Kapellimestari ja säveltäjä Armas Järnefelt opiskeli nuorena Pariisissa kuuluisan Jules Massenet’n johdolla. Ennen kuolemaansa maestro tunnusti, että oli Pariisissa kiinnostunut jostain vallan muusta kuin Massenet’n opetuksesta; hän oli rakastunut laulajatar Maikki Pakariseen. - Lue kuinka Armaksen ja Maikin rakkaustarina päättyi Musiikin syntymäpäiväkalenterista Maikki Järnefelt-Palmgrenin syntymäpäivänä 26. elokuuta. – Kuuntele Soivassa arkistossa Armas Järnefelt
Alkukesästä 1958 säveltäjä, kapellimestari Armas Järnefelt antoi haastattelun kodissaan Tukholman Östermalmilla. Maestrolta kysyttiin mm. hänen opiskeluvuodestaan Pariisissa, jolloin hän oli kuuluisan Jules Massenet’n sävellysoppilaana. Järnefelt iski veikeästi ja silmää ja vastasi:
– Olinhan minä hänen oppilaansa ja kävin toki ahkerasti konserteissakin, mutta kyllä se opiskeluaika meni minulta melko lailla hukkaan. Minua kiinnosti niihin aikoihin Pariisissa vallan toinen M.
Järnefelt kuoli vain muutama viikko haastattelun jälkeen 23. kesäkuuta, 88-vuotiaana.
Armas
Armas Järnefelt syntyi Viipurissa 14. päivänä elokuuta 1869. Hänen isänsä oli suomenmielisyydestään tunnettu kuvernööri ja kenraaliluutnantti Alexander Järnefelt ja äitinsä venäläinen vapaaherratar Elisabeth Clodt von Jürgensburg.
Järnefeltien kahdeksan lapsen taiteellinen lahjakkuus periytyi äidin puolelta. Äidin setä, Pjotr Karlovitš Clodt oli merkittävä venäläinen kuvanveistäjä ja äidin veli Mihail Konstantinovitš Clodt oli maisemamaalari. Armaksesta tuli säveltäjä ja yksi merkittävimpiä suomalaisia kapellimestareita, hänen Arvid-veljestään tunnettu kirjailija ja Eero-veljestään taidemaalari.
Maikki
Kaksi vuotta myöhemmin, elokuun 26. päivänä 1871 syntyi Joensuussa Maria ”Maikki” Pakarinen. Maikin isä oli kauppias Antti Pakarinen ja äiti maanviljelijän tytär Elise Hirvonen. Juuri ennen perheen kolmannen tyttären, Maikin syntymää, Antti Pakarinen oli rakennuttanut Joensuun keskustaan, Torikatu 9:ään liike- ja asuinrakennuksen.
Pakarisen puoti oli sekatavarakauppa. Antti Pakarinen teki matkoja Pietariin, vei voita ja nahkoja, ja toi kankaita ja siirtomaatavaroita. Vähitellen hän laajensi liiketoimiaan, perusti tupakka- ja värjäystehtaat ja meni osakkaaksi viinatehtaaseen. Vaurastuttuaan hän hankki Lähtelä-nimisen huvilan Linnunlahdelta, hiekkarannan ääreltä.
Antti ja Elise Pakarisen vieraanvaraisessa kodissa järjestettiin usein kutsuja, joissa soitettiin ja laulettiin. ”Hempeimpänä helmenä, kutsujen kuningattarena” loisti iloinen, vallaton, suloinen Maikki-tytär. Maikin draamantaju ilmeni jo varhain.
– Olin 5-vuotiaana jo kovin dramaatillinen ja ageerasin peilin edessä repien tukkaani ja lyöden rintoihini; myös tanssin pitkin päivää – isän täytyi minua tanssittaa ja milloin isää ei haluttanut, tanssin tuolien kanssa kuin villi.
Pakaristen koti oli Joensuun sivistysharrastusten keskus. Antti Pakarinen oli valmis sijoittamaan huomattavia summia lastensa koulutukseen, ja jokainen lapsi sai vapaasti noudattaa omia taipumuksiaan ja toiveitaan.
Maikki ryhtyi ottamaan 6-vuotiaana pianotunteja ja meni Joensuun ruotsalaiseen tyttökouluun. - Kaupungissa ei ollut tytöille suomenkielistä koulua. - 16-vuotiaana Maikki päätti lähteä opiskelemaan laulua Helsingin musiikkiopistoon. Vanhin sisko Elli oli jo opiskellut musiikkiopistossa ja valmistanut Maikille tietä kehumalla pikkusiskon lauluääntä.
Armaksen kouluvuodet Kuopiossa
Armas oli ollut pikkupojasta asti täysin musiikin lumoissa. Kun hänet vietiin 9-vuotiaana Suomalaiseen oopperaan katsomaan Gounod’n Faustia – sopraano Alma Fohström Margaretana – esitti hän seuraavana päivänä koko oopperan perheelleen pianon ääressä.
Shura-täti, enon leski opetti Armakselle pianonsoittoa. Kouluvuosina pojan musiikkikuume nousi niin korkeaksi, että sukulaiset pohtivat hänen lähettämistään äidin kotikaupungin Pietarin keisarilliseen konservatorioon opiskelemaan musiikkia. Kenraali Järnefelt oli kuitenkin järkkymätön; pojan oli käytävä ensin ylioppilaaksi.
Armas kävi lyseon Kuopiossa, missä hän koulupäivien päätteeksi istui usein muiden nuorten joukossa Minna Canthin kahvipöydässä. Hän pääsi ylioppilaaksi Kuopion lyseosta keväällä 1887.
Armas tulee Helsinkiin ja musiikkiopistoon syksyllä 1887
Syksyllä 1887 Armas tuli Helsinkiin ja aloitti lakitieteen opinnot yliopistossa. Kiinnostus musiikkiin syrjäytti kuitenkin yliopisto-opinnot.
Kenraali Järnefelt - ”täydessä vormussa” - vei poikansa tapaamaan kapellimestari Robert Kajanusta.
– Kovalle uralle poika pyrit, Kajanus pudisti päätään.
Kajanus ohjasi nuorukaisen Martin Wegeliuksen musiikkiopistoon, missä Armas aloitti piano- ja sävellysopinnot.
Opiskelukaverin kuvauksen mukaan Armas oli solakka, hento nuorukainen, jolla oli utuiset silmät ja sileät hiukset.
– Hänen hymyssään oli aavistus pisteliäisyyttä, ja hän käyttäytyi innostuessaankin hillitystä – kriitillisesti. Hän vaikutti jollain tapaa veltolta ja vitkastelevalta, mutta hänen älynsä pani toisen varauksetta laskemaan aseensa. Hänen musiikista omaksumansa tiedot näyttivät meistä miltei luonnottoman laajoilta. En tiedä mitään, mistä tämä nuorukainen ei olisi ollut selvillä, hänellä oli vastaus aina valmiina.
Myös pianistina Armas ällistytti tovereitaan.
– Piano oli tuolloin hänen soittimensa ja hän saattoi yllättää toverinsa istumalla silmääkään räpäyttämättä flyygelin ääreen ja soittamalla ulkoa toisen pianon osuuden kaksoiskonsertosta, josta saamaansa tehtävää joku vanhempi oppilas paraikaa harjoitteli sattumoisin tyhjässä juhlasalissa.
Maikki tulee Helsinkiin ja musiikkiopistoon talvella 1888
Tammikuussa 1888 Maikki heitti Joensuussa hyvästit kotiväelleen ja lähti matkaan kohti Helsinkiä.
– Talvella oli matkat pääkaupunkiin jotensakin rasittavia, kun täytyi hevosella ajaa aina Pieksämäelle asti – kun rautateitä ei ollut Joensuuhun. Kumma kun ei ääni mennyt sellaisilla matkoilla 30 asteen pakkasilla, kun sai päiväkauden ajaa vaikkakin lammasnahkaturkkiin puettuna.
Maikki asettui asumaan Bulevardille lehtorska Elise Heinzien pensionaattiin. Henkevä ja vapaamielinen rouva Heinzie oli Elisabeth Järnefeltin ystäviä. Elisabeth oli saanut Eliseltä mm. viisaita neuvoja, kuinka aikuistuviin poikiin voi vaikuttaa kutsumalla heidän tovereitaan kotiinsa ja perehtymällä heidän harrastuksiinsa. Rouva Heinzie oli itse ollut J.V. Snellmanin lasten hoitajana ja kasvattajana.
Maikilla oli edessään esittäytyminen musiikkiopiston johtajalle Martin Wegeliukselle ja laulunopettaja Abraham Ojanperälle.
– Ja yksin minä sitte läksin, erittäin viattoman näköisenä kaksi pitkää palmikkoa niskassa heiluen. Sydäntä kouristi, vaan koetin seistä kuin sotamies ja ilmoitin nuoren ikäni. Sitte kirjoitettiin minut oppilaaksi siihen temppeliin, mistä minun piti tulla Suomelle kunniaksi.
Maikki menettää sydämensä
Laulun ja teorian lisäksi Maikin musiikkiopintoihin kuului kuorolaulu. Opiston käytävässä kuoroharjoitusten tauolla kohtelias nuorukainen tuli esittäytymään Maikille.
– Onpa hauska puhua suomea tässä opistossa jonkun kanssa, joka on oikea suomalainen!
Armas ojensi kätensä ja katsoi Maikkia silmiin.
– Ja tämäkös meni kuin salama lävitseni! Minä punastuin ja vaalenin ja sitten katsoin kauan ja pitkään hänen silmiinsä, aivan niin kuin olisin tahtonut ne hänen silmiinsä iäksi upottaa, ettei ne koskaan sieltä enää poes tulisi, Maikki on muistellut vuosikymmeniä myöhemmin.
Maikki oli pärjännyt Wegeliuksen teoriatunneilla heikosti, eikä rakastuminen parantanut asiaa. Nuottien sijasta hän kirjoitti jokaiselle nuottiriville: ”Armas, Armas, Armas”.
– Ja niin syttyi meissä suhde, joka päivä päivältä kehittyi ja kasvoi minun puoleltani täydellisenä uskollisuutena.
Armas vei Maikin kotiinsa ja esitteli vanhemmilleen, veljilleen ja sisarilleen.
– Pian tulikin minusta alituinen vieras siinä korkeasti sivistyneessä, aivan supisuomalaisessa ja taiteellisessa kodissa.
Järnefelteillä Maikki tutustui myös mm. Juhani Ahoon, Jean Sibeliukseen, Eero Erkkoon, Adolf Pauliin ja Robert Kajanukseen. Armaksen Aino-sisaresta - joka oli rakastunut Jean Sibeliukseen ja meni tämän kanssa naimisiin kesällä 1892 - tuli Maikin läheinen uskottu.
Leskoviitit
Armaksen kutsumus taiteilijaksi heräsi vasta, kun Wegelius onnistui 1888 saamaan maailmankuulun pianotaiteilijan, 22-vuotiaan Feruccio Busonin opiston pianonsoiton opettajaksi. Busonin johdolla Armas sai monipuolisen muusikonkoulutuksen, kehittyi taitavaksi pianistiksi ja oppi sekä partituurinlukua että partituurinsoittoa.
– Busoni se oli se meidän spiritus rector. Hän oli oikein kasvattaja. Hän avasi meille enemmän näköaloja kuin kukaan muu.
Busonin ympärille muodostui piiri, joka tapasi päivittäin.
– Ulkopuolella opistoa seurustelimme ahkeraan ja meillä oli semmoinen jonkinlainen klubikin, johon kuului mm. Sibelius, joka opiskeli viimeistä vuotta opistossa minun sinne tullessani. Klubiin kuului myös Adolf Paul, eräs Alexis Wennerberg ja veljeni Eero Järnefelt. Sen nimenä oli die Lescowiten ilman sen syvempää syytä, kuin että Busonin suuren koiran nimi oli Lesko, Armas on muistellut myöhemmin.
Leskoviitit tapasivat istua joko Ericsonin kahvilassa tai Kämpissä.
– Istuimme hyvin usein yhdessä ja kuunneltiin niitä Busonin selityksiä, milloin ne olivat esimerkiksi selostuksia sinfoniakonserteissa esitettäväksi tulevista teoksista, milloin sitten taas hän puhui kirjallisuudesta ja hyvin usein arkkitehtuurista – hän oli nimittäin melkein yhtä paljon kiinnostunut arkkitehtuurista kuin musiikista – ja kuljetti meitä mielikuvituksessa Italian ristiin ja rastiin ja Etelä-Saksan keskiaikaiset kaupungit tuomiokirkkoineen.
Wegelius ja Kajanus eivät olleet väleissä, eikä musiikkiopistolaisten ollut suotavaa seurustella Kajanuksen kanssa. Syksyllä 1888 kuitenkin tilanne muuttui, ja opistolaiset alkoivat käydä orkesterikonserteissa.
– Kajanuksen sinfonia- ja populäärikonserteissa istuttiin korvat hörössä ja tarkkaan siinä oppia ja ohjelmistoa tulevaisuuden varalle kerättiinkin, Armas on kertonut.
Helmikuussa 1889 saatiin kuulla myös Busonia itseään Kajanuksen orkesterin solistina.
Musiikkiopistolainen Jean Sibelius
Armas tutustui musiikkiopistossa myös ”samoissa hengen maailmoissa liikkuvaan” Jean Sibeliukseen, jonka kohtaaminen oli hänelle ”suoranainen ilmestys”. Armaan kuvauksen mukaan hento, hoikka ja tuuheatukkainen Sibelius opiskeli innokkaasti viulunsoittoa ja sävellystä. Pakollisessa kuorolaulussa hän sen sijaan oli surkea. Armas seisoi kuorossa Sibeliuksen vieressä ja lauloi samaa ääntä.
– Kun rupesin kuuntelemaan, mitä se siinä hörisi, niin katkonaisesti aivan vääriä ääniä!
Sibelius asui Kaivopuistossa, ja eräänä aamuna, kun Armas meni hänen luokseen, hän oli soittamassa viulua.
– Menin vaan sisään ja hän lopetti soittamisen. Kun katsoin, mitä hän oikein soitti, niin telineessä ei ollut mitään nuottia. Siinä roikkui vain suuri paperi, jossa luki saksaksi ”pitkiä vetoja”.
Tähän mennessä Armas ei ollut kuullut yhtään Sibeliuksen sävellystä.
– Puhuttiin muun muassa paljon musiikin väreistä, mutta ennen kaikkea musiikista sielunelämän välittömänä aineellisena kiteytymänä. Muuten, suoranaisia vaikutuksia Sibeliuksen musiikista en vielä siihen aikaan saanut. Sibelius kun oli perin pidättyväinen sävellystensä julkituomisessa.
Toukokuussa 1889 musiikkiopiston oppilaskonsertissa kantaesitettiin Sibeliuksen a-molli-kvartetto. Lahjakkaan oppilaan maine oli kiirinyt musiikkiopiston seinien ulkopuolelle ja tavoistaan poiketen Kajanus tuli kuuntelemaan Wegeliuksen opiston näytettä. Sibeliuksen kvarteton jälkeen Kajanus oli päätti, ettei kirjoita enää ainuttakaan säveltä.
Armaksen reaktio oli samanlainen, ja myöhemmin kuultuaan lisää Sibeliusta se vain vahvistui.
– Se vaikutus oli suorastaan – lamaannuttava. Sibeliuksen sävellyksiin tutustuttuani en itse viitsinyt enää paljon säveltääkään.
Syksyllä 1889 Sibelius matkusti Berliiniin jatkamaan sävellysopintojaan Albert Beckerin johdolla. Sinä lukuvuonna Armas sai musiikkiopistosta jo opettajan tehtäviä.
Salakihlat keväällä 1890
Huhtikuussa 1890 Maikki piti ensikonsertin, joka saavutti suuren suosion. Konsertissa Palokunnantalolla häntä avustivat mm. herrat Busoni ja Ojanperä.
Kun Maikki myöhemmin samassa kuussa esiintyi Muntra Musikanter –seuran juhlassa Seurahuoneella, suhde Armaan kanssa sai uuden käänteen. Maikki, joka hallitsi hyvin koketeerauksen, oli suostunut jo daamiksi franseesiin viidelle kavaljeerille.
– Mutta yksi, joka ei ollut pyytänyt yhteenkään, pyysi tanssimaan elämän tanssia kanssaan, veti syliinsä Seurahuoneella pitkän käytävän ikkunalla, suuteli, sanoi rakastavansa ja minä vaitiollen myönnyin kaikkeen tietämättä, olinko juuri taivaassa laulanut ja siitä palkinnoksi saanut tämän suutelon, joka vei kaiken tiedon, vai miten laitani oli. Sen vaan tiedän, etten tanssinut yhtään francaisia, kavaljeerit etsivät ja etsivät, vaan poissa oli Maikki.
– Aivan kun unessa olimme poistuneet juhlapaikalta, heittäneet tomusen tanssi- ja temmellyspaikan ja lähteneet ulos huhtikuiseen kevätyöhön suutelemaan ja uneksimaan tulevasta suuresta onnesta.
Aamuyöstä, kun Maikki tuli pensionaattiin, hän herätti kaikki asukkaat ja ilmoitti silmät säihkyen olevansa kihloissa.
Rakkauskirjeiden kesä 1890
Kesäkuussa Maikki ja Armas esiintyivät yhdessä Kansanvalistusseuran laulu- ja soittojuhlilla Jyväskylässä. Konsertin jälkeen Maikki matkusti kesäksi vanhempiensa luo Joensuuhun ja Armas omien vanhempiensa kesäpaikkaan Ähtäriin.
Koko kesän Armas ikävöi Maikkia, kärsi, kirjoitti helliä rakkauskirjeitä ja suunnitteli matkaa Joensuuhun. Joensuussa Maikki odotti malttamattomasti Armasta tulevaksi.
Kesä kului, Armasta ei kuulunut, ja vähitellen Maikki alkoi kirjeissään jo epäillä tämän rakkautta. Armaksen alituinen ongelma oli rahapula, eikä hän uskaltanut pyytää matkarahoja Joensuuhun isältään.
Armaksen Joensuun matkasta ei tullut mitään, sen sijaan hän matkusti Sibeliuksen kanssa Wegeliuksen huvilalle Kuusisaareen. Sieltä hän kirjoitti Maikille iloisen kirjeen, missä kehui olevansa lystissä, mainiossa seurassa. Pettynyt Maikki vastasi kiukkuisella kirjeellä, josta puolestaan Armas loukkaantui.
Kohtaaminen kadulla ja jäähyväiskonsertti
Syksyllä 1890 molemmat nuoret valmistelivat lähtöä ulkomaille, Maikki Pariisiin ja Armas Berliiniin.
Kesän jälkeen kohtaaminen Helsingissä kadulla oli Maikille hirvittävä järkytys.
– Tapasin kadulla sulhaseni toisen kanssa. Hän se oli ollut se este, ettei hän päässyt kesällä luokseni, M. Wegeliuksen sukulainen, kaunis ja keimaleva Emi-neiti. Oli maailmannainen, poltti paperosseja, joi ja juotti Armaalle konjakkia ja kiehtoi kaikin keinoin minun omani. Kun hänet näin tapasin toisen kanssa, mustui silmäni, olin menehtyä siihen paikkaan, täytyy ottaa hevonen ja suoraa päätä täti Heinzien luo.
Maikin oli kuitenkin koottava itsensä Pariisin matkan jäähyväiskonserttiin. Seisoessaan lavalla laulamassa hän huomasi Armaan konserttisalin ovella.
– Tuntui siltä kuin siinä jäähyväiskonsertissa olisi ollut vaikea pidättää itkuani. Lauloin sydämeni pohjasta iloni ja suruni kaikista vaiheista ja yleisö oli niin haltioissaan, että vilkuttivat nenäliinoilla ja huusivat ”Eläköön! Onnea matkalle!”. Ja ylioppilaat vielä ylioppilastalon ulkopuolella huusivat ”Eläköön! Eläköön!”
Nuottikäärö laivarannassa
Konsertin jälkeisenä päivänä Maikki nousi Helsingin satamassa Uraniaan.
– Paljon kukkia sain ja paljon saattajia oli, vaan yhtä, jota odotin, en nähnyt. Jo viskattiin laiturilta köydet, laiva liikahti ja Urania ulvoi kun suuri leijona ja mitäs näin? Kalpea nuorukainen kiirein askelin lähenee laivaa, kepin nenässä nuottikäärö, jonka minulle ojensi. Sydämeni oli ilosta ja hämmästyksestä pudota laiturille. Otin käärön, vaan en uskaltanut siihen katsoa enkä voinutkaan, sillä silmäni seurasivat kalpeata nuorukaista niin kauan kun kaikki hävisi, laituri, kaupunki.
Nuottikäärössä oli Armaan Heinrich Heinen runoon säveltämä laulu Ich stand in dunkeln Träumen, joka oli omistettu Maikille.
Nellie Melban kanssa samalla opettajalla
Maikki vietti laivassa kolme päivää Amerikkaan matkustavien siirtolaisten keskellä, nousi maihin Kööpenhaminassa, vaihtoi junaan ja saapui lopulta Pariisiin St. Lazaren asemalle.
Hän oli saanut senaatin 3000 markan apurahan ulkomaisia opintoja varten, mutta pappa Pakarisen rahoja tarvittiin silti kipeästi.
– Isäni asettaman matkakreditiivi oikeutti minua milloin tahansa käymään pankkiiriliike Schmidt & Konow’lta, Avenue de L’opera 10 nostamassa rahoja niin paljon kuin vaan tarvitsin. Minun täytyy myöntää, että jotenkin ahkerasti käytin hyväkseni mainittua oikeutta.
Pariisissa Maikki hakeutui heti kuuluisan Mathilde Marchesin yksityisoppilaaksi. Koelaulua ei tarvittu, sen sijaan opettaja otti ensimmäiseksi puheeksi laulutuntien maksuasiat. Marchesin taksa 700 frangia kuukaudessa oli huimaava summa. Marchesi tiesi arvonsa, sillä mm. maailmantähti Nellie Melba oli hänen oppilaitaan. Myöhemmin myös Maikki, La petite Maikka pääsi esiintymään samaan Marchesin oppilaiden näytökseen Melban kanssa.
Armas matkustaa Berliiniin syksyllä 1890
Maikin lähdön jälkeen Armas matkusti jatkamaan opintojaan Berliiniin. Kirjeet kulkivat Berliinin ja Pariisin välillä, mutta niiden sävy oli ”virallinen”.
Berliinissä Armas opiskeli saman Beckerin johdolla, jonka oppilaana Sibelius oli ollut edellisenä vuonna. Sibelius oli jatkamassa nyt opintojaan Wienissä.
Berliinissä Armas tutustui niihin uusiin virtauksiin, joista Busonin piirissä oli puhuttu, mutta ennen kaikkea Wagner tuli nyt hänen elämäänsä.
– Jouduin kerta kaikkiaan mielettömän Wagner-kuumeen valtaan, olin kyltymätön kuin narkomaani. Ja sitä lumousta kesti kauan. Se tuli niin kuin sellainen kuume, joka tempasi miehen kerrassaan aivan hillittömään, arvosteluttomaan huumaan, jota ei voi verrata muuhun kuin tuliseen rakastumiseen, joka ei myöskään arvostele eikä harkitse, ei näe eikä kuule.
Armas kävi katsomassa Tristanin ja Isolden seisomapaikalta 15 iltana peräkkäin. Seisomapaikka maksoi hänelle yhden saksanmarkan.
– Ne taiteilijat, joilla oli minuun suurin vaikutus tänä aikana ja jotka vaikuttivat erityisesti tähän minun kapellimestarin ammattiini, olivat Hans von Bülow ja Felix Weingartner. Bülow johti Berliinin filharmonikkoja. Hänen terästaltalla muovailemansa Beethovenin sinfoniat painuivat iäksi muistoon. Romanttisella tavalla täydensi häntä Weingartner, joka oli oopperan kapellimestarina. Bülowia kunnioitettiin ja ihailtiin, Weingartneria palvottiin ja rakastettiin.
Armas sai Berliinissä myös sävellyksen valmiiksi. Syntyi Lyyrinen alkusoitto, jonka Kajanus johti orkesterinsa konsertissa maaliskuussa 1892. Hufvudstadsbladetin arvostelija Bis vertasi Armasta Sibeliukseen Armaan eduksi. Sibeliukselta oli toistaiseksi kuultu vasta E-duuri-alkusoitto ja Balettikohtaus. Kullervon kantaesitys oli tulossa heti huhtikuun lopulla 1892.
Myönnytyksiä
Tullessaan kesän 1891 alussa Suomeen Maikilla oli ”yksi toivo vaan sydämessä”, että hän ”tapaisi rakkaansa ja kaikki tulisi hyväksi jälleen”. Näin ei kuitenkaan käynyt. Maikki vietti kesän perheensä parissa Joensuussa ja palasi syksyllä Pariisiin.
Myöskään seuraavana alkukesänä 1892 Maikki ja Armas eivät tavanneet, mutta kirjeenvaihto jatkui. Elokuussa tapahtui kuitenkin käänne. Armas oli saanut Maikilta kirjeen, joka teki hänet suunnattoman iloiseksi.
– On niin hauska lukea kirjettä, josta huomaa suoruutta ja myöntämistä. Myöntäminen onkin meille ihmisille vaikein oppia. Kuinka monet viat ovat päässeet meissä juurtumaan juuri sen tähden, ettemme ole niitä ajoissa myöntäneet oleviksi, Armas kirjoitti.
Yhdessä Pariisiin syksyllä 1892
Lokakuussa 1892 oli Armaksen ensiesiintyminen kapellimestarina. Kajanus antoi hänen johtaa oman Lyyrisen alkusoittonsa populaarikonsertissa, mutta johti muut teokset itse.
Muutamaa päivää myöhemmin Maikki antoi yliopistolla Pariisin läksiäiskonserttinsa. Yleisömenestys rohkaisi häntä toistamaan konsertin Palokunnantalolla, ja silloin hänen säestäjänään oli Armas. Ennen Pariisia pariskunta konsertoi vielä Hämeenlinnassa ja Turussa.
Marraskuussa Maikin ja Armaan rakkauskirjeet kulkivat jo Pariisin eri kaupunginosien välillä.
Maikki ei ollut aivan tyytyväinen edistymiseensä Madame Marchesin oppilaana. Hän vaihtoi nyt opettajaa Madame Bertramiin, ja muuttui mezzosopraanosta koloratuuriksi.
Armas puolestaan hakeutui kuuluisan säveltäjän, Pariisin konservatorion professorin Jules Massenet’n oppilaaksi.
– Jouduin siellä kyllä sellaisen miehen kuin Massenet’n tuttavuuteen ja tavallaan oppilaaksikin, mutta suoraan sanoen en siellä kostunut juuri muuta kuin että kypsyin näissä orkesteriasioissa. Kuuntelin ahkerasti mm. Colonnen ja Lamoreux’n johtamia erinomaisia konsertteja. Wagner-intoni sai muuten Pariisissakin ravintoa, sillä Massenet oli suuri Wagner-ihailija ja otti aina, kun muu puhuttava oli loppunut, esiin Mestarilaulajien partituurin selitellen sen salaisuuksia ja orkesterisoitinnusta.
Armas sai Pariisissa kuitenkin valmiiksi 6-osaisen orkesterisarjan Serenadi, jonka Kajaus otti jälleen orkesterinsa ohjelmaan. Armasta ei kiinnostanut Pariisissa kuitenkaan säveltäminen tai Massenet.
– Minua kiinnosti niihin aikoihin Pariisissa vallan toinen M enkä niistä Massenet’n opetuksista tainnut suuriakaan hyötyä, Armas on muistellut.
"Satumaiselle tuntui kulkea kultani kanssa Bois de Boulognissa"
Yhdessä Armas ja Maikki kävivät konserteissa, oopperoissa ja museoissa. Maikin ”pitkä suru ja kaiho oli yht’äkkiä muuttunut rajattomaksi riemuksi”.
– Ihanassa kukkajuhlassa kesän helteessä me kuleksimme puolipyörryksissä rakkauden kuumeesta. Ja niin satumaista kun tänlaiset Pariisin kukkajuhlat ovat, niin satumaiselle minusta tuntui kulkea kultani kanssa Bois de Boulognissa, ja ajatuksissa väkisinkin kietouduin niin kuin ruusurankka häneen, tuntui aivan kun yhdeksi sulaisimme ja siinä horrostilassa veikin sulhoni minut omaan kortteeriinsa eikä minun omaani. Suutelojen lopputulos oli täydellinen yhteensulautuminen – ja horrostilasta heräsin vasta aamulla – kun joku naputti ovelle. Ovi avattiin ja sisään astui - Albert Edelfelt. Emme edes olleet hämillämme, vaan selitimme olevamme naimisissa.
Vuosikymmenen häät Joensuussa
Elokuun 25. päivänä 1893 vihittiin Joensuussa kaupungin ylpeys, laulajatar Maikki Pakarinen ja pianisti ja säveltäjä Armas Järnefelt. Häitä juhlittiin, syötiin, juotiin ja tanssittiin kolme päivää. Maikin naimisiinmenon kunniaksi Pakaristen kesähuvilan Lähtelän rantaan rakennettiin tekosaari, jonne johti silta. Tummenevassa elokuun illassa Maikin ja Armaan rakkautta juhlittiin mahtavalla ilotulituksella.
Lue Armas ja Maikki Järnefeltin rakkaustarinan jatko Maikki Järnefelt-Palmgrenin syntymäpäivänä 26. elokuuta.
Musiikin syntymäpäiväkalenterin kuvittaja Lassi Rajamaa on Sibelius-Akatemian rehtori emeritus ja Rondo-lehden kuvakolumnisti.
Lähteet ja linkit
Armas Järnefelt's Society.
Järnefelt, Arvid: Vanhempieni romaani. WSOY. Porvoo 1928.
Koivulehto, Marja-Liisa: Maikki Järnefelt-Palmgren - laulajattaren elämä. WSOY. Porvoo 1987.
Lappalainen, Seija: Järnefelt, Armas (1869-1958). Suomen kansallisbiografia 13.10.2004.
Lappalainen, Seija: Järnefelt-Palmgren, Maikki (1871-1929). Suomen kansallisbiografia 13.10.2004.
Lindfors, Jukka & Rytsä, Paavo: Armas Järnefelt ja Sibelius. Yle Elävä arkisto 8.9.2006.
Marvia, Einari: Suomen säveltäjiä I. Armas Järnefelt. WSOY. Porvoo 1965.
Salmi, Hannu (toim.): Armas Järnefelt: Kahden maan mestari. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Helsinki 2009.
Sirén, Vesa: Suomalaiset kapellimestarit Sibeliuksesta Saloseen, Kajanuksesta Franckiin. Otava. Keuruu 2010.
Wikipedia: Armas Järnefelt.
Wikipedia: Maikki Järnefelt-Palmgren.
Katso ja kuuntele
Järnefelt, Armas (säv) & Leino, Kasimir: Sunnuntaina. Jorma Hynninen, baritoni & Ilkka Paananen, piano.
Järnefelt, Armas: Berceuse. Erkki Rautio, sello & Izumi Tateno, piano.
Järnefelt, Armas: Laulu tulipunaisesta kukasta. Musiikkia elokuvaan. Gävlen sinfoniaorkesteri joht.Jaakko Kuusisto.
Arkisto: Näin kohtasin musiikin - Armas Järnefelt kertoo
