Hyppää pääsisältöön

Yle Puhe

Hytti nro 6 - kumpi on kiinnostavampi leffa vai kirja? Kuuntele Rosa Liksomin ja Juho Kuosmasen keskustelu

Vuodelta 2021
Tekstin Kirja vs. leffa alla näkyy naisastronautti, sotilas ja rakastavaisten kasvot.
Kuva: Hans Weckman / Yle

Kaunokirjallisuuden Finlandia -palkitusta kirjasta Hytti nro 6 ja Cannesissa Grand Prix -palkitusta, samannimisestä elokuvasovituksesta kertovat molempien teosten tekijät, kirjailija Rosa Liksom ja ohjaaja Juho Kuosmanen. Erojen ja yhtäläisyyksien lisäksi tekijät kommentoivat myös toistensa teoksia. 

Kirja vs. Leffa -ohjelma täyttää vuoden vaihteessa kolme vuotta. Vain kerran aikaisemmin ohjelmassa on vieraillut käsiteltävien teosten molemmat tekijät. Poikkeuksellista Hytti nro 6 -jaksossa on myös se, että jakso osuu samaan ajankohtaan elokuvan ensi-illan kanssa. Tämä mahdollistaa sen, että elokuvaa voi katsoa tekijöiden kertomien pohjatietojen kanssa. Tai toisin päin, kuunnella ohjelmasta, miksi elokuvassa on päädytty tiettyihin ratkaisuihin. 

Yle Areenasta löytyy uuden kauden myötä noin yhdeksänkymmentä Kirja vs. Leffa -jaksoa, joissa on käsitelty klassikoita, bestsellereitä ja eri tavoin merkittäviä ja tärkeitä teospareja. Jaksojen määrä osoittaa, kuinka merkittävänä käsikirjoitusmateriaalina kirjat toimivat elokuvantekijöille. Monet kirjat ovat saaneet jo useamman filmatisoinnin, mutta myös uusista kirjoista valmistuu elokuvia tasaiseen tahtiin. 

Kirjat ja niistä tehdyt sovitukset poikkeavat usein toisistaan, joskus paljonkin. Yhdistävä tekijä on kuitenkin eroja tärkeämpi: kaikki teokset pyrkivät selittämään maailmaa. Kohdeyleisönä on huomioitu myös lapset ja nuoret. Lisäksi mukaan on otettu elokuvia, jotka perustuvat tunnustettuihin sarjakuvaklassikoihin. Kirja vs. Leffa voi olla myös Sarjis vs. Leffa

Uusi Kirja vs. Leffa -kausi julkaistaan Yle Areenassa torstaina 21.10.2021. Lisäksi uusia jaksoja kuullaan Yle Puheella 21.10. alkaen torstaisin klo 14.00 aina jouluun saakka. Kuultavat jaksot ovat The Dirt - Törkytehdas, Menetetty maa, Jäähyväiset aseille, Nälkäpeli, Norwegian wood, Pussikaljaromaani ja -elokuva, Yksin Marsissa, Tummien perhosten koti ja Watchmen - Vartijat.

Hytti nro 6 - junamatka halki Siperian

57:04

Tässä listaus muista tämän kauden vieraista: 

The Dirt - Törkytehdas -teoksista keskustelevat muusikko, tuottaja ja dj Sampsa Astala ja musiikkipäällikkö Jussi Mäntysaari.

Menetetty maa -teoksista keskustelevat kirjailija ja kriitikko Esa Mäkijärvi sekä elokuvaohjaaja ja Kino Reginan ohjelmistosuunnittelija Otto Kylmälä.

Jäähyväiset aseille -teoksista keskustelevat Kritiikki näkyy! -hankkeen projektikoordinaattori Maaria Ylikangas ja Nuoren Voiman päätoimittaja Vesa Rantama.

Nälkäpeli-teoksista keskustelevat Helsinki International Film Festivalin toiminnanjohtaja Anna Möttölä ja elokuvista kirjoittava Rauli Karjalainen

Norwegian wood -teoksista keskustelevat japanilaisen elokuvan tutkija Eija Niskanen ja Rakkautta ja Anarkiaa -elokuvafestivaalin tuottaja Hilla Okkonen

Pussikaljaromanista ja -elokuvasta keskustelevat väitöskirjatutkija Noora Vaakanainen Tampereen yliopistosta ja Episodi -lehden toimituspäällikkö Jussi Huhtala

Yksin Marsissa -teoksista keskustelevat väitöskirjatutkija Mikko Mäntyniemi Tampereen yliopistosta ja mediatutkija Valtteri Kauraoja Turun yliopistosta

Tummien perhosten koti -teoksista keskustelevat Nuoren voiman päätoimittaja Taija Roiha ja vapaa kirjoittaja Piia Lempiäinen

Watchmen-teoksista keskustelevat sarjakuva- ja adaptaatiotutkimusta tekevä Laura Antola ja sarjakuva-bloggaaja Eero Laitila

Audiosarjaa Kirja vs. Leffa voit seurata myös Yle Puheessa torstaisin klo 14.00.