Laila Tarpila
Yle
Helsingin Musiikkiopiston johtaja Martin Wegelius varttui uskonnollis-askeettisessa kodissa, jossa jopa ikkunaverhot olivat liikaa. Omassa elämässään Wegelius nautti elämästä eikä karttanut snapseja eikä "konjakkareita".
Vuosi 1882 oli merkittävien musiikkipäätösten vuosi Helsingissä. Silloin kaupunkiin perustettiin kaksi yhä elinvoimaisena toimivaa musiikkilaitosta: Helsingin musiikkiopisto, nykyinen Taideyliopiston Sibelius-Akatemia ja Helsingin orkesteriyhdistys, nykyinen Helsingin kaupunginorkesteri.
Helsingin Musiikkiopistoa johti Martin Wegelius ja Orkesteriyhdistystä Robert Kajanus, molemmat olivat lujaluontoisia, joiden välillä kipunoi vuosikymmenten ajan.
Martin Wegelius (10. marraskuuta Helsinki 1846 – 22. maaliskuuta 1906 Helsinki) varttui pietistisessä ja varsin askeettishenkisessä kodissa yliopistonkamreeri Adolf Wilhelm Wegeliuksen ja tämän toisen puolison Sofia Charlotta Fredrika Wendellin poikana. Kotielämä oli karua ja korutonta. Iloisuus puuttui ja kaikki taiteetkin edustivat syntiä. Vanhemmat eivät sietäneet edes ikkunaverhoja.
Ankaran yliopistonkamreerin Martin-poika sai kuitenkin erikoisvapauksia, joita isän ensimmäisestä avioliitosta syntyneillä velipuolilla ei ollut. Martin oli äitinsä lemmikki ja jäi ainokaiseksi. Kotona suoritetun päivittäisen saarnanluvun aikaan Martin sai istua keinutuolissa, jopa keinua ja joskus peräti nukahtaa. Martin osoitti kirjallisia ja taiteellisia taipumuksia, joita pietistivanhemmat eivät kokonaan kieltäneet.
Organisaattori ja opiskelija Wegelius
Elämänura oli Martin Wegeliukselle selvä jo 13-vuotiaana:
– Ensin luen ylioppilaaksi ja sitten perustan musiikkikoulun.
Jo nuorena Martin Wegelius oli kova järjestämään ja organisoimaan. Viettäessään teinipoikana kesälomaa sukulaisten luona Keuruulla, hän perusti nuorten ihanteellisen, mietiskelevän Contemplativt-mystiska orden -yhdistyksen, jonka keskuudessa oli tarkoitus harrastaa kaikkea "oikeaa, totta ja kaunista". Martin rakasti täsmällisten sääntöjen laatimista ja niiden noudattamista.
Yhdistyksellä oli oma lehti, jossa kirjoitettiin pääasiassa kirjallisuudesta, runoudesta ja musiikista. Suurin osa kirjoituksista oli Wegeliuksen. Kun yhdistys muutamaa kuukautta myöhemmin jakaantui eri jaostoihin, oli Wegeliuksen musiikkijaosto kaikkein toimeliain. Sen kokouksissa esitettiin klassista musiikkia pääasiassa pianolla ja laulaen, mutta pystyttiin esittämään myös pienimuotoisia kuoroteoksia.
Muutamaa vuotta myöhemmin Wegelius perusti uuden yhdistyksen, Ceciliaföreningenin. Sen piiristä hän sai koottua jo tasokkaan sekakuoron, jonka kanssa pystyi esittämään vaativaakin kuoromusiikkia. Samoista harrastajista sai koottua myös trion, kvartetin tai kvintetin kamarimusiikin esittämistä varten.
Useimmiten Wegelius suunnitteli yksin yhdistyksen kokoukset, valitsi ohjelmanumeroiden suorittajat, harjoitti yhteisnumerot ja kuorot ja johti esitykset. Hän piti myös esitelmiä musiikinhistoriasta ja estetiikasta, joista viimemainittu oli hänen pääaineensa Helsingin yliopistossa. Hyväksi taiteilijaksi ei hänen mielestään voinut tulla ilman laajaa ja perinpohjaista yleissivistystä.
Musiikkiopinnot olivat kuitenkin estetiikkaa tärkeämmät, ja niitä Wegelius lähti täydentämään ulkomaille, ensin Wieniin, sitten Leipzigiin ja myöhemmin vielä Müncheniin.
Kuvaavaa Wegeliuksen ankaralle lapsuudulle ja nuoruudelle oli – ja myös uskollisuudelle kodin askeettista perintoä kohtaa – että vasta Wienissä, filosofian maisterina, säveltäjänä ja valtion stipendiaattina hän meni elämänsä ensimmäisen kerran teatteriin.
Ulkomaan opintovuosina Wegeliuksesta tulikin – ehkä vastapainona lapsuuden koruttomuudelle – intohimoinen teatterin harrastaja ja erityisesti wagneriaani. Helsinkiin palattuaan hän puolusti Wagner-näkemyksiään Helsingfors Dagbladin palstoilla ja lähti kesällä 1876 ystävänsä Richard Faltinin kanssa ensimmäisille Wagner-juhlille Bayreuthiin. Wegeliuksen ansiota oli myös ensimmäinen Suomessa kokoontunut Wagner-yhdistys.
Tie Musiikkiopiston johtajaksi
Kolmekymmenvuotiaana, 1870-luvun puolivälissä Wegelius oli ehtinyt toimia useita vuosia musiikkikriitikkona, pianonsoiton ja laulun opettajana sekä kuoronjohtajana. Hänellä riitti energiaa myös säveltämiseen. Nuoruudenystävänsä, opettaja Hanna Bergrothin kanssa Wegelius oli avioitunut 27-vuotiaana.
Wegelius toimi intohimoisesti perustamissaan yhdistyksissä. Kun nuoruuden Ceciliaföreningen alkoi osoittaa hiipumisen merkkejä, hän perusti uuden, Dilettantföreningenin, johon kuului pääkaupungin huomatuimpia musiikinharrastajia ja jopa ammattilaisia.
Yhdistyksessä keskusteltiin mahdollisuudesta perustaa Helsinkiin Musiikkiopisto, ja talvella 1878–79 Wegelius kuuluikin asiantuntijajäsenenä senaatin asettamaan komiteaan, joka suunnitteli korkeamman taidelaitoksen perustamista kaupunkiin. Nämä suunnitelmat kuitenkin hautautuivat senaatin arkistojen kätköihin.
Mutta Dilettantföreningen kehitteli musiikkiopistoasiaa eteenpäin. Kun kaupunkiin perustettiin vihdoin Helsingfors Musikförening, Helsingin Musiikkiyhdistys, joka maaliskuun 11. päivänä 1882 kutsui kokoon Musiikkiopiston perustamiseen tähtäävän kokouksen, ei sen listoilla näkynyt Martin Wegeliuksen nimeä. Ehkä Wegelius kaukaa viisaana halusi torjua jälkipuheet siitä, että hän olisi puuhannut musiikkiopistoasiaa vain itseään ajatellen.
Musiikkiopiston johtajan paikkaa tarjottiinkin ensin ulkomaille Norjaan, säveltäjä Edvard Griegille. Ehkä tämäkin oli keino pitää Wegeliuksen tausta puhtaana, sillä Griegin kieltäydyttyä tehtävästä, aloittavan Musiikkiopiston johtajaksi valittiin huhtikuun puolivälissä itseoikeutetusti 36-vuotias Martin Wegelius.
Uuden Musiikkiopiston uusi johtaja lähti ensi töikseen ulkomaille opiskelemaan musiikkioppilaitoksen johtamista ja tutustumaan konservatorioissa järjestettyihin opetusohjelmiin.
Avattavan musiikkiopiston ensimmäisiksi opettajiksi kiinnitettiin urkuihin Richard Faltin, viuluun Anton Sitt, selloon Jaromir Hrimaly ja lauluun Emilie Mechelin. Wegelius hoiti itse teorian ja historian opetuksen.
Kun Musiikkiopisto oli perustettu ja opetus saattoi alkaa, oppikirjoja ei ollut. Niinpä toimelias Wegelius laati oppikirjat itse ja teki asian sen verran huolellisesti, että Wegeliuksen oppikirjoja käytettiin vielä vuosikymmenten jälkeen musiikinopetuksen perusteoksina.
Kuningas Wegelius nautti snapsit ja "konjankkarit"
Energinen Martin Wegelius vietti kaikki päivät opistolla. Hän oli opistossaan kuin kuningas, jolle niin opettajat kuin oppilaatkin olivat alamaisia.
Vuosien vieriessä alkoi muodostua tiettyjä tapoja, esimerkiksi iltapäivisin Wegeliukselle tuotiin kotoa tai ravintolasta voileivät ja snapsit. Silloin kannatti hoitaa omat asiat Wegeliuksen kanssa, sillä noina hetkinä hän oli leppeimmillään.
Pitkälle edistyneiden sävellysoppilaiden uuvuttama Wegelius saattoi käväistä ikkunan ääressä ottamassa pienen "konjakkarin".
Vuodesta 1924 Helsingin musiikkiopisto tunnettiin Helsingin konservatoriona ja vuodesta 1939 lähtien Sibelius-Akatemiana. Viimeisimmän yliopistouudistuksen jälkeen 2013 Sibelius-Akatemia liittyi osaksi uutta Taideyliopistoa ja on viralliselta nimeltään Taideyliopiston Sibelius-Akatemia.
Wegeliuksen mukaan on nimetty myös musiikki-instituutti Martin Wegelius Institutet ja sitä hallinnoiva säätiö.
Opettaja Wegelius ja oppilas Sibelius
Musiikkiopiston kolmantena toimintavuonna 1885 sisään kirjautui nuori hämeenlinnalainen ylioppilas, viulisti Janne Sibelius.
Wegelius innostui nopeasti lahjakkaasta oppilaasta, joka oli jo opistoon tullessaan säveltänyt kamarimusiikkia. Vähitellen Wegeliuksen teoriatunneista kehittyi sävellystunteja, joista opettaja sanoi oppivansa oppilaalta yhtä paljon kuin oppilas oppi häneltä. Wegelius ja Sibelius sävelsivät jopa yhdessä, keväällä 1888 musiikin Gunnar Wennerbergin runoon Näkki.
Myöhemmin Wegeliuksen ja Sibeliuksen välit kuitenkin viilenivät, sillä Wegelius ei kyennyt täysin hyväksymään sävellysoppilaansa valitsemaa tyyliä.
Herkästi tulistuva mutta myös sydämellinen johtaja
Wegeliuksen sävellysoppilaisiin kuuluivat Sibeliuksen lisäksi muun muassa Armas Järnefelt, Erkki Melartin, Toivo Kuula ja Selim Palmgren.
Palmgren on muistellut:
– Tulin Musiikkiopistoon 17-vuotiaana ylioppilaana 1895. Wegelius opetti musiikinteoriaa ja sävellystä. Hän oli mainio opettaja, hyvin vaativainen, toisaalta leppoisa ja huumorintajuinen. Jos rikkoi soinnutussääntöjä vastaan, hän saattoi suutuksissaan lyödä nyrkkinsä flyygelin kanteen että helähti, mutta hän leppyi yhtä nopeasti kuin oli suuttunut.
Pianotaiteilija Elli Rängman-Björlin on muistellut patriarkaalisen johtajan avaraa sydäntä:
– Hän oli tiukka ja vaativa, mutta jos teki tunnollisesti ja ahkerasti työnsä, hän oli avulias ja sydämellinen.
Rängman opiskeli neljä vuotta Wegeliuksen opistossa. Kun hänen taloudellinen tilanteensa kahden opintovuoden jälkeen heikkeni, hän joutui ilmoittamaan Wegeliukselle opintojensa keskeyttämisestä.
– Seuraavana päivänä Wegelius kutsui luokseen, ja ilmoitti että opintoni on turvattu. Nimettömänä pysyttelevä lahjoittaja halusi antaa minulle kahden vuoden ajan joka kuukausi varsin runsaan rahasumman.
Musiikkiopiston joulujuhlassa Rängman sai käteensä suuren puumunan:
– Avattuani munan, sieltä alkoi vieriä kultarahoja lattialle. Wegelius oli naamioinut stipendini hauskalla tavalla.
Rängman ei saanut koskaan tietää kuka lahjoittaja oli. Ehkäpä se oli Wegelius itse.
Wegeliusten kesäpaikasta Vikanista tuli säveltäjien ja muusikoiden virkistyspaikka
Wegeliukset hankkivat itselleen Pohjan Persbölen kylästä, nykyisestä Raaseporista, kesäpaikan Vikanin vuonna 1894.
Askeettisuus oli jäänyt kauas Wegeliuksen menneisyyteen, mutta ahkeruus säilyi. Ehtymättömillä energiavaroilla varustettu johtaja piti Vikanissa musiikinteorian kesäkursseja, kirjoitti oppikirjoja ja sävelsi ja sovitti. Vikanissa hoidettiin myös puutarhaa, tehtiin kävelyretkiä luontoon, uitiin, levättiin ja vietettiin seuraelämää. Vikanissa ei karsastettu juhlia eikä vieraita.
Martin Wegelius sai valtion taiteilijaeläkkeen vuonna 1902 ja hänet kutsuttiin Tukholman Kuninkaallisen musiikkiakatemian jäseneksi vuonna 1904. Hän kuoli 59-vuotiaana 1906 ja hänen aviopuolisonsa Hanna Wegelius samana vuonna vain kuukausia miehensä jälkeen.
Lapsettomaksi jääneen pariskunnan kesäpaikka jäi heidän kuoltuaan Vikan-rahastolle ja Musiikkiopiston käyttöön. Vuonna 1944 se siirtyi Säveltäjäin Tekijänoikeustoimisto Teostolle.
Teosto ylläpiti ja kunnosti Vikania kunnes lahjoitti kiinteistön 2012 uudelle Musiikin edistämissäätiölle MESille. Samalla esittävien taiteilijoiden ja musiikkituottajien tekijänoikeusjärjestö Gramex ry lahjoitti varoja paikan kunnostamiseen. Perusteellisten korjaustöiden jälkeen Vikan on kesästä 2014 lähtien ollut Muusikkojen liiton, Elvis ry:n ja Suomen säveltäjät ry:n jäsenten ympärivuotisesti vuokrattavissa.
Musiikin syntymäpäiväkalenterin kuvittaja Lassi Rajamaa on Sibelius-Akatemian rehtori emeritus ja Rondo-lehden kuvakolumnisti.
Lähteet ja linkit
Bonsdorff, Lena von: I väntan på Herkules. Martin Wegelius – banrytande musikpedagog. Svenska folkskolans vänner rf. Helsingfors 2017.
Karvonen, Arvi: M. Wegelius kirjassa Suomen säveltäjiä I. Toim. Einari Marvia. WSOY. Porvoo 1966.
Lappalainen, Seija: Vikan. Säveltaiteilijain virkistyskoti. Musiikin edistämissäätiö MES 2014.
Sarjala, Jukka: Wegelius, Martin (1846–1906). Kansallisbiografia 22.2.1999 (päivitetty 4.7.2016).
Sjöblom, Tomas: 375 humanistia. Helsingin yliopiston humanistinen tiedekunta.
sibelius.fi
Martin Wegeliuksen oppilaat muistelevat opettajaansa. Helsingin Sanomat 10.11.1946.
Sibelius-Akatemia juhlii 75-vuotispäiväänsä. Helsingin Sanomat 27.10.1957
