Hyppää pääsisältöön

Kuusi kuvaa

Voimamiehet ovat kiehtoneet Tero Puhaa lapsesta asti – monialainen taiteilija tutkii kehollisuuden ja kuluttamisen monia yhteyksiä

Vuodelta 2022
Tero Puha lapsena seisomassa valkoisen lipaston päällä, yllään Supermiesasu.
Kuvateksti Kahdeksanvuotias Tero Puha Teräsmiehen roolissa noin vuosina 1979–80. Hän seisoo eteisen puhelinpöydällä. Asun olennainen osa on Superman-logolla varustettu t-paita. Loput varusteet on lainattu äidin vaatekappaleista.
Kuva: Anja Puha

Tero Puhan tie taiteilijuuteen kulki epäilysten kautta, eikä hän ollut varma taiteen tekemisen mielekkyydestä vielä opintojensakaan jälkeen. Nyt monialainen taiteilija tunnetaan valokuvistaan, performansseistaan, installaatioistaan ja lyhytelokuvistaan.

Kuuntele ohjelma Yle Areenasta

Viisivuotiaana Tero Puha liimaili kehonrakentajien kuvia pinnasängyn päätyihin. Sitten tulivat ensimmäiset Superman-elokuvat, ja niiden tähdestä Christopher Reevestä tuli Puhan sankari. Pian hän teki teräsmiesteemasta koulunäytelmiä. Haaveet näyttelijän ammatista ja teatterityöstä jäivät kuitenkin taakse, kun Puha innostui piirtämisestä.

Nykyisin enemmän valokuvan, installaatioiden ja lyhytelokuvien tekijänä tunnettu Puha asui Lontoossa 12 vuotta. Hän pääsi brittiläisyyteen sisään helposti muutettuaan kimppakämppään, jossa kaikki muut asukkaat olivat brittejä.

Vuonna 2014 valokuvataiteen valtionpalkinnolla palkittu Puha kuvaa parhaillaan sarjaa juniorikehonrakentajista. Hän näkee kehonrakentamisessa ja taiteilijuudessa samankaltaisuutta: Lavalle kipuamista edeltää jopa puolen vuoden valmistautuminen, ja usein kehonrakentaja maksaa kaiken itse. Kuten taiteellinen työ, myös kehonrakentamien edellyttää Puhan mukaan kurinalaisuutta.

Tero Puha ja hänen äitinsä Puhan kahden grafiikanteoksen edustalla, katsovat kohti kameraa.
Kuvateksti Alkupotku -näyttelyn avajaisissa Lohjalla vuonna 1993. Tero Puha ja äiti Anja Puha poseeraavat Teron tekemien grafiikanvedosten edessä. Äiti osti muutaman teoksen tukeakseen poikansa taideopintoja, ja samaan aikaan Imatralla järjestetystä opiskelijanäyttelystä joku tuntematon osti myös Puhan teoksia. Taiteilijan ura alkoi vaikuttaa hänestä mahdolliselta.
Kuva: Pekka Leppänen

Tero Puha ja Terhi Perälä punaisten keittiökaappien edessä, Teron kädet kohotettuina ilmaan ja Terhi pitelee käsissään astiaa.
Kuvateksti Tero Puha muutti Lontooseen opiskelemaan vuonna 1998. Turhautumisten kautta hänen tiensä vei valokuvauksesta lyhytelokuvien pariin. Kuvassa nähdään Nine to five -elokuvan (2008) kulisseja joissa Puha on elokuvassa näytelleen ja sen yhdessä Puhan kanssa käsikirjoituksen tehneen Terhi Perälän kanssa.
Kuva: Ben Chapman

Tero Puha Smolnan salissa käsissään kukkakimppu. Taustalla salin koristeellinen ointeriööri.
Kuvateksti Tero Puha sai valokuvataiteen valtionpalkinnon vuonna 2014. Kuvassa hänet nähdään Valtioneuvoston juhlahuoneistossa, Smolnassa palkintojenjakotilaisuuden jälkeen.
Kuva: Julia Suikki

Valokuva kirjasta, jossa on Tero Puhan ottama valokuva Unkarissa asuvalta kehonrakentajasta.
Kuvateksti Kuva kirjasta, johon on painettu Tero Puhan valokuvateos. Teos kuuluu sarjaan, jossa Puha on kuvannut juniorikehonrakentajia. Tämä vuonna 2017 otettu valokuva oli sarjan ensimmäisiä kuvia. Kuvan malli on Unkarissa asuva Paldi, jota Puha ei ennestään tuntenut, ja johon hän sai yhteyden Instagram-viestipalvelun kautta.
Kuva: Tero Puha

Kuusi kuvaa monialataiteilija Tero Puhan elämästä

44:17