Isä toivoi urheiluliikkeelle jatkajaa, mutta piano veti Iiro Rantalaa puoleensa kuin magneetti
Vaikka pitkää ja komeaa uraa huipentaa jo pari oopperaakin, omia poikiaan Rantala pitää elämänsä suurimpana saavutuksena.
Kuuntele Kuusi kuvaa Iiro Rantala -ohjelma Yle Areenasta
Muusikko Iiro Rantala on kokenut pianistina ”kaiken”, myös sen, miten oma lapsi oppi puhumaan ja kävelemään sillä aikaa, kun isä oli maailman toisella puolen keikkailemassa. Lapsuudessa hän löysi tien pianon äärelle aivan itse.
Helsingin Maunulassa sijainnut Urheilu-Rantala oli Iiro Rantalan isän elämän keskipiste. Ja niin se oli keskipiste koko perheelle: Iiro ja hänen pikkusiskona Anu saivat työskennellä liikkeessä jo ennen kuin he ylettyivät myyntitiskille.
Liikkeessä soi aina Ylen rinnakkaisohjelman iskelmäklassikot, ja niistä tuli Iirolle niin tuttuja, että hän osasi laulaa niiden kaikkien mukana. Äiti ymmärsi, että poika oli musikaalinen, ja sai hänet liittymään Cantores minores -kuoroon. Kuoron yhteydessä Iiro pääsi käsiksi pianoon, jota hän ryntäsi soittamaan aina kun tilaisuus koitti. Musiikkiluokalle päästyään hän sai opettajalta erityisluvan soittaa pianoa välituntien aikana. Kotona kun pianoa ei vielä ollut.
Piano ottaa ja antaa
Paljon myöhemmin Iiro huomasi, että piano otti ja antoi: upean kansainvälisen uran hintana oli, että ystävyyssuhteita oli vaikea pitää yllä, tuttavien perhejuhliin ei koskaan ehtinyt ja että oma poikakin oppi puhumaan ja kävelemään isän ollessa kiertueella. Perheelle hän on sittemmin onnistunut varaamaan aikaa jättämällä pitkät kiertueet väliin. Ystävistä lähimmiksi ovat tulleet henkilöt, joiden kanssa on tehty töitäkin yhdessä.
Läheisimpiin ystäviin kuului puoliso Lotta Kuusiston veli, viulisti, säveltäjä ja kapellimestari Jaakko Kuusisto, joka aikanaan johdatteli Iiro Rantalan esittämään myös klassisen musiikin ohjelmistoa. Kun Kuusisto kuoli helmikuussa 2022 Rantalan ystäväpiiri kaventui entisestään.
Jazzmuusikko Jukka Perkon kanssa hän on tuntenut jo pitkään, ja pandemian myötä he alkoivat tehdä yhteistä podcastia, Podi ilolle, jossa he haastattelevat suomalaisia musiikin uranuurtajia. Myös ystävyys musiikkitoimittaja, kirjailija Minna Lindgrenin kanssa perustuu yhteisen työn tekemiseen: kaksikko on tehnyt yhdessä jo kaksi koomista oopperaa.
Pikaparantola (2018) syventyi neuroottisiin hahmohin, jotka olivat Rantalan sanoin ”pirun hauskoja”: Taikamelodika (2021) oli Komische Oper Berlinin tilaustyö, ja se oli käytännössä jatko-osa Mozartin Taikahuilulle, jossa klassikkoteoksesta tutut hahmot pääsivät näyttämään itsestään ennestään tuntemattomia puolia.
Kuusi kuvaa -ohjelman ”kuudes kuva”; se, jota ei vielä ole otettu, voisi Iiro Rantalan mielikuvituksessa olla mustavalkoinen maalaus maailman tulevaisuudesta: musta ja valkoinen sävy edustaisivat ihmiskunnan ahneutta ja toisaalta sen luovuutta. Kuten pianon koskettimistolla, valkoinen olisi vallitsevana.
