Kolmen kuukauden Grönlannin vaellusta seurasi henkinen krapula – naparetkeilijä Pete Mäkelä harkitsi jopa erakoitumista
Pete Mäkelä oli koko ikänsä valmistautunut unelmiensa retkelle, arktiselle hiihtovaellukselle. Yllättävää oli, kuinka paljon se lopulta muutti hänen elämänsä suuntaa.
Kuuntele ohjelma Yle Areenasta
Pete Mäkelällä oli jo takanaan Suomen halki-hiihto, Perämeren yli-hiihto ja Islanti etelästä pohjoiseen hiihto, kun hän retkikuntineen hiihti kolmansina suomalaisina Grönlannin klassisen reitin idästä länteen. Vuosi oli 2003.
Matkasta jäi päällimmäisenä mieleen ihana, jopa euforinen tunne, joka koukutti haluamaan lisää.
Tuon ensimmäisen Grönlannin reissun jälkeen alkoivat valmistelut seuraavaan koitokseen. Keväällä vuonna 2005 viisihenkinen retkikunta lähti tavoittelemaan 80:tä astetta pohjoista leveyttä Huippuvuorilla. Matkasta kehkeytyi unohtumaton seikkailu.
Alussa matkantekoa hidastivat ennätyspakkaset ja erittäin syvä lumi. Yksi miehistä jouduttiin evakuoimaan helikopterilla varpaiden paleltumisen vuoksi. Retken edetessä sää parani, mutta sitten vastaan tulivat jääkarhut. Mukana olleita kivääreitä ei kuitenkaan tarvittu, vaan jääkarhut onnistuttiin karkottamaan meteliä pitämällä.
Koin jääkarhujen kohtaamiset luontodokumenttina.
Pete Mäkelä
Huippuvuorilla ollessaan Mäkelällä kyti jo ajatus seuraavasta, mahdollisimman pitkästä ja erityisen rauhallisesta matkasta. Hän oli saavuttanut pisteen, missä tavanomaisimmat retket eivät tuntuneet enää riittäviltä haasteilta. Hänet tunnettiin jo taitavana retkenjohtajana ja parin seuraavan vuoden aikana hän veikin useita retkikuntia Islantiin ja Huippuvuorille.
Samaan aikaan hän ja Petri Vuorenmaa suunnittelivat elämänsä reissua. Sitä, jolle he olivat valmistautuneet koko ikänsä.
Huhtikuussa 2008 he aloittivat matkansa Grönlannin eteläkärjestä kohti pohjoista. Aikaa 2500 kilometrin hiihtoon oli varattu 90 päivää. Perässään he kiskoivat 185 kiloa painavia ahkioita. Odotukset olivat korkealla.
Heidän hiihdettyään 20 metriä onnen tunteet muuttuivat kuitenkin tasaiseksi puurtamiseksi seuraavan puolentoista kuukauden ajaksi. Jokainen päivä oli uusi alku ja perille pääseminen tuntui epävarmalta.
Huippufiilis kesti yhden minuutin!
Pete Mäkelä
Miehet olivat kuitenkin valmistautuneet retkeen hyvin eikä se ei tuntunut fyysisesti liian suurelta haasteelta. Piti vain kestää hiihtämistä, samanlaisina toistuvia päiviä ja yksinkertaista elämää.
Sisältöä matkan varrelle he saivat vierailuista tutkimusasemille. Yhdysvaltalaiselle jääntutkimusasemalle saavuttuaan heidät ystävällisesti komennettiin suihkuun. Silloin he vaihtoivat 35 päivää käytetyt kalsarit puhtaisiin aluskerrastoihin, joilla sitten hiihtivät seuraavat 50 päivää.
Vaikka matka oli onnistunut, aivan ensimmäisen Grönlannin reissun kaltaista euforian tunnetta Mäkelä ei kokenut. Kolmen kuukauden aikana oli ollut aikaa ajatella ja hän tiedosti, että tämä reissu jäisi viimeiseksi näin pitkäksi retkeksi. Huippu oli nyt saavutettu.
Yksinkertaisesta elämäntavasta kaupunkiarkeen palaaminen tuntui vaikealta ja väärältäkin. Matkan jälkeen Mäkelä mietti vakavasti erakoituvansa pieneen mökkiin. Henkinen krapula ja elämän palikoiden uudelleen järjestäminen vei kaikkiaan pari vuotta.
Halusin elää ilman ulkoisia ärsykkeitä.
Pete Mäkelä
Naparetkeily jäi, mutta Mäkelä jatkaa edelleen työtä arktisen retkeilyn parissa mm. Suomen arktisen klubin ja Nanoq-museon toiminnassa.
Päätyökseen hän kehittää, suunnittelee ja toteuttaa retkeilypalveluita Tampereen kaupungin alueella,
Haave ainakin osa-aikaisesta erakkoelämästä elää yhä.
