Laila Tarpila
Yle
Tammikuun 27. päivänä syntynyt säveltäjä Usko Meriläinen on yksi keskeisiä suomalaisia modernisteja. Tamperelaisen pukutehtaan johtajan Yrjö Meriläisen poika jätti Tampereen lyseon kesken, opiskeli Sibelius-Akatemiassa, käväisi Kuopiossa, ja palasi pysyvästi Tampereelle 1957. – Kuuntele Soivassa arkistossa Usko Meriläinen
Säveltäjä Usko Meriläisen (27. tammikuuta 1930 Tampere – 12. marraskuuta 2004 Tampere) suvussa musiikkia oli harrastettu niukasti. Isoisä Frans Vihtori Toivonen oli ollut taitava suutari, jolla Tampereen hienostorouvat olivat teettäneet kenkänsä ja jonka rakkaus oli ollut viulu.
Viulua oli harrastanut nuorena myös Meriläisen äiti Ilma (s. Toivonen), jonka ehdotuksesta Meriläisten perheeseen hankittiin piano.
Pianon kautta säveltäjäksi ja kapellimestariksi
Alakouluikäisen pojan pianoharrastus keskeytyi talvisodan syttymiseen ja perheen pakoon maalle. Vasta sodan jälkeen musiikki vei nuoren miehen huomion. Ensimmäiset sävellykset syntyivät jo opiskeluaikana Tampereen musiikkiopistossa.
Sibelius-Akatemiassa sävellystä Aarre Merikannon johdolla opiskellut nuorukainen ihaili Beethovenia ja Sibeliusta, kunnes sai Igor Stravinsky -herätyksen, tutustui Béla Bartókin ja myöhemmin Alban Bergin musiikkiin.
Kapellimestariksi Usko Meriläinen valmistui Leo Funtekin johdolla.
Ennen asettumistaan Tampereelle, aluksi teatterikapellimestariksi, Usko Meriläinen ehti toimia pianonsoiton opettajana Sibelius-Akatemiassa, kuoronjohtajana Suomalaisessa oopperassa ja kapellimestarina Kuopion orkesterissa.
Oman tyylin löytäminen mutkien kautta
Meriläinen kehittyi säveltäjäksi vähitellen. Hänen taiteensa suunnan määräsi kesän 1956 opintomatka Saksaan Darmstadtiin. Siellä kuultu musiikki avasi uudet näkymät, eikä paluuta entiseen enää ollut. Hän piti sävellyskonsertit Tampereella ja Helsingissä.
Tie ei ollut suoraviivainen. Yksi mutkista oli sävellyskonserttien jälkeen tapahtunut tukahtuminen. Apua Meriläinen lähti hakemaan Sveitsistä, rivitekniikkaa opettaneelta venäläiseltä Wladimir Vogelilta.
Oma tyyli löytyi vähitellen ja Meriläisen pitkästä urasta tuli merkittävä osa suomalaista modernistien historiaa. Elektronisen musiikin tulo Suomeen kuului myös Meriläisen tuotannossa.
Usko Meriläinen perusti kotikaupunkiinsa siellä yhä järjestettävän Tampere biennale -musiikkifestivaalin.
Meriläisen ansioista kertovat myös monet tunnustukset: Wihurin kansainvälisen rahaston Sibelius-palkinto, valtion 15-vuotinen säveltäjäapuraha, professorin arvonimi ja Sibelius-Akatemian kunniatohtorius.
Perhe
Usko Meriläinen avioitui 1953 tanssija ja koreografi Ruth Matson kanssa. Näyttelijä Lena Meriläinen ja tuottaja Ari Meriläinen ovat heidän lapsiaan. Ari Meriläinen ryhtyi kirjailija ja poliitikko Rosa Meriläisen isäksi tämän ollessa 2-vuotias.
Huumoria vakavassa taiteessa
Meriläisen huumorintajusta saa vihjeen huilukonsertosta Visions and Whispers (1985), jossa puhaltajat supattavat soittimiinsa "taas se soitti kummallisesti", "saatais jo soittaa jotain kunnollista" ja "soitto on kohta loppu ja päästään paussille".
Usko Meriläisen ehkä eniten soitettu kappale on Suvisoitto huilulle ja heinäsirkoille (ääninauhalle).
Usko Meriläisen sinfonia nro 5 sai kantaesityksensä Radion sinfoniaorkesterin YLE 50-vuotisjuhlakonsertissa Finlandia-talossa 1976. Orkesteria johti Okko Kamu. Katso Elävässä arkistossa.
Musiikin syntymäpäiväkalenterin kuvittaja Lassi Rajamaa on Sibelius-Akatemian rehtori emeritus ja Rondo-lehden kuvakolumnisti.
Lähteet ja linkit
Kinnunen, Aarne: Usko Meriläinen kirjassa Suomen säveltäjiä II. Toim. Einari Marvia. WSOY. Porvoo 1966.
Korhonen, Kimmo: Suomalaisia nykysäveltäjiä 1965-1990. Kirjastopalvely Oy. Pieksämäki 1990.
Salmenhaara, Erkki (toim.): Suomalaisia säveltäjiä. Otava. Keuruu 1994.
Leppänen, Taru: Meriläinen, Usko. Kansallisbiografia 2005.
Lukkari, Leena: Rosa Meriläinen sai Arista isän jo taaperona. Kodin kuvalehti 2017.
