Kirjailija Juha Siro kierteli nuorena, köyhänä poikana ravintoloissa laulamassa – “Laulun jälkeen kerättiin kolehti”

Paljasjalkaisen tamperelaisen Juha Siron elämässä on ollut monta eri aikakautta: laulaminen, kuvataide, yrittäjyys ja viimeisimpänä kirjailijan ammatti. Siro sulkee maailman epäkohtia ahdistuspurkkeihin, joilla on jokaisella jokin viesti.

Kuuntele ohjelma Yle Areenassa

Kuusi kuvaa kirjailija Juha Siron elämästä

Kuvallisuus on vaikuttanut Juha Siron elämään vahvasti koko hänen elämänsä ajan. Kaikki alkoi hänen ollessaan noin 4-vuotias, kun isoisoäiti Amanda teki kodissaan kuolemaa. Isoisoäidin pöydällä oli ikivanha kuvaraamattu vuodelta 1886. Kuvat tekivät Siroon niin vahvan vaikutuksen, ettei hän kaivannut sanoja ollenkaan.

– Lukemaan opin vasta koulussa, mutta ennen sitä luin sarjakuvia vain kuvia katsomalla. 

Siro kasvoi Hämeenkadulla Varman talossa, Tampereen keskustan ytimessä. 

– Leikkipaikat olivat talojen katoilla. Joskus, kun satoi lunta, laitettiin Hämeenkatu 9:n edessä sukset jalkaan ja lähdettiin hiihtämään siitä Koskipuistoon, johon oli tehty lenkki.

Laulaminen oli Siron lapsuudessa ja nuoruudessa koko hänen elämänsä. Siron kansakouluaika tutustutti hänet Tiernapoikiin, joita esitettiin aina joulujuhlissa. Siro meni Tampereen klassilliseen lyseoon, jossa taas ei ollut tällaista perinnettä. 

– Keräsin sieltä ystävistä ja hyvistä laulajista porukan. Köyhät pojat lähti keikalle ja kierreltiin Tampereen ravintoloita. Mentiin sisälle ja kysyttiin, saako laulaa. Laulun jälkeen kerättiin kolehti. Rahaa alkoi kertyä ja joskus mentiin paikasta toiseen taksillakin. 

Siro lauloi myös Nekalan lapsikuorossa, Tampereen poikakuorossa ja Klassillisen lyseon kuorossa. Hän kävi jossain kohtaa myös yksityislaulutunneilla oopperassakin esiintyneen Helvi Valkonen-Miettisen luona, mutta murrosiän lähestyessä laulaminen jäi.

Sen jälkeen kuvioihin tuli piirtäminen. Siro kävi taidenäyttelyissä ja harjoitteli piirtämistä. 

– Kun en kehdannut muuten, niin ajelin öisin pyörällä Tampereen katuja ritsilläni piirustuslehtiö. Keskustassa piirtelin koskimaisemia ja Lapinniemessä järveä ja rakennuksia ja kuuntelin, kun humalaiset mölysivät.

Kirjailijana kuolemaan saakka

Siro on omien sanojensa mukaan elänyt jo monta elämää: lapsuudessa ja nuoruudessa sydämen vei laulaminen, sitten piirtäminen ja kuvataide, myöhemmin yrittäjyys ja lopulta kirjailijan ammatti. Siro on ollut kirjailija nyt 21 vuotta.

– Olen tietoisesti valinnut viimeisimmäksi ammatin, jota voin tehdä kuoleman kynnykselle asti, jos vain järki jaksaa pelata. Ja jotkuthan väittää, että siitä ylikin.

Kirjailijaksi Siro on opiskellut kolmivuotisessa Viita-akatemian kirjailijakoulutuksessa ja puolitoistavuotisella opetus- ja kulttuuriministeriön stipendikurssilla, johon haettiin kirjailijaksi aikovia ihmisiä.

– Ajattelin, että jos en pääse Viita-akatemiaan, niin laitan ikiajoiksi pöytälaatikon kiinni ja heitän kaikki jutut sieltä helkkariin. Mutta minä pääsin. Olin sillä tavalla varmaan ahkerin oppilas, että vein joka tapaamiseen uudet tekstit. Tapaamiset olivat lauantaisin ja sunnuntaisin ja toiminta oli todella määrätietoista ja ahkeraa.

Siro pääsi stipendikurssille esikoiskokoelmallaan, jolla ei ollut vielä kustantajaa. Hiukan ennen kurssin päättymistä hän sai kustannussopimuksen.

Ahdistuspurkit auttavat maailmantuskaan

Siron työhuone Pispalan vanhassa tennishallissa on huolella valittuja esineitä ja kokonaisuuksia täynnä: lastenlasten askartelutila, kokomittainen keittiö, eteisessä viitisenkymmentä liki 100 vuotta vanhaa kasvion kasvia latinankielisine nimineen, Siron maalaamia tauluja ja muuta taidetta sekä ahdistuspurkkeja, joihin Siro arkistoi maailmantuskaansa. 

– Niillä kaikilla on joku viesti. Olen käsitellyt paljon tasa-arvokysymyksiä ja naisen asemaa näissä purkeissa. Keräilen esineitä kirppareilta ympäri Suomen. En enää aktiivisesti maalaa, joten purkit ovat minulle harrastus.

Ahdistuspurkeissa korostuu assosiaatiokyky, joka on Siron mielestä kaiken nerouden perusta.

– Kaikilla säveltäjillä on sama pakki: he vain laittavat nuotit oikeaan järjestykseen. Kirjailijalla on sanat ja kirjaimet, jotka hän laittaa oikeaan järjestykseen. Olen ajatellut, että tätä samaa menetelmää voi käyttää, kun löytää aivan hulluja esineitä, yhdistää niitä, laittaa ne lasipurkkiin ja purkin päälle vielä jotakin. Siitä syntyy jokin viesti.

Työhuoneella on myös alttari, joka koostuu vuosien varrella kerätyistä esineistä, joissa Siro uskoo olevan kerääntyneenä hyvää energiaa. Alttarilla ovat sulassa sovussa pyhimykset ja paholaiset, rahat, merkittävät ihmiset sekä hyvät ja pahat ihmiset.

Sydän koetuksella

Voisi ajatella, että Sirolla on ollut myös terveyden kanssa monta elämää: hän on ollut kolme kertaa lähellä viimeistä lähtöä. 

Esikoisteoksensa julkaisun aikaan Siro sai sydäninfarktin. Tämän jälkeen kuvioihin tulivat flimmerit eli rytmihäiriöt, jolloin sydän ei löydä oikeaa rytmiä enää ollenkaan. Viimeisimmän kerran rytmihäiriöt katkaistiin katetriablaatiolla. Toimenpidettä seuranneena aamuna Siron olo tuntui ylösnousseelta.

Muutama vuosi hoidon jälkeen sydämeen alkoi tulla taas oireita. Tehtiin angiografia, joka johti neljään ohitukseen.

– Nykyään juoksen portaat kuudenteen kerrokseen ja ajelen fillarilla. Näiden kokemusten jälkeen tiedän, että on hyviä lääkäreitä ja vielä parempia lääkäreitä. Olen oppinut heittäytymään toisten ihmisten varaan ja olen siitä äärettömän kiitollinen. 

Puhuessaan haaveestaan Siro antaa vastapuolelle vapaat kädet. 

– En sano, millainen se on, vaan heitän pallon sille, joka kuulee tämän lauseen: Maassa rauha, ja ihmisillä hyvä tahto.