Hyppää pääsisältöön

Kuusi kuvaa

Iskelmälaulaja Anne Mattila häpesi lapsena kotitalonsa seiniä ja päätti peittää ne maalaamillaan tauluilla: Nyt hän on kuvataiteilija

Vuodelta 2022
Päivitetty 20.02.2022 18:00.
Metallikehyksiin laitettu Anne Mattilan vanha keikkajuliste. Kuvassa hymyilee nuori Mattila, julisteen ylälaidassa lukee hänen nimensä, alalaidassa on tussilla kirjoitettu puhelinnumero.
Kuva: Anne Mattilan kotialbumi

Anne Mattilan esikuvana on ollut oma äiti, jonka mukana Anne kulki lapsena niin navettapuuhiin kuin kirkkokuoron harjoituksiinkin. Nyt iskelmätähden keikkamatkat ovat vaihtuneet maalaussiveltimeen omassa ateljeessa.

Kuuntele ohjelma Areenasta

Kuusi kuvaa laulaja-kuvataiteilija Anne Mattilan elämästä

Iskelmälaulaja Anne Mattilasta tuli tähti jo teininä. Hänen matala ja sointuva äänensä loi kiinnostavan vastakohdan eloisan pirteälle olemukselle. Hänessä oli maalaistytön raikkautta, josta tanssilavakansa piti, mutta koko Suomen kuulu Anne Mattilasta tuli levy-yhtiön kiinnostuttua hänestä. Kotikulmilla Satakunnassa hänet toki oli tiedetty kauniisti laulavaksi pikkutytöstä lähtien, ja laulavaisia olivat muutkin siskot. Laulutaito on äidinmaidossa saatu, samoin alttoääni.

Annen lempivapaa-ajanviettoa lapsena oli päästä seuraamaan äidin kirkkokuoroharjoituksia, kotitilalla taasen Anne lauloi omaksi ilokseen kaikuvassa navetassa äidin lypsyapuna toimiessaan.

Itse oppien mestarien jäljille

Nykyisin Anne Mattila tunnetaan myös kuvataiteilijana. Hänellä on ateljeetilat oman Annen taidekahvilansa yhteydessä Karviassa. Sitä ei ehkä ole tiedetty, että Anne Mattila piirsi ja maalasi lapsesta lähtien rinnan laulamisen kanssa.

Anne kinusi äidiltään öljyvärit lahjaksi 9-vuotiaana. Niiden käytössä riitti opettelemista, mutta 13-vuotiaana hän piti jo oman taidenäyttelyn ja tilaustöitäkin kertyi.  Maalaamiseen Anne perehtyi lainaamalla kirjastosta kaiken aiheeseen liittyvän ja harjoitteli uupumatta kopioimalla tunnettujen taiteilijoiden töitä, koska siten olivat mestaritkin aikoinaan tehneet.

Vähitellen kodin seinät täyttyivät Annen maalauksista peittäen alleen rumat tapetit.

 Meillä oli vanha talo, ja mä häpesin meidän kamalia seiniä! Halusin maalata seinät täyteen tauluja, että ne seinät peittyisivät niin, että kehtaisi kutsua kavereita kylään!

Vanhalla tapetilla päällystetty seinä, johon on ripustettu amatöörin maalaamia muotokuvia.
Kuva: Anne Mattilan kotialbumi

Anne Mattilan haaveena oli jo tuolloin, että hänen ammatikseen tulisi iskelmälaulaja-taidemaalari. Aikuiset olivat kuitenkin sitä mieltä, ettei molempia voi tehdä yhtä hyvin, vaan että Annen olisi valittava taiteen ja laulun välillä. Niihin aikoihin osui myös Anne Mattilan suosion nousu iskelmätähtenä, jolloin laulaminen, lavat ja levytykset veivät mennessään. Hän haaveili kyllä maalaavansa salaa, mutta oikea aika taiteelle koitti vasta myöhemmin.

Tasapainoa etsimässä

Kun juttelee avoimen, valoisan ja nauravaisen Anne Mattilan kanssa ja katsoo sitten vaikkapa hänen suuria luontokuviaan, huomaa yllättävää vastakohtaisuutta. Työt ovat jotenkin salaperäisen oloisia. Valo siivilöityy puiden oksien lomasta, metsä on hiljainen. Niityn reunalla muutama kesän viime kukka katselee peltomaiseman yli. On odottava tunnelma.

Anne kertoo, että ihmiset puhuvat hänelle paljon huolistaan ja murheistaan ja hän puolestaan purkaa hänelle purettua töissään ja töiksi. Hänen oma elämänsä on tasapainossa, siksi hän ei kuormitu kuulemistaan asioista, vaan ne löytävät luontokuvina väylän hänen kauttaan kankaalle.

 Mä saan näin niitä aiheita, koska mä en voi kokea kaikkea itse. Mä koen sen lahjana, että voin antaa tauluissani pienen palasen lohtua, ja iloa myös.

Anne Mattila liittää taulujensa yhteyteen myös ajatelmia tai runonpätkiä, jolloin katsojan on helpompi päästä sisään niiden maailmaan. Esimerkiksi utuisenhämärään, viherliilaan metsämaisemaan liittyy lämmin ja iloinen muisto. Yhdistävä tekijä onkin väri, ei aihe!

Ateljee talvipesänä ja mietintämyssynä

Taidekahvilan pihapiirin hiljennyttyä talvikaudeksi Anne Mattila vetäytyy ateljeehensa maalaamaan, jotta kevään koittaessa kaikki olisi valmista uuden näyttelyn pystyttämistä varten.

Maalaus syysvärisestä vaahterasta, jonka ylitse vaakasuorassa kulkevat utuiset raidat.
Kuvateksti Anne Mattilan maalaama vaahtera, jonka lehdet asettuvat usvasta muodostuneelle nuottiviivastolle soittamaan Sibeliuksen Finlandiaa.
Kuva: Anne Mattilan kotialbumi

Anne Mattila ei ole suinkaan unohtanut musiikkia vaan keikkailee ja konsertoi edelleen, mutta harkiten. Sen lisäksi hän tekee lauluja salanimellä myös muille. Anne Mattila on siis osoittanut, että on täysin mahdollista yhdistää musiikki ja taidemaalaus kaksoisammatiksi.

Kuusi kuvaa iskelmälaulaja Anne Mattilan elämästä

43:50