger högt och lågt, från svår tolvtonsmusik till Helan går. Och allt med gott humör. 3.5.1998.
Avanti till Erik Bergmans ära. 7.9.2001.
Mieskuorokevät 2013: Erik Bergmanin viskiaamiainen.
Kuorolaulaja Matti Kemiläinen muistelee, kun säveltäjä ja kuoronjohtaja Erik Bergman sai päähänsä kutsua Ylioppilaskunnan Laulajat kotiinsa aamiaiselle aamuyöllä kello puoli neljä.
Cronvall, Aarno (toim.): Säveltäjä Erik Bergmanin haastattelu. Yleisradion radio-ohjelma vuodelta 1971.
