Moskovan kirjeenvaihtajalta: Kun kattolevyt tippuivat mystisesti, ajatus kääntyi heti turvallisuuspalvelun tekemisiin

Suomalaistoimittajien arki Venäjällä on muuttunut vuosikymmenten saatossa täysin. Nykyinen kirjeenvaihtaja Erkka Mikkonen tuskin ymmärtää, että vielä 10 vuotta sitten taloudenhoitaja valmisti päivittäisen lounaan Ylen Moskovan-toimiston väelle.

Viime kesänä minua odotti yllätys saapuessani eräänä aamuna töihin: Neljä kattolevyä makasi rivissä lattialla.
Oli vaikea käsittää, miten paneelit olisivat yön aikana itsekseen päätyneet katosta lattialle – ja vieläpä siistissä rivistössä pinnat kääntyneenä oikeinpäin.

Mieleen iski 80-luvulla samoissa tiloissa asuneen ja työskennelleen Ylen Moskovan-kirjeenvaihtajan Yrjö Länsipuron tarina hänen Nauku-kissastaan. Viikon ajan kadoksissa ollut kissansa tuotiin kotiovelle pian sen jälkeen, kun hän teki vetoomuksen keittiönsä lampun kautta sen palauttamiseksi.
Paikaltaan lähteneet paneelit sijaitsivat niin ikään kattolampun vieressä. Toimistossa oli myös juuri alkamassa remontti, jossa levyt oli tarkoitus irrottaa. Ajankohtakin mahdollisen katonrajaan piilotetun tekniikan poistamiseksi tuntui siis osuvalta.

Neuvostoaikana jokainen Moskovassa asuva länsimainen toimittaja tunsi, kuinka häntä tarkkaillaan. Tunteesta ei ole päästy vieläkään.
Ylen Moskovan-toimisto ja kirjeenvaihtajan asunto ovat sijainneet 80-luvun alusta lähtien talossa, jonka omistaa Venäjän ulkoministeriön alainen UPDK-palveluhallinto.

Kattolevymysteerin selvittämiseksi pyysin apua talon hallinnolta. Asia jäi siihen, koska UPDK:n mukaan levyt tippuivat katosta itsekseen, eikä heillä ollut halua paljastaa valvontakameroidensa tallenteita.

Valtavassa betonibunkkerissa asuu ja työskentelee itseni lisäksi muita ulkomaisia toimittajia, diplomaatteja ja liikemiehiä. Naapurirapussa asuu Helsingin Sanomien kirjeenvaihtaja Jussi Niemeläinen.    
Ulkomaalaiset oli alunperin kätevä sijoittaa samaan paikkaan, jotta heidän valvomisensa olisi helpompaa. Nykyään jokainen Moskovaan muuttava suomalainen voi valita vapaasti asuinpaikkansa, mutta silmälläpitokin on vaivattomampaa.
Matkapuhelimen avulla voi helposti jäljittää kenen tahansa liikkeitä. Lisäksi kaupunkiin on pystytetty kattava valvontakameroiden verkosto, joka käyttää hyväkseen automaattista kasvojentunnistusta.
Valvontaan ja tarkkailuun onkin syytä suhtautua Moskovassa ilman suurempia tunnepurkauksia. Itse vitsailen aina turvallisuuspalvelun olleen asialla, kun en heti löydä jotain hukkaamaani tavaraa.
Valokuva toimistomme keittiön seinällä muistuttaa siitä, kuinka erilaista työskentely täällä oli 25 vuotta sitten.

Ryhmäkuvassa poseeraavat kaikki Ylen Moskovan-toimiston kahdeksan silloista työntekijää. Kolmen kirjeenvaihtajan Martti Hosian, Hilkka Hyrkön ja Nils Torvaldsin lisäksi paikalla on venäläinen ja suomalainen kuvaaja sekä paikallinen toimistosihteeri, autonkuljettaja ja taloudenhoitaja.
Jälkimmäinen valmisti päivittäin lounaan koko porukalle aina vuoteen 2011 asti, kunnes jäi tehtävästään eläkkeelle. Aikalaiset kertovat, että yhteinen lounas helpotti arkea ja ruokapöydän ääressä vaihdettiin tietoja ajankohtaisista asioista.
Nykyisin lähikorttelit ovat täynnä kahviloita ja lounaspaikkoja, eikä minulle tulisi mieleen, että joku häärisi keittiössä valmistamassa lounaspataa toimiston työntekijöille.
Toimiston vahvuuskin on puolittunut. Itseni lisäksi siihen kuuluu paikallinen toimistosihteeri ja kuvaaja. Kollegani Simo Ortamo puolestaan aloitti raportoinnin Pietarista loppukeväällä.

Päivittäiset rutiinit ja työtavat ovat muuttuneet Venäjällä neljännesvuosisadassa paljon, mutta muutos neuvostoaikoihin on järisyttävä.
Nauku-kissan tarinan kertovassa dokumentissa itsekin aikoinaan Ylen Moskovan-kirjeenvaihtajana toiminut Reijo Nikkilä kuvaa suomalaistoimittajien työtä ensin Neuvostoliitossa ja sitten Venäjällä. Vuonna 1997 ilmestynyt ohjelma valottaa journalismia itänaapurista 50-luvulta lähtien.
Kommunismin aatteellinen palo toimi pitkään Ylen-kirjeenvaihtajien valintakriteerinä Moskovaan, eivätkä muutkaan suomalaistoimittajat välttyneet vuosien saatossa rähmällään ololta. Vasta Neuvostoliiton hajotessa kaikki aiheet alkoivat olla sallittuja.
Nykyään tuntuisi käsittämättömältä, ettei viranomaisten mielivallasta, ihmisoikeusrikkomuksista tai muista epäkohdista uutisoitaisi avoimesti. Kriittiselle raportoinnille on aiempaa enemmän tarvetta, kun Venäjän hallinto on muuttumassa yhä itsevaltaisemmaksi.

Vuosikymmeniä jatkuneella itsesensuurilla höystettyä Venäjän-uutisointia voisi pitää taakkana. Itse suhtaudun kunnia-asiana siihen, että saan olla osa suomalaisten Moskovan-kirjeenvaihtajien jatkumoa.

Pörröinen Pulja-kissani taas seuraa näissä huoneissa 80-luvulla vaeltaneen Naukun tassunjälkiä.
Lue myös:
Erkka Mikkonen: Haluatko kuulla Venäjältä hyviä vai faktoihin perustuvia uutisia?
 
Etsin koti-ikävääni tuttuja elintarvikkeita, mutta mitä suomalaista lopulta löysin venäläisestä lähikaupastani?