Hyppää pääsisältöön

Kuusi kuvaa

Ilman valvontaa varttunut Raisa Cacciatore erikoistui lastenpsykiatriksi tultuaan itse äidiksi

Päivitetty 14.05.2023 19:06.
Teini-ikäinen Raisa lapsuuden kotinsa katolla.
Kuva: Raisa Cacciatoren kotiarkisto

Raisa Cacciatore koki itse samoja vaikeuksia, joiden parissa kamppailevia nuoria hän auttoi työssään. Hän rakensi ammattitaitonsa omasta kipupisteestään – siitä että kasvoi ilman kasvatusta yksin.

Kuuntele Kuusi kuvaa Raisa Cacciatoren elämästä Yle Areenasta

Lastenpsykiatri Raisa Cacciatore tietää omasta lapsuudestaan, miten ymmällä vanhemmat voivat olla kasvatustehtävässään. Poissaolevalta isältä puuttui näkökulma pikku-Raisan maailmaan, eikä lohtua ja turvaa ollut nimeksikään.

Teini-ikäisenä Raisa uskoutui vain päiväkirjalleen. Päiväkirja oli ystävä, todellisuus, pysyvyys ja realiteetti.

– Traumaihmisenä en aina tiennyt, mikä on tapahtunut, ja mikä ei. Jos asia oli päiväkirjassa, se oli totta. Vasta 60-vuotiaana lakkasin näkemästä henkeä uhkaavia painajaisia lapsuudenkodistani, sanoo lastenpsykiatri Raisa Cacciatore.

Kodin tunneilmasto muuttui

Pikku-Raisan maailma muuttui 5-vuotiaana totaalisesti, kun Lea-äiti kuoli. Sen jälkeen lapsuuden kodissa ei ollut enää iloa.

– Muistini on kätevästi pyyhkinyt lapsuudesta paljon pois, mutta sen muistan, että äidin kuoleman jälkeen kaikki oli vaarallista, pelottavaa ja tyhjää. Lapsihan ymmärtää, että hän tehnyt jotakin pahaa tai väärin, että näin kävi, kun asioista ei puhuta.

Raisan isä pakeni tilannetta hammaslääkärityöhönsä ja ystäväpiireihin, eikä äidistä juuri puhuttu kotona. – Isä selviytyi, vaikka hän ”joutui vaimonsa hylkäämäksi”. Hän selitti kuoleman liittyvän karman lakiin, sillä edellisessä elämässä hän oli jättänyt vaimon lapsineen johonkin luolaan luomamiesaikana.

Isä lahjoitti äidin tavaroita pois. Hän poltti äidin kirjeet sadevesitynnyrissä, minkä Raisa muistaa nähneensä.

– Se oli epäoikeudenmukaisuuden kokemus, sillä kirjoitettua sanaa ei minusta saa polttaa, mutta äiti ehti kirjoittaa sinikantiseen vihkoon minulle ja veljelleni viestit, jotka ovat säästyneet. Ne ovat suuri lahja.

Teini uskalsi murtautua kodin ilmapiiristä ulos

Raisa Cacciatore sanoo nyt aikuisena ymmärtävänsä, että hänen isänsä, Jussi Alatalo, käytti kaikki ne keinot, jotka hänen kapasiteetillaan ja psyykellään luonnistuivat. – Vanhempana hän ei juurikaan antanut lohtua eikä myötätuntoa, koska hän oli kasvanut ilman vanhempia.


Raisa ja hänen veljensä saivat elää vapaasti, mutta kuitenkin heidän piti osata käyttäytyä.
– Oli sekä vapaata että autoritääristä kasvatusta - molemmat äärilaidat olivat läsnä. Saatoin olla yötä poissa, mutta pääasia, että isä sai elää omaa elämäänsä.

Murrosikäisenä Raisan mieli, tahto, keho ja koko maailma muuttuivat.
– Ykskaks tuli mieletön vapauden tunne. Aikaisemmin selviydyin päivästä toiseen, mutta sitten olinkin subjekti, jolla oli oma tahto ja mahdollisuudet.

Omat lapset herättivät kiinnostuksen psykiatriaan

Lapsuuden perheen Italian matka vähän ennen äidin kuolemaa on jäänyt Raisan mieleen miellyttävinä muistikuvina. – Muistan kahlaamisen lämpöisessä Välimeressä, hiekkaa jalkojen alla ja avokadon pehmeän pähkinäisen maun. Italia oli minulle elämän ja onnen ideaali ja paratiisi.

– Tutustuin vuonna 1985 Naistenklinikalla aurinkoiseen ja energiseen italiaiseen lääkäriin, ja siitä lähti meidän tarina liikkeelle. Vauhdilla mentiin kihloihin ja naimisiin. Sitten tulikin vuoroon jo talonrakennus ja lastenteko.

Raisa Cacciatore ensimmäisen lapsensa kanssa Italiassa.
Kuva: Raisa Cacciatoren kotiarkisto

– Oli paljon pähkäilyä sen kanssa, että mikä on järkevä ja asiallinen tapa sekä suojata lapsia että myös tukea heitä. Miten antaa lasten kehittyä omana itsenään. Tunsin, että lapset tarvitsevat oikeutta ja äänitorven, joten päädyin opiskelemaan lastenpsykiatriaa.

Työ nuorten ja lasten parissa on ollut Raisa Cacciatorelle selviö, koska hänellä on ollut helppo toimia lasten kanssa. Hän on toiminut myös Väestöliiton asiantuntijalääkärinä 25 vuoden ajan. Hän tietää, miten vaikeista ja haasteellisista lähtökohdista voi selvitä.

Tänä päivänä Raisa Cacciatore on avoliitossa Petri Heimosen kanssa. – Osaan nyt arvostaa, että kuunteleva ystävyys, hellyys ja luottamus ovat tulleet elämääni!

Äitiyden muruja isoäidiltä

Äidin kuoleman jälkeen äidinäiti, Selma-mummo, toimi Raisalle naisen roolimallina. Vuonna 1885 syntynyt Selma oli jo 70-vuotias, kun Raisa syntyi. – Selma oli rakastava, syliin ottava, realisti, mutta myös napakka.

Erityisesti Raisalle on jäänyt mieleen Selman tarjoama seksuaalikasvatus.

– Ensimmäinen kokemus on saunasta, missä seisoin pienenä tyttönä Selman ison vatsan edessä ja kysyn, ”mummo, miten ne vauvat menevät sinne naisen vatsaan?”

”Fyi kauhistus, ei simmottis saa kysyä”, tiuskaisi Selma. Raisa kertoo menneensä shokkiin ja ihmetelleensä sitä, että onnistui suututtamaan mummonsa niin pahanpäiväisesti.

Kätilönä toiminut Selma ehti huolehtia elämässään myös omista sisaruksistaan ja sisariensa lapsista.

Selman nuoruuden rakkaus oli ylioppilas Frans Peltola, joka ehti kuolla keuhkotautiin ennen häitä vuonna 1903. – Selma sanoi monta kertaa elämänsä aikana ”ai ai, minkähänlaista se elämä olisi ollut, jos Peltola olisi saanut elää”.

Raisa Cacciatore on kerännyt Selma ja Frans – rakkaustarina vuosisadan vaihteesta -kirjaansa sukunsa tarinoita, mutta myös Fransin runollista rakkautta.

– Isoäidin romanttinen rakkaus oli unelmoivaa, sillä se ei koskaan oikein päässyt toteutumaan.

Kuusi kuvaa lastenpsykiatri Raisa Cacciatoren elämästä

43:15