Sisältöä aiheesta Tuoreimmat jutut
Pääsisältö
Asuntopula vaivaa lintuja – nikkaroi sinäkin linnulle pönttö
Pesäkoloista on paikoin jopa huutava pula. Tee päivän hyvä työ ja nikkaroi linnulle pönttö.
Lapintiira on todellinen maailmanmatkaaja – maapallon ympäri kerran vuodessa
Yksitoista vuorokautta lentoa putkeen ilman lepotaukoja?! Linnut tekevät muuttomatkoillaan uskomattomia lentosuorituksia päästäkseen pesimispuuhiin.
Lintujen muutto on vilkkaimmillaan – tule mukaan seuraamaan Muuttolintujen kevättä
Yle Luonto seuraa huhtikuusta alkaen sekä lintujen kevätmuuttoa että pesintää verkossa ja radiossa. Osallistu ja lataa älypuhelimeesi Muuttolintujen kevät -sovellus!
Vesku-sääksi selvisi muuttomatkasta hengissä – Venäjän gps-häirintä sai fanit pelkäämään jo pahinta
Veskun muuttomatkan seuranta päättyy, ja nyt julistamme Veskun ja sen puolison Piritan pesälle pesimärauhan. Kokosimme sinulle kohokohdat Veskun reissusta Korsikalta Paltamoon.
Taneli Roininen haluaa Suomesta pyöräilijän paratiisin
Retkipyöräilijä Taneli Roinisen tavoitteena on valjastaa Suomen lukuisat soratiet yhtenäisiksi pyöräilyreiteiksi. Tämä ei olisi mahdollista ilman maailmalta hankittua kokemusta.
Suolla ajaudutaan ajatusten sivupoluille
Hillasta on tullut Kati Saonegin ja Niina Kivilän muusa, jota he ajattelevat päivittäin.
Rotta ei tuonut ruttoa eikä se nappaa hampurilaista kädestäsi – tee testi ja opi uutta rotista!
Rotta on tunnetusti älykäs eläin. Voisiko rottamaiseksi haukuttu ihminen kuitenkin olla menestyjä? Millaisia eläimiä rotat oikein ovat? Testaa tunnetko rottien elintavat.
Eränkävijöiden rakkaustarina: syömme sushia Jäämeren rannalla ja pyydämme haukia
Milla Ristonmaa ja Samuli Hämäläinen rakastuivat aikuisiällä. Heitä yhdistää intohimoinen kalastusharrastus.
Nelli Sahlman, 34, elää toisin kuin moni ikäisensä: ”Minun ei tarvitse kinastella arjen asioista”
Vapaaehtoisesti sinkut panostavat energiansa muuhun kuin suhteeseen. Asiantuntijan mukaan yhä useampi haluaa elää nykyisin sinkkuelämää omasta tahdostaan.
Miksi lumiukko ei katkennut? Luontoillan asiantuntija vastaa
Korkea hoikka lumiukko kumartui kolmessa päivässä.
Lotta Hintsa kertoo hyytävistä olosuhteista – ”Jopa pissalla käynti on haaste”
Maailman korkeimpia vuoria kiipeilevän Lotta Hintsan tavoitteena on tulla entistä vahvemmaksi ja nopeammaksi, mutta ilman turhia riskejä.
Onko tässä Suomen jäätävin kulttuurielämys?
Iissä luistellaan taidenäyttelyyn
Miksi tähdet tuikkivat ja mikä on galaksi? Testaa tietosi tähtitaivaasta
Ihmiset ovat tutkineet ja tulkinneet yötaivasta aikojen alusta asti. Selvitä kuinka hyvin sinä tunnet avaruuden ihmeellisyydet ja opi samalla uutta!
Särkiyrittäjä Vertti Seppälä, 29: ”Nuoret ovat valmiita muutokseen.”
Vertti Seppälä pyörittää perheen kalatuotantoa Korpilahdella, Jyväskylässä. Haasteena on saada suomalaiset syömään enemmän särkikalaa. Millaisena sinä haluat kala-ateriasi? Vastaa kyselyyn.
Elämäni biisin Katja Ståhl: ”Jos ei olisi hevosia, niin olisi rahaa – mutta olen onnellisempi näin”
Lenni-hevonen, Gösta-koira ja ratsastuspolku metsässä. Siinä ovat Elämäni biisi -ohjelman sielun, Katja Ståhlin onnellisen elämän ainekset.
UMK-juontaja Viivi Pumpasen sydän ja sielu ovat Lapin erämaassa
Retket Luna-koiran kanssa ovat elämän kohokohta, kun arjen hulabaloo pitää juontaja Viivi Pumpasen kiireisenä. Luonto tarjoaa Viiville myös paikan mietiskelyyn ja hiljentymiseen.
Tässä Peltsin vinkit ensi kesän pyörävaellukselle
Peltsin toinen luonto -sarjassa Mikko ”Peltsi” Peltola ja kuvaaja Juha Korhonen lähtivät kahdestaan pyörävaellukselle Pohjois-Karjalaan – koko painava kuvauskalusto viritetettynä pyörän selkään. Kevyemmälläkin varustuksella pärjää.
Eräopas Kristiina tietää, että luonto on talvella upea ja vaarallinen
Erätaitojen hallinta tuo varmuutta retkelle - oletko sinä valmis?
Iloisia uutisia Suomen luonnosta – valitse 10 parhaasta oma suosikkisi
Vuoden positiivisin lista on tässä.
Avara luonto keväällä 2024
Avara luonto TV 1 lauantaisin klo 18:45
Peltsin mielestä perhokalastus on parasta mitä voi tehdä kahluuhousut jalassa
Peltsin toinen luonto -sarjassa tehtiin unelmien kalareissu Keski-Suomen koskille. Näillä Peltsin vinkeillä sinunkin perhokalastuskokemuksestasi tulee entistä ihanampaa.
Unohda turha häveliäisyys – katso Peltsin vinkit luonnossa kakkimiseen
Peltsin eräreissuilla ei useinkaan ole huussia lähellä. Näillä vinkeillä pärjää, kun hätä yllättää.
Peltsi ja kuvaaja kääntyivät takaisin juuri ennen huippua
Peltsin toinen luonto -sarjan kuvauksissa kaikki ei todellakaan sujunut niin kuin oli suunniteltu. Kuvaaja Juha Korhonen kertoo kauden ja koko ohjelmasarjan pelottavimmasta hetkestä.
Näin suojaudut pakkaselta ja paleltumilta – katso Peltsin vinkit
Peltsin toisen luonnon neljännen kauden kuvauksissa koettiin jäätäviä olosuhteita Huippuvuorilla. Kaikista kovin tyyppi oli se, joka uskalsi puhaltaa pelin poikki ajoissa.
Lintumaailmasta inspiraatiota Linnan juhlien asuihin? Valitse upein höyhenpuku!
Siivekkäiden juhlapuvuissa on toinen toistaan upeampia värisävyjä ja yksityiskohtia. Minkä lajin puvun värein ja sävyin itse pukeutuisit juhliin?
Mitä tapahtuu kun joku eläin tai kasvi katoaa luonnosta? Ketjureaktio-sarjan oppimispaketti kouluille
Kaikilla lajeilla on luonnossa jokin tarkoitus, mutta jotkut lajit ovat tärkeämpiä kuin toiset. Avainlajien suojelussa on saatu pieniä voittoja luontokadon suitsimiseen.
Näin ritariperhosen toukka vaihtaa talvipukuun – katso hämmästyttävä video!
Perhosen koteloitumisen ja kuoriutumisen seuraaminen on ollut suuren ihmettelyn aihe satojen vuosien ajan. Luontoillassa puhuttiin ritariperhosen toukan koteloitumisesta.
Kannel hauen leukaluusta ja laulava kala puussa – testaa kuinka hyvin tunnet kalakulttuuria!
Tunnetko kaloihin liittyviä myyttejä, kirjallisuutta ja uskomuksia? Entäpä kalastuksen historiaa tai klassisessa musiikissa esiintyviä kaloja? Testaa miten selviät!
Ennätysmäärä kuusitiaisia liikkeellä – testaa tunnetko vaelluslinnut!
Osa linnuista muuttaa säännöllisesti Suomesta muualle talvehtimaan. Joillain linnuilla liikehdintä taas on epäsäännöllistä ja silloin puhutaan vaelluksista. Testaa tunnetko vaelluslinnut!
Teitkö jo nämä suositut luontoaiheiset testit?
Mikä lintu, mikä kala ja kuka tähän on kakannut? Ylen lukuisten testien parissa voit viettää pitkän tovin ja testata tietämystäsi monenlaisista luonnon elävistä ja ilmiöistä.
Helpota ötökkämaailman asuntopulaa rakentamalla ötökkäparkki
Ötökkäparkin tekeminen on helppoa ja hyönteiset kiittävät.
Eränkävijät-suosikin paluu: Mitä kuuluu, Äijä?
Eränkävijöiden kahdeksas kausi tarjoaa iloisen jälleennäkemisen, kun Venla-voittaja Äijä tassuttelee takaisin ruutuun isäntänsä Aki Huhtasen johdolla.
Vesku-sääksi on muuttomatkalla Korsikan lämpöön – Näin sujui Ylen seurannassa olleiden sääksien kesä
Muuttolintujen keväässä seurattiin satellittisääksi Veskun kevätmuuttoa ja Pesälivessä sääksipari Miilan ja Pennan pesintää. Nyt sääkset ovat matkalla talvehtimisalueilleen.
Tänä vuonna pääset seuraamaan whippet-emo Sinin ensimmäistä pentuetta – Pentulive alkaa 29. syyskuuta
Supersuositun Pentuliven kamerat käynnistyvät kohta kolmatta kertaa. Varaa syksyysi tilaa hyvän mielen maratonille!
Kenen kakka? Testaa kuinka hyvin tunnistat eläinten jätöksiä
On papanoita, pötkylöitä, kekoja, läjiä ja roiskeita. Joillakin lajeilla on oma huussi, jota ne käyttävät säännöllisesti. Testaa tunnetko nisäkkäiden jätökset!
Avara luonto syksyllä 2023
Avara luonto TV 1 lauantaisin klo 18:45
Haapa ylläpitää elämää
Haapa ylläpitää lukuisten muiden lajien elämää elävänä, lahotessaan ja maatuessaankin.
Emmin, 30, ja Tommin, 31, maatilan eläimillä on tärkeä tehtävä – ne pelastavat uhanalaisia kasvi- ja eläinlajeja syömällä sileäksi pusikoituneita maisemia
Perinnemaisemat ovat katoamassa, ja se on uhka monille eläin- ja kasvilajeille. Bovikin tila on erikoistunut maisemanhoitoon, ja yhteistyötä tehdään yksityisten maanomistajien sekä esimerkiksi Metsähallituksen kanssa.
Suomen Luonnon päivänä syödään mustikkapiirakkaa – nappaa tästä ohje, josta tuli hitti sata vuotta sitten
Mustikkapiirakka on Suomen luonnon päivän virallinen juhlaherkku. Nyt leivotaan Hvitträskin mustikkapiirakkaa, joka on herättänyt ihastusta Amerikassa asti.
Mustikka on suomalainen supermarja, ja tästä syystä se on myös luonnolle korvaamaton — katso video
On harvinaista, että yksi kasvi pystyy ruokkimaan miljoonittain pikkuruisia pölyttäjiä ja valtavia nisäkkäitä. Luontotoimittaja Markku Sipi kertoo videolla mustikan merkityksestä.
Esittelyssä Lehmäliven lehmät
Lehmälive seuraa Espoonlahden luonnonsuojelualueella laiduntavia lehmiä suloisine vasikoineen. Tämän jutun avulla tunnistat, kenellä on valkoinen Käärijä-tukka ja kuka ammuu kovimmin.
Ylen Lehmälive alkoi – tule mukaan laitumelle!
Yle seuraa lehmien ja vasikoiden laidunelämää Espoonlahden luonnonsuojelualueella. Millaisia persoonia laumasta löytyy? Osallistu chattiin ja tsekkaa tuoreet kuulumiset suoraan laitumelta. Loppukesän rennoin striimi on tässä!
Lehmälive on päättynyt – laitumella seurattiin Salli-lehmän, Väiski-vasikan ja kumppaneiden elämää suorana
Ylen Lehmälive seurasi elokuussa lehmiä ja suloisia vasikoita Espoonlahden luonnonsuojelualueen idyllisellä laitumella. Eläimet ovat olleet siellä kesätöissä syömässä maisemaa avaraksi. Niiden työt jatkuvat syksyllä niin kauan, kun laitumella riittää syötävää.
Vapaa lähtemään – Palkaton työ tarjoaa Anniina Ahoselle, 25, mahdollisuuden nähdä maailmaa
Vakituinen työpaikka tai parisuhde eivät vielä kiinnosta tamperelaista Anniina Ahosta. Maailma on täynnä houkuttelevia mahdollisuuksia, joista ei voi kieltäytyä.
Lehmä voi pelastaa köyhtyvää luontoa – katso video!
Lehmät tekevät samaa työtä kuin biisonit tuhansia vuosia sitten. Toimittaja Markku Sipi näyttää ja kertoo videolla, mihin niityllä laiduntavan lehmän hyöty perustuu.
Jos tämä laji katoaa, se vie monta mennessään – katso video
Toimittaja Markku Sipi näyttää ja kertoo videolla rakkohaurun aiheuttaman ketjureaktion, joka ulottuu merestä maalle – jopa ihmisiin saakka.
Vihattu lintu onkin luonnon monimuotoisuuden ystävä – katso video
Harvemmin puhutaan merimetsojen myönteisistä vaikutuksista. Toimittaja Markku Sipi näyttää merimetson aiheuttaman ketjureaktion, joka hyödyttää luontoa.
Raakku on supertärkeä virtavesien talkkari ja nyt se tarvitsee apuamme
Maailman vanhin eläin sinnittelee sukupuuttoa vastaan. Me voimme auttaa huolehtimalla virtavesistä ja vaelluskaloista.
Luontokuvaajan arvovalinta: ”Mainoksia kuvaamalla olisin voinut menestyä taloudellisesti paremmin”
Intohimoisesta lintuharrastajasta tuli ensin toimittaja, mutta vasta onnekkaat sattumat ja kameratekniikan nopea kehittyminen mahdollistivat Jari Saloselle vaativien luontodokumenttien kuvaamisen ja ohjaamisen.
Sankarilehmä piti uhanalaiset lajit hengissä – Saaristomereltä löytyy muinaisten aikojen luontoparatiisi
Kun muualla Suomessa luonto köyhtyy, Jungfruskärillä lajikatoa ei ole pelkästään pysäytetty vaan uhanalaiset lajit on saatu lisääntymään. Jungfruskär on vaikuttava onnistumistarina.