Sisältöä aiheesta Musiikki
Pääsisältö
Uusimmat
Israelilaisnuoriso innostui ”kansanmurha-hiphopista” – rauhanlaulujen aika on vielä edessä päin
Keskivertoisraelilainen pitää musiikin vihaisuutta oikeutettuna, sanoo maan popkulttuuria seuraava tutkija.
Virolaisessa elektromusiikissa jyräävät nyt nuoret naiset: tällaisia ovat Manna, Kitty Florentine ja Vera Vice
Viroon on syntynyt runsaasti uutta elektropoppia, jota tekevät nuoret naiset. He ovat myös ryhtyneet tuottamaan omaa musiikkiaan, mikä on virolaisittain varsin uusi asia.
Vaasa kysyy nyt kaupunkilaisten mielipiteitä tapahtumapaikoista, tarjolla on kahdeksan vaihtoehtoa
Sisäsatama on mukana kaupungin selvityksessä yhtenä mahdollisena tapahtuma-alueena. Vaihtoehtoja on kaikkiaan kahdeksan
Kymenlaakson rahasto jakoi puoli miljoonaa euroa – kouvolalainen Saaga ry sai 15 000 euron palkinnon
Kolmannes Kymenlaakson rahaston tämän vuoden summasta myönnettiin toimintaan, jossa lapset tai nuoret ovat mukana tavalla tai toisella.
Santa Cruzin keulahahmoa Archie Cruzia syytetään lukuisista rikoksista – kertoo harkitsevansa ”vastasyytteiden nostamista”
Epäillyt rikokset tapahtuivat Helsingissä vuosi sitten. Cruz kokee olleensa tapahtuneessa uhri.
Lehti: EBU sakotti Ukrainan euroviisuedustajia poliittisista t-paidoista – artisti poisti tiedon Instagramistaan
Julkisuuteen ei ole kerrottu, kuinka suuret sakot Ukrainan viisuedustajat saivat.
Myös Windows95man saapuu Ylen koulujen päättäjäisviikonlopun tapahtumaan Seinäjoelle
Päättäjäisviikonlopun aikana Seinäjoella on muun muassa Radio Suomen kesäkonsertti, YleXPop, Puoli seitsemän sekä Viki ja Köpi Show.
Karmarock palkittiin monimuotoisuuden edistämisestä
Karmarockin palkitsemisen lisäksi Suomen Kulttuurirahasto myönsi Satakunnassa tälle vuodelle yhteensä 50 apurahaa.
Kotka järjestää kuusi ilmaista puistokonserttia kesällä – esiintymässä esimerkiksi Elias Gould sekä Mimi ja Kuku
Ensimmäinen puistokonsertti on Karhuvuoressa kesäkuun puolivälissä.
Turun kaupunginteatterin yleisötavoite kirkkaasti rikki – voittoa syntyi vajaa miljoona euroa
Vuoden yleisömagneetti oli koronan takia peruttu ja nyt paluun tehnyt musikaali Cabaret.
Lastenkulttuuri näkyy aiempaa isommin Kaustisen festareilla – Lykky vastaa ensi kertaa puuhateltan ohjelmasta
Viisi vuotta Keski-Pohjanmaalla toiminut lastenkulttuurikeskus Lykky pyrkii tuomaan ammattimaisesti toteutettua lastenkulttuuria kaikkien alueen lasten ja nuorten saataville.
Vaasa tekee vielä yhden oopperan ennen vuosien taukoa
Pohjalaismaakunnissa tuotetaan tänäkin vuonna useita alueellisia oopperoita, jopa kantaesityksiä. Vaasan ooppera tuottaa Puccinin Toscan ennen kuin säästöt sulkevat esiripun.
Euroviisuasiantuntija Anna Muurinen toivoo kilpailun palaavan juurilleen – ”Enää ei osata kylmästi arvioida musiikkia”
Euroviisut järjestettiin ensimmäisen kerran vuosikymmeniä sitten Sveitsissä. Viisuasiantuntijan mukaan kilpailulla olisi nyt otollinen aika palata juurilleen laulun pariin.
Aftonbladet: Hollannin viisuedustaja tunnusti tehneensä laittoman uhkauksen
Hollannin viisuedustaja diskattiin lauantain finaalista. Epäilty laiton uhkaus tapahtui torstai-iltana.
Lahden tapahtumapuistoon on tulossa toimintaa lähes koko kesäksi
Uuden Iloisen Teatterin kesäsatsaus nojaa Abban hitteihin. Esityksiä on kesäkuun lopun ja syyskuun alun välisenä aikana.
Iisa lopettaa pop-uransa – nyt häntä huolestuttaa, onko esiintymiseen varaa kohta enää rikkailla
Regina-yhtyeestä tunnettu Iisa Pajula pistää soolouransa jäihin. Katkeroitumisen uhka ei ole indieartistilla kaukana.
Euroviisujen finaali-ilta kuvina – näin kiistelty kilpailu eteni
Euroviisuissa riitti finaalipäivänä draamaa, mutta ilta Malmön areenassa sujui suunnitelmien mukaan. Kokosimme parhaat valokuvat saman otsikon alle.
Analyysi: Tuomarit ratkaisivat Euroviisujen voiton Sveitsille
Ammattilaisraadit ottivat poliittisesti kantaa antamalla Israelille niukasti pisteitä. Viisuviikon tapahtumat jättivät Euroviisuihin pahan kolhun, kirjoittaa viisutoimittaja Ville Vedenpää.
Windows95man viisufinaalin jälkeen: ”Voitto meni juuri oikeaan osoitteeseen”
Windows95man jäi 19:nneksi Euroviisujen finaalissa. Duo iloitsi illan päätteeksi hyvin menneestä esityksestä ja keskinäisestä ystävyydestä.
Sveitsi voitti Euroviisut, Suomen Windows95man jäi sijalle 19
Israel tuli Euroviisujen finaalissa viidenneksi. Suomi antoi yleisöäänissä täydet 12 pistettä Israelille.
Käärijä ei kerrokaan Suomen pisteitä Euroviisujen finaalissa – pisteet antaa Radio Suomen juontaja Toni Laaksonen
Ylen Luovien sisältöjen ja median johtaja Ville Vilén kertoo, että vaihtoehdosta oli keskusteltu etukäteen.
Analyysi: Vain hetkiä ennen Euroviisujen finaalia käynnissä oli poikkeuksellinen kaaos
Israelin osallistuminen laulukilpailuun vaikuttaa äänestyskäyttäytymiseen, kirjoittaa Ylen viisutoimittaja Ville Vedenpää.
Windows95man asteli median eteen Euroviisujen kriisiytyessä – ”Vähän on outo tunnelma”
Suomen edustaja kertoo keskittyvänsä omaan suoritukseensa, kun ympärillä kuohuu.
Henri Piispasen isovanhemmat näkivät pojan musikaalisuuden jo varhain: ”Koeta jaksaa siellä hulinassa”
Laulaja-ääninäyttelijä Henri Piispanen on rakentanut uraansa pienestä lähtien. Illalla hän edustaa Suomea Euroviisuissa Windows95manin rinnalla.
Tässä ovat Suomen hitit ja mahalaskut Euroviisuissa – mikä on oma suosikkisi?
Tässä jutussa voi tutustua Suomen viisuedustajiin koko historian varrelta. Jutun lopussa voi äänestää omaa suosikkiaan.
Soitinrakentaja Rauno Nieminen boikotoi euroviisuja, vaikka hänen soittimensa soivat lavalla
Viron Euroviisu-esityksessä soitetaan kahta Rauno Niemisen rakentamaa jouhikkoa. Soitin on noussut kansainväliseen suosioon, kun sitä kuultiin Viikingit-sarjassa.
Ruotsissa repesi Abba-raivo viisuvoiton jälkeen, mutta tiedätkö miksi?
Tee testi ja selvitä, mitä tiedät 50 vuotta sitten viisut voittaneesta Abbasta.
Hollannin viisuedustaja jäi pois raatiesityksestä – fyysinen yhteenotto kuvaajan kanssa, kertovat mediat
Joost Klein on ollut yksi Euroviisujen ennakkosuosikkeja Europapa-kappaleellaan.
Tutkija arvioi, mitä Euroviisuille tapahtuisi, jos Israel voittaisi
Jos Israel voittaa Euroviisut, tutkija Janne Mäkelä ennustaa keskustelun viisuihin osallistumisesta jatkuvan aiempaa voimakkaampana.
Tällainen oli Käärijän väliaikaesitys Euroviisujen toisessa semifinaalissa
Suomen viime vuoden viisubiisi Cha cha chan lisäksi esityksestä kuultiin Ievan polkkaa.
Israel pääsi Euroviisujen finaaliin – tässä kaikki finalistit
Israelin Eden Golanin esitykseen kohdistui suuri mielenkiinto, koska viisukaupunki Malmössä nähtiin torstaina suuria Israelia vastustavia mielenosoituksia.
Ruisrock nostaa Fröbelin palikat legendaariselle rantalavalleen, miksi lastenyhtyeen keikka on niin toivottu?
Musiikki lapsuusvuosilta herättää nostalgisia tunteita. Vaikka tunteet saattavatkin olla haikeita, ne muistuttavat ajasta, jolloin kaikki oli helpompaa.
Analyysi: Ruotsi hyvittelee Suomen viisutappiota ja tekee sen ovelan ylimielisesti
Malmön Euroviisujen lähetyksissä Suomi nostetaan esiin poikkeuksellisen näkyvästi. Samalla Ruotsi korostaa olevansa viisujen mahtimaa, kirjoittaa viisutoimittaja Ville Vedenpää.
Näin Israelista tuli Euroviisujen suuri kysymys
Israel osallistuu Euroviisujen toiseen semifinaaliin tänään torstaina. Pääsyä finaaliin pidetään käytännössä varmana.
Jorma Panulan säveltämää Peltomiehen rukousta kannattelee sen väkevä sanoma – osa kuorolaisista on laulanut teosta 40 vuotta
Ilmajoen musiikkijuhlille 1984 tehty suvivesper täyttää 40 vuotta. Säveltäjä Jorma Panula muistuttaa teoksen sanoman ajankohtaisuudesta: ”Nälkäisiä pitäisi auttaa”.
Käärijä esiintyy Euroviisuissa torstaina muumien kanssa – tällainen on ”suomalainen väliaikanumero”
Käärijä esiintyy torstain semifinaalissa. Ohjelmanumerossa lauletaan ”sekopäisestä suomalaisesta” ja kuullaan Ievan polkkaa.
Irlannin edustaja yritti ujuttaa Palestiina-viestin eiliseen esitykseensä Euroviisuissa
Irlannin euroviisuedustaja joutui ennakkosensuurin kohteeksi semifinaalissa Malmössä tiistaina.
Kuorolaulun juhlaa Vaasassa neljä päivää: Vaasan kuorofestivaali täyttää 30 vuotta
Vaasan Kuorofestivaaleilla on mukana 70 kuoroa eri puolilta Suomea. Ilmaiskonserttejakin on runsaasti
Bye Bye Baby soi CatCatin keikoilla aina kahdesti – katso tästä vuoden 1994 Euroviisujen karsinnan voittoesitys
Katja ja Virpi Kätkä esiintyvät juhlavuoden kunniaksi vanhoissa esiintymisasuissa.
Kenraaleissa kaivettiin kaikki sudenkuopat – Euroviisut selostetaan saameksi jo kolmatta kertaa peräkkäin
Tänä vuonna inarinsaamen- ja pohjoissaamenkieliset selostukset kuullaan Yle Areenan lisäksi myös Ruotsin SVT:n suoratoistopalvelussa.
Ylen musiikkitoimittaja Miikka Koivisto irtisanoutuu Euroviisujen vuoksi: ”Tämä on minun pieni protestini”
Miikka Koivisto ilmoitti irtisanoutumisestaan ohjelmansa eilisessä jaksossa.
HIMin entinen kosketinsoittaja kertoo, kuinka menetti mielenterveytensä bändiaikana
Juska Salminen oli HIMin kosketinsoittaja yhtyeen suurimman menestyksen alussa. Häneltä on ilmestynyt kirja, jossa hän kertoo bändivuosista.
Vuosikymmenten uran tehnyt kuopiolaisyhtye Petri & Pettersson Brass lopettaa
Orkesteri nähdään viimeisellä keikallaan Kuopion torin kesäkauden avajaisissa toukokuun loppupuolella.
Suomen pohjoisin keikkapaikka – kylän baari kerää ihmisiä ympäri Pohjois-Suomea
Liki 200 ihmistä ympäri Pohjois-Suomea ovat tulleet seuraamaan indie pop -muusikko Arppaa.
Maailman suurimmat räppärit ottavat julkisesti yhteen, ja jälki on poikkeuksellisen likaista
Kendrick Lamar ja Drake julkaisivat molemmat viikonloppuna useita dissausbiisejä toisistaan. Taustalla on kuitenkin jo vuosia jatkunut julkinen riitely.
Kansanmusiikin Sävel on vapaa la 18.5. Yle Radio 1:ssä - Toivo suosikkikappalettasi jo nyt!
Saisiko olla kalevalaista kanteleensoittoa, englantilaista kitarafolkkia, kaustislaista pelimannismia, irlantilaisia tinapillejä tai vaikkapa tuvalaista kurkkulaulua?
Pian selviää, tuleeko Ilosaarirockista osakeyhtiö – festivaalia pyörittävä yhdistys äänestää asiasta kesäkuussa
Joensuun Popmuusikot on selvittänyt Ilosaarirockin yhtiöittämistä kuluvan toimintavuoden ajan.
Yli 1 500 musiikkialan ammattilaista kannustaa boikotoimaan Euroviisuja
Kyseessä ovat samat henkilöt, jotka allekirjoittivat Ylelle tammikuussa toimitetun vetoomuksen Israelin sulkemiseksi ulos Euroviisuista.
Lapset samplaavat soivan leikkipuiston äänistä musiikkiteoksen
Osallistujat pääsevät harjoittelemaan musiikin äänittämistä ja äänenkäsittelyä leikkipuiston soitinten avulla.
Malmön ristiriitaiset Euroviisut käynnistyivät – vieri vieressä osoitetaan mieltä ja lauletaan viisuhittejä
Turvatoimet Malmössä ovat järeät ja esimerkiksi yleisötilaisuuksiin ei saa tuoda lainkaan laukkuja.