Tammikuun 25. päivänä syntynyt tuubisti Harri Lidsle on ennätysten mies. Tämä Sinfonia Lahden muusikko on varmasti kaikkein ahkerimmin esiintyvä suomalainen tuubisti yli tuhannella konsertillaan. Ennätysmäisiä ovat myös vuosittaiset kilometrilukemat tuubistin mittarissa.
Tuubisti Harri Lidslen (25. tammikuuta 1969 Kaarlela) mittariin kertyi pari vuotta sitten 65.000 kilometriä. Kaikki siksi, että Tuubakimalainen-konsertteja piti käydä soittamassa ympäri maata.
Kilometrejä kertyy vuosittain rutkasti, koska Lidsle käy usein kaukana pohjoisessa, esimerkiksi Sevettijärvellä. Niinkin pitkän konserttimatkan perusteeksi hän on todennut:
– Sieltä on niin pitkä matka kaikkialle, että me joudetaan hyvin käydä siellä.
Lahden kulttuurialan tunnustuspalkinnon 2017 saaneessa Tuubakimalainen-yhtyeessä Lidslen kumppaneina soittavat vuorovedoin pianistit Matti Hussi, Miikka Kallio, Marko Hilpo ja Outi Nissi. Yhtye aloitti konsertoinnin 2003.
Vuonna 2018 Tuubakimalainen ehti soittaa sataviisi Taiken ja Suomen Kulttuurirahaston tukemaa konserttia pienillä paikkakunnilla.
Lastenkonsertit – koska niissä on hauskaa – ovat Harri Lidslelle läheisin konserttimuoto, mutta niiden ja orkesterikonserttien lisäksi hän esiintyy usein muissakin konserteissa, myös Lahden kaupunginteatterin musikaalimontussa. Lidslen voi nähdä myös musikaalikatsomoissa eri puolilla Suomea.
Vakavasti otettava humoristi
Harri Lidsle on vakavasti otettava muusikko. Voi olla että hän tulee lyömään ennätyksiä myös tilaussävellysten saralla, sillä hänelle on kirjoitettu ja hän on kantaesittänyt tähän mennessä yli sata sooloteosta.
Säveltäjiä ovat olleet muun muassa Kalevi Aho, Harri Ahmas, Jan Sandström, Askell Masson, Alexander Arutjunjan, Patrik Vidjeskog, Markus Fagerudd ja Harri Wessman.
Lapset ja nuoret ovat olleet Lidslen sydäntä lähellä myös koulutuksen kautta. Hän vastasi 2010-luvun alkupuolella Suomen Kulttuurirahaston tukeman Vaskisoitinakatemian toiminnasta, jonka piirissä oli yli 90 lahjakasta nuorta kautta maan.
Lidsle on tuomaroinut myös useita kansainvälisiä kilpailuja ja on kehittänyt soittimia soitintehtaiden kanssa.
Vuoden vaskisoittaja Harri Lidsle oli jo vuonna 1997.
Järnefeltin Berceuse saa koskettavan tulkinnan Harri Lidslen ja pianisti Tuomas Turriago käsissä. Kuuntele myös Romanialaisen tanssi:
Musiikin syntymäpäiväkalenterin kuvittaja Lassi Rajamaa on Sibelius-Akatemian rehtori emeritus ja Rondo-lehden kuvakolumnisti.
Lähteet ja linkit
Haapakoski – Heino – Huttunen – Lampila – Maasalo: Suomen musiikin historia. Esittävä säveltaide. WSOY. Jyväskylä 2002.
Harri Lidsle Facebookissa
Musiikkia lapsille ja nuorille Konserttikeskus
Soitinvalmistaja B&S Markneukirchen
Tuubakimalainen Facebookissa
Vähäsarja, Sari: Älypuhelinlapsi ei ehkä ole koskaan kuullut elävää musiikkia, ja siksi Tuubakimalainenkin on tehnyt jo yli 1 000 konserttia. Yle Uutiset 19.4.2018.