Laila Tarpila
Yle
Laulutuotannostaan tunnettu Sulho Ranta oli tuottelias säveltäjä, kapellimestari, musiikkikirjoittaja ja musiikkikriitikko Särrä. Ranta aloitti 1920-luvulla radikaalina modernistina, mutta muutti tyyliään 30-luvulta lähtien. Hänen tunnetuin laulunsa on rakastettu joululaulu Taas kaikki kauniit muistot. – Kuuntele Soivassa arkistossa Sulho Ranta
Sulho Rannan (15. elokuuta 1901 Peräseinäjoki – 5. toukokuuta 1960 Helsinki) elämässä oli kaksi tärkeää käännekohtaa. Ensimmäinen käännekohta osui teini-ikään, noin vuoteen 1915, jolloin hän kuuli Kurikan laulujuhlilla Toivo Kuulan sävellyskonsertissa laulun Tuijotin tulehen kauan ja pianosarjan Satukuvia.
Musiikista vielä innostumaton nuorukainen kuuli silloin jotain niin ainutlaatuista, että konsertin jälkeen, runsaan tunnin verran Ilmajoelle pyöräillessään, hän hiljaa mielessään päätti ryhtyä säveltäjäksi.
Paluumatkalla mielikuvitus keksi vielä ennusmerkin: hän huomasi että heidän nimissään, Kuulan ja hänen, oli tasan saman verran kirjaimia. Etu- ja sukunimetkin päättyivät samaan vokaaliin.
Sulho Rannan isä Juho Ranta oli musiikimies, Oulun tuomiokirkon kanttori, kuoronjohtaja, säveltäjä ja lehtimies, joka oli nuorena laulanut Kaaro Bergbomin Suomalaisessa teatterissa ja jopa Sibeliuksen Kullervon esityksessä.
Isän puolelta Ranta liittyi Hällströmien laajaan sukuun, jossa oli monia kansanpelimanneja, Rannan Santeri kuuluisimpana.
Äiti Sanni (Susanna s. Rinta-Nikkola) oli isänsä puolelta Ilmajoen monitaitoisia Könnejä. Äidin isän isänisä Juho Yli-Könni oli rakentanut Helsingin tuomiokirkon kellon. Koneisto oli käytössä vuoteen 1902 asti ja kellotaulu kevättalveen 1944, jolloin se hajosi jatkosodan pommituksissa.
Nuori tulenkantaja
Nuori Sulho Ranta piti radikaalista ajattelusta ja keskusteluista, ja viihtyi hyvin Tulenkantajat-kirjailijoiden, kuten Uuno Kailaan ja Arvi Kivimaan kanssa.
Opiskeluaikojen keskeinen seurusteluklubi oli Morkku, Kansallisteatterin alakerrassa sijainnut avustajien ravintola, jossa tapasi monenlaisia taiteilijoita.
Nuorta Rantaa ja hänen opiskelutoveriaan Uuno Klamia pidettiin Erkki Melartinin tähtioppilaina. Vielä 1960-luvulla Taneli Kuusisto kirjoitti: "20-luvulla nämä kaksi edustivat omaperäisellä ja huomiota herättävällä tavalla sävellystaiteemme senhetkisiä uusia virtauksia."
Viipuriin ammattia harjoittamaan
Viipuri, jonne Ranta muutti opintojen jälkeen 1925, oli nuorelle säveltäjälle ja muusikolle hyvä kehittymiskaupunki. Viipurissa hän ensi töikseen meni kuitenkin naimisiin kihlattunsa, laulajatar Elli Kaislarannan kanssa.
Viipuri oli hyvä kaupunki molemmille nuorille muusikoille. Sulho toimi paitsi Viipurin näyttämön kapellimestarina ja Viipurin Lauluveikkojen johtajana, myös Viipurin Musiikkiopistossa teorian ja musiikinhistorian opettajana. Elli kehittyi laulajattarena ja Sulho uskoi puolisolleen monet laulujensa kantaesitykset aina toisesta sävellyskonsertista lähtien.
Viipurissa pariskunta sai kaksi tytärtä, Eilan ja Raunin. Rauni Rannasta (1928–2019) tuli näyttelijä ja ohjaaja. Hän oli Radioteatterin ehkä legendaarisimman kuunnelmaklassikon Knalli ja sateenvarjo löytäjä ja toinen ohjaaja.
Säveltäjäuran toinen käännekohta
Toinen merkittävä käännekohta Sulho Rannan säveltäjäuralla oli päätös siirtyä Viipurista Helsinkiin. Tämä tapahtui toisen sävellyskonsertin jälkeen 1931.
Ensimmäinen sävellyskonsertti Helsingissä 1929 oli ollut katastrofi. Ranta halusi esitellä konsertissa vuosien 1924–28 tuotantoaan.
Sain 7.000 mk tappiota ja yksimielisen haukkumisen. Pahimmin kohdeltiin sinfonista sarjaa ja viulusonatiinia. Arvo Hannikainen ja Ernst Linko olivat niin rohkeita, että esittivät sonatiinin vielä konservatorion kamarimusiikki-illassa muutamaa viikkoa myöhemmin. "Slik omusik", "Pelkkää epämusiikkia", kirjoitti siitä Karl Ekman ja huudahti lopuksi "Qui bono?" "Kuka tästä hyötyi?"
Heikki Klemetin teilaava arvio päättyi sentään pehmennykseen: "Jos tulen joskus toiselle mielelle, tunnustan sen avoimesti." Ja näin Klemetti myös teki.
Ensimmäisen sävellyskonsertin jälkeen Ranta teki opintomatkat Berliiniin ja Pariisiin. Matkojen myötä tiukka atonaalinen tyyli uudistui ja sai uusklassisia ja kansanomaisia piirteitä. Muutokseen vaikutti myös sävellysopettaja Erkki Melartin, joka kuusisivuisessa kirjeessään kehotti miettimään muun muassa atonaalisuutta: "En voi uskoa että jäisitte siihen kiinni, se tulisi pakkopaidaksi."
Toinen sävellyskonsertti 1931, johon Ranta kokosi eksotiikkaa, jazzia ja naivismia sisältäneitä teoksiaan, sai säveltäjän omasta mielestä oikein siistin arvostelun. Syntyi ajatus siirtyä pääkaupunkiin, lähemmäs musiikkielämän ydintä: "Teki mieli kilpailla."
Helsingistä tuli kotikaupunki ja Sibelius-Akatemiasta tukikohta
Helsinkiin Sulho Ranta asettui perheineen 1932. Hän toimi aluksi Kansankonservatorion teorian, musiikinhistorian ja pianonsoiton opettajana ja musiikkiarvostelijana Suomenmaassa ja Suomalaisessa Suomessa.
Saatuan paikan Sibelius-Akatemiasta, hän toimi siellä lopulta yli kahdenkymmenen vuoden ajan, teorian ja musiikinhistorian opettajana 1934–1956, taloudenhoitajana 1936–1956 ja vararehtorina 1937–1956. Hän oli työteliäs ja energinen persoona, joka otti aktiivisesti kantaa musiikkikeskusteluihin kirkkomuusikoiden koulutuksesta lähtien.
Taitavana kynänkäyttäjänä Ranta kirjoitti myös musiikkikirjoja. Suomen säveltäjiä puolentoista vuosisadan ajalta ilmestyi 1945, Musiikin historian osat I ja II 1950–1956 ja Sävelten mestareita 1945, jonka hän päivitti vielä 1958.
Ärhäkkä Särrä oli väliin liiankin ärhäkkä
Särrä-nimimerkki, jolla Sulho Ranta toimi vuosikaudet kriitikkona Helsingissä – Ilta-Sanomien musiikkikriitikkona vuodesta 1933 aina 1950-luvun puoliväliin asti – oli syntynyt jo opiskeluaikoina. Nimen alkukirjaimista muodostunut Särrä aloitti opiskelurahoja ansaitakseen Suomen Sosialidemokraatissa ja Ylioppilaslehdessä ja kirjoitti "railakkaasti kuten nuoren miehen pitääkin".
Nuoren miehen railakkuus venyi äärimmilleen, kun laulajakuuluisuus Valfrid Lehto tuli pureskeltua liian tehokkaasti. Silloin eräs musiikinopiskelija, laulajatar Elli Kaislaranta uhkasi laittaa välit poikki suosikkinsa hyväksi.
Säveltäjä ja taiteilija tyttären silmin
Perheellistynyt, opetustyöhön ja moniin luottamustehtäviin sitoutunut Sulho Ranta saattoi tehdä sävellystyötä kesäisin. Kesäpaikka Mäkiranta sijaitsi Päijänteen rannalla Sysmässä. Tytär Rauni Ranta on muistellut isäänsä:
– Kesällä hänen harrastuksenaan oli nimenomaan säveltäminen. Hän kehotti meitä olemaan hiljaa, muttei kuitenkaan valittanut äänistä. Säveltäessään hän käytti pianoa hyvin harvoin, jotain kokeili, mutta kirjoitti kuitenkin päästään.
– Hän oli äärettömän ahkera, ei boheemi, vaan hoiti kaiken tarkasti. Hän säesti usein äitiä ja kun kotona oli vieraita, äiti saattoi laulaa heille ja isä säesti.
Kulttuurikodissa vierailivat monet taiteilijat ja kulttuuripersoonat.
– Eihän me lapset sitä silloin käsitetty. Kuunneltiin aina oven raosta, kun kotona oli vieraita. Mika Waltari oli rakas perheystävä ja heillä oli seurassa todella kivaa. Hän toi meille aina uuden kirjansa.
Ei elämää ilman huumoria
Kapellimestari Martti Similä oli Sulho Rannan hyvä ystävä Oulun kouluvuosista lähtien. Similä on kertonut Rannan erikoisesta harrastuksesta, veroilmoituksen tekemisestä.
Tarinan mukaan verottaja oli hyväksynyt tulonhankintakuluina matkan Ruissaloon kuuntelemaan kaislojen suhinaa tekeillä ollutta kantaattia varten.
Taas kaikki kauniit muistot syntyi Viipurissa
Rannan rakastetuin laulu Taas kaikki kauniit muistot julkaistiin ensimmäisen kerran Viipurissa sanomalehti Karjalan joululiitteessä 1931. Silloin Ranta toimi opettajana Viipurin musiikkiopistossa ja runon kirjoittanut Viljo Kojo toimi Karjalan toimittajana.
Vuodesta 1955 lähtien laulu on kuultu Yleisradiossa, nykyään Yle Radio 1:ssä, heti Turun joulurauhanjulistuksen jälkeen. Joskus laulun esittäjät on vaihdettu, mutta yleisöpalautteen vuoksi on aina jouduttu palaamaan perinteiseen baritoni Sulo Saaritsin ja urkuri Tauno Äikään esittämään alkuperäiseen versioon.
Toinen Rannan tunnetuimmista lauluista on Vain pieni kansanlaulu.
Jälkisanat: Oriveden-mummun nuottien joukosta löytyi Sulho Rannan sävellys
Jokin aika sitten isäni jäämistöä kesämökillä kahlatessa törmäsin isänäitini Helvi os. Hopiavuoren laulu- ja pianonuotteihin. Niiden joukosta osui yllättäen silmiini mummulleni omistettu nuottikäsikirjoitus. Se oli Sulho Rannan sävellys Nocturne V.A. Koskenniemen sanoihin.
Nuoruudessaan Sulho Ranta vietti kesiä Ilmajoella. Siellä mummuni kotona, Tuomikylän Hopiavuorella harrastettiin musiikkia. Talon salissa oli flyygeli, joka ehkä kiinnosti Sulhoa tai sitten magneettina toimivat Hopiavuoren laulavat ja soittavat sisarukset, joista Anna jopa konsertoi nuorena. Jäämistöstä löytyi Annan konserttiohjelma.
Sekä Rannan että Hopiavuoren perheet kuuluivat myös laajaan Hällströmin sukuun. Suvun esivanhemmat Petter (1702–1781) ja Elisabeth (1702–1788) Hällström onnistuivat nousemaan tilattomien joukosta tilallisiksi, kun Petter sai ostettua Jussilan talo Ilmajoen Palonkylästä.
Sulho Rannan isänäidilleni Helvi Hopiavuorelle omistama laulu on musiikista intoutuneen nuorukaisen sävellys ylioppilasvuodelta 1920. Sävellysopinnot Helsingin musiikkiopistossa alkoivat vasta seuraavana vuonna 1921.
Musiikin syntymäpäiväkalenterin kuvittaja Lassi Rajamaa on Sibelius-Akatemian rehtori emeritus ja Rondo-lehden kuvakolumnisti.
Lähteet ja linkit
Heikinheimo, Päivi-Liisa: Säveltäjä, pedagogi ja musiikinhistorioitsija Sulho Ranta ja Elli Ranta kirjassa Musiikkia ja musiikin taitajia Hällström-suvussa neljällä vuosisadalla. Petter ja Elisabet Hällströmin sukuseura ry. Bookwell Oy. Porvoo 2017.
Pylkkänen, Tauno & Ranta, Sulho: Sulho Ranta kirjassa Suomen säveltäjiä II. Toim. Einari Marvia. WSOY. Porvoo 1966.
Similä, Markus: Rakkaimmat joululaulut ja niiden tekijät. Gummerus. Jyväskylä 2002.
Kangasluoma, Emilia: Tuomiokirkon mies. Helsingin Sanomat 9.8.2019.
Lappalainen, Seija: Ranta, Sulho (1901–1960). Kansallisbiografia 9.10.2006.
Petter ja Elisabet Hällströmin sukuseura ry: Mistä m'oomma lähtöisin?
Wikipedia: Elli Ranta.
Rannan sävellystuotanto on laaja. Hän sävelsi neljä sinfoniaa, kamarimusiikkia, näytelmä- ja elokuvamusiikkia, kuoroteoksia ja yli sata yksinlaulua. Kuuntele pieni Poronkellopolska orkesterisarjasta Kainuun kuvia (1933):
