Jorma Panula oli 18-vuotias istuessaan ensimmäisen kerran elämässään sinfoniakonsertissa. Ravelin Bolero Helsingin yliopiston juhlasalissa oli niin mahtava elämys, että Jorma ryhtyi seuraamaan kaikkia orkesteriharjoituksia partituurin kanssa. Alkoi Panulan pitkä tie kapellimestariksi ja ennen kaikkea arvostetuksi kapellimestarien kouluttajaksi. – Kuuntele Soivassa arkistossa Jorma Panula
1940-luvun lopulla Jorma Panula oli nälkäinen, junan tuoma nuori mies, joka seurasi tarkasti, mitä ympärillä Helsingissä tapahtui:
– No, kun maalla asuu, ei saa perkeles nuotteja, mitä ny rariosta jotaki vähä, johan sitä näläkä tuloo!
Jalkapuoli Elis oli mainio pelimanni
Jorman isä, kauhajokelainen Elis Panula oli menettänyt pikkupoikana tapaturmaisesti toisen jalkansa. Kun muut pojat juoksentelivat pihoilla ja pelloilla, Elis joutui pysyttelemään sisällä tuvassa. Hän viihdytti itseään soittamalla mandoliinia, huuliharppua ja viulua ja kehittyi mainioksi pelimanniksi.
Elis matkusti jopa Helsinkiin ja opiskeli Musiikkiopistossa viulua Eino Raition oppilaana. Hän palasi kuitenkin takaisin Kauhajoelle ja ryhtyi maamieskoulun käsityönopettajaksi.
– Kaikki tykkäs isän viulun äänestä, se soitti tuntehella ja sielukkahasti. On sitä muukki sanonu. Erityysesti hänen tulkintansa Händelin Largosta on jäänyt soimahan mielehen, Jorma on muistellut isäänsä.
Elis jatkoi musiikin harrastamista. Perheessä oli oma trio, kaksi viulua ja kantele. Panulan pojat Kauhajoelta kävivät soittokeikalla aina Karjalankannaksella asti. Tällä reissulla Elis löysi Viipurista itselleen morsiamen, Elsan.
Elsa oli Viipurin lääninsairaalassa Toivo Kuulan sairaanhoitajana
Taipalsaarelta kotoisin oleva Elsa Huhtinen oli sairaanhoitaja, joka harrasti innokkaasti pianonsoittoa. Elsa työskenteli sairaanhoitajana Viipurin lääninsairaalassa. Toukokuussa 1918 Elsan potilaana oli mm. säveltäjä Toivo Kuula, jota oli ammuttu kuolettavasti vappuna Viipurin Seurahuoneella.
Kauhajokelainen Elis Panula ja viipurilainen Elsa Huhtinen menivät naimisiin 1928. Elokuun 10. päivänä 1930 heille syntyi Kauhajoella esikoispoika Jorma. Vuonna 1931 Jorma sai veljen Timon, ja 1934 syntyi perheen kuopus, Mauno.
Panuloilla musisoitiin. Eelis soitti viulua ja Elsa pianoa ja molemmat antoivat soittotunteja. Välillä he kävivät Seinäjoella elokuvateatterissa säestämässä mykkäfilmejä. Kun Kauhajoelle perustettiin oma orkesteri, Eliksestä tuli pian sen johtaja. Pojista Jorma alkoi soittaa viulua, Timo selloa ja Mauno klarinettia.
”Yritä lukkarikouluun!”
Toisin kuin musiikista, Jorma ei innostunut koulunkäynnistä. Kun oppikoulussa oli hänen mielestään liian vähän musiikkia, hän perusti oman poikakuoron. Hän pani pystyyn myös tanssiorkesterin, jonka keikoista sai vähän taskurahaa.
Oppikoulun seitsemänneltä luokalta Jorma päätti jättää koulun kesken. Hän meni paikkakunnan kanttorin pakeille ja kertoi tälle, että halusi konservatorioon.
– Voi poika, poika, ei sinne noin vain mennä! kanttori huudahti. Soita nyt edes joku kappale!
Jorma soitti kanttorille pianolla Erkki Melartinin Prinsessa Ruususen juhlamarssin.
– Ei sinne Akatemiaan ehkä pääse, mutta yritä lukkarikouluun, kanttori ehdotti.
Jorma pyrki ja sai kutsun Helsingin Kirkkomusiikkiopiston pääsykokeisiin. Hän pakkasi matkalaukkunsa ja matkusti junalla 12 tuntia pääkaupunkiin.
– Mä ajattelin, että tänne kun tultihin, niin täältä ei niin vain takaasin lähäretä ja kolokytä kilua painava kapsäkki oli sitä varten nottei näläkä heti yllätä.
”Tääl ois vielä yksi hikinen mies!”
Helsingin rautatieasemalta nuorukainen raahautui kapsäkkeineen Ullanlinnaan Laivurinkatu 6:een, Armas Maasalon kotiosoitteeseen.
Ovella piika totesi Jormalle viileästi:
– Ei herra ole täällä, tämä on herran asunto. Teidän täytyy ottaa trollikka.
– No mikä sellaanen trollikka?
Jorma löysi Pohjoiselle Rautatiekadulle pääsykokeeseen puolitoista tuntia myöhässä. Muut pyrkijät olivat jo lähteneet. Vahtimestari huikkasi lautakunnalle:
– Tääl ois vielä yksi hikinen mies.
Lautakunnasta olivat paikalla kuoronjohtajat Armas Maasalo ja Martti ”Pyssy” Turunen.
– No tulkoot tänne, katsotaan!
– Voitta arvata, kun pihaustakaan ei 12 tuntihin oo puhunu paitti piialta kysyny osootesta, niin ei siinä mitään lauleta, Jorma on avautunut pyrkimisestään vuosia myöhemmin.
Äänellisistä puutteista huolimatta Jorman ”korva” oli huippukunnossa. Kun lautakunta pyysi häntä vielä soittamaan jotain pianolla, hän soitti Melartinin Prinsessa Ruusunen - ja kirkkomusiikkiopiston ovat aukenivat hänelle.
Muusikkona kirkossa, ravintolassa ja tanssisalissa
Jorma tuskastui kuitenkin pian ”kanttorillisessa opetuksessa”, marssi vararehtori Maasalon puheille ja sai luvan suorittaa kanttorin tutkinnon puolessatoista vuodessa. Samalla hän otti sävellystunteja tunnetuilta säveltäjiltä, Selim Palmgrenilta ja Aarre Merikannolta.
Jorma valmistui kanttori-urkuriksi Helsingin Kirkkomusiikkiopistosta 1949.
– Mull oli paperit ja mä olin Suomen nuorin kanttori pari vuotta ja vielä alle kakskymppinen.
Hän sai sivu-urkurin töitä Töölön seurakunnasta. Pääurkurina toimi Taneli Kuusisto, joka suhtautui nuoreen kollegaan isällisen ystävällisesti ja opastaen mm. liturgiassa.
Kanttorin tulot eivät riittäneet kuitenkaan elämiseen. Jorma soitti tanssimusiikkia Helsingin ravintoloissa, Kaisaniemessä, Elannossa ja Kaivotalossa ja säesti tanssia Airi Säilän balettikoulussa.
– Mä rupesin improvisoimahan, en jaksanu niitä nuottia lukia, pistelin sinne kaikennäkööstä omaani sekahan ja tuttuja virsiä, mutta prutkuttelin ne aina tietenkin oikees rytmis!
Ensi kertaa sinfoniakonsertissa 18-vuotiaana
Jorma Panula oli 18-vuotias, kun hän ensimmäisen kerran elämässään meni sinfoniakonserttiin. Yliopiston juhlasalissa Helsingin kaupunginorkesteria johti Martti Similä.
– Olin pyntänny itteni mustahan pukuhun ja kravattikin oli, ja etupenkkiin ostin tiketin.
Jorma ei vielä tiennyt, että konsertteihin oli opiskelijoille myös edullisia lippuja.
Nyt hän näki ensimmäisen kerran ”pingviininnäköisiä miehiä”, orkesterimuusikoita frakeissa. Orkesterin eteen tuotiin pikkurumpu ja nuori mies poikamaisessa puvussa alkoi rummuttaa Ravelin Boleroa: ”Tantakata, tantakata, tantakata…”.
– Tää oli mun ensimmäinen konsertti ja s´oli tosi mahtava!
Partituurien kanssa orkesteriharjoituksissa
Tämän jälkeen Jorma hankki itselleen kaikki saatavilla olevat partituurit. Sibelius-Akatemian nuotistosta häntä auttoi partituurien kanssa kirjastonhoitaja, säveltäjä Helvi Leiviskä. Partituurit kainalossa Jorma paineli aamuisin yliopiston juhlasaliin seuraamaan kaupunginorkesterin harjoituksia. Ruokatauon jälkeen saliin tuli harjoittelemaan Radio-orkesteri.
– Eli päivät pitkät mä vietin oikiastaan sielä, opiskelin nimenomaan partituureja.
Välillä harjoituksissa Jorma ihmetteli, miksei kapellimestari pannut poikki, vaikka soittajat soittivat vääriä ääniä, ja välillä, että miksi katkaistiin, kun olisi voinut ”vetää noin vaan”. Orkestereilla oli harjoituksia konsertteihin nähden vähän. Lisäksi kaupunginorkesterin soittajilla kiire, sillä illalla piti säestää Bulevardilla oopperoita.
Vuonna 1949 Jormalle avautui mahdollisuus päästä itse johtamaan. Hän jätti Helsingin hetkeksi ja lähti kapellimestariksi Vaasan suomalaiselle näyttämölle.
Leo Funtekin kapellimestariluokalla
Syksyllä 1951 Jorma palasi Helsinkiin ja jatkoi opintojaan Sibelius-Akatemiassa Leo Funtekin kapellimestariluokalla. Oppilaita oli 13 ja he muodostivat heti oman yhtyeen, ”kapubändin”.
Slovenialainen Funtek oli monipuolisesti sivistynyt kulttuuripersoona. Hän oli sekä kapellimestari että taitava viulisti ja pianisti ja myös erinomainen sovittaja. Funtekilla oli kiukkuisen miehen maine, mutta oppilaitaan kohtaan hän oli lämmin ja huumorintajuinen. - Samansuuntaisia luonnehdintoja on esitetty myös Jormasta. Häntä on sanottu suorapuheiseksi, nopealiikkeiseksi ja ärhäkäksi. Lähipiirin mukaan "äkkiväärä pohojalaanen" on otettu rankemmin kuin hän itse on tarkoittanut.
Joka tapauksessa Jorma piti kovasti opettajastaan Leo Funtekista ja arvosti korkealle tämän tinkimätöntä ammattitaitoa.
Kapellimestari maksaa
Jorma Panula valmistui kapellimestariksi Sibelius-Akatemiasta vuonna 1953 ja piti seuraavana vuonna ensikonsertin. Hän valitsi konserttiin soittamaan Helsingin teatteriorkesterin, jonka muusikot joutui itse kustantamaan.
Konsertti Konservatorion salissa onnistui hyvin ja sai kiittävät arvostelut, mutta Jorma, nuori perheenisä, maksoi debyyttinsä laskua seuraavat kaksi vuotta.
Musiikin syntymäpäiväkalenterin kuvittaja Lassi Rajamaa on Sibelius-Akatemian rehtori emeritus ja Rondo-lehden kuvakolumnisti.
Lähteet ja linkit
Almila, Atso & Panula, Jorma: Vaistoa on vaikia opettaa. Teos. Juva 2010.
Dahlström, Fabian: Panula, Jorma. Suomen Kansallisbiografia 22.12.2006.
Konttinen, Anu: Panulan luokka. Otava. Keuruu 2003.
Sirén, Vesa: Suomalaiset kapellimestarit. Sibeliuksesta Saloseen, Kajanuksesta Franckiin. Otava. Keuruu 2010.
Taajamaa, Bruno: Jorma Panula. Maestron muotokuva. Recallmed. Klaukkala 2002.
Wikipedia: Jorma Panula.
Katso ja kuuntele
Klassinen Suomi. Opintie. Jakso 6/10. Musiikkikoulutus on todellinen suomalaisen musiikin menestystarina. Jakso kertoo opettajista ja oppilaista, Viuluviikareista ja tulevista ammattilaisista. Mukana mm. Géza Szilvay ja Jorma Panula.
Aristoteleen kantapää jatkaa orkesterin johtamisesta tälläkin viikolla. Mestarikapellimestari Jorma Panula kertoo, miten orkesterinjohtajan kannattaa viestittää soittajille onnistumisista ja epäonnistumisista. Panula muistuttaa, että kapellimestari on konsertissa orkesteria, ei yleisöä varten.
Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Tina Cavén.
Ruma Elsa. Ensio Rislakin tekstiin perustuva musiikkikomedia poikatyttö Elsasta ja hänen perheestään. (1965) Rooleissa: Birgitta Ulfsson (Viivi Kassel), Iris-Lilja Lassila (Paula), Tarja-Tuulikki Tarsala (Irma), Liisamaija Laaksonen (Elsa), Lasse Pöysti (Taavi Harjula), Helge Herala (Erkki Karilo), Ismo Kallio (Pertti Oras), Kaarlo Juurela (Usko Aamunen), Emma Väänänen (Minni), Heikki Värtsi (balettimestari) sekä Aarre Karen, Uljas Kandolin, Risto Mäkelä, Tommi Rinne, Oiva Sala alias Oiva Salin ja Oke Tuuri (yliopiston professoreita). Ohjaaja: Sirppa Sivori-Asp. Musiikki: Jorma Panula.
