Ralf Gothóni oli innokas, herkkä pikkupoika, kun hänen isänsä havaitsi hänen suuren lahjakkuutensa ja ryhtyi kouluttamaan häntä. Ankaran isän kovassa kurissa Ralf ehti jo lopettaa pianonsoiton, kunnes 16-vuotiaana löysi pianon uudelleen, pääsi parhailla pisteillä Sibelius-Akatemiaan ja raivasi tiensä vapauteen. – Kuuntele Soivassa arkistossa Ralf Gothóni
Ralf Gothónin sukunimi on peräisin hänen isoisänsä äidiltä. Isoisä Nils otti sukunimekseen äitinsä, intialaistaustaisen Rosa Gothónin nimen. Tumma Rosa oli suomenruotsalaisen Enegrenin perheen ottotytär.
Isä Raoulin unelma ja suuri pettymys
Nilsin poika Raoul Gothóni (1920–2000) opiskeli 1930-luvulla viulunsoittoa Helsingin konservatoriossa Yrjö Suomalaisen johdolla. Hänen suuri unelmansa oli tulla ammattiviulistiksi. Sota keskeytti kuitenkin Raoulin opinnot, hänestä tuli pääesikunnan radiosähköttäjä. Sodan jälkeen, kun soittamisessa oli ollut parin vuoden tauko, Raoul ei enää uskonut mahdollisuuksiinsa muusikkona, vaan lähti merille öljytankkerin radiosähköttäjäksi.
Raoul Gothóni solmi avioliiton eurajokelaisen Hilkka Tuomiston kanssa, ja toukokuun 2. päivänä 1946 perheeseen syntyi Raumalla esikoispoika Ralf.
Kattila pianotuolina
Isän käydessä kotona Gothónin perhe teki retkiä merenrantaan, ja isä opetti pikku-Ralfille viulunsoittoa kahdella kepillä. Isä luetteli sävelten nimiä ja pojan piti osata laulaa oikeat sävelet ja soittaa oikeat sormitukset.
Ralf oli 3-vuotias, kun isä toi hänelle meriltä pienen viulun. Viisivuotiaana poika soitti sillä jo Kreutzerin etydejä ja Vivaldin a-molli-konserttoa.
Ralfin ollessa 5-vuotias isä jäi maihin. Hän ryhtyi huolehtimaan tullattavasta tavaraliikenteestä Rauman satamassa. Viimeiseltä matkaltaan hän toi Hampurista Bechstein-pianon. Kun Ralf meni isää vastaan, hän löysi tankkerin ruokasalista ison mustan pianon. Pianotuoli oli pojalle liian matala, ja laivakokki haki keittiöstä korotukseksi kattilan. Kattilalla istuen Ralf soitti ensimmäisen kerran elämässään pianoa, Porilaisten marssin.
Ralf innostui pianosta niin, että iski pikku viulunsa saman tien pöydänkulmaan.
Musikaalinen, herkkä ja lahjakas poika
Isä vietti päivät töissä satamassa, mutta omisti kaiken muun ajan tärkeimmälle, soittamiselle. Hän antoi viulutunteja, opetti Rauman musiikkiopistossa, soitti perustamassaan viihdeyhtyeessä Moment Musical ja toimi Rauman kaupunginorkesterin konserttimestarina. Hän otti 5-vuotiaan Ralfin mukaan orkesteriharjoituksiin, ja kuunnellessaan Beethovenin Egmont-alkusoittoa poika tunsi pääsevänsä kosketukseen musiikin salaperäisen, todellisen maailman kanssa.
Ralf oppi lukemaan ja laskemaan ennen koulua, ja hänen ensimmäiset sävellyksensä syntyivät 6-7-vuotiaana. Tallella on mm. pianosonaatti ja kesken jäänyt kappale, jonka kansilehdelle on kirjoitettu pikkupojan käsialalla Pianokonsertto.
– Kun istuin pianon ääressä ja improvisoin, sävellysideoita tuli helposti mieleen ja ne olivat itselle hyvin selviä. Olisi pitänyt heti kirjoittaa kaikki muistiin, koska myöhemmin aiheet ja ajatukset unohtuivat ja häipyivät taivaan tuuliin, Ralf Gothóni on kertonut elämäkertansa kirjoittajalle Raija Lampilalle.
Ralfin elämään kuuluivat jo lapsena yliluonnolliset kokemukset. Hän näki myös usein painajaisia, pelkäsi mielikuvitusolentoja, ja suojautui kuuntelemalla musiikkia ”sisäisesti”. Häntä rohkaisivat varsinkin Bachin E-duuri-viulukonsertosta ja Chopinin As-duuri-poloneesista.
Tukkapöllyä ja remmiä
Isä pani merkille Ralfin innon ja lahjakkuuden, hän päätti ryhtyä kouluttamaan poikaa. Isä piti huolta, että Ralf harjoitteli joka päivä. Töihin lähdettyään hän saattoi palata tarkistamaan, että poika varmasti istui vielä pianon ääressä. Hän haki Ralfin vaikka onkiretkeltä kotiin harjoittelemaan, jos poika oli lähtenyt pianon äärestä ilman lupaa.
Jos Ralf livahti pelaamaan palloa kavereittensa kanssa, kun hänen olisi pitänyt harjoitella, rangaistus tuli isän kädestä. Ankara, temperamenttinen Raoul Gothóni hermostui pojalleen nopeasti, Ralf sai tukkapöllyä tai remmiä paljaalle pyllylle.
Kerran Ralf osui paikalle, kun sirkustyttö harjoitteli numeroaan, ja vieressä valmentaja ohjasi tyttöä piiska kädessään. Näky toi Ralfille mieleen hänen oman tilanteensa. Ralf päätteli, että oppiakseen on mentävä suorituskyvyn äärirajoille, ja silloin kuritus on luonnollinen osa musiikillista kasvatusta.
Olisiko meillä Ralf Gothónia ilman hänen ankaraa isäänsä?
Ralf oli 7-8-vuotias, kun hän opiskeli isänsä kanssa kenraalibasson ja soinnutuksen perusteet. Kun Ralf ja isä kuuntelivat radiosta musiikkia, he arvuuttelivat koko ajan, mikä soitin, kuka säveltäjä, miksi Mozart eikä Haydn.
Samalla he tutustuivat suurten säveltäjien elämäkertoihin. Säveltäjäelämäkerrat, varsinkin kovat lapsuuden koettelemukset, saivat Ralfin ymmärtämään isäänsä paremmin.
Myöhemmin Ralf Gothóni on pohtinut mm. Hämähäkki-kirjassaan vanhempien ja lahjakkaiden lasten välisiä suhteita. Ralf päätyi kysymään:
– Olisiko meillä Beethovenia ilman hänen ankaraa isäänsä?
”Väänsin monta itkua, mutta kestin..."
Ralf Gothóni sanoo oppineensa isältään kaksi olennaista asiaa; sävelmuistin kehittämisen mielikuvaharjoittelun avulla ja legato-soiton.
– Antaumuksellisena amatööriviulistina isä kiusasi minua loputtomasti – ja joskus tuskallisesti – saamaan pianosta kuuluville jousisoittimen legatoa tai laulua muistuttavan äänen. Hän raivostui, jos en tajunnut harmonioiden liikettä suhteessa toisiinsa. Väänsin monta itkua, mutta kestin painostuksen suhteellisen helposti, koska koin isäni olevan oikeassa legaton suhteen. Hänelle suurin osa pianisteista oli kolistelijoita tai kilistelijöitä, joita hän kutsui halonhakkaajiksi.
Vaikka Ralf hyväksyi pitkälle isänsä ankaruuden, kova kurinpito ei voinut olla vaikuttamatta heidän väleihinsä. Isä ja poika ottivat usein yhteen, ristiriidat jäivät.
”Ei Für Eliseä! Riittää jo, riittää jo!”
Ralf oli 8-vuotias, kun isää kehotettiin hankkimaan lahjakkaalle pojalleen oikea pianonsoitonopettaja. Isä otti yhteyttä Tapani Valstaan. Isä ja poika matkustivat koesoittoon, ja Ralf pääsi ensimmäisen kerran elämässään Helsinkiin.
Ralf soitti Valstalle Bachin kaksiäänisen invention ja Mozartin sonaatin ensimmäisen osan. Kun isä ehdotti, että poika soittaisi vielä Beethovenin Für Elisen, josta kovasti piti, Valsta huudahti:
– Ei Für Eliseä! Riittää jo, riittää jo!
Ralf opiskeli Tapani Valstan johdolla 14-vuotiaaksi. Hän kävi tunnilla kerran kuukaudessa, sillä junamatka Raumalta Helsinkiin kesti yli kymmenen tuntia. Jos soittotunti oli keskellä viikkoa, Ralf ilmoitti kouluun olevansa sairas. Rauman suomenkielisessä poikakoulussa ei myönnetty vapaata pianotunteja varten.
Ralf oli koulunsa ainoa klassisen musiikin harrastaja. Joka lauantai koulussa pidettiin hartaushetki. Oppilaat seisoivat järjestyksessä, rehtori saarnasi, ja Ralf joutui säestämään virret. Viimeisenä koulukeväänä Ralf oli aina lauantaisin sairaana:
– Saivat itse hoitaa harmonin polkemisen, koska eivät sallineet pianotunteja.
”Jotain repesi sisälläni…”
Vielä keskikoulun neljännellä luokalla Ralf oli ollut luokkansa kärkioppilaita, viimeisenä kouluvuonna kaikki muuttui. Kaverit, tupakanpoltto, alkoholi, pajatson pelaaminen baarissa kiinnostivat poikaa enemmän kuin piano ja koulunkäynti. Pianonsoiton Ralf lopetti kokonaan. Koulusta hän pinnaili.
Myös jännitteet kotona isän ja pojan välillä kasvoivat. Isä käytti alkoholia ja oli entistä väkivaltaisempi.
Eräänä päivänä baarin radiossa soi Griegin pianokonsertto.
– Jotain repesi sisälläni. Se oli kuin emotionaalinen tulva, Ralf on kuvannut hetkeä, jolloin hänen elämänsä sai uuden suunnan.
Ralf alkoi itkeä. Hän riensi kotiin ja alkoi soittaa pianoa, pitkästä aikaa.
Parhailla pisteillä Sibelius-Akatemiaan
Ralf päätti lopettaa koulun ja aloittaa jälleen musiikkiopinnot. Isä ei uskonut, että puolentoista vuoden tauon jälkeen pojasta voisi tulla enää ammattimuusikkoa. Riitelyn päätteeksi Ralf uhkasi hypätä ikkunasta, ellei saisi jättää koulua.
Isä kääntyi Tapani Valstan puoleen, joka kehotti Ralfia pyrkimään Sibelius-Akatemian solistiselle osastolle. Keväällä 1962 Ralf kävi Helsingissä Sibelius-Akatemian pääsykokeissa, hänet hyväksyttiin parhaalla pistemäärällä.
Samana keväänä Ralf esiintyi ensimmäisen kerran julkisesti. Entinen raumalainen, tenori Mikko Plosila konsertoi kaupungissa, ja Ralf toimi hänen pianistinaan. Oli ensimmäinen kerta, kun nuorukainen pukeutui frakkiin. Se oli äidinisän vanha, naftaliinilta haiseva frakki, jonka hihoja, liepeitä ja lahkeita jouduttiin lyhentämään Ralfia varten.
Vapauteen
Ralf Gothóni oli 16-vuotias, kun hän syksyllä 1962 aloitti piano-opinnot Sibelius-Akatemiassa. Hän jatkoi Tapani Valstan oppilaana.
Heti ensimmäisenä syksynä Ralf esiintyi ensimmäisen kerran orkesterisolistina, ensin Porissa ja sitten Vaasassa.
Lupaavan nuoren pianistin maine oli kiirinyt hänen edellään musiikinopiskelijapiireihin. Ralf nautti Helsingissä vapaudesta. Hän vietti opiskelijaelämää, johon kuuluivat ravintolat, olut ja vilkas seurustelu muusikkoystävien kanssa.
Raumalla Ralf vieraili enää harvoin. Muistot lapsuudesta masensivat häntä. Ralf tunsi suorastaan vastenmielisyyttä ja sai pahoinvointi- ja puistatuskohtauksia, jos joutui pistäytymään vanhassa kotikaupungissaan.
Isän ja pojan välit pysyivät jännitteisinä ja viileinä loppuun saakka. Raoul Gothóni kuoli sydänkohtaukseen vuonna 2000.
Kansainvälinen ura
Ralf Gothóni on luonut merkittävän kansainvälisen uran niin soolopianistina, kamarimuusikkona, kapellimestarina kuin musiikkipedagogina. Hän on levyttänyt lähes 100 albumia useille kansainvälisille levy-yhtiöille.
Gothóni on toiminut myös säveltäjänä ja kirjailijana. Essee-kokoelmissaan hän on pohtinut mm. kokonaisvaltaista muusikkoutta.
Musiikin syntymäpäiväkalenterin kuvittaja Lassi Rajamaa on Sibelius-Akatemian rehtori emeritus ja Rondo-lehden kuvakolumnisti.
Lähteet ja linkit
Arvonen, Päivi: Ralf Gothóni nuoresta vaimostaan: ”Tässä iässä ei ole aikaa hukattavaksi”. Seura 25.12.2017.
Gothóni, Ralf: Pyöriikö kuu. Ajatus. Jyväskylä 2001.
Lampila, Raija: Ralf Gothónin soiva elämä. Teos. Juva 2016.
Wikipedia: Ralf Gothóni.
Yle Strada 5.6.2014: Oletko snobi, Ralf Gothóni?
Yle Uutiset 21.11.2008: Ralf Gothóni ja Elina Vähälä soittavat Oslon Nobel-juhlassa.
