Olli Kortekankaan surrealistinen esikoisooppera Short Story vuonna 1980 oli nuoren vihaisen Korvat auki –säveltäjän vastaveto Suomen viralliselle Karvalakki-oopperakulttuurille. Short Storyn jälkeen Kortekangas on säveltänyt lukuisia oopperoita. Hän kutsuu oopperaa fantastiseksi taidemuodoksi ja nauttii oopperoista myös vapaa-ajallaan.
– Yksi ajattelutapani keskeisistä ominaisuuksista on poleemisuus. Olen havainnut tämän piirteen vaikuttavan voimakkaasti siihen, miten toisaalta hahmotan ympäristöäni ja toisaalta siihen reagoin.
Näin kirjoitti 25-vuotias Olli Kortekangas kesällä 1980 osuudessaan Ammatti: säveltäjä -kirjassa, joka sisälsi 11 nuoren suomalaisen säveltäjän puheenvuorot.
Nuoren säveltäjän vastaveto viralliselle oopperakulttuurille
Kortekankaan esikoisooppera Short Story sai kantaesityksensä Sibelius-Akatemian oopperastudiossa samoihin aikoihin, lokakuussa 1980. Surrealistista, synteettiseen tekstiin perustuvaa Short Storya tervehdittiin raikkaana tuulahduksena 1970–80-luvun suomalaisessa kulttuuri-ilmapiirissä. Se oli jotain muuta kuin virallinen suomalainen oopperakulttuuri, jota edustivat Aulis Sallisen Punainen viiva ja Joonas Kokkosen Viimeiset kiusaukset realismeineen, kansallisine aiheineen ja mahtavine ylöspanoineen.
Nuoret vihaiset Korvat auki –säveltäjät nimittivät Sallisen ja Kokkosen suuren suosion saaneita teoksia Karvahattu-oopperoiksi. Korvat auki –säveltäjiin lukeutuva Kortekangas parodioi perinteistä, pysähtynyttä oopperaa.
Kortekangas jatkaa kirjoitustaan ja esittää jatkuvan uudistumisen vaatimuksen.
– Kriittisyys, vastaväitteiden esittäminen ja vaihtoehtojen vaatiminen ovat minun tapojani tarttua siihen kulttuuriseen, sosiaaliseen ja inhimilliseen todellisuuteen, jossa elän ja teen työtäni. Mutta toivon, että muistaisin koko ikäni vaatia uudistumisen mieltä ennen kaikkea itseltäni. Tämän toiveen toteuttamisen tunnen olevani elämälle velkaa.
Amerikka, aurinko ja vapaus
Olli Kortekangas syntyi toukokuun 16. päivänä 1955 teologi Paavo Kortekankaan ja puolisonsa, äidinkielenopettaja Helinä Kortekankaan perheeseen. – Isä Paavosta tuli myöhemmin Kuopion ja Tampereen piispa.
Erityisesti vuodesta 1967–68 tuli 13-vuotiaalle Ollille merkittävä; isä sai stipendin jatko-opintoja varten Yhdysvaltoihin Berkeley’iin, ja koko perhe lähti mukaan. Kaliforniassa Olli löysi auringon, vapauden, kansainvälisyyden, bluesin ja psykedeelisen musiikin, jota hippiliike kuunteli.
– Crosby, Still, Nash & Young ja muut bändit tulivat bluesin ohella tärkeiksi. Kuuntelen niitä edelleen mielelläni klassisen musiikin rinnalla, säveltäjä muisteli toimittaja Lisa Enckellille talvella 2018.
Musiikki täyttää 15-vuotiaan elämän Espoossa
Olli oli aloittanut pakollisen pianonsoiton 6-vuotiaana ja kävi tunnollisesti tunneilla, mutta oli huono harjoittelija.
Olli oli 15-vuotias, kun hänen suhteensa musiikkin sai aivan uuden sisällön. Muutto Espooseen mahdollisti pääsyn Espoon musiikkiopistoon ja Tapiolan yhteiskouluun – siis legendaarisen kuoronjohtaja Erkki Pohjolan vaikutuspiiriin. Myöhemmin Olli liittyi vielä Tauno Satomaan johtamaan Candomino-kuoroon.
Pianonsoitossa alkoi uusi vaihe. Olli huomasi istuvansa pianon ääressä aina, kun ei ollut koulussa - ja hän alkoi säveltää.
Rautavaaran sävellysoppilas
Tauno Satomaa pani merkille 17-vuotiaan säveltelevän nuorukaisen ja järjesti tälle tapaamisen säveltäjä Einojuhani Rautavaaran kanssa. Rautavaara otti hermostuneen Ollin ystävällisesti vastaan, teititteli ja kuunteli, kun poika soitti sävellyksiään. Lopuksi maestro lupasi ottaa Ollin oppilaakseen ja ilmoitti sävellystunnin hinnaksi kursoriset 10 markkaa!
Olli kävi Rautavaaran kotona yksityisoppilaana joka toinen viikko. Ylioppilaaksi tultuaan hän jatkoi sävellysopintojaan Sibelius-Akatemiassa, opettajanaan edelleen Einojuhani Rautavaara.
Olli Kortekangas on luonnehtinut myöhemmin Einojuhani Rautavaaraa poikkeukselliseksi persoonaksi, charmantiksi ihmiseksi, joka ei sopinut valmiisiin kaavoihin. Opettajan ja oppilaan välille syntyi ”taiteellinen isä-poika” –suhde.
Einojuhani Rautavaara ymmärsi sävellyksen opettajan tehtävän niin, että opettajan tuli auttaa oppilasta toteuttamaan se, mitä oppilas itse halusi. Olli Kortekangas tunnustaa, että hänen Rautavaaralta saamansa perintö on kantanut häntä pitkään ja että hän on ymmärtänyt monet maestron opetukset vasta vuosia myöhemmin.
Korvat auki!
Kortekankaan kanssa samaan aikaan 1970-luvun lopulla Sibelius-Akatemiassa opiskeli joukko sävellyksen opiskelijoita, jotka olivat tyytymättömiä opetuksen tasoon. He vaativat saada tietää, mitä kansainvälisessä nykymusiikissa tapahtui, ja saivat aikaan sen, että Akatemia ryhtyi järjestämään uuden musiikin analyysikurssia.
Kortekangas liittyi tähän erittäin aktiiviseen, kansainvälisyyteen kurkottavaan nuorten säveltäjien joukkoon. Hän oli mukana, kun mm. Eero Hämeenniemi, Kaija Saariaho, Magnus Lindberg, Esa-Pekka Salonen, Jouni Kaipainen ja Tapani Länsiö vuonna 1977 perustivat Korvat auki –yhdistyksen.
Yhdistyksen tarkoituksena oli sekä tehdä tunnetuksi omien jäsenten teoksia että tuoda Suomeen modernia eurooppalaista taidemusiikkia.
Berliini ja Grand Hotel
Päätettyään sävellysopintonsa Sibelius-Akatemiassa vuonna 1981 Olli Kortekangas matkusti itse ottamaan selvää eurooppalaisen taidemusiikin uusimmista suuntauksista. Hän opiskeli Länsi-Berliinissä vuoden Dieter Schnebelin johdolla.
Berliinissä Olli sai kutkuttavan yhteydenoton Yleisradiosta. TV 1:n musiikkitoimitus tilasi häneltä TV-oopperan. Olli kääntyi monipuolisen kirjailijan ja runoilijan Arto Mellerin puoleen ja pyysi tältä kamarioopperan librettoa.
Syntyi Grand Hotel, ”ooppera rakkaudesta, kuolemasta ja pluralistisesta korkeakulttuurista”. Mellerin libretto oli kaukana perinteisistä oopperalibretoista; juoni unohdettiin ja tapahtumat sijoittuivat visuaalis-akustiseen maisemaan.
Arto af Hällström ohjasi Grand Hotelin televisiolle, ja ooppera sai Prix Italian erikoispalkinnon 1985.
Rakkaus oopperaan
Short Storyn ja Grand Hotelin jälkeen Olli Kortekangas on säveltänyt lukuisia oopperoita. Ooppera on taidemuoto, jota Kortekangas pitää fantastisena ja jota hän harrastaa myös vapaa-ajallaan.
Kortekangas on ollut kiinnostunut ihmisäänestä jo nuoresta kuorolaulajasta lähtien. Kun ihmisääneen yhdistetään teksti ja kieli, niin siitä syntyy ooppera. Tämä yhdistelmä on jaksanut kiehtoa Olli Kortekangasta läpi hänen säveltäjänuransa.
Kortekankaan laajassa ja monipuolisessa teosluettelossa on yli 140 teosta soolokappaleista kamarimusiikkiin ja orkesteriteoksiin, mutta aivan erityisasema siinä on oopperoilla. Short Storyn (1980) ja Grand Hotelin (1985) jälkeen syntyivät Joonan kirja (1995), Marian rakkaus (1999), Messenius ja Lucia (2004), Isän tyttö (2006), Yhden yön juttu (2011), Oma vika (2015) ja Veljeni vartija (2017).
Eikä Kortekankaan rakkaus oopperaan näytä hiipumisen merkkejä: seuraava ooppera Elämänkuvat saa kantaesityksensä Korsholman musiikkijuhlilla Isokyrössä elokuussa 2019. Teos on kirkko-ooppera Pia Perkiön librettoon. Se on saanut innoituksensa Isokyrön keskiaikaisen kirkon seinämaalauksista.
Musiikin syntymäpäiväkalenterin kuvittaja Lassi Rajamaa on Sibelius-Akatemian rehtori emeritus ja Rondo-lehden kuvakolumnisti.
Lähteet ja linkit
Enckell, Lisa: Säveltäjä Olli Kortekangas sai rohkaisua säveltämisen ensi askelissa itse maestro Rautavaaralta. Artikkeli Olli Kortekankaan kuusi kuvaa. Yle Asia 6.2.2018.
Fennica Gehrmann: Olli Kortekangas.
Hako, Pekka & Nieminen, Risto (toim.): Ammatti: säveltäjä. Synkooppi. Helsinki 1981.
Lehtonen, Tiina-Maija & Hako, Pekka: Kuninkaasta Kuninkaaseen - suomalaisen oopperan tarina. WSOY. Juva 1987.
Lindfors, Jukka: Nuoret musiikkiradikaalit aukaisivat korvia hiljaisuuden äänillä ja töminällä. Artikkeli Yle Elävä arkisto 14.3.2016.
Mattila, Mattias: Tyttären itsemurha oopperan aiheena – isä laulaa roolin. Artikkeli Oma vika -oopperasta. Yle Uutiset 28.10.2015.
Parkkinen, Pia: "Näkemyksellisyys oli hänen oppinsa" – Kollegat muistelevat Einojuhani Rautavaaraa. Artikkeli Yle Uutiset 28.7.2016.
Wikipedia: Korvat auki.
Wikipedia: Olli Kortekangas.
Korsholman Musiikkijuhlat 2019: Elämänkuvat.
Kuuntele
Kortekangas, Olli: Migrations. I Two Worlds. Minnesota Orchestra, Ylioppilaskunnan Laulajat, joht. Osmo Vänskä.
