Hyppää pääsisältöön

Kuusi kuvaa

Kirjailija Katja Kallio rakastui nuorena Roomaan, opiskeli kielen ja muutti ulkomaille – sitten hän menetti unelmansa

Vuodelta 2022
Päivitetty 20.02.2022 18:02.
Isoäiti ja tyttö soutavat järvellä. Tytöllä on hellehattu.
Kuvateksti Katja Kallio soutamassa isoäitinsä kanssa Yläneen mökillä 1970-luvun puolivälissä. Isoäiti on Kalliolle tärkeä esikuva rohkeasta ja itsenäisestä naisesta. Kallion muistikuvissa isoäidissä on jopa myyttisiä piirteitä.
Kuva: Katja Kallion kotialbumi

Kirjailija ja käsikirjoittaja Katja Kallio joutui luopumaan unelmastaan, kun oppi tuntemaan itsensä. Roomaan hän ei halua enää mennä.

Kuuntele ohjelma Areenasta

Rakastuminen oli äkillistä ja intohimoista.

– En ollut koskaan aikaisemmin rakastunut samalla tavalla kehenkään ihmiseen niin kuin rakastuin Roomaan, kirjailija Katja Kallio muistelee 1980-luvun alkua.

Kolme vuotta latinaa opiskellut yläasteluokka palkittiin viikon Rooman-matkalla. 13-vuotias Katja Kallio oli haltioissaan suurkaupungin rähjäisestä kauneudesta ja italian kielestä. Hän päätti, että muuttaisi vielä jonakin päivänä Roomaan. Kaupunkiin muuttamisesta tuli vuosia kestänyt haave ja päämäärä.

Lukion jälkeen Kallio pääsi lukemaan italian kieltä ja kulttuuria Turun yliopistoon. Useat vuosikurssilaiset olivat jo asuneet Italiassa vuosia, ja he puhuivat sujuvasti Italian eri kaupunkien aksenteilla. Kallio oli lukenut italiaa aikaisemmin kesäyliopistossa. Hän kahlasi kurssianeistoja sanakirjan kanssa ja luki tekstiä kolme sivua tunnissa. Opiskelusta ei tulisi Suomessa mitään, Kallio ajatteli.

Sekava ja epäjärjestyksessä

Aluksi kaikki oli huumaavaa.

1990-luvun alussa Kallio muutti vuodeksi Roomaan opiskelemaan Dante Alighieri -seuran ulkomaalaisille tarkoitettuun kielikouluun. Koulu sijaitsi kauniissa rakennuksessa Pantheonin lähellä, ja Kallio oppi kieltä nopeasti.

Iltaisin hän kävi elokuvissa. Elokuvateatteri Pasquinossa näytettiin amerikkalaisia elokuvia poikkeuksellisesti ilman dubbauksia. Kun kaupunki hämärtyi, Kallion lempielokuvateatterin katto kammettiin auki.

Pian Kallio kuitenkin huomasi, että hän piti aivan toisenlaisista asioista, mistä oli aikaisemmin ajatellut pitävänsä. Kallio oli kuvitellut olevansa seurallinen ihminen, joka nauttisi suurkaupungin ihmisjoukoista. Oikeastaan hän halusi olla rauhassa ja huomaamaton.

Julkinen liikenne oli säännöllisesti lakossa, ja postissa jonotettiin neljässä eri jonossa. Kaikki oli sekavaa ja epäjärjestyksessä.

– Ne asiat, joita olin pitänyt hurmaavina ja boheemeina, eivät sopineet minulle ollenkaan.

Lisäksi miehet ahdistelivat ulkomaalaisia naisopiskelijoita jatkuvasti: kävivät käsiksi, kähmivät busseissa, seurasivat kaduilla, huutelivat.

Salaisuuksien kieli

Kun Kallio palasi vuoden jälkeen Turkuun, paluu tuntui suurelta helpotukselta.

Turussa Kallio alkoi hahmottaa, mitä hän oli menettänyt: unelmansa, jota oli tavoitellut päämäärätietoisesti vuosia. Kallio kutsuu sitä traumaksi.

Erityisen vaikealta Kalliosta tuntui se, ettei unelman menettäminen ollut kenenkään syy. Niin vain kävi.

Kokemus oli niin musertava, ettei Kallio ole käynyt Roomassa lähtönsä jälkeen kuin kerran. Matkasuunnitelmia ei ole.

Toisella kerralla kaikki oli jo muuttunut.

Tutun elokuvateatterin penkit oli vaihdettu, eikä katto enää auennut. Kallio näki siellä Spike Jonzen elokuvan Being John Malkovich.

Hän inhosi elokuvaa.

– Mutta en ole ihan varma, inhosinko oikeasti elokuvaa vai sitä, että elokuvateatteri oli muuttunut.

Kaikesta huolimatta Kallio pitää Rooman-kokemustaan tärkeänä.

– En ajattele, että menipä hukkaan kymmenen vuotta. Haaveiluhan on tosi ihanaa. Lisäksi sain ikuisesti italian kielen. Sitä en menetä koskaan.

Kun Katja Kallion lapset olivat pieniä, Kalliolla oli tapana puhua italiaa ystävänsä kanssa. Lasten mielestä äiti muuttui italiaa puhuessaan toiseksi ihmiseksi, joka kuulosti ja jopa näytti erilaiselta.

– Italiasta on jäänyt jonkinlainen salaisuuksien kieli.

Kuusi kuvaa kirjailija Katja Kallion elämästä

43:41