Laila Tarpila
Yle
Veikko Tyrväinen kuuluu Suomen unohtumattomimpiin tenoreihin. Pajatso-ooppera saatiin Tyrväisen laulamana televisioon, mutta radiolaulajaa hänestä ei tullut. Sattumusten kautta Neuvostoliiton radiosta äänitteitä löytyy kymmenittäin.
Leoncavallon Pajatson televisio-ohjaus oli huomattavan suuri tapaus vuonna 1973. Tenori Veikko Tyrväinen (16. toukokuuta 1922 Jäppilä – 11. kesäkuuta 1986 Helsinki) oli pitkään yllyttänyt ohjaaja Mikko Niskasta ohjaamaan oopperaa, koska Tyrväisen mielestä tällä oli terve ja omaperäinen näkemys lajista.
Niskasen nimi oli 70-luvun alussa kaikkien huulilla palkitun tv-elokuvan Kahdeksan surmanluotia vuoksi.
Samaan aikaan tv-johtajana toiminut Pertti Paloheimo piti tärkeänä oopperan saamista television kulttuuriohjelmistoon. Lopulta asiasta myös kiinnostunut tv-ohjaaja Hannu Heikinheimo sai houkuteltua Niskasen Leoncavallon Pajatso-oopperan kimppuun. Syntyi kallis tuotanto, televisiolle tehty ooppera.
Niskasen ehtona oli saada Pajatsoksi Veikko Tyrväinen ja Tonioksi Usko Viitanen. Muutkin laulajat olivat Kansallisoopperan huippuja: Riitta Pietarinen, Eero Erkkilä ja Jorma Hynninen. Mukana on myös Kansallisoopperan kuoro. Radion sinfoniaorkesteria johti Kari Tikka.
Väritelevisio oli 70-luvun alussa viihde-elektroniikan kohu-uutuus ja Pajatsossa Liisi Tandefeltin puvustus hyödynsi uuden väritelevisio-ilmaisun koko skaalaa.
Veikko Tyrväinen ja Mikko Niskanen tekivät paljon etukäteistyötä. He analysoivat koko oopperan ja tv-ohjaaja Hannu Heikinheimo kuunteli kaksikon keskusteluja. Niskanen hoiti Pajatson henkilöohjauksen ja televisio-ohjauksesta vastasi Heikinheimo.
Pajatsosta tehtiin koulutelevisiolle myös seurantadokumentti Neljä kuukautta Pajatsoa.
Dokumentissa käytiin läpi tuotannon vaiheet oopperaharjoituksista ohjauksen ideointiin, lavastukseen ja studiokuvauksiin. Sitä esitettiin useita kertoja, niin että lapset pitkin Suomea tunnistivat Tyrväisen kutsuen tätä Pajatsoksi.
Ei radioäänitteille Suomessa – Neuvostoliitosta löytyy laaja kokoelma
Veikko Tyrväisestä ei tullut Suomeen radiolaulajaa. Elämäkerrassaan hän harmittelee asiaa, mutta kertoo syyksi ettei päässyt musiikkipäällikkö Kai Maasalon kanssa sopuun hinnasta.
Neuvostoliitosta sen sijaan löytyy kymmenittäin Tyrväisen laulamia aarioita, liedejä ja laulelmia.
Neuvostoliitto oli astunut Tyrväisen uralle YYA-sopimuksen siivittämänä. Kun sopimuksen vuosijuhlaan Moskovaan tarvittiin 50-luvun puolivälissä solisti Suomesta, kysyttiin sitä Kansallisoopperasta.
Tyrväisen laulua Moskovassa kuulleet nopealiikkeiset ja spontaanit venäläiset ehdottivat saman tien keikkaa seuraavaksi sunnuntaiksi Moskovan Bolshoi-teatteriin.
Tyrväinen olisi saanut laulaa Jevgeni Oneginin Lenskin roolin, mutta kieltäytyi, koska Helsingissä odotti Suomen Kansallisooppera.
Bolshoin ja Lenskin vuoro tuli myöhemmin ja Neuvostoliiton esiintymismatkojen yhteydessä Tyrväinen on laskenut äänittäneensä Neuvostoliiton radiolle yli 60 aariaa, liediä tai laulelmaa.
Tyrväinen myi nauhoituksiinsa kaikki oikeudet ja maksaja osoitti arvostavansa taidetta. Koska palkkio maksettiin ruplissa, Tyrväinen järjesti ruplat kauppavaltuuskunnan ja suomalaisen urheilujoukkueen käyttöön. Kotimaassa laulaja sai vastineeksi markkoja.
Runosuoni puhkeaa
Neuvostoliitossa Tyrväisestä tuli myös sanoittaja, sillä erään kerran kävi niin että nuotteja oli mukana runsaasti, muttei riittävästi sanoja.
Niinpä tenori avasi myös runosuonensa, kirjoitti lisää säkeistöjä maalaillen sanoituksissaan Suomen luontoa ja valoisia kesäöitä sopivasti nuottiin rytmittäen. Sanat käännettiin myös venäjäksi.
Tyrväinen toteaa humoristiseen tyyliinsä aiheuttaneensa kansanrunouden tutkijoille runsaasti päänvaivaa, kun he analysoivat kansanlauluista eri alueilla syntyneitä versioita.
"Katsotaas miten tämä tänään menisi!"
Kun pianisti Cyril Szalkiewicz kuoli äkillisesti 1969, peri Meri Louhos hänen paikkansa Veikko Tyrväisen säestäjänä.
Esiintymisiä saattoi tulla nopealla varoitusajalla, ja kun Tyrväinen osasi kappaleet, joutui säestäjä hyppäämään mukaan lähes harjoittelematta ja yritti arvailla kuinka Szalkiewicz oli soittanut.
Erään kerran Veikko Tyrväisestä tehtiin Yleisradioon haastatteluohjelma, ja sen yhteydessä Tyrväisen laulua äänitettiin myös Ylelle.
– Katsotaas, miten tämä tänään menisi!, huikkasi Veikko ja Meri kaivoi säestysnuotit esiin.
Näistä äänitteistä vuosikausia myöhemmin tehtyä äänilevyä Meri Louhos kertoo kuuntelevansa kauhunsekaisin tuntein, sillä kappaleita tallennettiin nauhalle vailla liikoja valmistautumisia.
Korkean tason keikkalaulaja
Veikko Tyrväisestä tuli kysytty laulaja moniin korkean tason tilaisuuksiin. Kerran Meri Louhos oli säestämässä Tyrväistä tilaisuudessa, jossa presidentti Urho Kekkosen seurassa illallisella oli pelkästään herraseuraa.
Protokollassa syntyi hämminki, kun herrojen joukkoon saapui esiintyjän mukana daami. Daamikin sai lopulta syödäkseen, mutta omassa katetussa pöydässä, yksin viereisessä huoneessa.
Suomen italialaisin tenori
Tyrväinen oli 1960-luvun alussa kokenut lyhytaikaisen äänellisen kriisin. Kriisistä selviydyttään hänen fakkinsa alkoi muuttua ja hänestä alkoi tulla suurten italialaisten sankaritehtävien esittäjä.
Kun Tyrväinen sitten esitti Lucia di Lammermoorin Edgardoa, kirjoitti Uuden Suomen kriitikko Seppo Nummi Tyrväisen laulavan "italialaisemmin kuin kukaan muu tenorimme".
Rakkain rooli vs. vaikein rooli
Ehkä tärkeimmäksi Tyrväisen oopperarooleista nousi vuosien varrella Lenski Tshaikovskin Jevgeni Oneginissa. Toscan Cavaradossia laulaja kävi esittämässä New Yorkin Metropolitanissa asti.
Kaikkein rakkaimmiksi oopperahahmoiksi Tyrväinen nimeää kolme pientä roolia: viinaksia harrastavan Saltun Madetojan Pohjalaisissa, Boris Godunovin heikkomielisen ja Katerina Izmailovan kateellisen, lemmenkipeän talonpojan.
Kaikkein vaikeimmaksi rooliksi hän nimeää kuitenkin perheenisän roolin, jossa hän koki itsensä riittämättömäksi.
Arjen pyörityksestä vastannut hammaslääkäripuoliso Leena Tyrväinen ja perheen lapset Timo, Helena ja Paiju saivat sopeutua kiivaan taiteilijatemperamentin äkkikäänteisiin.
Ura katkeaa
Paitsi että Pajatson televisio-ohjaus oli erityinen tapaus 70-luvun alun Suomessa, oli ajankohta Veikko Tyrväiselle kohtalokas. Hänen laulajauransa katkesi hetkellä, jolloin ääni oli vielä parhaimmillaan.
Samaan aikaan kun Pajatsoa tehtiin televisioon syksyllä 1972, 50-vuotiaalla Tyrväisellä oli paineinen työjakso Kansallisoopperassa.
Tavallista vilkkaampi itsenäisyyspäivä päättyi ambulanssikyytiin Lions Klubin juhlasta Kalastajatorpalta HYKSiin Meilahden klinikalle. Aivoverenvuoto halvaannutti laulajan. Kuukausien kuluessa Tyrväinen kuntoutui, muttei voinut enää harjoittaa ammattiaan.
Suomen Kansallisoopperassa Veikko Tyrväinen lauloi 1946–1972 ja nautti suurta yleisön suosiota. Oopperarooleja kertyi kuutisenkymmentä. Hänelle myönnettiin Pro Finlandia -mitali 1957 ja professorin arvo 1973.
Veikko Tyrväinen kuoli 64-vuotiaana 1986 ja hänet on haudattu Helsingin Hietaniemen hautausmaan Taiteilijakukkulalle.
Musiikin syntymäpäiväkalenterin kuvittaja Lassi Rajamaa on Sibelius-Akatemian rehtori emeritus ja Rondo-lehden kuvakolumnisti.
Lähteet ja linkit
Tyrväinen, Veikko: Ilon kyyneleet (toim. Kerttu Hellevaara). WSOY. Porvoo 1975.
Kangas, Laila & Lehtonen, Tiina-Maija: Matti Lehtinen oli ihanteellinen esimerkki lied-laulajasta – pianisti Meri Louhos muistelee. Rakastetun pianistin värikäs elämä -verkkokokonaisuus, Yle 3.12.2018.
Kuusisaari, Harri: Tyrväinen, Veikko (1922–1986). Kansallisbiografia 30.7.2007, päivitetty 7.1.2019.
Wikipedia: Veikko Tyrväinen.
