Sisältöä aiheesta Draama
Pääsisältö
Tuoreimmat
”Meidän piti aina tietää, missä on lähin pommisuoja” – TV-sarja kuvattiin Ukrainan sodan keskellä
He jotka jäivät -sarja syntyi poikkeusolosuhteissa.
Huumori on ukrainalaisten supervoima – He jotka jäivät on tositapahtumiin perustuva sarja sodan ensimmäisistä päivistä
Sarja on kuvattu Kiovassa vuosi sodan syttymisen jälkeen.
Tiesitkö, että miehetkin voivat kärsiä vaihdevuosioireista? Testaa, kuinka perillä olet hormoneista
Hormoneihin päästään tutustumaan myös Johanna Vuoksenmaan uudessa draamakomediassa, joka kertoo Elenasta ja Patrikista ja heidän odottamattomasta rakkaudesta vaihdevuosioireiden myllerryksessä.
Tiesitkö nämä faktat Vesa-Matti Loirin elämästä: Teki alaikäisenä hengenvaarallisen stuntin ja voitti kaatumisen suomenmestaruuden
Jo lapsena esiintymistä rakastanut Vesa-Matti Loiri tuli tunnetuksi Jatkoaika-ohjelmasta.
KOM-teatteri – 52 vuotta kantaaottavaa ja taiteellisesti kunnianhimoista teatteria
“Lähtökohta, jossa taiteilijat yhdessä kirkastavat olennaisen aiheen ja tekevät siitä itselleen merkityksellistä teatteria – siinä on niin hyvä resepti, että se kantaa aika pitkälle.” sanoo KOM-teatterin toisen polven näyttelijä Juho Milonoff.
Millainen rikossarja syntyy komediaohjaajan käsissä – Teppo Airaksinen ohjaa Pohjoisen tähden ensimmäisenä rikossarjanaan
Uusi rikossarja Pohjoisen tähti yhdistää komedian ja rikosmaailman
Hirviöitä on olemassa, jos uskomme niihin – Outopodcastin toinen tuotantokausi jakaa hirviötarinoista erikoisimmat
Katja Merituuli Salminen keräilee outoja tarinoita ja paneutuu niihin Outopodcastissa
Testaa, kuka satu-bitch olet?
Miten hajoat tässä maailmassa ja selviät siitä?
Rikosdraama Paratiisi saa katsojan pohtimaan rajojaan ja suuntaa huomion kylmäveriseen elinkauppaan
Rikossarja Paratiisin toinen tuotantokausi ilmestyi kuluneen syksyn aikana yhdistäen jälleen suomalaiset ja espanjalaiset poliisin rikostutkijat. Uusi tuotantokausi näyttää laittoman elinkaupan salatun todellisuuden.
Vangit avautuvat elämästään taideprojektissa, joka pakotti heidät ulos selleistä – ”En olisi aiemmin suostunut tällaiseen”
Mitä tapahtuu, kun vapaa taide kohtaa vankilakontrollin
Sota laittoi ukrainalaisten nuorten haaveet tauolle – "Unelmoimme edelleen häistä, mutta paluuta täysin entiseen ei ole"
Meidän aika Ukrainan kanssa kertoo sotaa paenneista nuorista
Nylon Beatin Jonnan mielestä vain fakta kultaa muistot, ei aika
Mikä on totta ja mikä ei audiodraamassa Mä haluun olla Nylon
Intohimoiset Naikkari-fanit eivät koskaan päässeet Nylon Beatin keikalle, mutta nyt he näyttelevät idoleitaan tarinassa ystävyydestä
Musiikkidraama julki Yle Areenassa
Mistä ruoka tulee? Transport näyttää, miksi yksinkertainen kysymys on tärkeä - ja miksi vastaus voi olla jännittävä
“Miten vaikeaa on jäljittää väärennetty jauhelihapihvi?”
Auli Mantilan odotettu jännityssarja Transport paljastaa tavallisten ihmisten peitellyt teot – ”Me elämme salaisuuksien maailmassa”
Jokaisella on salaisuuksia, ketään ei voi tuntea kokonaan.
Tätä et tiennyt Sorjosesta – sarjan luoja Miikko Oikkonen kertoo 9 faktaa menestyssarjan kulisseista
Tunne suosikkisarjasi vieläkin paremmin!
Ei kenenkään astia juhlistaa Minna Canthin päivää
Uusi draama Minna Canthin hengessä
Ville Virtanen paljastaa unohtumattomimman kohtauksen Sorjosesta – “En ole koskaan ollut käärmeihminen ja epäilin, miten se tulee sujumaan"
Ville Virtanen sai vastanäyttelijäkseen käärmeen.
Tule mukaan uudistamaan Draamaa!
Täytä lomake niin otamme yhteyttä.
"Idea sarjalle syntyi bussimatkalla Hakaniemestä Maunulaan" - katsojaennätyksiä rikkoneen Mieheni vaimo -draaman takana ovat sisarukset Juuli ja Inari Niemi
Mieheni vaimo -sarja sai alkunsa jo vuonna 2014.
Läpivalaisu Eerika Rantasen syntyyn
Eerika Rantasen läpivalaisu
"Mieheni uskottomuus ja hänen uusi elämänsä selvisivät minulle tyttäremme lomavalokuva-albumista" – keräsimme tositarinoita uskottomuudesta
Mieheni vaimo on draamasarja petoksesta ja anteeksiannosta.
Minne katosi höyryjuna Zanetti matkustajineen? – vanhaa satua kerrotaan yhä
Outopodcast kertoo tarinoita, joille ei löydy selitystä.
Uusi sarjakuvasarja antaa kriittisen katsauksen naisen asemaan populaarikulttuurissa – Riina Tanskanen: "Tämä on ylistys hömpälle!"
Naisen katse tarkastelee populaarikulttuurin ilmiöitä.
Audiofeaturen tekijöille kaikki on mahdollista – Suna Vuori nostaa esille tuoreen esimerkin: Nartut haluaa leikkiä
"Jotta syntyisi uutta, perintöä on pakko myös purkaa."
Muistatko, mitä tapahtui Karpin aiemmilla kausilla? – Lue nopea kertaus!
Uusi kausi julkaistaan Yle Areenassa 29.10.
”Miehet voi olla minkälaisia vaan, ja se on ok” – Uusi sarja Velikullat pureutuu miesmuotin ahtauteen komedian keinoin
Uusi komediasarja Velikullat valloittaa Instagramissa.
Queen of Lapland on lyhytdokumentti rajattoman itseilmaisun kauneudesta
Queen of Lapland drag-hahmo ei häpeile mitään.
Tätä et tiennyt draamasarja Rahdista!
11 kohtaa, joita ei tiedä sarjaa katsomalla
Draama siirtyy teatterilavoilta myös puhelimien näytöille – “Ilmaisua pitää osata tiivistää”
Uudet julkaisukanavat tuovat näyttelijäntyöhön haasteita.
”Tavoitteenani on saada katsoja nauramaan ääneen” – Ronja Stanleyn käsissä Yle Areenan sisällöt taipuvat parodiaksi
Ronja Stanley tekee parodiaa Yle Areenan sisällöistä.
”Uskon, että tämä muuttaa suomalaista draamaa” – Sekasin-sarjan uusi kausi kuvaa mielenterveysongelmia turvapaikanhakijoiden näkökulmasta
Sekasin-sarjan kolmas tuotantokausi alkaa.
”Jokaisella meistä on tarina, joka ansaitsee tulla kuulluksi” – Someen tuotettu dokumenttisarja kuvaa aikaamme silmiä avaavalla tavalla
Meidän aika käsittelee mm. yhdenvertaisuutta.
Safin Universumin toinen kausi on täällä – Somesarja itseoppineesta self help-gurusta viihdyttää tarkkanäköisyydellään
On jälleen aika meditaatiolle ja henkimaailman yhteyksille.
Kuinka hyvin tunnet Armin ja Dannyn kappaleiden sanoitukset? Testaa!
Tahdon sulle olla hyvin... Muistatko, miten biisi jatkuu?
Unenomainen lyhytelokuva Fardosa valloittaa – näyttelijät löytyivät somesta ja katukuvasta
Fardosa on tarina ystävyydestä, unelmista ja todellisuudesta
Vallan kimpaleista poliittiseksi pirtelöksi – satiirinen Hallitsija sai Suna Vuoren valtaansa
Suna Vuori kirjoittaa Hallitsijan kuuntelukokemuksestaan.
Paratiisi saa jatkoa! Riitta Havukaisen mukaan luvassa on hieno uusi tarina
Toinen kausi nähdään Ylen kanavilla loppuvuodesta 2022.
”Luvassa on väriä, menoa ja meininkiä” – Drag-hahmo NikoLan luotsaama somesarja avaa Yle Areenan sisältöjä uudesta näkökulmasta
Kaipaatko uutta katseltavaa kevääseen?
Huippunimien tähdittämä Moominvalley katsottavissa nyt myös Suomessa – testaa, osaatko yhdistää kaikki Ylellä nähtävien kieliversioiden hahmot
Ylellä nyt myös englanninkielinen versio Moominvalley!
Kesän musiikkidraaman aihe on valittu: Armi Aavikko oli muutakin kuin missi – rooli teki vaikutuksen näyttelijä Minka Kuustoseen
20-osainen sarja julkaistaan heinäkuussa.
”Minuutin mitta on sketsille ihan täydellinen” – Eve Kulmala Show parodioi trailerimaisella otteella elokuvia ja tv-sarjoja
Sosiaalinen media on ideaali alusta komedialle.
“Kovaa urheilua, lääkkeitä, seksiä tai jotain.” Rankka työ lastensuojelussa vaatii nollausstrategian – alan asiantuntijat katsoivat uutuusdraamasarjan Pala sydämestä
Alalla toimivat katsoivat sarjan ja kertoivat näkemyksensä.
Arkihuolesi kaikki – toimittaja Suna Vuori löysi Karanteenimonologit ja Naisen kosto -podcastin, jossa yhdistyy arki, epätasa-arvo, häpeä ja huumori
Vuori piti kuulemastaan, mutta se vaati myös keskittymistä.
”Olen yhä kesken, olen yhä tulossa…” Suna Vuori löytää audioseikkailullaan Filosofien rakkaustarinat – ja rakastuu
Matka ohjelmien pariin alkaa korkealta.
Runoja, perkele! -podcastin ohjaaja: mitä arvoa kotimaisella nykyrunoudella on?
Ohjaajan sana uudesta podcastista
Testaa, kuinka AIKUINEN olet!
Millainen AIKUINEN sinusta paljastuukaan?
”Runon aika on nyt ja aina” – Sanataide sai monitaiteellisen työryhmän käsissä uuden ulottuvuuden
Runovideosarja Runon aika syntyi innosta leikkiä lyriikalla.
Rikossarja Ivalo enteili oudosti tulevaa – Käsikirjoittaja ei kaikesta huolimatta koe olevansa ennustaja
Katsoitko Ivalon? Tulitko ajatelleeksi näitä merkityksiä?