Säveltäjä Kimmo Hakola kypsytti ensimmäistä sinfoniaansa kymmenen vuotta. Hakola selätti nuoruutensa rimakauhun ja sinfonia valmistui 60-vuotispäiväksi. Sinfonian toisen osan In memoriam Hakola omisti edesmenneille ystävilleen.
Joulukuussa 2018 säveltäjä Kimmo Hakola oli konsertin väliajalla toimittaja Janne Palkiston haastateltavana. Radion sinfoniaorkesterin oli määrä kantaesittää seuraavaksi kapellimestari Hannu Linnun johdolla hänen ensimmäinen sinfoniansa.
Haastattelussa oli juhlan tuntua. Hakola oli täyttänyt kesällä 60 vuotta. Ensimmäisen sinfonian säveltäminen oli vienyt kymmenen vuotta, mutta nyt säveltäjä myhäili helpottuneena.
– Nyt kun saan tämän alta pois, minulla on suunnitelmat jo seuraavaan sinfoniaan. Toivottavasti tämä loppuelämä luistaa näiden sinfonioiden kanssa vähän paremmin. Nyt ei ole enää sellaisia lukkoja, joita pelkäisin säveltäjänä.
”Rupesin villiksi ja soittelin kaikenlaista”
Heinäkuun 27. päivänä 1958 syntynyt Kimmo Hakola ryhtyi pikkupoikana soittamaan ensin viulua ja otti sitten mukaan myös pianon. Hänen vanhempansa eivät olleet erityisen perillä musiikista.
– Heille riitti, että siellä se taas hinkkaa viulua tai pianoa. Mutta minua ei tarvinnut kehottaa, Hakola on kertonut myöhemmin.
Jossain vaiheessa viulu- ja pianoetydit alkoivat kyllästyttää.
– Tuli tunne, että mitä jos improvisoisin ja soittelisin omiani. Rupesin villiksi ja soittelin kaikenlaista. Kirjoittelin myös kaikenlaista, mielikuvituksellisia partituureja, mielikuvituksellisia teoksia osaamatta nuottikirjoituksen kaikkia sääntöjä.
Itseoppinut nuori Hakola ryhtyi kirjoittamaan musiikkia.
– Myöhemmin menin sitten musiikkiopistoon ja Sibelius-Akatemiaan toteamaan, mitä minun pitää osata.
Hakolan teosluettelo alkaa vuodesta 1977. Hän opiskeli ensin sävellystä yksityisesti Einojuhani Rautavaaran johdolla. Vuonna 1981 hän pääsi Sibelius-Akatemiaan, missä hänen opettajiaan olivat myös Eero Hämeeniemi ja – ikätoveri – Magnus Lindberg.
Ikänsä puolesta Hakola olisi voinut olla Korvat auki –säveltäjä. Hänen polkunsa säveltäjäksi kulki muita, myöhempiä reittejä. Läpimurto tapahtui 1987, kun Hakolan ensimmäinen jousikvartettonsa voitti Pariisissa Unescon säveltäjärostrumin.
Miettimisvuosia
Nykyään Kimmo Hakolan teosluettelo on laaja, se sisältää yli sata teosta. Tammikuussa 2018 valmistuneen ensimmäisen sinfonian opusnumero on 100. Säveltäminen ei ole kuitenkaan käynyt aina helposti. Hakola palaa nuoruutensa pelkoihin ja omaan vaatimustasoonsa:
– Sain nopeasti isoja tilauksia, silloin kun voitin sen Unescon Rostrumin. Olin nuori ja tietenkin ne paineet voiton myötä olivat aika hurjia. Sain kansainvälisiä tiedusteluja ja muitakin tilauksia. Halusin, että jatko olisi yhtä laadukasta. Siinä tuli sitten miettimisvuosia.
– Nyt jäljestäpäin - ihmisen aivothan ovat semmoiset, että mukavammin pärjää itsensä kanssa, kun ajattelee, että - se oli hyvä koulu. Näin sen piti mennäkin, vaikka tiedän, että olisi se voinut mennä toisellakin tapaa.
Konserttoja
Kolme vuotta myöhemmin, miettimisen jälkeen 1991 Hakola voitti samaisen Unescon säveltäjärostrumin uudelleen sello-bassoklarinettikappaleellaan Capriole.
Seuraava merkkitapaus oli pianokonserton kantaesitys Helsingin Juhlaviikoilla 1996. Tätä teosta Hakola oli säveltänyt vuodet 1991–1996. Pianokonsertosta sanotaan, että se on ”suomalaisessa musiikissa ennenkuulumattoman teosjärkäle sekä mittasuhteiltaan, ilmaisuvoimaltaan että tyylikirjoltaan”.
Pianokonserttoa seurasivat useat muut konsertot mm. oboelle, huilulle, sähkökanteleelle, kitaralle. Kari Kriikun kantaesittämä klarinettikonsertto vuodelta 2001 on ollut suoranainen jymymenestys.
Vuonna 2011 Hakola joutui pyyhkimään pölyt vanhasta viulustaan, kun hän kirjoitti viulukonserttoa John Storgårdsille. Viulukonsertto oli kölniläisen WDR:n sinfoniaorkesterin ja Helsingin kaupunginorkesterin yhteistilaus ja Storgårds kantaesitti teoksen 2012.
Syksyllä 2017 Kimmo Hakola sävelsi kaksoiskonserton viululle ja alttoviululle Tapiola Sinfoniettan tilauksesta. Solisteina kantaesityksessä olivat taiteilijapari Minna Pensola ja Antti Tikkanen.
Oopperoita ja oratorioita
Kimmo Hakolan laajaan teosluetteloon sisältyy kuusi oopperaa; Marsin mestarilaulajat (2000), Sinapinsiemen (2000), Vierivä kivi (2008), Mara ja Katti (2011), Savonlinnan Oopperajuhlien tilaus, opera buffa La Fenice (2011) ja taidemaalari Akseli Gallén-Kallelasta kertova monologiooppera Akseli (2012).
Teosluettelossa on myös kaksi laajamuotoista oratoriota. Pariisin Ircamin tilaama La Sacrifice vuodelta 2002 liittyy Andrei Tarkovskin samannimiseen elokuvaan. Teos sai Teosto-palkinnon 2003.
Song of Songs vuodelta 2006 on lähes puolitoistotuntinen teos kuorolle, orkesterille ja solisteille, ja kantaesitettiin Espoon kuorofestivaalilla 2006.
Rimakauhua ja irtipäästämistä
Radion sinfoniaorkesterin tilausta, ensimmäisen sinfonian kantaesitystä sovitettiin konserttikalenteriin jo 2010, mutta kantaesitys toteutui vasta kahdeksan vuotta myöhemmin.
Hakola tunnustaa, että sinfonian säveltäminen on ollut hänelle haaste.
– Sinfonia on ollut minulle vähän niin kuin hankala lajityyppi johtuen nuorena hankitusta rimakauhusta. Mutta kuusikymppisenä, kun on tullut miehenikään, ovat nämä asiat minun osaltani kohta puolin käsitelty.
Rimakauhulla Hakola viittaa kasvavaan itsekritiikkiin.
– Sinfonia vaatii oikeastaan itsekritiikin suhteen sellaista henkistä kasvua, että luovuttaa sen käsistään eikä pidä itsellään. Itsellään panttaaminen ja hiominen voi mennä joskus liiallisuuksiinkin, ja aletaan olla siinä rajalla, että jos ei napanuoraa katkaista nyt, niin sitä ei katkaista koskaan. Tämä henkinen kypsyminen siihen irtipäästämiseen on ollut tärkeätä tämän teoksen kohdalla.
Samalla, kun Hakola on kypsytellyt sinfoniaansa, hän on säveltänyt muita teoksia ja toiminut musiikkifestivaalien johtajana, musiikkikilpailujen puheenjohtajana ja lukuisissa luottamustehtävissä mm. Teoston hallituksen varapuheenjohtajana.
– En minä näitä kaikkia vuosia ole käyttänyt vain sinfonian säveltämiseen. On ollut ajanjaksoja, jolloin asiat ovat kypsyneet. Sitten taas on edetty.
Surusta tehty sinfonia
Ensimmäisen sinfonian säveltämiseen on liittynyt Hakolalla myös surutyötä. Sinfonian toinen osa, In memoriam on omistettu kahdelle edesmenneelle läheiselle ihmiselle. Toinen heistä on Hakolan nuoruuden rakastettu, ja toinen hänen opettajansa Risto Väisänen.
– Olen Ristolle hyvin paljon kaikesta velkaa. Hän on ollut pitkäaikainen satsiopin opettajani. Olen opiskellut oikeastaan koko länsimaisen musiikin historian hänen johdollaan. Vielä ihan lähivuosina olen käynyt hänen kanssaan läpi länsimaista repertuaaria.
Risto Väisänen menehtyi 71-vuotiaana lokakuun alussa 2018.
– Häntä ei juuri tunneta taideyliopiston ulkopuolella, mutta kaikki ammattilaiset tietävät, että Risto oli todella hyvä opettaja.
Kimmo Hakola kuvailee ensimmäistä sinfoniaansa:
– Tässä musiikissa on tämmöisiä Debussy-vivahteita, impressionistisia tuokioita, mutta kaikella on tarinallinen syy-yhteys. Tietyllä tavalla musiikki niin kuin vaipuu ikuisuuteen…
Hakola, Kimmo: Sinfonia nro 1. Radion sinfoniaorkesteri, joht. Hannu Lintu. Musiikkitalo 12.12.2018.
Musiikin syntymäpäiväkalenterin kuvittaja Lassi Rajamaa on Sibelius-Akatemian rehtori emeritus ja Rondo-lehden kuvakolumnisti.
Lähteet ja linkit
Fennica Gehrmann. Kimmo Hakola.
Hakola, Kimmo: Säveltäjänä Suomessa - Kimmo Hakolan puheenvuoro. Artikkeli ja video. Kantapöytä 28.1.2015.
Lehtonen, Tiina-Maija: Kimmo Hakola orkestroi omat Aleksis Kivi-laulunsa. Artikkeli ja video. Yle klassinen 7.11.2011.
Music Finland - Composers & repertoire. Kimmo Hakola.
Suomen Musiikkikustantajat: vuoden säveltäjä on Kimmo Hakola. Suomen Säveltäjät 5.9.2018.
Taiteilijoiden Kalevala: Kimmo Hakola. Kalevala-seura 9.10.2014.
Tiikkaja, Samuli: ”Minua on nimitelty Joonas Kakkoseksi” – säveltäjä Kimmo Hakolasta on tullut Suomen musiikkielämän järjestöjyrä ja voimahahmo. Helsingin Sanomat 27.7.2018.
Wikipedia: Kimmo Hakola.
Katso ja kuuntele
Iiron musiikkiluokka: Säveltäminen ja sanoittaminen. Kimmo Hakola kertoo oman säveltäjänuransa alusta. Yle Areena 4.7.2016.
