Hyppää pääsisältöön

Yle Radio 1

Katsooko metsä ihmistä?

Vuodelta 2021
Areena-kuvan rajaus Tiina Sepän ääniesseestä "Katsooko metsä ihmistä?". Lähetetty Yle Radio 1:ssä elokuussa 2021.

Maapallo on siirtynyt viimeistään viime vuosisadalla antroposeenin aikakaudelle. Se tarkoittaa, että ihminen on nyt suurin yksittäinen planeettaan vaikuttava tekijä, jopa geologisesti. Tästä edelleen seuraa, että ihmisen itsestäänselvää ylempää asemaa suhteessa muihin lajeihin on arvioitava kriittisesti.

Vaikka olosuhteet, elintaso ja moni muukin asia ovat toisin, lajienvälistä suhdetta voisi ajatella palaten hetkeksi sinne, missä jää vielä kantoi. Ihmisen ja metsän välinen suhde on ollut Suomessa ja lähialueilla erityinen. Tämä kuuluu suullisesti välittyneessä kansanrunotraditiossa hyvin selkeästi.

Ihmisen ja metsän suhde hahmottuu kansanrunoudessa monitasoisena ja kommunikatiivisena. Metsästysrunoissa ihminen, usein mies, puhuttelee metsää tarjoten itseään ja miehiään kumppaniksi eroottiseen kanssakäymiseen.

Toisaalta metsä on myös uhkaava, mahdollisesti vaarallinen. Huolirunoissa taas metsä ottaa vastaan sen, jolla ei ole ketään, ei mitään – kodittoman ja osattoman. Metsältä ei oteta, siltä pyydetään. Metsä ei myöskään välttämättä toimi ennakoitavasti: se on arvaamaton, hallitsematon, kunnioitusta herättävä.

Miten ihminen ja metsä kommunikoivat? Ääniesseemme herättelee kuulijaa pohtimaan, miten ajatella ihmisen ja metsän suhdetta. Ihminen on tietoinen metsän katseesta. Ihminen voi runoissa myös ylittää oman lajinsa rajat, alkaa puhua lintujen kieltä, metsän säveltä. Runoissa metsä puhuu ja sitä puhutellaan. Metsän tuntemattomat olennot toimivat omien lakiensa mukaan.

Toisaalta metsään kuolemista toivova subjekti kuvaa hajoamisprosessia: kun on kuoltu korpeen kuoltua ja kaaduttu marjakankaalle, linnut nokkivat lihat, varikset veren, jänis jättää jäähyväiset. Ihminen tulee osaksi sammalta, varpuja, turvetta, maata.

Kokemukset ja merkitykset on jaettu sanoissa ja kielessä, joiden ulkopuolelle on vaikea päästä. Sanattomat äänimaisemat herättävät kuitenkin tunteita, joita ei välttämättä voi tavoittaa puheella. Teos soveltuu kuunneltavaksi kuulokkeilla metsäkävelyllä, joskin se saattaa viedä myös synkkiin tunnelmiin.

Elektroniseen ambient-äänimaisemaan on kiedottu orgaanista ääntä: järvellä huutavia joutsenia, lintujen laulua, metsässä kävelyä, kissan kehräystä, ukkosen jyrähdyksiä. Elektroninen äänimaisema puhuu yhdessä ei-inhimillisen luonnon kanssa.

Lopuksi palataan metsästä kotiin, kuten tekee myös kansanrunon nuori nainen, joka on metsässä ollessaan oppinut lintujen kielen. Kyläläiset huomaavat sen, ja tätä pidetään arvossa: ”Tuo tyttö on seissyt sepän pajassa!” Seppä oli kyläyhteisössä usein myös tietäjä, joten toislajisten kielen hallitseminen on lähes shamanistinen kyky, erityistä tietoa. Tästä ääniteoksesta palataan myös kotiin sepän pajassa seisseenä, uuden tiedon kanssa. Kaikki on sanoissa, vai onko sittenkään?

Teos perustuu Suomen Kansan Vanhoihin Runoihin ja uskomustarinoihin, joista voi lukea esimerkiksi Uno Harvan Suomalaisten muinaisusko (1948) tai Lauri Simonsuuren Myytillisiä tarinoita (1947) -teoksista.

Samalla tämä ääniessee liittyy Koneen Säätiön rahoittamaan Itä-Suomen yliopiston Takaisin kohti lajienvälisyyttä -hankkeeseen, jossa tarkastellaan suullisen kansanperinteen, muistitiedon ja populaarikulttuurin lajienvälisiä ulottuvuuksia, mahdollisuuksia ymmärtää ei-inhimilliselle maailmalle ja toislajisille annettuja merkityksiä.

Tiina Seppä

Kirjoittaja työskentelee tutkijatohtorina Itä-Suomen yliopistossa. Hän tutkii mm. metsän ja ihmisen suhdetta kansanrunoudessa sekä äänitaiteen mahdollisuuksia Koneen Säätiön rahoittamassa hankkeessa Takaisin kohti lajienvälisyyttä - suullisen kansanperinteen, muistitiedon ja populaarikulttuurin posthumanistiset tulkinnat.

LUE LISÄÄ:

Mikko Pelttari: Luonto elvytti jo Karjalan muinaisia runonlaulajia (Koneen Säätiön sivuilla)

Tiina Seppä: Katsooko metsä ihmistä? (kirjallisuudentutkimuksen aikakauslehti Avain)

Suomen Kansan Vanhat Runot verkossa

Katsooko metsä ihmistä?

41:19

Käsikirjoitus ja ohjaus Tiina Seppä, ohjaus, sävellys ja äänisuunnittelu Otso Seppä

Kerronta Olli Meriläinen

Laulu ja kerronta Alma Seppä

Jouhikko Hanna Järvi

Kiitos Kuhasalon metsä ja sen linnut, Viinijärven joutsenet, ukkonen keväällä 2021, kissat Mauno ja Kulle,

Pyhäselän jää.

Tuotanto Radiogalleria, Juha-Pekka Hotinen.