Sisältöä aiheesta Yle Teema
Pääsisältö
Tuoreimmat
Filmihullujen omassa leffassa Steve Martin seurustelee ja tappelee 1940-luvun legendaaristen elokuvatähtien kanssa
Kuollut mies ei palttoota kaipaa on maukas parodia ja kunnianosoitus rikoselokuvalle mutta toimii myös alustana tekijöiden omalle kreisihuumorille.
Kulttuuriskandaaleja, mustaa historiaa, diskoa ja muotia Teeman alkuvuodessa 2024
Kulttuuria ja kulttuurihistoriaa nähdään Teemalla keskiviikkoisin, torstaisin ja lauantaisin – helmikuu on Teeman ja Yle Radio 1:n yhteinen mustan historian teemakuukausi.
MeToon, rasismin ja tasa-arvon teemat tekevät Douglas Sirkin 1950-luvun rakkauselokuvista erityisen ajankohtaisia ja kiinnostavia
Lukuisat nykyohjaajat ihailevat Douglas Sirkin värikylläisiä melodraamoja. Muun muassa Pedro Almodóvar, Quentin Tarantino, David Lynch ja Aki Kaurismäki ovat rakentaneet Sirkille kunnianosoituksia omissa elokuvissaan.
Musta musiikki ja musta historia Radio 1:n ja Teeman helmikuussa
Yle Teema ja Yle Radio 1 viettävät Mustan historian teemakuukautta helmikuussa 2024.
Unelmien kenttä oli urheiluelokuvien klassikko ilman urheilua mutta nyt sen kentällä pelataan jo virallisia sarjapelejä
”Jos rakennat sen, hän tulee”, lupaa salaperäinen ääni sanoilla, joista on tullut yksi elokuvahistorian kuuluisimpia ja myös väärin lainatuimpia repliikkejä.
”Kaunein olento päällä maan”: seitsemän fania seitsemältä eri vuosikymmeneltä kertoo suhteestaan David Bowieen
Esittelemme seitsemän suomalaista David Bowie -fania. Heistä vanhin, Hector, on Bowien ikätoveri. Nuorin fani löysi Bowien vasta tämän kuoleman jälkeen.
Martin Scorsese nosti 1960-luvun alun klassikkojännärin uuteen kukoistukseen
Cape Fear tunnetaan ennen kaikkea Martin Scorsesen vuonna 1991 tekemänä hittileffana. 30 vuotta vanhemman alkuperäisversion ei kuitenkaan tarvitse hävetä sen rinnalla.
Korruptio ja rikollisuus kukoistavat hikisessä ja synkässä pikkukaupungissa Meksikon rajalla
Orson Wellesin elokuvaa Pahan kosketus pidetään film noirin viimeisenä mestariteoksena. Elokuvaa on 1950-luvun lopulta asti myös yritetty palauttaa tarkoitettuun muotoonsa.
Pahamaineinen Harvey Weinstein teki Crying Gamesta hittileffan mutta ansaitsi sillä myös enemmän rahaa kuin kukaan muu
Crying Game sisälsi vuosikymmenen yllätyskäänteen mutta leffa oli myös paljon muuta, minkä osoituksena se sai Oscarin käsikirjoituksesta ja viisi muuta ehdokkuutta.
Yö pitkä, elokuva lyhyt 2023 – totta ja fantasiaa, naurua ja kyyneliä talvipäivänseisauksen kunniaksi
Vuoden pisimpänä yönä Teemalla vietetään taas perinteistä kansainvälistä lyhytelokuvapäivää!
Kirjailijoita ja nuorisokapinaa Kino Suomen kevätkaudella Teemalla
Elokuvien teemoina ovat kirjailijoiden elämä, nuoruus ja taide.
Haluan rakastaa Peter – Aila Meriluodon eroottinen romaani kohuelokuvana
Tea Istan rohkea rooli toi näyttelijälle Jussi-palkinnon.
Putoavia enkeleitä, Lauri Viidan ja Aila Meriluodon myrskyisä rakkaussuhde elokuvana
Kahden runoilijan liittoa varjosti Viidan skitsofrenia ja dominoiva luonne.
Fritz Lang toi synkät koston ja väkivallan teemansa ja saksalaisen ekspressionismin jopa lännenelokuvaan
Metropolisin, Mabusen ja M:n ohjaaja Fritz Lang pakeni natsivaltaa Hollywoodiin, missä hän jatkoi vihan, murhan ja koston tarinoitaan film noirin, melodraamojen ja lännenelokuvan parissa.
Elokuvajoulu ja Teeman vuodenvaihteen 2023–2024 kohokohdat
Teema tarjoaa 27 Oscarin elokuvajoulun! Joulunajan kohokohtia ovat myös Dickensin tarinaan perustuva uutuusbaletti Saiturin joulu, Kaija Saariaho -kokonaisuus ja Meeri Koutaniemen sarjan uusi kausi.
Mika Kaurismäen scifi-seikkailussa taistellaan luontotuhon jälkeisessä Lapissa
Ensi kertaa Ylellä nähtävä The Last Border – viimeisellä rajalla on toiminnantäyteinen tieteisseikkailu. Teemalla 12.12.2023 klo 22:00
Routasydän näyttää Suomi-dystopian, jossa vallitsee sissisota ja kaaos
Tulevaisuuskuvitelmassa Suomi on muuttunut Euroopan syrjäseuduksi, jossa sissi- ja rosvojoukot taistelevat alueellisesta itsenäisyydestä.
Vaaleanpunaisen pantterin luoja kokeili Kauhun lunnailla myös jännitystä
Blake Edwards oli harvoja Hollywoodin kulta-ajan elokuvantekijöitä, jotka eivät vain selviytyneet 1990-luvulle, mutta myös kukoistivat loppuun asti.
Syväjäädytetty mies sulatetaan säteilyn saastuttamaan maailmaan tieteiselokuvassa Aurinkotuuli
Vuonna 1980 tehty kotimainen scifi kuvittelee ekokatastrofin vuoteen 1999.
Maanisten roolien tulkki Nicolas Cage nousi tähdeksi 35 vuotta sitten romanttisessa komediassa, ja siinäkin hänen roolihahmonsa oli vähintään kuuhullu
Laulajana parhaiten tunnettu Cher nousi hänkin 1980-luvulla elokuvatähdeksi ja sai Kuuhulluista Oscar-palkinnon.
Universumin kaiut soivat Kaija Saariahon musiikissa – Saariaho-kokonaisuus Teemalla vuodenvaihteessa
Säveltäjä Kaija Saariahon elämästä kertova dokumentti Universumin kaiut saa tv-ensiesityksensä jouluna 2023 yhdessä kolmen muun ohjelman kanssa.
Nämä kipinät eivät sammu – jos pop on laatikko, Sparks on operoinut sen ulkopuolella jo 50 vuotta
Maailman englantilaisin amerikkalaisbändi. Syntikkaduon prototyyppi. Popmusiikin suurin salaisuus. Monista kuuluisista yhtyeistä on sanottu jo kaikki mahdollinen, mutta Sparksista ei vielä oikeastaan mitään.
Kun tiedän äänet, mutten ymmärrä niitä – pohdintoja näkemisestä, kuulemisesta ja elokuvasta Drive My Car
Entä jos matka onkin kysymysten etsimistä eikä vastausten löytämistä? ”Tämä yhdistää Drive My Car -elokuvan päähenkilöä ja minua”, kuulovammainen elokuvafani Lumo Kumpulainen kirjoittaa.
Roman ”Tino” Hibalov breikkaa sodan varjossa: ”Battlessa en halua esittää taistelua”
Ukrainalainen breakdance-mestari Tino lopetti esiintymisen risteilylaivoilla, kun sota alkoi. Päätös jäädä Suomeen oli vaikea, mutta Tino päätti pitää Ukrainan asiaa esillä tanssimalla.
Valkoinen kääpiö sijoittuu ydinkatastrofin jälkeiseen Suomeen
Eksistentiaalinen tieteiselokuva pohtii ihmisyyttä ja kuolemaa 1980-luvun kylmän sodan varjossa.
”Lapsena askartelin isänpäiväkortin äidille” – sellisti Liu Pöntisen tulkinta koskettaa sekä isiä että ilman isää kasvaneita
Ylen uudella musiikkivideolla soittaa 19-vuotias sellisti Liu Pöntinen. Videolla onnitellaan isiä, mutta siitä voivat nauttia myös ne, jotka eivät vietä isänpäivää.
Hauras Mia Farrow aistii silmitöntä kauhua jännärissä, joka enteili suosittuja stalker-elokuvia
Sokea kauhu oli kuin johdanto suosituille kauhuelokuville, joissa psykopaatit alkoivat vielä saman vuosikymmenen lopulla vaania yksinäisiä naisia.
Iki-ihana Kehtolaulu soi isänpäivää juhlistavalla musiikkivideolla – lähde supersankarin mukana satumaiselle matkalle
19-vuotias Liu Pöntinen soittaa sellolla Armas Järnefeltin Kehtolaulun. Musiikkivideolla seikkailee myös supersankari kultaisessa naamiossa.
En olisi koskaan tehnyt matematiikkaa, ellen olisi tanssinut, sanoo Juhani Koivisto
Tanssi ja matematiikka ovat samaa luovaa prosessia matemaatikko Juhani Koivistolle. Hänelle matemaattisten ongelmien ratkaiseminen vaatii irtipäästämistä ja parhaiten se toteutuu, kun hän tanssii.
Seksin ja ahneuden vetovoimalla leikittelevä Kuningas ja neljä kuningatarta oli Clark Gablen myöhäisuran parhaita teoksia
”Kuolemattoman hullu länkkäri” kuului Peter von Baghin lempielokuviin mutta ei ole noussut tunnustetuimpien lännenklassikkojen joukkoon.
”Sinusta ei voi koskaan tulla tanssijaa”, sanoi Safa Solatin äiti, mutta Iranissa kasvanut tyttö löysi silti tanssista vapauden
”Taide on minun tapani olla aktivisti” sanoo iranilainen Safa Solati. Solati kasvoi Iranissa, jossa taiteen tekemisellä on nykyisin tiukat rajat. Erityisesti naistaiteilijoiden asema on vaikea.
Fantasiaviikinkejä ja pahoja piispoja – videopeleissä kierrätetään keskiaikamyyttejä, mutta luodaan myös uskottavia näkymiä keskiaikaan
Kolme videopelinäkymää keskiaikaan.
Pienimuotoinen Hytti nro 6 kasvaa sisällöltään suureksi elokuvaksi
Rosa Liksomin Finlandia-palkittu romaani kääntyi kansainvälisesti palkituksi elokuvaksi.
Testaa, mihin suomalaiseen elokuvaan kuuluisit
Yle Teema omistaa viikon suomalaiselle nykyelokuvalle. Minkä elokuvan maailmassa olisi sinun paikkasi?
Historiaa opitaan videopeleistä – viihdyttävä peli on portti kovan akateemisen historian pariin
Pelaaminen voi auttaa ymmärtämään historiaa.
Seitsemällä Oscarilla palkittu Kwai-joen silta on edelleen elokuvahistorian tunnetuimpia ja suosituimpia sotaelokuvia
Ironisessa tarinassa brittiläiset sotavangit rakentavat Burmassa rautatiesiltaa osoittaakseen ylemmyydentuntonsa, vaikka sillasta on hyötyä vain viholliselle.
Shhh! Ennio Morricone, Sparks, Werner Herzog, David Lynch, Drive My Car, Annette, Monos – Teeman elokuvafestivaalilla kuunnellaan elokuvia ja niiden tekijöitä
Mikä on paras kuulemasi elokuva? Teeman 12. elokuvafestivaali paneutuu elokuvien äänimaailmoihin. Luvassa Oscar-voittajia, matkantekoa sademetsässä, Amerikan sydänmailla ja Hiroshimassa sekä mestarillista musiikkia.
Analyysi: Videopeli luo erityisen suhteen menneisyyteen ja voi tutkijan mielestä tavoittaa jotain oikeasta historiasta paremmin kuin teksti
Millaista oikein on videopelin historia?
Ikitie on kuvaus 1930-luvusta, jolloin työläisten paratiisin rakentaminen Neuvosto-Karjalassa muuttui painajaiseksi Stalinin vainojen myötä
Kuudella Jussilla palkittu elokuva on laadukas, koskettava ja julma.
Yltiöromanttinen musikaalidraama Kaksipäisen kotkan varjossa tuo mieleen vanhan ajan Suomi-filmit
Timo Koivusalon elokuva Suomen sortovuosista uhkuu kansallistuntoa ja romantiikkaa.
Klassikkoelokuva Kruunupäitä ja hyviä sydämiä on brittiläisen mustan huumorin kirkkaimpia jalokiviä
Aatelissuvun etäisempi jälkeläinen päättää murhata hänen ja herttuan arvon välissä olevat kahdeksan ihmistä, joita kaikkia esittää Alec Guinness.
Mississippi palaa on tosipohjainen elokuva kolmen kansalaisoikeusaktivistin katoamisesta 1960-luvun Etelässä
Willem Dafoe ja Gene Hackman loistavat Alan Parkerin rikosjännärissä FBI:n agentteina, jotka yrittävät ratkoa samaa rikosta erilaisin keinoin.
Meeri Koutaniemi, Anu Pentik ja Kiti Kokkonen sekä queer-Suomen historiaa Teeman loppuvuoden kulttuuridokumenteissa
Marras–joulukuussa Teemalla nähdään muun muassa vahvoja naistaiteilijoita ja suomalaisen designin historiaa. Joulukuussa Meeri Koutaniemi tapaa taas nykytaiteen huippuja.
Syksyn Kino Suomi luo katseen itänaapurin menneisyyteen ja Suomen tulevaisuuteen
Itänaapurin ja scifin lisäksi esiin nostetaan kolme ohjaajaa, Ilkka Järvi-Laturi, Ere Kokkonen ja Markku Lehmuskallio.
Miltä näyttää 2020-luvun suomalainen elokuva? Viikon ajan kaikki Teeman elokuvat ovat tämän vuosikymmenen kotimaisia uutuuksia
Yle Teema omistaa viikon nykyelokuvalle. Ensimmäistä kertaa järjestettävällä uuden suomalaisen elokuvan viikolla nähdään ensiesityksessä elokuvat Metsurin tarina, Veden vartija ja lyhytelokuva Kaukainen planeetta.
Täältä ikuisuuteen oli 1950-luvun suurimpia yleisöhittejä ja aikakautensa tunnusomaisimpia Hollywood-elokuvia
Kahdeksan Oscaria voittanut elokuva kertoo varuskunnasta Havaijilla Pearl Harborin hyökkäyksen aattona ja johti 1950-luvun sodanvastaisten elokuvien ja kapinallisten roolihahmojen aaltoa.
Fight the Power! Uusi upea sarja kertoo hiphopin historiasta 1960-luvulta alkaen
Public Enemyn Chuck D isännöi uutta neliosaista dokumenttisarjaa, joka tutkailee mustan Amerikan, rap-musiikin ja hiphop-kulttuurin historiaa runsaan 50:n viime vuoden ajalta.
Kapinallinen Thomas Brasch ei sopeutunut Itä- eikä Länsi-Saksaan ja poltti itsensä loppuun – vaikuttava elämäkertaelokuva Teemalla
Karismaattinen Albrecht Schuch loistaa elämäkertadraamassa, joka osoittaa, että elokuva on edelleen maaginen taidemuoto. Teemalla keskiviikkona 27.9.
Painajaismainen kauhuelokuva Inho avasi puolalaiselle Roman Polanskille oven länteen ja on myös Catherine Deneuven uran huipputeoksia
Inho syntyi, kun nuori ohjaajalupaus Roman Polanski palkattiin tekemään Alfred Hitchcockin Psykon jäljitelmää. Kaupan päälle hän teki aivan omanlaisensa mestariteoksen.
Viskilastissa olleen laivan haaksirikko johti yhteen brittielokuvan parhaiten kypsytetyistä komediaklassikoista
Viskiä, viskiä! oli kotikutoisen Ealing-studion ensimmäisiä täysosumia, ja seuraavien vuosien aikana pienestä studiosta kasvoi arkkityyppisen brittihuumorin maailmankuulu edustaja.