Emon tuska poikasten menettämisestä herätti Elisa Aaltolassa tarpeen puhua eläinten puolesta
Eläinten oikeuksiin perehtynyt filosofi Elisa Aaltola halusi alun alkaen dokumenttielokuvien ohjaajaksi. Sitten filosofi-isän lapsuudessa esillä pitämä ajattelemisen taito vei hänet mukanaan.
Elisa Aaltola varttui Kintauden kylässä Jyväskylän lähellä. Isä työskenteli filosofian laitoksella ja äiti opetti kyläkoulussa. Isä piti huolen siitä, että kotona keskusteltiin filosofisista kysymyksistä jokapäiväisessä arjessa.
Äiti puolestaan antoi sytykkeitä kirjallisille ja luovuuteen liittyville keskusteluille. Elisasta tuli itsestäänkin filosofi. Hänen veljensä Mika Aaltola tunnetaan nykyisin ulkopolitiikan huippuasiantuntijana. Perheeseen kuuluu myös isosisko.
Ympäristössä oli kotieläinten lisäksi tuotantoeläimiä sekä luonnossa eläviä eläimiä. Elisa kiinnostui eläimistä ja viihtyi heidän (ei siis niiden) seurassa pienestä asti. Aaltola viittaa eläimiin persoonapronominilla ’hän’. Aaltola tekee niin kiinnittääkseen huomiota siihen, että puhetapamme ja kielemme etäännyttää eläimet inhimillisinä pidetyistä piirteistä. Sen myötä ihmisten on helpompi käyttää eläimiä ravintona ja olla piittaamatta esimerkiksi tuotantoeläinten olosuhteista.
Jos ajattelisimme niitä asioita, jotka eläimiä ja ihmisiä yhdistävät, ajatutuisimme suurempiin tunnontuskiin aiheuttaessamme eläimille kärsimystä esimerkiksi lihaa syömällä.
Aaltola havaitsi jo varhain, että ihmisten käsitys eläimistä oli puutteellinen. Eläimiä ei pidetty ajattelevina tai tuntevina yksilöinä. Kouriintuntuvimmin hän havaitsi sen viettäessää aikaa kotitalon vuohen, Tuhkimon kanssa. Aaltola havaitsi, että Tuhkimo oli hyvin sosiaalinen. Tuhkimo huusi ikäväänsä kun joutui olemaan yöt erossa muusta perheestä. Hän (ei siis se) oli paljon koiraa älykkäämpi, ainakin ihmisten kriteereillä mitaten, ja ilmensi myös omaa huumorintajua.
Eniten Aaltolaa kosketti kuitenkin Tuhkimon tuska, kun hänen synnyttämänsä kilit vietiin pois. Myöhemmin Aaltola onkin usein kiinnittänyt huomiota eläinemojen tuskaan poikasten erottamisesta.
Aaltola perehtyi eläinsuojelun filosofiaan Iso-Britanniassa väitöskirjaansa tehdessään 2000-luvun alussa. Iso-Britannia on hänen mukaansa eläinsuojelun edelläkävijä, ja kysymystä eläinten oikeuksista on siellä pohdittu jo 1700-luvulla – ainakin sata vuotta aikaisemmin kuin muualla.
Aaltola viehtyi brittiläiseen akateemiseen kulttuuriin, ja koki että akateeminen keskustelu siellä muistutti keskusteluita, joita hänen lapsuudenkodissaan käytiin.
Palattuaan Suomeen Aaltola asui 10 vuotta Nokian Siurossa, jossa häntä ympäröi luonnontilainen metsä. Vaikka hän nykyisin asuu Turussa, ovat koko päivän metsäretket hänelle ja hänen koirilleen tärkeitä tapoja olla yhdessä.
Aaltolan laumaan kuuluu kolme romanialaista rescue-koiraa, ja hän on tietoisesti valinnut elämäntavan, jossa hänellä ei ole perhettä. Yksinolo ja ajan jakaminen hänen toislajisten laumanjäsenten kanssa ovat hänelle tärkeitä hyvinvoinnin tukipilareita. Aaltolalta ilmestyi keväällä kirja nimeltään Esseitä eläimistä.
