Esa-Pekka Salosen tähti kansainvälisenä kapellimestarina syttyi yhdessä yössä Lontoossa 1983. Sitä ennen lahjakas käyrätorvensoittaja tähtäsi tosissaan säveltäjäksi ja opiskeli kapellimestariksi vain johtaakseen omia ja kavereittensa biisejä. Kansainvälisen kapellimestarin uran kiireiden keskellä Esa-Pekka on pitänyt kiinni säveltämisestä. Taito katsoa partituuria säveltäjän silmin on erottanut hänet myös kilpailijoistaan. – Kuuntele Soivassa arkistossa Esa-Pekka Salonen
Kesäkuun 30. päivänä 1958 syntynyt Esa-Pekka Salonen oli 11-vuotias, kun hänen isänsä, lvi-yrittäjä Raimo Salonen kantoi kotiin uudet stereot. Radiosta kajahti Anton Brucknerin neljäs sinfonia ja LP-levyltä Olivier Messiaen’in Turangalila. Poika oli ällikällä lyöty:
– En voinut uskoa, että sellaista musiikkia oli olemassa. Se oli täysin sokeeraavaa. Olin kuullut Beethovenia ja Brahmsia ja Sibeliusta, mutta tämä musiikki oli täysin outoa. Varmaankin silloin päätin ryhtyä säveltäjäksi, sillä tällaisen aikaansaamisen täytyi olla maailman kiehtovinta puuhaa.
”Te soitatte väärin!”
Esa-Pekkaa viisi vuotta vanhempi kapellimestari Atso Almila muistaa hänet Helsingin Suomalaisen yhteiskoulun orkesterista:
- Parin muun 12-vuotiaan kanssa hän pärryytteli trumpetin alkeita, kunnes koululla käyrätorvitunteja antanut legendaarinen Holger Fransman hänet oppiinsa nappasi. Pian soitimme koulun orkesterissa vierekkäin, minä pasuunaa ja Esa-Pekka torveaan. Laskimme pojalle tahtia ykköstorven kanssa ja potkaisimme sitten E-P:n tuolia, kun hänen piti soittaa.
Runoilija ja musiikkikriitikko Lauri Otonkoski oli Esa-Pekan luokkakaveri:
– 14-vuotiaana Esa-Pekka Salonen oli oikeastaan varsin röyhkeä nulikka. Aina hänellä on ollut nopea äly ja terävä muisti, mutta hienotunteisuus ja suhteellisuudentaju olivat pitkään vain nupullaan. Lähestulkoon kaljuksi kynitty, kyvyistään itsevarma ja musiikkiopinnoissaan jo varsin hyvään vauhtiin päässyt nuorukainen saattoi tavan takaa joutua lieviin kahnauksiin opettajien kanssa. Ei niinkään huonon käytöksen kuin vahvasti argumentoitujen mielipiteidensä takia. Kenen pinna kestää murrosikäistä, joka tuon tuosta siteeraa Nietscheä?
Otonkosken mukaan Esa-Pekka ei ollut ”perinteinen kauhukakara”:
– Hän valitsi auktoriteettinsa poikkeuksellisen tarkkaan. Uskonnosta, poliittisista ideologioista sekä monista pienemmistäkin asioista saattoi E-P tehdä karkeaa pilaa, mutta rauhoitettujakin alueita oli. Käyrätorvensoiton ja Holger Fransmanin tavan sitä opettaa Esa-Pekka otti vakavissaan.
Esa-Pekka on itse kertonut, kuinka Fransman opetti hänelle itsekuria ja työnteon merkitystä:
– Ensimmäistä kertaa koin täydellisen auktoriteetin elämässäni. Toiselle tunnille valmistauduin huonosti ja yritin samaa bullshitiä kuin koulussa eli päästä koukusta selittämällä. Holger sanoi, että ei, ei se mene noin. Te soitatte väärin! Ymmärsin, että ainoa keino päästä eteenpäin tässä tilanteessa on soittaa oikein. Hän oli seinä. Harvinainen karisma täytti huoneen. Laskin kaikki aseeni hänen edessään. En ikinä unohda sitä kokemusta.
Esa-Pekka oli 16-vuotias, kun hän esiintyi Radion sinfoniaorkesterin nuorten solistien konsertissa käyrätorvisolistina. Ylioppilasvuotenaan 1977 hän suoritti Sibelius-Akatemiassa käyrätorvidiplomin. Fransman kannusti häntä myös sävellys- ja kapellimestariopintoihin.
Kaksi valovoimaista, arroganttia koulupoikaa
Esa-Pekka oli tottunut olemaan luokkansa paras, kunnes Sibelius-Akatemian nuoriso-osastolla, Timo von Creutleinin teoriaryhmässä hän tutustui tasan samanikäiseen Magnus Lindbergiin:
– Ilmaantui tuo suomenruotsalainen poika, jolla oli aivojen paikalla supertietokone.
Magnuksen mielestä Esa-Pekka oli nuoriso-osaston oppilaista valovoimaisin – ja arrogantein. Uhkaava kilpailutilanne ratkesi onnellisesti kahden hengenheimolaisen innostuneeksi kohtaamiseksi.
Yhdessä Esa-Pekka ja Magnus olivat kaksi ylimielistä koulupoikaa, besserwisseriä, jotka saivat monen opettajan ja opiskelijatoverin hermot kiristymään.
Atso Almila on kertonut, kuinka Esa-Pekka tapasi istua iltaa hänen nuoressa kodissaan:
– Vaimoani viehätti nuoren muusikon täydellinen snobismi. Monen konsertin jälkeen kävimme kinaa siitä, miksi ystävämme ei ollut pitänyt mistään illan aikana tarjotusta, kun taas koko muu yleisö oli ollut hullaannuksissa.
Musiikkitoimittaja Caterina Stenius on kuvaillut Esa-Pekan ja Magnuksen ulkoista ranskalaista tyyliä:
– Valkoinen trenchcoat, vaihtoehtoisesti musta nahkatakki, Esa-Pekalla musta baskeri, Magnuksella pitkä kaulaliina kiedottuna moneen kertaan kaulan ympäri, Gauloise-savuke hyppysissä, ja taiteilijakatse kiinnitettynä taivaanrannan takaiseen kiintopisteeseen.
Risto Väisänen – parasta mitä opiskelijalle voi sattua
Timo von Creutlein jaksoi Esa-Pekkaa ja Magnusta yhden lukuvuoden. Esa-Pekka on väittänyt:
– Hän heitti meidät ulos luokasta!
Uudeksi teorian ja prima vista –soiton opettajaksi he saivat Risto Väisäsen – mikä oli parasta, mitä heille molemmille koko opiskeluaikana tapahtui. Väisäsen mukaan heillä oli ”raivoisa tarve päästä perille kaikesta”:
– He erottuivat joukosta rajattoman nälkänsä takia. He halusivat vyöryä koko musiikinhistorian läpi, kouriintuntuvasti, soittamalla. Ja he toimivat erinomaisesti yhdessä, kummallakin oli terve itsetunto, eikä heidän suhteessaan ollut mitään merkkiä jännittyneisyydestä. Meillä oli kertakaikkiaan hauskaa. Heitä yhdisti suunnaton tiedonjano ja suuri vastaanottokyky, kyky omaksua. Niinpä he kannustivat myös toisiaan esittämällä erilaisia ideoita. Varsinkin Esa-Pekka toi nuotteja ja partituureja tunneille. ”Emmekö voisi katsoa vähän tätä”, hän ehdotti, sillä hän halusi harjoitella johtamista.
Myös Magnus muistaa, kuinka Esa-Pekka ryhtyi johtamaan:
– Soitimme myös paljon kuusikätisesti, mutta E-P:llä ei ollut sorminäppäryyttä kuin Ristolla ja minulla. E-P sen sijaan luki nuotteja lyömättömästi, joten teimme sitten usein niin, että kun soitimme vähän rajumpia kappaleita, E-P seisoi johtamassa, ja me kaksi soitimme.
Väisänen on muistellut, kuinka kerran tentaattoriksi sattui vaativana tunnettu säveltäjä Paavo Heininen, ja Esa-Pekka sai tentistä täydet pisteet:
– Musiikin omaksuminen oli hänelle kauhean helppoa.
”Kirjoita musiikkia mistä itse pidät!”
Keväällä 1977 Esa-Pekka pääsi ylioppilaaksi ja jatkoi opintojaan Akatemiassa sekä Einojuhani Rautavaaran sävellysoppilaana että Jorma Panulan kapellimestariluokalla.
Rautavaara oli Esa-Pekan mielestä ”älyttömän inspiroiva” opettaja:
– Saatoimme keskustella ihan mistä vain, vaikka runoista. Ja aina kun lähdin sävellystunnilta, fiilis oli, että säveltäminen on ehdottomasti maailman kovin juttu. Kävelin Mannerheimintietä, hengitin ilmaa ja ajattelin, että nyt on maailma auki. Rautavaara loi hirvittävän jännittävän auran säveltämisen ideaan. Einojuhani ei koskaan sanonut, mitä saa tehdä ja mitä ei. Maailma on avoin, ota sieltä mitä huvittaa. Kirjoita musiikkia mistä itse pidät.
Opposioryhmä Korvat auki
Akatemian sävellysoppilaiden mielestä Suomessa oltiin 1970-luvulla tietämättömiä eurooppalaisesta avantgardesta. Tehdäkseen modernia musiikkia tutuksi muusikoille ja yleisölle Esa-Pekka perusti kavereineen 1977 Korvat auki –yhdistyksen.
Kyse oli myös Aulis Sallisen ja Joonas Kokkosen suosittujen Punaisen viivan ja Viimeisten kiusausten herättämästä vastareaktiosta. Korvat auki -ryhmä nimitti teoksia "karvalakkioopperoiksi". Lauri Otonkoski on kirjoittanut "Korvien" päämääristä:
– Korvat auki –yhdistyksen mukana Suomen musiikkielämään ilmestyi oppositioryhmä, jonka sisällä oli aimo annos energiaa, lahjoja ja ideoita ja jonka toimintaa terve hybris ryyditti. Selkeärajaista esteettistä ohjelmaa ei yhdistyksellä ollut, joskin varsin selkeästi tulilinjalle joutui karvalakkiin tukahtunut kotimainen kolmisointuboomi.
Korvat auki -yhdistystä olivat mukana perustamassa mm. säveltäjät Magnus Lindberg, Eero Hämeenniemi, Olli Kortekangas, Jouni Kaipainen, Tapani Länsiö ja Kaija Saariaho. Esa-Pekasta tuli yhdistyksen ensimmäinen puheenjohtaja:
– Olimme idealistisia nuoria rämäpäitä, jotka yrittivät muuttaa maailman. Ajattelimme, että uusi musiikki on ihmisille hyväksi, ja siksi veimme sitä huoltoasemille, vankiloihin ja vanhainkoteihin. Se oli yksi missioistamme.
Korvat auki -yhdistys järjesti konsertteja pikkupaikkakunnille ei puolille Suomea; tavoitteena oli välttää kulttuurielämälle tyypillistä Helsinki-keskeisyyttä ja viedä taidetta kansalle.
Atso Almilan muistot näiltä ajoilta kertovat sekä Esa-Pekan kiinnostuksesta politiikkaan että hänen huumorintajustaan:
– Nuorena miehenä tuleva tähtikapellimestari harrasti sangen vasemmistolaisia aatteita sekä kulttuurisnobbailua, joten ystävien lisäksi hänellä oli myös paljon ylenkatsojia – joita hän ylenkatsoi terävästi takaisin. Lupasi minulle, että kun hän olisi vallankumouksen jälkeen kommunistisen Suomen Generalmusikdirektor, jättäisi hän minut vanhan ystävyytemme vuoksi teloittamatta.
Säveltäminen oli yhä Esa-Pekan päätavoite. Kesällä 1979 hän täydensi opintojaan Franco Donatonin kurssilla Sienassa ja 1980 hän vietti puoli vuotta Niccolo Castiglionin oppilaana Milanossa. Siellä hän sävelsi suurimuotoisimman työnsä, saksofonikonserton ”…auf den ersten Blick und ohne zu wissen…”. Teoksen nimen hän lainasi Franz Kafkalta.
Salosesta näkyi karisma
Esa-Pekan mukaan ”oikeat kapellimestarit” Suomessa eivät kiinnostuneet Korvat auki –säveltäjien teoksista:
– Jonkun meistä piti itse alkaa johtaa saadaksemme musiikkiamme esitettäväksi. Sitten minut tavallaan äänestettiin ryhmän kapellimestariksi, koska minulla oli eniten esiintymiskokemusta. Olin keikkailut Helsingin orkestereissa käyrätorvensoittajana ja tiesin, mitä työ pitää sisällään. Aloitin kapellimestariopinnot aluksi vain tätä tarkoitusta varten.
Niin Esa-Pekka pyrki 1977 Jorma Panulan kapellimestariluokalle.
– Nimi?
– Mozart.
– Ohhoh! ihmetteli tuomaristossa istunut kapellimestari, viulutaiteilija Erik Cronvall.
Lauri Otonkosken kuvauksesta päätellen hänellä oli pääsykokeesta sisäpiirintietoa:
– Muuan siilitukkainen nuorukainen kohottaa epävarmat kätensä ja pyrkii lyömään Mozartin Haffner-sinfonian tehokkaaseen alkuun. Orkesteri ei ota tehtäväänsä vakavasti ja aluke on ponneton. Kapellimestarinoviisi on onnistunut kuitenkin vakuuttamaan lautakunnan – ja erityisesti professori Jorma Panulan – hyvissä ajoin ennen Sibelius-Akatemian kapellimestariluokan pääsykoetta kiistämättömillä kyvyillään musiikin saralla. Näin alkaa Esa-Pekka Salosen - Bandiitti-Salosen, Äkäisen pygmin ja mitä kaikkia niitä nyt olikaan - pitkä nopea tie.
Juuri itse kapellimestariksi valmistunut Atso Almila, professori Panulan assistentti, on muistellut Salosen pääsykoetta:
– Karismaa ei voi opettaa. Me tietysti pyrimme valitsemaan Sibelius-Akatemiaan oppilaita, joissa on jo sitä jotakin. Tahdon pitää näkyä. Esimerkiksi Salonen oli tullessaan ihan armoton huiskija, mutta hänestä näkyi karisma.
”Täähän onkin aika kiinnostavaa hommaa!”
Kapellimestariluokalla Esa-Pekka innostui johtamisesta enemmän oli osannut arvata:
– Sanoin Jormalle, että täähän onkin aika kiinnostavaa hommaa, mä taidankin yrittää johtaa vähän enemmän. Se sanoi, että ”noniin sitten voisit ruveta lukemaan vähän partituureja”, aika sillai happamasti, ja totesin, että no niin. Niin kai se on, täytyy ruveta töihin.
Kapellimestariksi ryhtyminen oli Esa-Pekalle, luontaiselle johtajalle, onnenpotku:
– Pian huomasin nauttivani johtamisesta, ja se tuntui olevan minulle luontevaa.
Kapellimestaridiplomin Salonen suoritti Sibelius-Akatemiassa 1980.
Paikkokeikkoja ja Pariisilaiselämää
Kun Salonen vuodesta 1981 alkoi toimia täyspäiväisenä kapellimestarina, sävellystyölle jäi yhä vähemmän aikaa. Kansallisoopperan vierailevana kapellimestarina 1981–82 hän johti balettia, muttei oopperaa. Kauden päätyttyä sopimusta ei jatkettu. Kansallisteatteri otti 1982 ohjelmistoonsa Jacques Offenbachin Pariisilaiselämää, ja ystävykset Esa-Pekka ja Atso vuorottelivat operetin kapellimestareina.
Kapellimestariystävänsä Jukka-Pekka Sarasteen kanssa Esa-Pekka perusti 1983 Avantin!, kamariorkesterin, jonka muusikot vaihtelivat konserttiohjelmien mukaan.
Esa-Pekalla oli agentti, joka järjesti hänelle nk. paikkokeikkoja eli debyyttejä johtamaan eri orkestereita, kun kapellimestari oli äkisti sairastunut. Debyyttien jälkeen tuli uusintakutsuja, muttei suinkaan kaikilta orkestereilta – ei esimerkiksi Tampereelta.
Läpimurto Lontoossa syyskuussa 1983
Salonen ei ollut vielä johtanut Pohjoismaiden ulkopuolella, kun eräänä aamuna syyskuun puolivälissä 1983 puhelin soi:
– Minulla oli ollut pitkä ilta säveltäjäkavereideni kanssa. Sain puhelun aikaisin aamulla: agenttini kertoi, että Philharmonia Orchestra haluaa minut johtamaan Mahlerin kolmannen sinfonian. Kehotin häntä painumaan ”jonnekin”…
Lontoon Philharmonia Orchestran kapellimestari Michael Tilson-Thomas oli loukannut kyynärpäänsä. Saloselle tarjottiin paikkokeikkaa alle viikon varoitusajalla. Hänen johtamiseensa oli tutustuttu konserttivideointien avulla, ja Lontoossa oltiin valmiita ottamaan riski.
Parin tunnin kuluttua agentti soitti uudelleen.
– Olin jo juttutuulella. Hän toisti tarjouksen. Totesin, että OK. Jos se menee hyvin, hienoa. Jos ei, niin voin kuitenkin kertoa lapsenlapsilleni, että tein sen sentään kerran – tai ainakin yritin.
Esa-Pekan mukaan kapellimestarin kriittisin hetki on ensimmäisen orkesteriharjoituksen ensimmäinen minuutti:
– Siinä hetkessä ei vielä tiedä, mitä tulee tapahtumaan. Philharmonia Orchestran kanssa tunsin yhteyden oudolla tavalla. Se oli erityinen kokemus, olihan kyseessä kuuluisa Philharmonia Orchestra, jonka ylikapellimestarina oli tuolloin Riccardo Muti. Se oli iso juttu. Sitä on hyvin vaikea selittää. Se on jotain, mikä tapahtuu ihmisten välillä myös yksityiselämässä. Tapaat jonkun, ja jo ensi sekunneilla tiedät, että tällä henkilöllä tulee olemaan erittäin positiivinen ja rakentava vaikutus elämääsi. Päinvastaista tapahtuu myös.
Philharmonian muusikot tykästyivät nuoreen Saloseen. Debytantti uskalsi jättää jopa osan kenraalin harjoitusajasta käyttämättä, jottei olisi väsyttänyt soittajia ennen konserttia.
Atso Almila on kertonut anekdootin muusikoiden suhtautumisesta nuoreen suomalaiseen:
– Esa-Pekka kertoi itse, kuinka hän oli pyytänyt pienikokoiselta italialaissyntyiseltä lautastenlyöjältä, että saisi sinfonian ensimmäisen osan kertausjaksossa vielä tehokkaamman lautasiskun kuin alun esittelyjaksossa. Tämä, hetken tuumailtuaan, nyökäytti päätään, ja kun konsertissa E-P sitten katsoi pikkumieheen päin pyydetyn lämäyksen lähestyessä, näki hän leveästi hymyilevän lyömäsoittajan takana kaksi parimetristä tummanpuhuvaa miestä, joilla oli kummallakin lautaset. Teho oli uskomaton – juuri toivotun kaltainen.
Lontoon konsertti oli Esa-Pekka Salosen kansainvälisen kapellimestarin uran lähtölaukaus. Hän häikäisi orkesterin lisäksi yleisön, agentit ja kriitikot ja nousi uudeksi kuumaksi nimeksi hieman vanhempien Riccardo Chaillyn ja Simon Rattlen rinnalle.
Kansainvälisen tähtikapellimestarin salainen ase
Sekä Philharmonia Orchestra että Oslon filharmoninen orkesteri kutsuivat Esa-Pekan päävierailijakseen 1985. Kun Ruotsin radion sinfoniaorkesteri kiinnitti hänet ylikapellimestarikseen 1985, Raikku-isä tuuletti tyytyväisenä:
– Poika pääsi sisätöihin!
Samalla kun Esa-Pekka Salonen nousi nopeasti ikäpolvensa kansainvälisten kapellimestarien kärkinimeksi, seuraavat kymmenen vuotta merkitsivät hänelle jatkuvaa työntekoa:
– En oikeastaan ollut valmistautunut perinteiseen kapellimestarikärriääriin. Tiesin, että minulla oli jonkin verran tarvittavia kykyjä, mutta olin yllättynyt siitä hirveästä vauhdista, millä se lähti liikkeelle. Ohjelmistoni oli tilkkutäkki. Osasin hyvin sävellyksiä, joilla ei ollut mitään käyttöä. Perusohjelmisto oli tuttua, mutta ei johtamismielessä opiskeltua. Se oli rankkaa. Kymmenen vuotta meni aika kireässä työputkessa. Säveltäminen jäi, kun istuin nokka partituurissa kaikki päivät ja yöt. En todellakaan haluaisi mennä takaisin niihin vuosiin.
Ystävä Lauri Otonkoski tietää, mikä erottaa Esa-Pekan kilpailijoista:
– Esa-Pekka Salonen lukee johtamiensa teosten partituureja säveltäjän silmin. Siinä hänen salainen aseensa kaikessa yksinkertaisuudessaan. Salosen tulkinnalliset ratkaisut tuntuvat aina musiikin hengen mukaisilta, olivat kyseessä äkkipäätään ajatellen vaikka minkälaiset esitystraditiota vastaan kohdistetut ylläköt. Hän pystyy siten purkamaan muidenkin säveltäjien teokset palasiksi ja rakentamaan kokonaisuuden kulloinkin haluamallaan tavalla.
Vapauteen eurooppalaisen modernismin laatikosta
Vuonna 1992 Esa-Pekka Salonen valittiin Los Angeles Philharmonicin ylikapellimestariksi ja taiteelliseksi johtajaksi. Kalifornian lämmössä, ”erillään eurooppalaisesta ylimielisestä ja älyllispainotteisesta kaanonista” hän joutui arvioimaan elämäänsä ja taiteellista työtään uudelleen:
– Olin säveltäjänä kriisissä. En tiennyt mitä ja miten kirjoittaa. Musiikki, jota rakastin esittää, Richard Strauss, Mahler, Bruckner, Stravinsky, Sibelius ja muut, ei vastannut musiikkia, jota kirjoitin. Rakastin sinfoniaorkesterin resonoivaa sointia, joka syntyy, kun sata muusikkoa soittaa kaasu pohjassa. Se on kiehtovampaa kuin miltei mikään muu maailmassa: saada todistaa sen energian ulostuloa. Musiikki, jota kirjoitin, ei ollut sellaista. Säveltäjänä olin yhä eurooppalaisen modernismin laatikossa, missä kovin monet asiat olivat kiellettyjä. Ja kuulostaa nyt aivan naurettavalta, mitä kaikkea pidettiin vääränä: melodian kirjoittaminen, pulssi, modulaatiot, sävellajin vaihdot. Lopulta saavutin Los Angelesissa pisteen, missä löysin uuden vapauden.
Kun hän ryhtyi jälleen säveltämään, syntyi laajoja orkesteriteoksia. New Yorkin filharmonikot kutsui hänet nimikkosäveltäjäkseen 2015 ja esitti mm. teokset LA Variations ja Karawane.
Salonen, Esa-Pekka: LA Variations. Los Angeles Philharmonic, joht. Esa-Pekka Salonen.
Vuonna 2008 Esa-Pekka Salonen palasi Eurooppaan Philharmonia Orchestran ylikapellimestariksi. Lontoosta hän tulee matkustamaan 2020 jälleen Amerikkaan, tällä kertaa San Franciscon sinfoniaorkesterin musiikilliseksi johtajaksi.
Musiikin syntymäpäiväkalenterin kuvittaja Lassi Rajamaa on Sibelius-Akatemian rehtori emeritus ja Rondo-lehden kuvakolumnisti.
Lähteet ja linkit
Almila, Atso & Panula, Jorma: Vaistoa on vaikia opettaa. Teos. Juva 2010.
Autio, Kalle: Esa-Pekka Salosen Nyx – Yön jumalattaren lukemattomat värit. Artikkeli & audio Yle Elävä arkisto 11.2.2014.
Baldwin, Alec: Esa-Pekka Salonen. Haastattelu radio-ohjelmassa Here’s the thing. WNYC Radio Station New York 22.12.2015. Artikkeli Teppo Ali-Mattilan kirjassa Puikoissa – 23 tietä huippukapellimestariksi. Docendo. Jyväskylä 2017.
Esa-Pekka Salonen. Kotisivut.
Hako, Pekka & Nieminen, Risto: Ammatti: säveltäjä – yhdentoista suomalaisen säveltäjän puheenvuoro aikamme musiikista. Synkoopin julkaisusarja 2. Helsinki 1981.
Kangas, Laila: Suomalaisen käyrätorvensoiton kantaisä Holger Fransman jonka sydämen kohdalle oli ilmestynyt reikä. Yle klassinen. Musiikin syntymäpäiväkalenteri 10.2.2019.
Konttinen, Anu: Panulan luokka. Otava. Keuruu 2003.
Lehtonen, Tiina-Maija: Säveltäjä Magnus Lindbergin orkesteriteos Kraft on kulttimaineessa. Yle klassinen. Musiikin syntymäpäiväkalenteri 27.6.2019.
Lindfors, Jukka: Nuoret musiikkiradikaalit aukaisivat korvia hiljaisuuden äänillä ja töminällä. Artikkeli & video Yle Elävä arkisto 14.3.2016.
Murtomäki, Veijo & Suurpää, Lauri: Risto Väisänen 1947-1918. Muistokirjoitus. Helsingin Sanomat 23.11.2018.
Salonen, Esa-Pekka & Otonkoski, Lauri: Kirja: puhetta musiikitta. Tammi. Helsinki 1987.
Sirén, Vesa: Suomalaiset kapellimestarit Sibeliuksesta Saloseen, Kajanuksesta Franckiin. Otava. Keuruu 2010.
Stenius, Caterina: Chaconne – Magnus Lindberg ja uusi musiikki. WSOY. Juva 2006.
Wikipedia: Esa-Pekka Salonen.
Katso ja kuuntele
Salonen, Esa-Pekka: Karawane. Radion sinfoniaorkesteri, joht. Hannu Lintu. Musiikkitalo 6.12.2014.
Esa-Pekka Salonen 60 vuotta. Mitä kuuluu kapellimestari Esa-Pekka Saloselle Helsingin juhlaviikkojen juhlakonsertin kynnyksellä? Haastattelija Eva Tigerstedt. Yle Areena 16.8.2018.
Esa-Pekka Salosen sellokonsertto soi Suomessa ensi kertaa. Kansallisooppera ottaa varaslähdön juhlaviikoille ja esittää kapellimestari ja säveltäjä Esa-Pekka Salosen Yo-Yo Ma'lle alunperin säveltämän sellokonserton. Haastattelija Helena Hannikainen. Yle Areena 11.8.2017.
Kapellimestarit Esa-Pekka Salonen ja Hannu Lintu keskustelevat Stravinskysta, osat 1 & 2. RSO Musiikkitalossa 15.9.2016.
Salonen, Esa-Pekka: Nyx. Radion sinfoniaorkesteri joht. Hannu Lintu. Musiikkitalo 25.01.2013.
Salonen, Esa-Pekka: Message for the Finnish Radio Symphony Orchestra. Radion sinfoniaorkesteri 14.9.2002.
