Laila Tarpila
Yle
Pienikasvuinen mutta voimiltaan väkevä vaasalaispoika Toivo Kuula oli poikajoukkojen itseoikeutettu johtaja, joka ei 12-vuotiaana pelännyt käydä sylipainiin isojenkaan sotamiesten kanssa. Vaikka ruotsi oli todistuksessa 10, alkoi kiihkoilu ruotsalaisuutta vastaan jo kouluvuosina. – Kuuntele Soivassa arkistossa Toivo Kuula
Säveltäjä Toivo Kuula (7. heinäkuuta 1883 Alavus/Vaasa – 18. toukokuuta 1918 Viipuri) oli kutsuttu Viipurin Seurahuoneelle viettämään vappua ja valkoisten voitonjuhlaa toukokuussa 1918.
Kostean juhlan latautuneessa tunnelmassa alkoi suukopu jääkäreiden ja suojeluskuntien roolista sisällissodassa sekä Sibeliuksen Jääkärimarssista ja Kuulan Suojeluskuntien marssista ja kun joku ryhtyi vielä puhumaan ruotsia, Toivo Kuulan mitta täyttyi ja alkoi käsirysy, jonka päätteeksi häntä ammuttiin päähän.
Toivo Kuula kuoli luodin aiheuttamiin komplikaatioihin Viipurin lääninsairaalassa runsaat kaksi viikkoa ampumavälikohtauksen jälkeen 18. toukokuuta.
Pienikokoinen mutta pahansisuinen poika
Toivo oli syntyessään heikko. Kävelemään hän oppi vasta 3-vuotiaana, mutta kiihkeällä luonteella varustetusta pojasta kasvoi isän kovassa komennossa itsetietoinen taiteilija.
Kotona pienestäkin rikkomuksesta seurasi selkäsauna, mikä esikoispojan Toivon kohdalla tarkoitti paria kolmea kertaa viikossa. Traditio päättyi Toivon ollessa neljäntoista. Silloin hän asettui isää vastaan ja voitti tämän voimien mittelyssä.
Kolme vuotta nuorempi pikkuveli Arvo Kuula ihaili selkeällä johtajaluonteella varustettua Toivoa. Kun 10–15 pojan porukassa lähdettiin ongelle läheiseen saareen, Toivo oli poikien pataljoonan päällikkö. Toivo sai aina eniten ja suurimmat kalat ja oli rohkea uimari myrskyisessäkin säässä, kun muut eivät uskaltautuneet veteen.
Kansakoulussa Toivo oli hyvän lauluäänen takia opettajan suosikki, vaikka olikin tappeluille altis ja kova keksimään kepposia. Lyseolaisena hän oli niin voimainsa tunnossa, ettei pelännyt tarttua suureenkaan mieheen.
Vaasassa asui pienikokonen, mutta pahansisuinen poika.
– Olin varma, että kuka hyvänsä, joka oikeasta jalastani potkun olisi saanut, olisi kaatunut, Toivo Kuula on kertonut.
Ärsyttävät ruotsinkieliset
Arvo-veli muistaa Toivon taistelleen omaa taisteluaan suomalaisuuden puolesta ruotsalaisuutta vastaan jo koulussa.
Kun aineessa piti kirjoittaa uudesta koulurakennuksesta, harmitteli vähän yli kymmenen korvilla ollut Toivo rakennuksen väriä, joka oli keltainen.
Pikkuveli Jalo Kuula muistaa kuusitoista vuotta vanhemman Toivon tavan ärsyttää tahallaan vaasalaisia ruotsinkielisiä. Kun veljekset menivät kauppaan, sanoi Toivo kuuluvasti "päivää". Jos tervehdykseen ei heti vastattu suomeksi, Toivo totesi:
– Jaha, täällä ei puhuta suomea. Hyvästi! Saman tien lähdettiin pois, Toivo ylpeänä edellä ja Jalo häpeillen perässä.
Katkeruus Vaasan ruotsinkielisiä kohtaan lisääntyi, kun Toivolle avautui mahdollisuus palata Helsinkiin jatkamaan kesken jääneitä musiikkiopintojaan.
Toivo oli päässyt näyttämään säveltämiään kappaleita säveltäjä Selim Palmgrenille, joka oli tullut Vaasaan konsertoimaan.
Toivo esitteli muun muassa Syystunnelman ja Aamulaulun. Palmgren antoi suosituslausunnon, minkä avulla Toivo saattoi ryhtyä hankkimaan lainaa. Ruotsinkielisten vaasalaisten rahamiesten joukosta ei löytynyt lainalle takaajia.
Tapaus kertoo samalla Toivo Kuulan luonteesta. Hyvä ystävä, kirjailija ja lehtimies Artturi Järviluoma muistelee, että "Toivon timanttiporamainen luonne ei voinut nöyrtyä apua pyytämään". Siksi lainan takaajia kyselemään tarvittiin ystäviä, muun muassa Artturi.
Ruotsinkielisyyden vastustuksen Toivo Kuula peri osittain kotoa.
Suomenkieliseltä Etelä-Pohjanmaalta kotoisin ollut perheen isä, vääpeli Matti Kuula ei suostunut käyttämään ruotsalaisperäisiä sanoja. Hänen kielenkäytössään lasaretti oli sairaala, eikä taloustavaroista saanut kotona käyttää ruotsalaisperäisiä sanoja.
Helsingin musiikkiopistossa Toivo käyttäytyi yhtä omapäisesti kuin muuallakin. Kun Martin Wegelius käski kirjoittaa lauluja ruotsalaisiin teksteihin, Toivo ei suostunut vaan etsi käsiinsä suomalaiset tekstit.
Riitelyyn ja omapäisyyteen Toivo Kuula tottui jo kotona
Omapäiseksi ja ailahtelevaksi luonteenlaadultaa kuvattu isä Matti Taikinamäki oli pyrkinyt ja päässyt 18-vuotiaana Suomen kaartiin. Vallitsevan tavan mukaan nimi oli silloin muutettava. Tarjolla olivat nimet Klot tai Kula. Nuorukainen valitsi viimemainitun, mutta kirjoitti sen suomalaisittain Kuula. Näin syntyi nimi Kuula.
Alavudelta hän oli löytänyt puolison, Sanna Vehkakosken, jota on kuvattu harvinaisen suorapuheiseksi naiseksi.
Aviopari oli riitaisa ja asui usein erossakin toisistaan, siitä huolimatta, että Matti oli jo kääntynyt lestadiolaiseksi.
Turkin sodassa Matti Kuula oli haavoittunut jalkaan, "pohkioimehen". Novgorodilaisessa sairaalassa maatessaan hän oli tuumaillut elämää syvemmin, ja päättänyt lopettaa raisun ja vaeltavan elämäntyylinsä. Alkoi toinen äärimmäisyys, jyrkkä ahdasmielisyys.
Kun tarkka-ampujapataljoonat lopetettiin 1901, Matti Kuula sai toimen Vaasan asemapoliisina ja äiti Sanna Kuula perusti pienen sekatavarakaupan. Toivo, joka oli jo lähtenyt opiskelemaan Helsinkiin, yritti lomillaan auttaa äitiä kaupan myyjänä. Toivosta oli kuitenkin enemmän harmia kuin hyötyä, sillä kiivasluonteisena hän ryhtyi riitelemään asiakkaiden kanssa.
Musikaalinen, itsevarma ja herkkä kerskumaan
Ystävät muistelevat, että Toivo Kuula uskoi itseensä jo koulussa eikä hän epäröinyt tuoda sitä julki. Kun hän totesi "minusta tulee toinen Sibelius", ystävät jarruttivat ja yrittivät asettaa kerskumisen totuudenmukaisemmalle tasolle.
Kotiin hankitulla urkuharmonilla sai soittaa vain virsiä ja hengellisiä lauluja. Musikaalinen Toivo oppi nopeasti kaikki kuulemansa laulut, ja jo pienenä seuroissa hän osoitti sormella tätejä, jotka lauloivat väärin.
Toivo luritteli vanhalla harmonilla muitakin kuin sallittuja säveliä. Hän erottui lyseolaisten oppilasparvesta musiikkiharrastuksillaan. Toivo kävi konserteissa, lauloi kuoroissa ja soitti kykyjensä mukaan orkestereissa. Säästämillään rahoilla hän osti itselleen viulun ja otti muutaman pianotunninkin. Toivo oli kova improvisoimaan, ja sävelsi tunteellisia valsseja.
Teinipojan ja isän välille kehkeytyi väittely ammatista. Isä halusi pojastaan papin, mutta Toivo haaveili säveltämisestä. Kysymykseen miten aiot tulla toimeen, hän oli vastannut:
– Eläväthän Sibelius ja Melartinkin.
Syksyllä 1900 17-vuotias Toivo matkusti isän kanssa Helsinkiin aloittamaan musiikkiopinnot. Perillä Toivo kysyi heti: "Missä johtaja tavatahan?" Varaton nuorukainen pääsi vapaaoppilaaksi, näki nälkää, mutta harjoitteli ahkerasti pianoa ja viulua.
Alku ei ollut lupaava. Viuluopettaja Viktor Novacek totesi kankeasormiselle aloittelijalle:
– Eiköhän sentään olisi parempi, jos herra Kuula menisi maatöihin.
Kun kolme opiskeluvuotta oli kulunut, ei Toivo ollut saanut aikaan mitään erikoista. Hän uupui, rahat loppuivat, ja 1903 edessä oli paluu takaisin Vaasaan kirjavien ansiotöiden pariin.
Musiikkiharrastus kuitenkin jatkui myös Vaasan takapakkivuosina. Toivo antoi viulu- ja pianotunteja, soitti tanssimusiikkia, oli mukana jousikvartetissa, johti kuoroa ja kun soittajista oli puute, hän soitti jopa fagottia perustamassaan Vaasan amatööriorkesterissa.
Syksyllä 1906 Toivo pääsi palaamaan takaisin Helsinkiin musiikkiopintojen pariin. Keväällä 1907 musiikkiopiston kevätnäytteessä hänen silmänsä osuivat Aino-pukuun sonnustautuneeseen neiti Alma Silventoiseen, joka opiskeli laulua. Tapaaminen johti rakkaustarinaan, joka on vertaistaan vailla.
Toivon ja Alman elämästä voit lukea lisää artikkelissa Alma ja Toivo Kuula – hehkuva rakkaustarina sadan vuoden takaa | Lue myös Taitelijapari Alma ja Toivo Kuulan kirjeet 1918
Toivo Kuulan sisällissodan aikaan Säiniöllä säveltämä Suojeluskuntien marssi oli yksi tekijä hänen kuolemaansa johtaneessa riidassa Viipurin Seurahuoneella toukokuussa 1918.
Lue myös Muistoja säveltäjä Toivo Kuulasta | Kuuntele Alma Kuula esittää Toivo Kuulan laulun Tuijotin tulehen kauan
Musiikin syntymäpäiväkalenterin kuvittaja Lassi Rajamaa on Sibelius-Akatemian rehtori emeritus ja Rondo-lehden kuvakolumnisti.
Lähteet ja linkit
Karila, Tauno: Toivo Kuula kirjassa Suomen säveltäjiä. Toim. Einari Marvia. WSOY. Porvoo 1965.
Koivisto, Juhani: Tuijotin tulehen kauan. Toivo Kuulan lyhyt ja kiihkeä elämä. WSOY. Juva 2008.
Pesola, Väinö: Toivo Kuula kirjassa Suomen säveltäjiä. Toim. Sulho Ranta. WSOY. Porvoo 1945.
Salmenhaara, Erkki: Kuula, Toivo (1883–1918). Kansallisbiografia 2.9.1998 (päivitetty 17.5.2018).
