Oopperalaulaja Aino Ackté oli kansainvälisen uransa huipulla, kun hän kesällä 1906 pääsi seuraamaan Richard Straussin johtaman Salomen harjoituksia. Juuri kantaesityksensä saanut Salome oli sensaatiomainen menestys ja aiheutti kulttuuriskandaalin. Aino päätti, että Salomesta tulisi hänen roolinsa, olivat vaikeudet mitkä tahansa. – Kuuntele Soivassa arkistossa Aino Ackté
Kesäkuussa 1906 maailmankuulu sopraano Aino Ackté oli kutsuttu Kölnin musiikkijuhlille. Aino lauloi Sentan roolin Wagnerin oopperassa Lentävä hollantilainen. Juhlien tähti ei ollut kuitenkaan Ackté, vaan säveltäjä Richard Strauss, joka johti uuden kohuoopperansa Salomen juhlanäytännön.
Salome lumoaa ja houkuttelee
Ainon korviin oli jo aiemmin kantautunut huhuja Salomesta. Rooli oli kuulemma niin vaikea ja raskas, että tuskin kukaan sopraano jaksaisi laulaa sitä.
Straussin uudenlainen, dissonoiva sävelkieli ja rohkea eroottinen, uskonnollinen aihe nostattivat tunteita. Oopperaa oli suunniteltu Wieniin, mutta Wien kieltäytyi kunniasta, ja kantaesitys tapahtui Dresdenin hovioopperassa joulukuussa 1905.
Salome oli sekä sensaatiomainen menestys että kulttuuriskandaali. – New Yorkin Metropolitanissa Salomen esitykset keskeytettiin heti ensi-illan jälkeen 1907.
Aino seurasi säveltäjän johtamia harjoituksia Kölnissä ja lumoutui täysin. Hän tunnisti Salomessa oman kiihkeän, intohimoisen luonteensa.
– Oscar Wilden Salome! Mikä verraton, taiteellisesti innostuttava tyyppi. Se liiteli äkkiä mielessäni houkutellen, ärsytellen, ja tuossa tuokiossa päätin, että olkootpa vaikeudet ja vaarat mitkä tahansa – siitä tulisi oma roolini, ehkä taiteeni huippusaavutus.
Aino Ackté - muistoja diivasta. Aikalaiset muistelevat kulttuuridokumentissa suomalaisen oopperataiteen uranuurtajaa, oopperalaulaja Aino Acktéta (1876-1944). Toimittaja Tiina-Maija Lehtonen. Yle TV 1 Musiikkiohjelmat 1990.
Tyttö lähtee Pariisiin
Aino Ackté oli syntynyt Helsingissä 23. huhtikuuta 1876 musiikkiperheeseen. Äiti oli oopperalaulaja ja laulunopettaja Emmy Achté ja isä säveltäjä ja kapellimestari Lorenz Nikolai Achté.
Kesäkuussa 1887 Aino sai pikkusiskon Irman. – Irmasta tuli aikanaan kansainvälinen oopperalaulaja. Hän oli äänialaltaan altto ja käytti taiteilijanimeä Irma Tervani. Irma oli kiinnitettynä Dresdenin hovioopperaan 1908–1932.
Aino kävi Helsingin suomalaista tyttökoulua ja opiskeli laulua äitinsä johdolla. Hän oli 18-vuotias, kun hänet hyväksyttiin opiskelemaan laulua kuuluisaan Pariisin konservatorioon.
Pariisin Suuren Oopperan lemmikki
Kolmen vuoden opintojen jälkeen 1897 Aino debytoi Pariisin Suuressa Oopperassa Gounod’n Faustin Margaretana. Menestyksestä seurasi Ainolle kiinnitys oopperatalon solistiksi seuraavaksi kuudeksi vuodeksi.
Ainon rooleja Pariisissa olivat 1898 Gounod’n Romeon ja Julian Julia, Rosseaun Reinin kellon Herwine, ja Wagnerin Lohengrinin Elsa, 1899 Wagnerin Tannhäuserin Elisabeth ja Méhulin Joosefin Benjamin, 1900 Gluckin Alcesten nimirooli ja 1902 Leoncavallon Pajatson Nedda.
Pariisilaiselämän lisäksi Ainolla oli koti Suomessa. Keväällä 1901 hän solmi avioliiton nuoruudenrakastettunsa Heikki Renvallin kanssa, ja sai syksyllä tyttären Gloryn. – Heikki Renvall loi Suomessa uraa kansanedustajana ja senaattorina.
New Yorkin Metropolitaniin, Suomeen ja jälleen Pariisiin
Pariisin jälkeen Aino Ackté sai kiinnityksen kahdeksi kaudeksi New Yorkin Metropolitaniin, missä hänen roolejaan olivat 1904 Wagnerin Nürnbergin mestarilaulajien Eeva ja 1905 Wagnerin Siegfriedin Brünnhilde.
Välillä laulajatarta kuultiin myös kotimassa; joulukuussa 1905 Aino esiintyi Kansallisteatterissa Puccinin Toscan nimiroolissa.
Pariisin Aino palasi jälleen 1906, kun hän esiintyi Opéra-Comique'ssa Massenet'n Maria Magdalenan nimiroolissa.
”Richard Strauss oli kookas mies...”
Kölnissä kesäkuussa 1906 Ainolla ei ollut mahdollisuutta jäädä katsomaan Salomen esitystä, mutta hän seurasi teoksen harjoituksia ja hänet esiteltiin kulisseissa säveltäjälle.
– Richard Strauss oli kookas mies. Harvinaisen suuri pää oli melkein kalju, otsa oli ulkoneva ja kupera, silmät värittömät ja kylmän ilmeettömät, iho harmaa, huulet paksut ja ulkonevat nekin, ryhti veltto. Johtaessaan harjoitusta mestari oli hämmästyttävän tyyni.
Nimiroolin esittäjä tuotti Ainolle pettymyksen.
– Itse Salomesta en voinut saada aavistustakaan, sillä tämä Kölnin oopperan oma primadonna, puolatar – vihainen, kypsä Poppea-tyyppi – harjoitteli tuolilla istuen, keskellä näyttämöä, laulamatta, mutta huuliaan liikutellen. Kun tanssi läheni, hän nousi, hävisi kaivon taakse, josta hetken perästä kiemurteli esille ylen hoikkavartaloinen, hunnutettu tanssijatar, joka oli olevinaan sama Salome kuin äskeinen.
Aino sai sanottua Straussille, että hänen hartain toiveensa oli päästä esittämään Salomen rooli. Säveltäjä oli todennut siihen, että silloin Ainon pitäisi myös tanssia itse, jotta "illuusio tulisi täydelliseksi".
”Voisi olla hyvä, jos hän esimerkiksi rakastuisi minuun…”
Aino ryhtyi opiskelemaan Salomea. Kun hän kuuli, että teoksen esitystä suunniteltiin Pariisiin, hän pyysi Straussilta tapaamista ja matkusti Berliiniin.
– Wagnerin oopperoissa esiintyvät vaikeudet kalpenivat Salomen vaikeuksien rinnalla. Luulin kyllä kuitenkin jo hallitsevani Salome-partituurin ja innoissani pyysin päästä mahdollisimman pian Straussin luo laulamaan. Hän asui erittäin aistikkaasti ja upeasti sisustetussa huoneistossa Kurfürstendammin puolella.
– Strauss otti minut vastaan niin ystävällisesti, kuin hänen hidas ja pidättyväinen luonteensa myönsi. Salainen toiveeni oli, että hän mieltyisi ääneeni, laulutapaani, jos mahdollista koko olemukseeni ja että hän sitten auttaisi minua niitä kunnian kukkuloita kohti, joita aioin tavoitella. Voisi olla hyvä, jos hän esimerkiksi rakastuisi minuun, mutta Strauss ei rakastunut ollenkaan, vaikka kiemailin erittäin taitavasti ja varovaisesti. Luulen, ettei hän ylimalkaan voinut rakastua. Rupesimme oitis juttelemaan tulevista suurista Salome-illoista.
”Miksi lainkaan Salomea opiskelin?”
Kun Strauss kertoi, että Pariisissa Salomen laulaisi Lucienne Bréval ja Berliinissä Emmy Destinn, Aino tunsi itsensä nolatuksi ja lamaantui täysin.
– Miksi lainkaan Salomea opiskelin? Tosin oli sovittu, että esittäisin sen keväällä Dresdenissä – mutta sittenkin! Ajatukseni kiertelivät näissä lamauttavissa uutisissa, ja kun vihdoin Straussin säestämänä rupesin laulamaan, tein lakkaamatta virheitä. Tahti oli täynnä kompastuksia. Häveten totesin tehtävän teknilliset vaikeudet vielä suuremmiksi kuin olin kuvitellut. Mutta äänellisesti se minulle sopi ihanteellisesti. Strauss teki muutaman aivan mitättömän muistutuksen, sanoipa jonkun kohteliaisuudenkin, mutta huomasin, ettei esitykseni tällaisenaan tehnyt mestariin mitään mullistavaa vaikutusta.
Strauss suostui tapaamaan Acktén vielä uudestaan.
– Päätin pyhästi, että ainakin siihen mennessä saisin osani erehtymättömästi päähäni kolkutetuksi. Teinkin säestäjän kanssa niin harrasta työtä, että aivoni kelluivat, vaikka öisin vilvoittelin niitä kylmillä kääreillä.
”Ollessani kahden Straussin kanssa…”
Aino halusi Salomeksi niin kiihkeästi, että lähti Straussin mukana Dresdeniin, vaikkei pitänyt säveltäjää erityisen kiinnostavana miesseurana.
– Ollessani kahden Straussin kanssa en päässyt häntä rahtuakaan lähemmäksi. Mestari keskusteli, kertoi, oli eloisa parhaansa mukaan, koska minäkin sekä luonteeni puolesta että aito ranskalaiseen tapaan olin ylen vilkas, mutta hänestä säteili jotakin viileätä, selittämättömän pidättyväistä. Hänen puheensa ei ollut lennokasta kuten Massenet’n, Saint-Saensin, Sibeliuksen tai suurten ranskalaisten kirjailijain ja taiteilijain.
”C’est magnifique, Madame.”
Dresdenin matkan jälkeen Aino ja Strauss jatkoivat Salomen merkeissä.
– Palattuani Berliiniin lauloin siis vielä kerran Salomea Straussin luona hänen itsensä säestämänä. Tällä kertaa esitin siitä viimeisen osan, jossa Salome katkeran voitokkaana tosin pitää käsissään Johanneksen päätä, mutta tietysti sielunsa silmien edessä näkee vain miehen, jota hän on himoinnut ja joka on hylännyt hänet.
– Rakastin, ihailin tätä valtavaa loppua, ja mitä suurin nautinto oli antaa äänen tässä paisua koko täyteläisyyteensä ja antaa sävelten vyöryä kuin valtavat aallot. Ihanaa antautua taiteen huumaukseen täysin rinnoin.
– Strauss ei keskeyttänyt esitystäni kertaakaan. Hän sulki vain flyygelin ja sanoi hyvin totisena: "C’est magnifique, Madame. C’est magnifique."
Seitsemän hunnun tanssi
Seuraavaksi Aino alkoi valmistautua Salomen tanssiin.
– Tarvitsin tietysti ammattitaiteilijan neuvoja. Kenen puoleen kääntyisin? Päätin lähteä Pariisiin Gailhard’in vakituisen ystävättären Sandrinin luo. Tämän valinnan tein voittaakseni uudelleen Gailhard’in suosion.
Pariisin Suuren Oopperan johtajan Pierre Gailhardin lähipiiriin kuuluva, vanhoihin tansseihin erikoistunut Sandrini loi Ainolle koreografian.
– Minulla ei koskaan ollut alkeellisintakaan aavistusta tanssitekniikan perusteista, mutta tanssi oli luonnossani samoin kuin liikehtiminen ja ilmehtimiskyky ja näin me tavallisille valssiaskelille sommittelimme Salomelle luonteenomaisen esityksen, joka alkoi itämaalaisella, veltolla vääntelehtimisellä ja päättyi mielettömään pyörintään.
– Seitsemän hunnun tanssi! Sovittelimme liikkeitä ja ilmeitä, ottaen huomioon eri tunnelmia, vihaa, rakkautta, toivoa, tuskaa, aina sen mukaan kuin mielestämme musiikki ja minkin hunnun väri vaativat. Ja kunnollisia, hulmuavia, kevyitä huntuja käytettäisiin.
– Jotkut toiset minun jälkeeni, Maru Garden ja Bellincioni ensi sijassa, käyttivät mukavuuden vuoksi vain pieniä, nenäliinan kokoisia kangaskappaleita, joten huntujen päämerkitys – niiden vähittäinen riisuminen ja ruumiin kuvaannollinen paljastaminen tanssin kestäessä – jäi kokonaan tulematta ilmi.
Pariisin kuulusta Worthin muotihuoneesta Aino kävi tilaamassa rooliasun itselleen.
Lehmänkauppoja
Kuullessaan, että Salome todellakin tulisi Pariisin Suuren Oopperan ohjelmistoon tammikuussa 1907, Aino kirjoitti oopperajohtaja Gailhardille olevansa valmis rooliin. Johtaja sähkötti Ainolle, että säveltäjä valitsisi itse esittäjät, minkä jälkeen Aino kääntyi Straussin puoleen. Säveltäjä sähkötti Ainolle Berliinistä tekevänsä voitavansa. Rooli meni Brévalille, ja Aino kirjoitti muistelmissaan katkerana.
– Turhaa oli kaikki. Jouduin hetkellisesti tappiolle. En tiedä kenen oli syy, mutta lehmänkauppojen tulosta se oli.
Ainon Salome näyttämölle Leipzigissa
Vihdoin 19. huhtikuuta 1907 koitti Ainon Salomen ensi-ilta Leipzigissa. Ennen esitystä Ainolla oli vain yksi harjoitus. Dresdenissä asuva Irma-sisar tuli Ainon tueksi.
– Sisareni, joka lähti seurakseni, oli esitysiltana ihmetellyt, kuinka ihmisen on mahdollista laulaa niin pitkiä, korkeita ääniä kuin Salomelta vaaditaan. Hän tiesi yhtä vähän kuin itsekään aavistin, että muut tässä järjestivät laulettavan helpommaksi ”punkteeraamalla” joitakin nuotteja sekä muuttamalla sanoja.
– Onnistuisinko? Harjoituksissa johtaja Volkers huudahti puristaen käsiäni tulisesti: ”Sie sind göttlich!” Ehkä siis onnistuisin.
Aino oli illalla erinomaisessa iskussa.
– Jo ennen tanssia tunsin sydämeni jyskyttävän niin tuimasti, että se teki haittaa hengitykselle. Kun sitten tuon velton, mutta yhä hurjemmaksi kiihottuvan tanssin lopetin pyörimällä loputtomasti ja mieletöntä vauhtia samassa kohdassa, syöksyäkseni Herodeksen luo, kaatuen selälleni kuin juopunut hänen jalkojensa juureen, en olisi päässyt enää liikahtamaan enkä liioin laulamaan tuota taivaita tavoittelevaa loppukohtausta, ellen olisi edeltä käsin ollut kaukonäköinen.
– Olin nimittäin järjestänyt niin, että samassa kun vaivuin Herodeksen jalkojen juureen, kaksi orjatarta juoksi luokseni. Toinen puki ylleni synkän, läpikuultavan vaipan toisen ojentaessa maljan, jonka tyhjensin ahmien.
– Tuo lämmin juoma kostutti kuivuneen kurkkuni ja valoi suoniini uutta tulta. Sitten ponnistaen tahtoni äärimmäiseen asti, nousin, vaanin, vaadin nostaakseni vihdoin epätoivoisella voimalla korkealle yli oman pääni voittosaaliini, teloitetun profeetan pään.
Yleisön innostus oli rajatonta. Aino peittyi kukkiin.
Jälkikäteen hän arvioi, että jos olisi saanut harjoitella kunnolla, hän ei olisi heittäytynyt rooliin liian ehdottomasti, vaan olisi punninnut voimiaan ja säästänyt ääntään.
Aino kolmantena Pariisissa
Ja taas tuli ajankohtaiseksi Pariisin Salomen miehitys. Esitykset johtaisi itse Strauss. Kun Aino kuuli, että roolin laulaisi kolme sopraanoa, Emmy Destinn, Olive Fremstad ja Aino Ackté ja tässä järjestyksessä, hän kieltäytyi tarjouksesta ja matkusti Suomeen.
Jälkikäteen hän kysyi itseltään:
– Mikä saa ihmisen tekemään hulluja tekoja?
Lontoon suuri triumfi
Aino Ackté esitti lopulta Salomen useita kertoja Dresdenissä, Leipzigissa ja kesällä 1910 myös säveltäjän johdolla Berliinissä.
Suurin triumfi ja läpimurto Salomena tapahtui kuitenkin Lontoon Covent Gardenissa joulukuussa 1910. Aino lauloi Salomen englanniksi 12 kertaa, hänen Salomeaan kutsuttiin ”teatterimaailman suureksi sesonkitapahtumaksi” ja hänen kuvansa tuli vastaan kaikkialla lehdistössä.
Aino toi Salomen myös Suomeen. Esitys Suomen Kansallisteatterissa oli 6. joulukuuta 1911.
Aino Ackté lopettaa
Aino Ackté lopetti kansanvälisen oopperalaulajan uransa pian Salomen menestyksen jälkeen. Hän oli 38-vuotias. Vaikka Salome oli Ainon rakkain oopperarooli, se oli myös raskas laulettava eikä ollut vaikuttamatta hänen ääneensä.
– Olin aina sanonut, että päättäisin julkisen taiteilijanurani ollessani vielä sen huipulla, Aino kirjoitti muistelmissaan.
Kansainvälisen uran päättymisen sinetöi kesällä 1914 alkanut ensimmäinen maailmansota.
Suomalaisen musiikkelämän voimanainen
Laulajanuransa ohella Aino Ackté oli suomalaisen musiikkielämän suuria vaikuttajia. Vuonna 1911 hän oli perustamassa Kotimaista oopperaa eli tulevaa Suomen Kansallisoopperaa ja 1912 hän järjesti ensimmäisen kerran oopperajuhlat Olavinlinnassa.
Aino Ackté kuoli haimasyöpään 8. elokuuta 1944.
Musiikin syntymäpäiväkalenterin kuvittaja Lassi Rajamaa on Sibelius-Akatemian rehtori emeritus ja Rondo-lehden kuvakolumnisti.
Lähteet ja linkit
Ackté, Aino: Muistojeni kirja. Otava. Helsinki 1925.
Ackté, Aino: Taiteeni taipaleelta. Otava. Helsinki 1935.
Nuorivaara, Johanna: Aino Ackté: Faust - Jalokiviaaria. Artikkeli. Yle Elävä arkisto 8.12.2006.
Pakkanen, Outi: Aino Ackté - Pariisin primadonna. WSOY. Porvoo 1988.
Suhonen, Pekka: Aino Ackté (1876-1944). Kansallisbiografia 16.9.1997.
Wikipedia: Aino Ackté.
Wikipedia: Richard Straussin Salome.
Katso ja kuuntele
Gounod, Charles: Margaretan jalokiviaaria oopperasta Faust. Solisti Aino Ackté, laulu & torvisoittokunta.
Merikanto, Oskar (säv.) & Mustakallio, Jooseppi (san.): Pai, pai paitaressu Op. 2 nro 1. Aino Ackté, laulu & tuntematon pianisti.
Grieg, Edvard (säv.) & Andersen, Hans Christian (san.): Jeg elsker dig Op. 5 nro 5. Aino Ackté, laulu & tuntematon pianisti.
